"Mutta kun en saa unta jos en syö neljää villisikaa"

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Mainion maalishaasteen luettuani päätin osallistua ekaa kertaa. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään minulle merkittävää tai mieleen painunutta ruokaa kirjallisuudesta (kun sarjakuvatkin ovat mukana): kaikkien kirjaruokien ehdoton ykkönen on voittamattomien gallialaisten nauttimat kokonaisena paistetut villisiat!
Lapsena tuli luettua Asterixit läpi moneen kertaan ja Obelixin sammumaton ruokahalu, paisetetut villisiat ja koko kylän yhteiset pidot tekivät pikkuprinsessaan vaikutuksen, taikajuomasta nyt puhumattakaan. Monet kerrat siskon kanssa haaveiltiin osallistumisesta seikkailut päättäviin juhliin ja me oltais annettu Trubarudixin osallistua ilonpitoon aina ja ehkä se olisi joskus saanut laulaakin. Lähimmäksi näitä pitoja päästiin kun äiti teki uunibroileria. Broileri ostettiin kokonaisena ja paloiteltiin ja laitettiin uuniin porkkanoiden, sipuleiden ja valkosipuleiden kera (tuli siihen jotain muutakin, äiti kommentoikoon kun tätä lukee). Siskon kanssa syötiin kunnon villisian potkaa muistuttavat koivet ja meistähän se todella oli villisikaa; ihanaa rasvaista porsasta, jonka sai syödä käsin ihan niin kuin Asterix ja Obelixkin!

Wannabe-villisikaa, olkaa hyvä:


1 kokonainen broileri
1 sitruunan raastettu kuori ja hieman mehua
oksa rosmariinia
oksa timjamia (tai enneminkin nippunen)
oksa salviaa (tai enneminkin muutama lehti)
4 valkosipulin kynttä
50 g pehmeää voita
suolaa
pippuria

Ota jääkaapissa sulatettu tai tuore broileri hyvissä ajoin ennen paistamista huoneenlämpöön lämpiämään. Kuori ja likistä valkosipulinkynnet. Työnnä broilerin sisään valkosipulinkynnet, yrttioksat, suolaa ja pippuria ja purista sitruunamehua, sekoita vaikka lusikalla, että saat suolan ja pippurin levittymään sisäpuolelle. Sido koivet ja leikkaa niihin pari viiltoa. Hiero broilerin pintaan suolaa, pippuria, sitruunan kuori ja pehmitetty voi. Laita uuniin kunnes liha on kypsää. Kuten aiemmin todettu, kaasu-uunistani on joku vähemmällä älyllä varustettu hingannut numerot pois, joten en valitettavasti osaa antaa sopivaa lämpötilaa, mutta matala lämpö kuitenkin (mun villisika oli uunissa lähes 2 tuntia). Kaasu-uunissa kun ei ole ylävastuksia, niin paistoin possulintuun hiukan väriä pannulla, sähköuunissa tästä tulee todennäköisesti kauniin värinen ilmankin ja jos jää kalpeaksi niin aina voi vääntää grillivastuksen päälle. (Perunat meni uuniin samaan aikaan lihan kanssa, ripottelin päälle vähän suolaa ja tuoreen rosmariinin lehtiä, perunat paistuvat ihaniksi linnun päältä valuvassa voissa, kun niitä muutaman kerran kääntelee.)

3 kommenttia

  1. Ah, Asterixin ja Obelixin kylän pitoihin olisi kyllä huikeaa päästä osallistumaan!

    VastaaPoista
  2. Hauska uus blogi ja miten mainiota, että otit heti haastehärkää sarvista :-) Vai pitäskö sanoa villisikaa. Erityisen mukavaa että villisikasovellus on kanaa, kas kun pääsen kokkeilemaan :-P

    Ja prinsessat on kyllä ihania. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos ylimuuli meidän prinsessojen ylistämisestä. Minustahan on tullut eräissä missikisoissa toinen perintöprinsessa (sain erityisiä kehuja sääristäni). Tämän blogin pitäjällä on kyllä hienompi tiara kuin minulla (kateutta).

    Omassa ystäväpiirissäni on suunniteltu asterix-bileitä siitä asti kun bongasimme, että Suomesta saa villisikaa, mutta siitä on tullut ikuisuusprojekti, jota nyt ollaan yritelty herätellä henkiin.

    Näistä vaaleista tulee vaikevalintaiset.

    Eikös kaasu-uuneihin sopiva lämpömittareita saa kaupasta? Olen mielestäni nähnyt sellaisia kaasuystävieni uuneista pilkistämästä.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements