Tagliatelle al ragù

lauantai 19. huhtikuuta 2008

eli lihakastike pastalle. Tämä voisi olla bolognese, mutta ei ole kun en oikein tiedä mikä se sellainen sitten olisi..? Ragùlla lienee niin monta ohjetta kuin tekijääkin ja kyllähän lihakastiketta nyt voi valmistaa vaikka miten! Yhteistä kaikille ragùille on järjettömän pitkä keittoaika ja perusraaka-aineet eli liha, porkkana, selleri ja viini.
Tänään keitin kastikkeeni hyvin laihasta naudanjauhelihasta, mutta yleensä käytän rasvaista nautaa tai sikanautaa tai naudanpaistia, jonka paloittelen itse, ja siansiivua. Vai mitä se on se sellainen niinku pekoni, mutta savustamatonta ja paksua? Jauhelihassa on se miellyttävä etu, että sitä ei tarvitse paloitella pienenpieneksi.
Rasvattomasta naudasta tehty kastike on aika kuivaa ja sellaisena kovasti minun prinsessaiseen makuuni, mutta kanssa-asujan jakaessa aterian kanssani tekisin rasvaisempaa.
Ragùn on mielestäni tarkoitus maistua nimenomaan lihalle eikä esimerkiksi tomaattimurskalle tai sellerille. Ruoka on myös kovasti tuhtia ja siten pääruokakamaa.

400 g jauhelihaa
1 porkkana
n. 10 sentin pötkylä varsiselleriä
3 valkosipulinkynttä
2,5 dl punaviiniä
3 hyvin kypsää tomaattia (tai tölkkitomaatteja 1 pönikkä)
1 oksa rosmariinia
1 laakerinlehti
½ tl jauhettua muskottipähkinää
¼ dl oliiviöljyä


Kuori ja siivuta valkosipulin kynnet. Pilko selleri ja porkkana hyvin pieniksi kuutioiksi. Laita pilkotut vihannekset kattilaan kera oliiviöljytilkan ja kuullota muutama minuutti. Lisää jauheliha ja paahda kunnes liha on kypsää. Kaada kattilaan 2 lasillista punaviiniä ja lisää rosmariini, laakeri ja muskottipähkinä. Laita kansi päälle ja anna kiehua. Pilko tomaatit ja lisää kattilaan kuorinensa ja siemeninsä. Sekoita, laita kansi päälle ja anna kiehua mahdollisimman alhaisella lämmöllä 3 – 4 tuntia. Tarkista kattila noin puolen tunnin välein, jottei kastike pääse kuivumaan, lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Tarkista myös maku, jos kastike sattuisi vaatimaan suolaa tai pippuria. Lisää loput oliiviöljystä vasta kun olet ottanut kattilan liedeltä. Tarjoa tagliatellejen kanssa parmesaaniraasteella höystettynä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements