Sitruunapiirakka

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Tänään oli ihanaisen työkaverini viimeinen työpäivä ennen äitiysvapaata, joten leipaisin hänelle aamulla sitruunapiirakan. Ohjeen kaivoin netistä ja yhdistin muutamastakin. Samanlaisia ne ovat kaikki, munien ja sitruunan määrä vaan vaihtelee aika paljon. Ensimmäinen kerros tomusokeria tortun pinnassa pitäisi tietenkin laittaa uuniin grillivastusten alle tai liekittää tohottimella, mutta kaasu-uunini ei tunne käsitettä ylävastus eikä keittiöstäni löydy tohotinta (vakavaakin vakavampi puute), joten tyydyin koristesokereihin.
Murotaikinan ostin kaupasta valmiina eräästäkin tortusta viisastuneena. Piirakkavuokani halkaisija on 20 cm ja syvyys lähes viisi senttiä, siten tilavuudeksi tulee 1,5 litraa ja täytettä tulee aika lailla sen verran.
Piirakkani oli uunissa hiukan liian pitkään, koska paistamisen viimeisillä minuuteille ilmeni Nordean yrityspalveluissa vakavaa ongelmaa ja jouduin tekemään muutaman puhelun. Ehkä siksi tuo halkesi jäähtyessään keskeltä. Eikä me töissä maltettu odottaa piirakan täydellistä jäähtymistä, tosin koostumus olisi kylmänä varmasti parempi (sitä jäi vähän, joten huomenna tiedän onko näin). Erinomaisen hyvää oli Nordeasta ja kärsimättömyydestä huolimatta.

1 paketti valmista murotaikinaa tai vastaava määrä itse tehtyä
7 kananmunaa
2 dl sokeria
3 sitruunan raastettu kuori
viiden sitruunan mehu
3 dl kermaa
tomusokeria

Lämmitä uuni 200-asteiseksi.Painele murotaikina tasaisesti piirakkavuokaan, se saa tulla hieman reunojen yli. Laita vuokaan leivinpaperi ja asettele se tiiviisti taikinaa vasten, erityisesti pohjan ja reunan välisessä kulmassa. Täytä vuoka kuivilla herneillä ja laite se uuniin 15 minuutiksi. Poista sitten herneet ja leivinpaperi ja jatka paistamista vielä viitisen minuuttia. Pohjan valmistuttua laske uunin lämpö 140 asteeseen. Valmista täyte pohjan esipaistuessa. Raasta huolella pestyistä sitruunoista kuori, purista mehut eri astiaan. Sekoita kuoriraaste, kananmunat ja sokeri tasaiseksi seokseksi, ei tarvitse vatkata. Lisää kerma, sekoita jälleen ja siivilöi joukkoon sitruunamehu. Sekoita huolella. Kaada täyte kuumaan esipaistettuun piirakkapohjaan ja paista uunissa n. tunti tai kunnes munasitruunaseos on kokonaan jähmettynyt. (Siitä ei sitten tulekaan mitään kiinteää munakasta vaan vanukashenkisesti tutisevaa.) Jäähdytä valmis piirakka ja laita se vielä pariksi tunniksi jääkaappiin vetäytymään. Leikkaa ylireunat siisteiksi ja koristele tomusokerilla juuri ennen tarjoilua.

5 kommenttia

  1. Voin vakuuttaa, että piirakka oli oikein suun mukaista. Nam. Tällaisten piirakoiden voimalla jaksaa olla äitiyslomallakin.

    VastaaPoista
  2. Hei, onkohan tämä alunperin sama piirakka kuin Rachel Allenin sitruunapiirakka? http://uktv.co.uk/food/recipe/aid/607601

    Tuossa englantilaisessa ohjeessa käytetään double creamia, mikä on ymmärtääkseni paksumpaa kuin suomalainen kuohukerma, ja kananmunia on 3 kpl. Mietin että tarvitseekohan kuohukerman kanssa tosiaan noin paljon kananmunia kuin tässä sinun ohjeessa, että piirakan täyte hyytyy? Mitäs veikkaat?

    VastaaPoista
  3. Johanna: Ohjetta voisi sanoa omakseni, en ole sitä suoraan keneltäkään kopioinut.
    Mutta samanlaisiahan nämä kaikki sitruunapiirakan ohjeet ovat kun sama piirakka niistä lopulta syntyy. :)
    Kävin katsomassa Allenin ohjeen. Siinä on kermaa puolet tästä määrästä, joten suhteessa kananmunia on saman verran. Tällä mun ohjella tulee oikeesti korkea piirakka, joten jos sulla ei ole käytössä korkeareunaista kakkuvuokaa vaan peruspiirakkavuoka, niin puolita täytteen määrä.
    Kuohukermassa on rasvaa 35 % kun double creamissa sitä on lähes 50%.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanasta ohjeesta :) Itse olen kovasti sitruunoiden ystävä ja tämä kuulosti todellisesta herkulta. Itseasiassa jopa niin herkulta että tuossa on mulla piirakka jo jäähtymässä ;D

    VastaaPoista
  5. Tohottimista. Ne on ihan turhia ja niiden kanssa menee vain hermot, niillä nysvää yhtä bruleevuokaa pari minuuttia. Paljon helpommalla pääsee kun hakee k-raudasta kaasupolttimen millä sitten käräyttää vähän isommankin lätyn samantien. Eikä ne edes maksa juuri enempää kuin se kokkipuodin tohotin.

    http://makuetukenossa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements