Suklaapalajäätelö

tiistai 5. elokuuta 2008

Käsittämättömän taivaallisen ihanaa! En osta yhtä ainutta jäätelöä enää kaupasta ja pakastimessa olevan jonkun ankeen valmissuklaajäätelön voin lahjoitta pois.
Kiitos tästä taivaanlahjasta kuuluu Cele Sorsanpaistajalle, tuolle kesän 2008 kiistämättömälle jäätelösupermestarille. Jätskin tekeminen on ihan superhelppoa ilman mitään koneita, kunhan on muutama tunti aikaa. Ohjeen olen suoraan hänen blogistaan kopioinut, mutta suklaakastikkeen leikkasin pois kun en ole sitä vielä itse tehnyt. Ohje taitaa olla oikeasti jostain kirjasta, mutta mä ignooraan sen, henkilökultit kunniaan!! Tästä lähin palvon Celeä jäätelöiden kuninkaana.
Nautin jäätelöä jälkkäriksi mustikkamuffinin kanssa, kohta meen sohvalle pötkölleen jäätelökulho kainalossa ja laitan Housen ekan tuotantokauden pyöriin.

3 dl täysmaitoa
1 vaniljatanko halkaistuna
115 g maitosuklaata
85 g hienoa sokeria
3 munankeltuaista
3 dl kuohukermaa

1. Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan, lisää vaniljatanko ja kiehauta. Nosta tulelta ja anna hautua puoli tuntia. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja nosta toistaiseksi sivuun (tarvit näitä vasta muutaman tunnin kuluttua, joten jos on kiire tv:n ääreen, niin myöhemminkin ehtii).
2. Laita sokeri ja munankeltuaiset isoon kulhoon ja vatkaa yhteen kuohkeaksi. Ota vaniljatanko maidosta ja kaada maito hitaasti munavaahtoon hämmentäen koko ajan lusikalla. Valuta kreemi puhtaaseen kattilaan (laiskat pistää samaan) ja hauduta 10-15 minuuttia jatkuvasti hämmentäen. Älä päästä seosta kiehahtamaan, jotta se ei juoksetu. (hui!)
3. Ota kattila tulelta ja anna kreemin jäähtyä ainakin tunti. Sekoita välillä, jotta pintaan ei muodostu kuorta. Vatkaa tällä välin kermavaahto ja laita se jääkaappiin, kunnes tarvitset sitä. (jos et käytä jäätelökonetta, et pariin tuntiin)
4a (jäätelökone). Jos käytät jäätelökonetta, sekoita kylmä kreemi ja kermavaahto ja käsittele niitä koneessa valmistajan ohjeiden mukaan. Lisää suklaapalat juuri ennen kuin jäätelö jäähtyy.
4b (ei jäätelökonetta). Vaihtoehtoisesti voit pakastaa kreemiä ilman kantta paksterasiassa 1-2 tuntia tai kunnes se alkaa kovettua reunoista. Kumoa kreemi kulhoon ja sekoita haarukalla tai yleiskoneella tasaiseksi. Sekoita joukkoon kermavaahto ja suklaapalat. Laita pakastimeen 2-3 tunniksi tai kunnes jäätelö on kiinteää. (haluat sekoittaa sitä ainakin kerran tässä välillä, ettei tule kerrosjätskiä.) Jos säilytät jäätelöä pitkään (wtf?), peitä astia kannella.


9 kommenttia

  1. Kiva että maistui.. :D (tässähän menee ihan sanattomaksi)

    Kannattaa joskus kokeilla sitten noita muitakin jäätelöohjeita, on nekin ihan hyviä. Ehkä sitten kun tätä on muutama kierros takana.. :P

    VastaaPoista
  2. Kävin myös kuolaamassa Celen keitoksia ja nyt kuolaan myös tätä. Kirsikkajätski vois olla myös kova sana... Tai kirsikka-suklaa.

    VastaaPoista
  3. Sait vakuutettua meikäläisen ja otin reseptin ylös! Sain äskettäin jätskikoneen lahjaksi, joten hyviä jäätelöreseptejä kaivataan.
    Huomasin aikaisemmasta postauksestasi, että oot käynyt Sloveniassa. Mäkin olin siellä vuosi sitten. Majapaikkana toimi juurikin se idyllinen Piran, ja myös Ljubljanassa oltiin pari yötä. Aivan ihana maa. Sinne halajan takaisin.

    VastaaPoista
  4. Mäkin haluun jäätelökoneen. Ei siksi, että sitä tarvitsisin varsinkin kun jäätelön tekeminen ilman osoittautui niin kovin helpoksi. Mutta ihmisellä on hyvä olla erilaisia koneita, laitteita ja työkaluja. On mulla kulmasahakin, jolle ei vielä ole löytynyt mitään käyttöä, niin miksei sitten jäätelökonetta? ;D

    VastaaPoista
  5. Perusjäätelöpohjaan saa muikeita makuja esimerkiksi pienellä tilkalla rommia.

    VastaaPoista
  6. Lapsena mun herkkua oli rommirusinajäätelö. Sitä seuraavaksi siis. :)

    VastaaPoista
  7. Terve! Olen samaa mieltä - masiina poikineen pitää keittiön pirteänä. Ja ainakin kaapit täynnä....:), mutta on kapistuksista oma hyötynsäkin. Nyt pörrää jäätelökone ja vaahterasiirappimössö armoitetun Sorsanpaistajan innoittamana. Tämä suklaahärdelli tuntuu myös hyvältä. Tulossa lauantaina 11 immeistä illalliselle, taidan pyöräyttää myös tätä valmiiksi. Koneista tuli mieleeni, olen viime aikoina kolunnut kirppareita vohvelikone mielessäni. Eihän se voi olla turhake, eihän?

    VastaaPoista
  8. Tää oli hyvää! Eikä ollenkaan vaikeeta. Mutta varoituksena että tähän jäätelön tekemisen jännitykseen jää koukkuun! Tein kahta eri versiota,cookie-jädeä ja puolukkajädeä. Puolukka oli hyvää, tasapainotti jäätelön suurta makeutta!
    Meillä ei täysmaitoa tunneta joten tein rasvattomaan maitoon. Kevyemmän ystäville veikkaisin että onnistuu myös vaahtoutuvaan vaniljakastikkeeseen tehtynä, itse käytin varalta ekalla kerralla Flora Vispiä

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Eikö olekin helppoa? Flora Vispi toimii varmasti hyvin, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements