Kurpitsajäätelö

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Suurta Kurpitsaa odotellessa voi aikaa tappaa ihanaista jäätelöä nautiskellen ja syyskuun ruokahaasteeseen osallistuen. Aiemmissa jäätelökokeiluissani en olekaan vielä maitotiivistettä hyödyntänyt ja täytyy sanoa, että paljoa tämän helpommaksi ei jäätelön tekeminen enää mene. Paitsi tietysti jos omistaa jäätelökoneen, niin vähän helpommaksi vielä menee. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään makeuttamatonta maitotiivistettä, mutta aikani ei riittänyt metsästämään sellaista kotimaasta. Maitojauheesta ja vedestä olisi voinut sopivan lillingin sekoitella, mutta miksi vaivautua kun tölkissä saa mainiota vastinetta eikä tarvitse sitten sokeriakaan laittaa?
Rommia ei kaapistani ennakko-odotuksista huolimatta löytynyt, joten rommin virkaa sai toimittaa unkarilainen hunajalla ja aprikooseilla maustettu palinka. Varmaan aika tavalla moni muukin alkoholi kävisi.

250 g kurpitsasosetta
1 tlk maitotiivistettä
3 dl kermaa
1 sitruuna
1 tl kanelia
½ tl muskottipähkinää
3 neilikkaa jauhettuna
½ dl rusinoita
½ dl palinkaa

Valmista kurpitsasose paahtamalla kurpitsan paloja 180-asteisessa uunissa 30 – 60 minuuttia (siemenet poistettuna). Jäähdytä pehmeäksi paahtuneet palat ja poista kuori, soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittajassa. Purista sitruunan mehu kurpitsasoseeseen (käytä muovista tai metallista astiaa) ja lisää mausteet, sekoita. Sekoita kurpitsaseokseen maitotiiviste. Vatkaa kerma kiinteäksi (muttei kovaksi) vaahdoksi ja sekoita muun jäätelöaineksen joukkoon. Laita astia pakastimeen ja pakasta kolme tuntia, sekoita seosta puolen tunnin välein mieluiten sähkövatkaajalla. Turvota rusinat palinkassa ja lisää ne jäätelömassaan vasta kun massa on jonkin verran pakastimessa hyytynyt, voit myös lisätä itse alkoholia. Sekoita rusinoiden lisäämisen jälkeen ainakin kerran.


9 kommenttia

  1. Herranen aika miten mieletöntä jätskiä :-D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Välispiikki, on aika mielettömän hyvääkin.

    VastaaPoista
  3. kyllä kuulostaa herkulta! mihis se rommi sitten oli hävinnyt...;)

    VastaaPoista
  4. No NAMI! Mun on pitkään pitänyt kokeilla jäden tekoa, mutta mutta.. niin paljon kokeiltavaa ja niin vähän aikaa:D.

    VastaaPoista
  5. Ihan huippuohje, ja mulla on vielä jätskikonekin, MUTTA: miksi i-h-m-e-e-s-s-ä jotain säilykepurkkimaitoa amerikkalaiseen tyyliin, häh? Täynnä lisäaineita? Oikeaa maitoa saa takuulla halvemmalla ja sitä on tiskit täynnä joka kaupassa.

    Krisu

    VastaaPoista
  6. Hyppysellinen: Kiitos! Mä en tajuu sitä rommia, voisko olla, että kaappi jossa sitä säilytettiin on ryypännyt sen..? ;)

    Rossana: Kiits, on aika nam! Jäätelön tekeminen ilman konetta vie tosiaan vähän aikaa, maitotiivisteellä sentään vähän vähemmän kuin vaniljakastikkeella.

    Krisuh: Jätskikoneella pitäsi tulla oikein kuohkeaakin!
    Maitotiivisteessä ei ole lisäaineita lainkaan, se sisältää maitoa, maitojauhetta, sokeria (sikana) ja voita. Hintaa yhdellä tölkillä oli Kampin K-kaupassa 2,30 €, mutta en osaa verrata maidon hintaan kun ostan sitä niin harvoin.
    Samoista aineksista saa toki tahnan itsekin keitettyä, mutta joskun tölkki vaan on niin kätevä. Vähän niin kuin tomaattimurska ja tonnikala. Ei siinä sen ihmeemmästä mun mielestä ole kyse. Itsekin teen mahdollisimman pitkälle kaiken itse, mutta jotkut nk. elintarvikkeet vaan helpottavat elämää ja joillekin ihmisille mahdollistavat ruuanlaiton ylipäätään.
    Minähän suorastaan vannon pakastetaikinoiden nimeen, jos tarttis itse tehdä niin jäis piirakat multa tekemättä. :) Joku kaunis päivä ehkä alan tekemään itse kun olen nyt kerran leipomisesta innostunut, mutta voi- ja lehtitaikinani taidan ostaa kaupasta jatkossakin.

    VastaaPoista
  7. Musta on kehittynyt jo sellainen hifistelijä, että teen melkein kaikki taikinatkin itse. no ööh, voitaikinaa sentään en. Mutta mun ykkösinhokki on maitojauhe ja sitä sanoit tuossa tölkkikamassa olevan. härskiintyy elimistössä ihmeesti. :)

    Krisu

    VastaaPoista
  8. Krisuh: Apua, härskiintyy?? Siis ei sula vaan mätänee, niinkö? Yääääääk.

    VastaaPoista
  9. Tulinpa tänne kurkkimaan sun kurpitsajädereseptiä.Kovin ovat tosiaankin kalvakat ne sun kurpitsat olleet, mutta resepti on ihan nami.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements