Punajuurilasagnat

tiistai 2. syyskuuta 2008

Jos olisin muistanut osallistua elokuun ruokahaasteeseen olisin osallistunut (melkein) tällä. Punajuurilastut olivat niin hyviä, että oli pakko syödä itsensä hirveeseen ähkyyn. Pastaksi kaavailin kyllä lasagnea, mutta Puotilan Alepa ei tuntenut (tuore)lasagnelevyjä. Jääkaapissa on reilu nippu punajuuria, eikä kanssa-asuja ole maistanut tätä vielä ollenkaan, niin koitan vielä toteuttaa tämän alkuperäisen suunnitelman mukaan. Olen joutunut pienoiseen lastukoukkuun upouuden mandoliinini myötä, joten tässä syksyn mittaan tulee varmasti lastutettua moniakin kauden vihanneksia. :)
Pastaan käytetyt punajuuret kävimme ystäväni kanssa nostamassa hänen kasvimaapalstaltaan, makoisampia tuskin onkaan. Punajuuria en muista istuttaneeni, mutta alla komeilevat pekonipavut olen ihan itse istuttanut alkukesästä, yhtenä kesän ehdottomasti parhaista päivistä.



pastaa
puoli pakettia fetaa
2 punajuurta
rosmariinia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa punajuuret ohuiksi siivuiksi. Asettele siivut pellille leivinpaperille. Ripottele siivuille silputtua rosmariinia ja karkeaa suolaa (maldon) ja rouhi mustapippuria. Lurauttele lastuille vielä oliiviöljyä. Paahda uunissa 5 – 10 minuuttia.
Sekoita keitettyyn pastaan erinomaista oliiviöljyä ja pilkottu feta. Kasaa lautaselle pastaa ja punajuurilastuja, koristele muutamalla fetanokareella ja tuoreelle rosmariinin oksalla.

6 kommenttia

  1. Saanko kysyä, että oletko sinä siis se yksi mtv:n kokki? Jos olet, niin WAU! Siistiä!!!

    VastaaPoista
  2. kävin vähän googlettelemassa kun en nykyään katso telkkua. ja voi jehna, sä saat tehdä töitä just ihanaksi hehkuttamani Henrin kanssa...

    VastaaPoista
  3. Mäkin vihdoin kerkesin tänään bongaaman sut telkusta:) Vähänkö hienoa!

    VastaaPoista
  4. Tehtiin tätä punajuurijuttua tänään Mirvan kanssa ja oli hyvää! Koitan blogatakin sen jossain välissä :)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements