Street Food Helsinki ja muuta kivaa!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Vielä ehtii maistiaisille ja taideostoksille Galleria Myymälä2:teen Helsingin Uudenmaankadulle.
Lisätietoja Kiehuu.fi.




















Samaisessa osoitteessa voi käydä tunnistamassa alla olevan esineen ja voittaa sen itselleen. Samalla osallistuu arvontaan, jossa pääpalkintona on lahjakortti huippuravintolaan.














Ja nyt kun kerran sivuille menet, niin älä jätä lukematta Hasse Heikkisen harvinaisen osuvaa kolumnia heti siinä etusivulla!

Kyyhkyä makkarakastikkeessa ja paahdettua talvikurpitsaa

tiistai 3. marraskuuta 2009

Mitä mainion viikonloppupäivällinen! Resepti on Nigel Slaterilta mukaeltu, kyyhkyt serkun miehen itsensä lasauttamat. Tätä ennen en ollutkaan kyyhkyä maistanut, ihanaa saada itse valmistettavaksi jotain erikoista, jota ei tule ihan joka päivä syötyä.
Kyyhkyn liha on todella tummaa ja kohtuullisen kuivaa, joten hauduttaminen liemissä ja rasvaisissa makkaroissa teki gutaa. Maultaan kyyhky oli selkeesti riistaa, pidin paljon!














Metsästäjän ohjeen mukaisesti sulatin kyyhkyt jääkaapissa ja liotin niitä sitten kylmässä vedessä. Huuhtelin kyyhkyt huolella, valutin ja kuivasin. Sulkien jäänteet olin valmistautunut polttaman tohottimella, mutta ne irtosivatkin sulaneista linnuista lähes pyyhkimällä.
Jos ei ole haulikkoa nurkissa joutilaana ja kyyhkyjä takapihan metsästyspusikot täynnä, niin kaupan pakastusaltaasta voisi noutaa viiriäisen.
Ohjeet kahdelle.
Tasaa kaikki
Kyyhkyä makkarakastikkeessa














300 g raakamakkaraa
1 iso sipuli
2 kyyhkyä
3 laakerinlehteä
3 oksaa rosmariinia
mustapippuria
4 dl lihalientä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita pata keskilämpöiselle liedelle liedelle kuumenemaan.
Pilko makkara muutaman sentin pätkiin. Kuori ja kuutioi sipuli.
Laita makkaranpätkät pataan ja paista kunnes niistä on irronnut rasvaa ja makkarat ovat hieman värittyneet. Lisää sipulikuutiot ja kuullota kunnes sipuli on pehmeää.
Tällä välin paista kyyhkyihin väri joka puolelle kuumalla pannulla. (Tämän voisi tehdä myös padassa kun sipulit ovat kuullottuneet, minun patani ei ole tähän tarpeeksi suuri.)
Laita pataan laakerinlehdet ja rosmariini. Nosta kyyhkyt pataan. Rouhi päälle reilusti mustapippuria.
Lusikoi pannulle muutama lusikallinen lihalientä ja keitä maut irti, kaada pataan. Lisää pataan loput lihaliemestä ja kuumenna kiehuvaksi.
Peitä pata kannella ja nosta uuniin n. tunniksi.
Poista kyyhkyt padasta ja pidä lämpimässä. Keitä makkarakastiketta kuumalla liedellä kunnes neste on haihtunut n. puoleen.
Asettele kyyhkyt tarjolle ja kauho päälle makkarakastiketta.

Paahdettua kurpitsaa














puolikas talvikurpitsa
chiliöljyä
suolaa
mustapippuria
muutama oksa timjamia

Poista talvikurpitsanpuolikkaasta siemenet ja halkaise se vielä kahtia. Valele kurpitsalohkot chiliöljyllä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita kummankin lohkon päälle muutama oksa timjamia. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes kurpitsa on pehmeää.
















Kurpitsamuffinit

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kurpitsasta saa tehtyä melkein mitä vain, ihan joka ikisestä vihanneksesta ei ole näin monipuolisesti sekä suolaisten että makeiden herkkujen raaka-aineeksi. Käsittääkseni kurpitsan kasvattaminen on myös helppoa ja sato varmaa, tosin kaupunkilaisena en tällaisista kasvattamisista mitään ymmärrä, että voin olla ihan väärässäkin.
Kurpitsamuffinien ohje löytyy Googlen kuvahaulla, kuvahaulla löytyy aina parhaat reseptit.














3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
500 g kurpitsasosetta
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 dl kasviöljyä
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl maustepippuria
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl kanelia

Laita uuni lämpiämään 180-asteeseen.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.
Vatkaa kurpitsasoseeseen kanamunat, sokeri, öljy, sooda ja mausteet muskottipähkinään saakka.
Sekoita joukkoon jauhot, älä sekoita enempää kuin on tarpeen. Lusikoi taikina muffinivuokii.
Sekoita keskenään sokeri ja kaneli. Sirottele seosta jokaiselle muffinille.
Paista uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä valmiit muffinit ritilällä.



Mausteinen kurpitsakeitto

lauantai 31. lokakuuta 2009

Olispa nyt tätä kun kuume hipoo taivaita ja kaapit ammottavat tyhjyyttään. Tai eivät edes ammota, mutta just nyt ei ole voimia toteuttaa lauantaina ruokasuunnitelmaa ja vokata kurpitsaa ja katkarapuja. Kurpitsaa siis riittää vielä ja reseptejäkin on useampi odottamassa postausta.
Keiton päälle olisi luonnollisesti kuulunut laittaa paahdettuja kurpitsansiemeniä, mutta ne paloi sakeaa savua tupruttaen. Onnistuin kääntämään uunin säädintä väärään suuntaan ja 125 asteen sijaan taisi uunin mittari osoittaa n. 260 astetta.. Ihan katastrofi. Öljy alkoi savuttaa ja siemenet poksahdella kuin popkornit ikään leviten pitkin uunia aiheuttaen lisää käryä. Työkaveri ilahtui tästä sattumuksesta, se ei osaa laittaa ruokaa oikeen minkäänlaista, joten se oli oikeutetusti vahingoniloinen.
Ruokavieras taisi nuolla lautasen, ohje on kahdelle.














1 luomusipuli
0,5 dl luomurypsiöljyä
300 g luomukurpitsaa
1 omena
1 kanelitanko
1 peperoncino
1 tl kuivattua salviaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 l kanalientä
1 dl kermaa

Kuori ja pilko sipuli. Laita korkeareunaiselle pannulle 1 rkl rypsiöljystä ja kuullota sipuli miedolla lämmöllä pehmeäksi. Sipuli saisi saada hieman väriä.
Poista kurpitsasta siemenet ja kuori, kuutioi. Kuori omena ja poista siemenkota, kuutioi omenakin.
Lisää pannuun loput öljystä, kurpitsa ja omena. Lisää mausteet ja sekoita. Anna hautua kannen alla 20 minuuttia kunnes kurpitsa on täysin pehmeää.
Kaada pannuun kuuma kanaliemi. Keitä hiljalleen puoli tuntia. Soseuta keitto tehosekoittimessa. Kaada keitto takaisin pannuun, lisää kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Tarjoa paahdettujen siementen kera.



Karitsanpotkaa ja pekoni-kurpitsarisottoa

tiistai 27. lokakuuta 2009

Syksyllä on aika kaivaa rautapata esiin ja valmistaa ihania pitkään haudutettuja lihaherkkuja. Aikaisempina vuosina olen käyttänyt fondue-pataa myös tähän puuhaan, mutta patani ei ole suuren suuri, joten siihen olisin ehkä korkeintaan yhden potkan saanut mahtumaan.
Ostinkin Hulluilta Päiviltä Iittala Toolsin emaloidun padan kun kerran halvalla sai. Mä en tosin tajuu mistä kohtaa se on emaloitu..
Ehdin jo unohtaa padan pariksi viikoksi kaappiin, mutta viime viikon sunnuntain jälkeen olen käyttänyt sitä jo kolme kertaa, olen koukussa.

Karitsanpotkat ovat yksi patalemppareistani ja tilaan sellaisen mielelläni myös ravintolassa, sitä kun on aika vaikee pilatakaan.
Perinteisesti potkat kai haudutetaan punaviinissä, mutta taisi olla olosuhteiden pakko kun päädyinkin valkoviiniin, erinomaisesti muuten päädytty. Potkan kanssa ei kylläkään juotu samaista valkoista vaan tuhtia punaista.
Jouluisista mausteista huolimatta potkat eivät olleet erityisen jouluisen makuisia vaan miellyttävän mausteisia. Tähtianis on vahvaa kamaa ja koko kämppä lemusi jopa epämiellyttävän lakritsiselta, mutta maussa kaikki oli neljän tunnin hautumisen aikana loksahtanut kohdalleen.

Risotto oli mun mielestä aika tylsää vaikka salviaakin oli paljon, lopputulos kaipasi vähän kaikkea. Ruokavieraat kyllä kohteliaasti kehuivat ja olihan se ihan hyvää kun kauhoi päälle vähän patalientä.
Söin risottoa vielä seuraavanakin päivänä liemen kanssa, lämmitin sen pannulla runsaassa liemessä ja lisäsin vielä parmesaania.

Valkoviinissä haudutettua potkaa neljälle
4 potka per ruokailija
2 rkl voita
1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
1 valkosipuli
1 dl vettä
3 laakerinlehteä
1 tähtianis
4 neilikkaa
5 cm kanelitanko
0,5 l valkoviiniä
suolaa
mustapippuria

Paista potkiin kuumalla pannulla voilusikallisessa väri joka puolella.
Kuori ja lohko sipuli, pilko porkkana ja selleri. Kuori valkosipulinkynnet ja muserra veitsen lappeella.
Kuumenna loppu voista padassa ja kuullota kasviksia voissa muutama minuutti.
Kiehauta vesi potkanpaistopannussa, jotta paistomaut irtoavat pannusta. Kaada vesi pataan.
Lisää pataan kaikki mausteet ja asettele potkat pataan mahdollisimman pystyyn. Kaada pataan viini ja kiehauta.
Mausta suolalla ja mustapippurilla, peitä kannella ja nosta 150-asteiseen uuniin neljäksi tunniksi.














Kurpitsarisottoa neljälle
1 sipuli
1 rkl öljyä
1 rkl voita
3 dl risottoriisiä
300 g kurpitsakuutioita
1 tl kuivattua salviaa
2 dl valkoviiniä
5 – 7 dl kuumaa kanalientä
100 g rapeaksi paistettua pekonia
50 g parmesaaniraastetta

Kuori ja kuutio sipuli pieniksi kuutioiksi. Kuumenna öljy ja voi pannussa keskilämmöllä. Kuullota sipulia seoksessa muutama minuutti, sipuli ei saa ruskistua.
Lisää pannuun riisi, kuutioitu kurpitsa ja salvia. Freesaa kunnes riisi on kiiltävää ja pinnalta läpikuultavaa.
Kaada pannuun valkoviini ja keitä kunnes lähes kaikki viini on haihtunut ja imeytynyt riisiin. Lisää sitten kauhallinen kanalientä ja anna taas haihtua kiehuen. Älä päästä risottoa kuivumaan.
Jatka liemen lisäämistä kunnes riisi on kypsää, sopivasti al dente.
Lisää lopuksi pekoni ja parmesaaniraaste.



Kurpitsapiirakka

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Korjasin viime viikonloppuna yhden vakavan kulinaristisen aukon sivistyksessäni ja leipaisin kurpitsapiirakan. Hain oppia mm. Youtubesta.
Piirakkaan niin usein käytetty maitotiiviste oli Stockalta loppu ja kurpitsasoseen tein itse. Maitotiivistettä ja tölkitettyä kurpitsasosetta olisi varmasti löytynyt WTC:n amerikkalaisesta herkkukaupasta, mutta pärjäsin hyvin ilman kyseisiä elintarvikkeita.
Halusin piirakasta oranssin enkä ruskean, joten fariinisokerin vaihdoin valkoiseen.
Ameriikoissa paljon aikaansa viettäneet ruokavieraat alkoivat huokailla piirakan perään jo eteisessä ja täytyy myöntää, että tästä ei syyspiirakka enää parane, ihanaa!
















Pohja:
250 g jauhoja
125 ml öljyä
60 ml kylmää vettä

Täyte:
1,5 kg kurpitsaa
5 kananmunaa
1 prk ranskankermaa
2,5 dl sokeria
1 tl inkivääriä
1 tl kanelia
0,5 tl muskottia
0,5 tl maustepippuria

Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina sormin piirakkavuokaan. Laita pohja jääkaappiin lepäämään.

Poista kurpitsasta siementen ja leikkaa se kohtuullisen suuriksi lohkoiksi. Asettele lohkot uunipellille kuori vasten leivinpaperia. Paahda 180-asteisessa uunissa pehmeiksi, kokeile pehmeyttä haarukalla.
Lusikoi pehmyt kurpitsa kuoristaan siivilään ja valuta kunnes kurpista on jäähtynyt. Soseuta.
Sekoita keskenään kananmunat ja sokeri. Lisää mausteet. Lisää ranskankerma ja kurpitsasose.
Paista 175-asteisessa uunissa n. tunti. Tarjoile vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa.



Omenapiirakka

perjantai 23. lokakuuta 2009

Nämä omenapiirakat on valmistettu sitrusomenasta, ikivanhansa suomalaisesta maatiaislajikkeesta, jota kasvaa maailmassa tiettävästä tasan neljä puuta. Nimensä mukaisesti omenan makua kuvataan sitruunaiseksi. Omena on miellyttävällä tavalla hapan, sitä syö ihan sellaisenaankin ja siinä on kieltämättä erilainen maku kuin omenoissa yleensä, happamissakin. Kuvailisin makua viinitermein kuivaksi.
Maistui nyt sitten ikinä miltäkin, niin harvinaisuus toi ahvenaterian jälkkärinä nautituille piiraille kutkuttavaa lisäarvoa.
















Piirakkapohja on Nigellan pekaanipiiraasta erinomaiseksi havaittu yleisohje, joka käy sellaisenaan sekä suolaisiin, että makeisiin piirakoihin. Itse epäilin pohjan maistuvan liikaa nimenomaan pohjalle, mutta päinvastoin se oli herkullista eikä kaivannut itseensä lainkaan makeutta. Käytän pohjaan Kotipelto-luomurypsiöljyä. Öljyssä on upea hunajainen väri ja vielä upeampi pähkinäinen maku, joka tuntuu selkeästi piirakkapohjassa.

125 g jauhoja
60 ml öljyä
30 ml kylmää vettä
3 – 5 omenaa
1 dl sokeria

Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi ja painele piirakkavuokiin. Nosta vuoat jääkaappiin vetäytymään.
Lohko omenat. Asettele omenalohkot kauniisti piirakkavuokiin. Ripottele päälle sokeria. Paista 180-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön kanssa.


Sitruunaiset ahvenet uunissa ja suppilovahverorisotto

torstai 22. lokakuuta 2009

Arki-illan illanistujaisissa pitää olla suhteellisen nopeasti valmistuvaa ruokaa. Valitettavasti en kuulu siihen onnelliseen kansanosaan, jonka ei tarvitse käydä töissä, näihinkin illallisiin piti viime tinkaan esittää vieraille, että tulisivat puolta tuntia myöhemmin jotta emäntä ehtii kotiin hallin ja Alkon kautta. Siinä ei paljoo patoja haudutella pitkin päivää eikä välttämättä illallakaan huvita ihan mahdottomasti pipertää vaikka se niin mukavaa silloin tällöin onkin!
Reitin kalan tiskillä arvoin jonkun hetken kuhan, siian ja ahvenen välillä. Päädyin affeniin, sillä ne olivat nopein vaihtoehto ja arvelin, että vieraani eivät niitä olisi tulleet valinneiksi ja osuin oikeaan.
Ensalkuun pistin maa-artisokkakeiton tulille ja sen keittyessä pistin ahvenet paistokuntoon ja valmistelin jälkkäriksi omppupiirakan naiseen. Olisko mennyt tähän kaikkeen 45 minuuttia?
Kuulun siihen onnelliseen kansanosaan, jolla on suuri keittiö, jossa mahtuu hengaileen, mulla on siellä nojatuolikin. Siispä risoton valmistin vasta vieraiden saavuttua kuohujuomaa siemaillessa ja kuulumisia vaihdellessa.

Sitruunaiset ahvenfileet uunissa
9 ahvenfileetä
oliiviöljyä
suolaa
valkopippuria
1 sitruuna

Öljyä uunivuoan pohja. Asettele kalafileet vierekkäin vuokaan. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Raasta fileille sitruunan kuori. Halkaise sitruuna ja purista fileille mehut. Lorauta päälle vielä oliiviöljyä. Anna marinoitua puoli tuntia.
paista 175-asteisessa uunissa 5 – 8 minuuttia.

Suppilovahverorisotto
1 sipuli
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
3 dl suppilovahveroita
2,5 dl risottoriisiä
1,5 dl kuohuviiniä
5 – 7 dl kuumaa kasvislientä
1 rkl voita
1 dl parmesaaniraastetta
silputtua lehtipersiljaa

Kuori ja pilko sipuli hyvin pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulia hetki kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa. Lisää sienet ja paista pehmeiksi. Lisää risotto riisi ja kuullota kunnes riisi on kiiltävää ja pinnalta läpikuultavaa.
Holauta pannuun viini. Anna kiehua, kunnes viini on lähes kokonaan haihtunut. Lisää sitten kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja anna taas kiehua kunnes nestettä on jäljellä enää hyvin vähän, mutta älä päästä kuivumaan.
Voit sekoittaa riisiä koko ajan tai olla sekoittamatta, koostumus on erilainen eri metodeilla. Risoton keittämiseen menee n. 20 minuuttia. Riisin tulisi olla mukavasti al dente eli tuntua hampaissa pureskellessa. Maista siis risottoa keittämisen mittaan.
Ota valmis risotto liedeltä ja viimeistele voinokareella, parmesaaniraasteella ja silputulla lehtipersiljalla.


Maa-artisokkakeitto

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Maa-artisokka on todellista prinsessaruokaa, on siinä sen verran sivistyneen hienostunut maku! Mielestäni morkula muuntuu parhaiten alkupalakeitoksi ja olenkin aiheesta kehitellyt kohtuullisen monta muunnelmaa. Tässä valkosipulisessa versiossa voisi kasvisliemen korvata valkkarilla ja tää on tosi kevyttä kun ei ole kermaa.
Luonnonjogurtin pitää olla kunnollista lohkeilevaa kamaa niinku bulgariaa tai parta-äijää, ei mitään luirua.
Valkosipulit pitää paahtaa oikeesti tosi miedolla lämmöllä tai mönkään menee.

1 kg maa-artisokkia
5 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
5 – 7 dl kasvislientä
luonnonjogurttia
lehtipersiljaa

Kuori maa-artisokat ja laita ne kylmään veteen odottamaan keittämistä. Kuori valkosipulin kynnet ja likistä ne rikki veitsen lappeella.
Laita kattilaan öljy ja valkosipulit ja paahda hyvin miedolla lämmöllä muutama minuutti, valkosipuli ei saa ruskistua. Lisää artisokat ja kaada päälle kuuma kasvisliemi. Keitä kunnes artisokat ovat pehmeitä.
Soseuta. Tarjoa luonnonjogurtin ja lehtipersiljasilpun kanssa.



Omena-perunalisuke

maanantai 19. lokakuuta 2009

Sopii lihalle, sopii ehkä kalalle, sopii munakkaaseen, sopii sellaisenaan ja sopii syksyyn. Ja on iisii tehdä. Oujee.
Ja sit taas linkki jos tämän tehosekoitinfirman mainiot mainokset ovat jääneet joltain näkemäti http://www.willitblend.com/.

300 g perunoita
300 g omenoita
1 iso sipuli

Keitä perunat kypsiksi kuorineen. Pilko kypsät perunat, voit myös kuoria ne.
Kuori ja lohko sipuli ja kuullota lohkoja pannulla oliiviöljyssä.
Poista omenoita siemenkodat ja lohko. Laita perunan ja omenan palat pannulle sipulien kanssa, paista kunnes omenat ovat hieman pehmenneet ja perunat saaneet väriä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.



Kermainen pippuripihvi

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Vaihtelua pastalle. Mä en keksi tähän nyt mitään muuta nasevaa kirjoitettavaa. Jospa linkin laittais:
http://www.sandiegozoo.org/pandacam/index.html.
Noille söpöläisille ei kyllä maistu pihvi. Tuota ja muitakin San Diegon eläintarhan webbikameroita on tullut viime aikoina tillitettyä. Ihqui!

600 g naudan sisäpaistia
suolaa
1 rkl pippurisekoitusta
2 dl kermaa

Leikkaa sisäpaisti n. 1,5 cm paksuisiksi pihveiksi. Kuumenna paistinpannu. Paista pihvit nopeasti kummaltakin puolelta, jotta ne saavat vähän väriä. Suolaa pihvit ja ripottele murskatut pippurit pihveille. Kaada kerma pannuun ja laske lieden lämpöä. Anna hautua kannen alla hiljaa kiehuen 5 – 10 minuuttia.


Se on vissiin talvi nyt

lauantai 17. lokakuuta 2009

Alkuviikosta tuli luntakin. Yäk.

Koetan ajatella positiivisesti, talvi kestää vain suurimman osan vuotta ja talvella voi tehdä kaikkea kivaa, kuten palella, liukastella kaikki päivät räntävihmassa, todeta jälleen kerran kuinka ihminen pärjää ihan kivasti, vaikka kokonaisessa kuukaudessa paistaisi aurinko vain 12 tuntia. Tuoreena autoilijana en osaa oikein vielä kuvitellakaan mitä kaikkea kivaa talvi elämääni tällä kertaa tuokaan, renkaiden vaihdosta en vielä pääse nauttimaan, sen tekee ikävä kyllä joku muu.

Talvella voi myös syödä jättimäisiä lämppäräitä ja juoda vahvaa mustaa teetä.















Tonnikalaa, kapriksia, pinjansiemeniä ja juustoa.

Kaskinauris-sipulikeitto

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Kaskinauris on maatiaiskasvi ja kuuluu Suomen vanhimpiin viljeltyihin vihanneksiin. Suosittelen lukemaan lisää täältä ja täältä. Kaskinauris ehti jo lähes hävitä, mutta nyt kanta on elpymässä ja kauppaviljelyä harjoitetaan. Tämä vuosi on ollut erityisen satoisa ja ilahduin kovasti kun luomuisia kaskinauriita myytiin ihan tuossa naapurin S-marketissa! Toisesta naapurista Hakaniemen hallista niitä saa myös, luomuna ja ilman.
Niin kaskinauriin kuin muidenkin maatiaisten puolesta puuhataan täällä.














Mielestäni nämä hankkimani nauriit olivat merkkiä Lapin Luomu ja pussissa oli nettiosoite ja kaikki, mutta enpä mä tällaista netistä löydä. Päivitän tähän kunhan käyn taas S-marketissa ja voin tarkistaa pussin kyljestä.
Kaskinauris sopii monenlaiseen siinä missä tavallinenkin nauris. Yksi herkullisimmista ja helpoimmista on tietenkin keitto. Minun suussani nauris kaipaa makeutta ja makeuttajaksi päätyivät karamellisoidut sipulit.














1 kg kaskinauriita
1 l kasvislientä
500 g sipuleita
5 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 rkl sokeria

Kuori ja paloittele nauriit. Laita palata kattilaan ja kaada päälle kasvisliemi. Keitä kypsiksi.
Kuori ja lohko sipulit. Kuori valkosipulinkynnet. Karamellisoi sipulit isossa pannussa. Laita sipulit, valkosipulinkynnet, öljy ja sokeri pannuun ja paista miedolla lämmöllä kunnes sipuli ja sokeri on ruskistunut.
Lisää sipulit kaskinauriskattilaan ja soseuta keitto.



Ruis-kuminafocaccia

perjantai 9. lokakuuta 2009

Päätin tehdä vähän kokeilua leivällä, oli sellaista ruokaa, joka kaipasi vähän mausteisempaa lisuketta. Oli oikein onnistunut kokeilu, sopii mukavasti viileisiin syysiltoihin keiton kanssa nautittuna.
Jauhojen määrä ohjeessa on ihan hatusta, ja tätä tosiaan kannattaa kohottaa sitten vielä vuossakin.. Öljyä on paljon, vähentää se joka haluu.

2,5 dl vettä
10 g hiivaa
1 tl sormisuolaa
1 dl ruisjauhoja
7 – 9 dl vehnäjauhoja
1 dl oliiviöljyä
juustokuminansiemeniä

Liuota hiiva veteen. Lisää puolet suolasta. Sekoita taikinaan ruisjauhot ja sitten vehnäjauhoja desikerrallaan. Lisää lopussa puolet öljystä. Vaivaa kimmoisaksi taikinaksi käsin tai koneella.
Anna kohota 2 tuntia liinalla peitettynä.
Voitele uunivuoka öljyllä. Kumoa taikina uunivuokaan ja painele se siihen tasaisesti. Pirskota päälle loput öljystä ja suolasta, mausta kuminalla. Anna hetki kohota.
Paista 225-asteisessa uunissa 15 – 20 min.


Paprikaa ja makkaraa

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Mulle tulee tästä ruoasta mieleen Unkari, vaikkei tässä nyt mitään unkarilaista olekaan. Unkari on hieno paikka!
Makkarana käytin bratwurstia. Alun perin oli tarkoitus laittaa lammasmakkaraa, mutta sitä ei ollutkaan ruoanlaiton hetkellä saatavilla. Kai tämä on enempikin kastike kuin pata ja tämä käviskin kivasti pastan tai polentan kanssa. Fetajuusto maistui hyvältä soosin kanssa.

2 punaista paprikaa
2 valkosipulinkynttä
1 chili (tai kaksi peperoncinoa)
4 lihaisaa makkaraa (400 g)
1 tlk tomaattimurskaa
basilikaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Halkaise paprikat, poista siemenet ja kuutio. Laita paprikat keskilämpöiseen pannuun öljytilkkaan.
Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet, siivuta chili. Lisää valkosipuli ja chili pannuun. Tarkista lieden lämpö, että valkosipulit eivät pääse palamaan.
Pätki makkarat ja pistä pannuun, paista hetki. Lisää tomaattimurska ja laita kansi päälle. Anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia.
Mausta tuoreella basilikalla, suolalla ja mustapippurilla. Lorauta mukaan aimo luraus oliiviöljyä, sekoita ja anna makustua muutama minuutti.


Banaani-pekonirullat ja persiljapesto

lauantai 5. syyskuuta 2009

Paikallistin TGRWT-tapahtuman Anu Hopian mainiosta blogista. TGRWT = they go really well together. Homman nimi on lyhykäisyydessään se, että Martin Lerch esittelee blogissaan kaksi raaka-ainetta, joissa on samoja aromiaineita, vaikka niillä ei muutoin olisi mitään tekemistä keskenään. Samaan tyyliin kuin kotoisa ruokahaasteemme, isännöi tapahtumaa aina joku blogi ja kulinaristit ympäri maailman saavat kehitellä ja esitellä reseptejään näistä yhdistelmistä. Kokeilussa on ollut mm. valkosuklaa ja kaviaari, parmesaani ja kaakao sekä aprikoosi ja kantarelli.
Tuolta siis bongasin pekoniin käärityt banaanit, jotka oli täytetty persiljaisella tuorejuustolla. Muokkasin ruoasta oman versioni.
Mietin olisiko pitänyt käyttää ruokabanaaneja, mutta ihan peruksinen luomureilu toimi erinomaisesti. Banaanin ja persiljan yhdistelmä oli todellakin erinomainen ja voin lämpimästi suositella tätä alkuruoaksi.

Neljälle
3- 4 banaania
mustapippuria
12 siivua pekonia
1 ruukku lehtipersiljaa
20 g parmesaania
0,5 rkl pinjansiemeniä
minimalistinen nokare valkosipulia
2 – 4 rkl oliiviöljyä

Kuori banaanit ja leikkaa ne 3 – 4 neljään pätkään banaanin koosta riippuen. Pippuroi banaanit ja kääri kunkin kappaleen ympärille siivu pekonia. Asettele uuniastiaan sauma alassuin. Paista pekoniin käärittyjä banaaneja 220-asteisessa uunissa 15 – 20 minuuttia kunnes pekoni kypsyy.
Banaanien uunittuessa valmista pesto. Laita kaikki pestoainekset tekosekoittimeen tai monitoimilaitteeseen tai mihin nyt ikinä ja jauha hienoksi.
Tarjoile pesto kuumien banaanien päällä.



Aglio, olio e peperoncino

tiistai 25. elokuuta 2009

Pastojen aatelia, todellista prinsessaruokaa – valkosipulia, oliiviöljyä ja chiliä.
Ja melkein helpoin kaikista mahdollisista pastoista. Vaikka pastaa valmiilla pestokastikkeella ei mukaan laskettaisikaan, niin heti tulee mieleen kaksi vielä helpompaa, mutta niistä lisää toiste.
Tämän ainut juju on pitää öljyn lämpö tarpeeksi matalana etteivät valkosipulit ja chili pääse kärvääntymään. Päälle kinosmuodostelma parmesaania tai pecorinoa ja kiesus että maistuu!

reilusti öljyä
valkosipulinkynsiä pari kappaletta per syöjä
pari peperoncinoa nassuun
suolaa

Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet. Murskaa chilit. Kuumenna valkosipulia ja chiliä öljyssä sen verran, että öljy alkaa vähän poreilla valkosipulinsiivujen ympärillä. Laske lieden lämmöt nolliin ja jätä pannu levylle.
Ripsi öljyyn vähän suolaa ja sekoita keitettyyn pastaan.

Pitäiskö sitä syödäkin joskus jotain?

torstai 20. elokuuta 2009

Ehkä.

Kiehuu.fi on taas auki. Sisältö on vielä vähän vaiheessa, mutta Puhtaiden makujen puolesta -yhdistyksen jäseneksi voi hyvinkin jo liittyä!

Koivikko ja kellari

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Tervetuloa kaikki Koivikko ja kellari -näyttelyyn 12. - 16.8. joka päivä klo 12 - 18.
Myymälä2 - Uudenmaankatu 23 - Helsinki

Poikkitaiteellista gastronomiaa – maatiaiset ja villikasvit vs. kuvataide, musiikki ja valot.

Anu Osvan ja Jenni Salovaaran maalauksia.
Lasse Naukkarisen elokuva Nautavaellus.
Nauriita ja naurisreseptejä.
Maistiaisina kyytönmaitojuustoja ja makuja suoraan suomalaisesta luonnosta.

Riisii ja broilerii

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Kun tekee tarpeeksi, niin ei ole ensi viikolla lounas- eikä illallisongelmia. Riisisalaatin kanssa käy punainen ja valkoinen, viini siis. Ja roseekin, sillä kesää ON vielä jäljellä.

muutama desi riisiä kanaliemeen keitettynä
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
kourallinen kirsikkatomaatteja
300 g broilerin fileesuikaleita
1 limen kuori ja mehu
1 rkl hunajaa
2 rkl tummia oliiveja
100 g fetaa

Keitä siis riisi kanaliemeen, tai miksei kasvikseenkin. Riisin voi keittää vaikka jo edellisenä päivänä.
Kuutioi kesäkurpitsa ja suikaloi sipuli. Paista pannulla oliiviöljyssä, kunnes kasvikset saavat väriä.
Kesäkurpitsan ja sipuli paistuessa purista tomaateista siemenet ja kuutioi tomaatit. Lisää keitetyn riisin joukkoon.
Kippaa valmiit kasvikset pannulta riisiin, lisää pannulle öljyä ja lisää broileri. Raasta limen kuori pannulle ja purista mehu. Lisää vielä reilu lusikallinen hunajaa. Paista kypsiksi ja siirrä riisiin.
Kuutioi feta riisiin, lisää oliivit ja silpittu lehtipersilja.
Mausta chiliöljyllä, suolalla ja mustapippurilla.













Aika olmin näköistä tässä kuvassa, koska mä en vielä osaa käyttää mun uutta kameraa, enkä saa siitä automaattisalamaa pois..

Tomaattipiirakka

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Piirakka, jossa on paljon ricottaa ei voi olla kuin hyvää. Paitsi tietenkin jos siinä on pinaattia, mutta nyt ei ollut. Leipaisin tällaisen Kaisalle ennen valkosuklaaseen dipattavia mansikoita syötäväksi. Ja kyllä me syötiinkin, kaikkee.
Piirakat kun ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, niin syötiin äitin kanssa viime sunnuntaina reilut palat kera persikkasalaatin. Äitin kanssa haettiin jälkkärit Kulosaaren Alepasta (tuohon Alepaan voisivat suunnata kaikki muut alepanpitäjät vähän mallia ottamaan), Fazerin kuningatarpiirakat ja vaniljajäätelöä. Oi nautintoa!
Äitin mielestä oli kesän paras ateria ja mua silloin nauratti että helpolla lähtee, mutta nyt kun mietin niin en mä kyllä keksi myöskään yhtään parempaa.
EDIT: Tästä alun perin unohtui mainita, että tein pohjan chiliöljyyn. Oli mukavan tulista.

Pohja:
225 g vehnäjauhoja
125 ml öljyä
0,6 dl vettä

Täyte:
1 l kirsikkatomaatteja
1 valkosipulinkynsi
1 rkl pinjansiemeniä
suolaa
mustapippuria
1 rasia ricottaa
1,5 dl kermaa
1 dl parmesaaniraastetta
2 kananmunaa
1 - 2 rkl vihreää pestoa

Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja painele täyte piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin lepäämään.
Valmista täyte:
Purista kirsikkatomaateista siemenet. Kuori valkosipuli, litistä veitsenlappeella ja siivuta. Sekoita tomaatteihin valkosipuli ja pinjansiemenenet ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita keskenään ricotta, kerma, parmesaaniraaste ja kananmunat.
Levitä pesto piirakkapohjalle. Levitä päälle tomaattitäyte. Kaada juustotäyte tomaateille. Paista 220-asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia.













Nam!

Kukkakaalia tomaattikastikkeessa

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Jamie Oliver twiittaa Twitterissä sivujensa päivän reseptejä ja oliko ollut viime viikolla joku päivä kun vuorossa oli kukkakaalia oliivi-tomaattikastikkeessa. Reseptin voi kukin vilkaista tuolta Jamien sivulta, mitä sitä tähän kääntämään, noudatin sitä itsekin muistaakseni ihan pilkulleen.
Sellaisia huomioita tein matkan varrella, että vaikka se keitos löyhkää alkuun hyvin voimakkaasti etikalta, niin 50 minuutin päästä tilanne on toinen. 50 minuuttia vaatii muuten sitten kohtuullisen ison kukkakaalin jo mielii sen olevan valmiina mukavasti al dente.
Kuten Jamiekin ruoastansa kertoo, niin tämä kävi ateriasta ihan tällaisenaan.

Kyyttöbullerot

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Otin ja ostin puolikkaan kyyttösonnin. Sitä on nyt sit niin paljon, että kesämarjojen pakastamisesta ei tartte edes haaveilla. Mutta ei se mitään, kyyttö on parasta, tämä kyseinen puolikas tulee Ojanteen luomutilalta.
Telkkarista näin (sanoisin FST:ltä) kun sellainen mies, jonka lapsi surautti kerran marjasmoothien tehosekoittimella kattoon, teki salaattia jogurtista ja persikoista. Näytti kaikessa yksinkertaisuudessaan niin herkulliselta, että tekaisin sitä tuohon pullien kylkeen. Salaatissa on siis vain persikoita, minttua, jogurttia, mustapippuria ja oliiviöljy. Ja hyvää oli, ei pelkästään näyttänyt.

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
500 g kyyttöjauhelihaa
100 g fetaa
2 rkl pestoa
mustapippuria

Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi. Hienonna molemmat mahdollisimman pieniksi kappaleiksi ja kuullota öljyssä pehmeiksi.
Sekoita kullotetut sipulit jauhelihaa, lisää murustettu feta ja pesto ja mausta mustapippurilla. Sekoita tasaiseksi massaksi, muotoile pulliksi ja paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.




Mansikka-makkarasalaatti

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Mansikka ja makkara ne yhteen soppii!
Salaatissani on salaattia, mansikoita, braatvurstia, pinjansiemeniä ja basilikaa eikä se kaipaa enempää esittelyjä.

Moiks

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Jos tätä blogia vielä joku lukis, niin tiedoksenne että en ole kadonnut maan kamaralta enkä lopettanut bloggaamista.
En edes pidä mitään taukoa ja vissiin olen jotain syönytkin, mutta jotenkin syömiset eivät vain ole ehtineet tänne saakka.
Maikkarin Makuja-sivulla resepteissä voi viikonloppuisin vilkaista mitä ainakin olen syönyt.

Super-V

Lindströminpihvit

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kuka onkaan tämä Lindström, joka on keksinyt jatkaa jauhelihaa punajuurella, mainio idea nähkääs!
Teki ihan turkasesti mieli tehdä lindströmeitä, joten pakkasesta kilo kyyttöä sulamaan ja hallista punajuuri sekä öljyyn säilöttyjä sardellifileitä, anjovista siis. Paitsi että kotona selvisi, että lindströmeihin tuleekin kaprista tai maustekurkkua..
En kuitenkaan luopunut muistikuvastani ja laitoin anjovista. Edellä kuvailtuja fileitä saa mm. Stockalta lasipurkissa tai valmiina tahnana tuubissa, erikätevää. Ja korostettakoon, että pihvit (tai mikään muukaan mihin tätä käytetään) ei maistu kalalle, kaikkein vähiten sille mikä anjovikseksi mielletään.
Tein pihvini kokolihaisiksi. Kaiken maailman sipulikeitot ja korppujauhot voi mielestäni unohtaa suosiolla kun on kunnon jauhelihapihvistä kyse. Facebookissa näin keskustelun hampurilaisten kokolihapihveistä. Ihmiset eivät ymmärtäneet miten jauheliha voi olla kokolihaa. No on se jos ei laita joukkoon jatkeita, paitsi tässä tapauksessa punajuurta.

500 g jauhelihaa
1 iso punajuuri
1 sipuli
5 sardellifileetä
0,5 tl fenkolinsiemeniä
öljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa

Kuori ja raasta punajuuri, sottaista hommaa, käytä hanskoja.
Kuori sipuli ja silppua se hyvin pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannussa tilkka öljyä ja laita anjovikset pannulle, kuullota kunnes fileiden rakenne hajoaa.
Lisää sipulit, kuullota pehmeiksi. Lisää punajuuriraaste, viinietikka ja hunaja. Keitä 5 – 8 minuuttia.
Sekoita jäähtyneet kasvikset jauhelihaan. Mausta fenkolinsiemenillä ja mustapippurilla. Paista taikinasta pannulla koepala. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Muotoile taikinasta tasakokoisia pihvejä. Paista pihvit pannulla 3 – 5 minuuttia kummaltakin puolelta.















Jos olisin kissa, makoilisin kaikki päivät auringossa maha lindströmiä pullollansa!

Korvapuustit

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Juhlistin äitiä ja kokonaisen kilon painonpudotusta leipomalla isoja pehmeitä korvapuusteja, äitienpäivänä siis.
Osaan leipoa todella hyviä korvapuusteja, niiden salaisuus piilee reippaassa voin käytössä. Mun mielestä ihminen voisi ihan hyvin elää pelkillä korvapuusteilla.
Ohjeella tulee 12 isoa puustia. Jos pullien pitää säilyä hyvänä seuraavaan päivään tai niitä muuten vaan jostain ihmeen syystä näyttää jäävän, niin kannattaa ne laittaa heti jäähtymisen jälkeen pussiin ja jääkaappiin, ja lämmittää sitten uunissa juuri ennen tarjoilua.















150 g voita
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
0,5 tl kardemummaa
8 – 10 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa. Sekoita kulhossa hiiva ja sokeri. Lisää kuumaan voisulaan maito, näin saat mukavasti kädenlämpöisen nesteen.
Kaada voi-maitoseos kulhoon hiivan ja sokerin joukkoon, lisää kardemumma ja sekoita.
Lisää kaksi desiä vehnäjauhoja ja sekoita voimakkaasta esim. puuhaarukalla. Lisää taas kaksi desiä ja toista sekoitus.
Lisää nyt jauhoja kolme desiä ja aloita vaivaaminen. Vaivaa kunnes jauhot ovat sekoittuneet taikinaan. Lisää jauhoja nyt 0,5 – 1 desi kerrallaan. Mitä lähemmäs sopivaa koostumusta pääset, sen vähemmän jauhoja lisäät kerrallaan, taikinan on parempi olla vähän liian löysää kuin vähän liian kovaa.
Vaivaa taikinaa reippaasti 12 – 15 minuuttia, vaivaa pöydällä älä kulhossa. Koneessa nopeudella 3 5 – 8 minuuttia.
Peitä taikina liinalla ja nosta vedottomassa paikassa 1-2 tuntia. Uuni tai mikroaaltouuni on hyviä nostatuspaikkoja.















Kumoa valmis taikina kevyesti jauhotetulle leivonta-alustalle, pöydälle siis. Kauli taikinasta n. puoli senttiä paksu suorakaide. Levitä taikinalevylle reippaasti pehmeää voita ja sirottele sokeria ja kanelia. Kääri levystä rulla pitkältä sivulta. Venytä taikinaa hieman rullan alkumutkissa, jotta siihen ei jää ilmaa. Leikkaa taikinarullasta kolmionmuotoisia tasakokoisia paloja. Paina kolmiot korvapuustin muotoon sormillasi: käännä kolmio pystyyn ja paina kummankin käden sormenpäillä keskeltä pöytään saakka.















Laita uuni lämpiämään, nostata puusteja sen aikaa liinan alla. Voitele kananmunalla ja koristele reasokerilla ennen paistamista.
Paista 220-asteisessa uunissa 10 – 15 minuuttia.

Parsaa ja tunaa

perjantai 22. toukokuuta 2009

Juu, tiedän, yksitoikkoista on, mutta minkäs teet kun se vaan on niin hyvää! Mitä ihmettä mä sitten syön kun parsakausi loppuu?

pastaa
parsaa
valkosipulia
kuivattu pikkuchili
tunaa öljyssä

Ananas-basilikarahka

torstai 21. toukokuuta 2009

Ohje on Yhteishyvän Ruokamaailmasta 3.09. Kyseisessä läpyskeessä oli yllättävän monta ohjetta, joista pienellä tuunauksella saisi varmasti maittavaa herkkua. Muutenkin Ruokamaailman taso on mielestäni viime aikoina noussut. Tai sitten mun taso on laskenut. Mene ja tiedä, mutta viime aikoina lehtisen ohjeissa on ollut huumoria aiempaan vähemmän.
Alkuperäiseen ohjeeseen olisi tullut vispikermaa ja sokeria sekä vaniljasokeria, minä laitoin vaahtoutuvaa vanilja-asiaa ja tölkkiananaksen sijasta ihan sitä itseään. Voi olla että johtui sit näistä muutoksista, mutta ei ollut hyvää.

puolikas ananas
puolikas puska basilikaa
1 prk maitorahkaa
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Kuori ananas, poista kova keskiö ja hienonna hedelmäliha oman mielen mukaisen kokoisiksi kappaleiksi. Erota basilikan lehdet varsistansa ja hienonna lehdet. Sekoita ananas ja basilika rahkaan.
Vaahdota vaniljakastike ja nostele rahkaseos joukkoon.




Parsaa ja sipulia

maanantai 18. toukokuuta 2009

Pysytään nyt tässä parsassa kun on kerran aloitettu. Sapuske on suoraan osastolta ’paljon kasviksia ja vähän täysjyväviljaa’, siis terveellistä ja hyvää. Tosin ei mitenkään erityisen kaunista..

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl laakerinlehteä
6 tankoa parsaa
1 rkl saksanpähkinöitä ruoheena
1 rkl tuorejuustoa
oliiviöljyä

Kuori ja siivuta sipuli ja valkosipuli. Laita sipulit pannuun kera laakerinlehden. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmenneet ja saaneet hennosti väriä. Sipulien paahtuessa kuori ja pätki parsat.
Lisää parsanpätkät ja saksanpähkinärouhe lopulta pannuun ja kääntele sipulien sekaan minuutin taikka parin ajan. Lisää juusto ja tarvittaessa suolaa ja oliiviöljyä.
Ota liedeltä ja lisää reilusti al denteksi keitetty täysjyväpasta. Sekoita ja pistä nautiskellen.

Pastaa, parsaa ja kylmäsavulohta

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Niin, että tartteeko tähän muuta sanoo? Ehkä että pikkasen sitruunamehua ja oliiviöljyä. Herkullista.

Parsa-perunasalaatti

perjantai 15. toukokuuta 2009

Parsaperunasalaatti on joka kevään hittituote. Ja parsa noin ylipäätäänkin. Meikäläinen ahtaa kitusiinsa vihreää parsaa puntti tolkulla näin toukokuun mittaan. Tämän kevään ensimmäinen parsaruoka tuli kokattua pääsiäisen tietämillä ja loppua ei onneksi ihan vielä näy.
Valkoinen parsa on ihan jees, vihreä sen sijaan on suurinta herkkua. Pidän parsoistani hyvin napakoina, varsien keittoaika on tasan kaksi minuuttia, nuppuja ei keitetä ollenkaan. Lötkömötkö parsa on superinhokkia ja jotenkin vastenmielisen väristäkin.
Viime keväänä ostin parsankuorimaveitsen, erittäin kätevä. Sehän on siis sellainen uunmuotoinen välinen, jossa uun toinen sanka on veitsi ja toinen kuorimaveitsi. Parsa siihen sitten vaan sankojen väliin, kuorimaosuus vasten parsan yläpuolta, veitsiosuus vasten alapuolta, ja reipas kuorimaliike kohti tyveä.

puntti vihreää parsaa
400 g keitettyä perunaa
150 g tonnikalaa öljyssä
2 rkl karkeaa sinappia
sitruunamehua

Pizza

torstai 14. toukokuuta 2009

Pitsapohjaan löytyy ohjeita varmasti ihan yhtä monta kuin pitsanpaistajiakin. Omani kuuluu kutakuinkin näin: Tärkeintä on tanakka mutu-asenne. Sen lisäksi tarvitaan pari desiä vettä, kymmenisen grammaa hiivaa, reilusti hyvänlaatuista oliiviöljyä, hyppysellinen suolaa, sopivasti durumia ja niin perkeleesti vaivaamista. Hyvin (mielellään monta tuntia) kohonnut taikina painellaan tai kaulitaan leivinpaperille, joka nostetaan uuniritilälle. Päälle levitetään kotikeittoista tomaattisoosia ja siihen levitetään sitten täytteet tunnistettavina kappaleina eli mielellään kokonaisina. Päälle mozzarellaa ja ehkä parmesaania. Uunissa saa olla lämpöä 270 ja pitsa on valmis kun juusto on sulanut.
Minun pitsaltani ei koskaan löydy ananasta eikä sinihomejuustoa.
Jos syön pitsaa ravintolassa, se tapahtuu Rivoletossa tai ehkä mahdollisesti joskus Virgin Oilissa. Joskus tulee eteen sen sorttinen tilanne, että on pakko hakea pitsaa kebulasta ja silloin tulee yleensä tilattua Special Opera, päälle lorautan noin puoli pulloa tabascoa.
Pitkän päivän päätteeksi sorrun helposti pakastealtaan äärelle ja nappaan mukaani salamiksikin fiinisti kutsutun meetvurstipitsa, Grandiosa on suosiossani.
Otan ennen selkääni kuin syön sellaisen roiskeläpän.

Penne con cavolfiore

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Eli tuttavallisesti niinkin eksoottista kuin pennejä ja kukkakaalia. Parsakaaliversio tästä on mun lempipasta, eikä kukkakaalissakaan mitään vikaa ollut.
Epätoivoinen yritys päästä kesäkuntoon, eli mahtua samoihin vaatteisiin kuin viime vuonna, on johtanut pastan määrän vähentämiseen lautasella. Nykyjänsä syön vain 60 g täysjyväpastaa ja makusteessa tulee olla vähintään kaksinkertainen määrä kasviksia ja mahdollisesti kalaa. Aamiaisella menee 300 – 500 g hedelmiä, joista suuri osa ananasta, lisäksi desi jogurttia ja kourallinen pähkinöitä. Kahvista en luovu. Lounaalla olen yrittänyt syödä kalaa aina kun sitä on ollut tarjolla. Salaattia lapan lautaselle vähintään saman verran kuin lämmintä ruokaakin ja salaatin kanssa menee siivu (joskus pari) leipää. Jälkkäriksi omena, jonka otan lounasravintolasta mukaan ja syön iltapäivällä.
Aikaisempaan verrattuna ruokavaliossani on oikeastaan tapahtunut vain kaksi muutosta, syön määrällisesti vähemmän enkä enää ahda kitusiini pullaa ja suklaata kuin kauhakuormurilla ikään.
Suunnitelmissa oli aloittaa joku seksikkäämpi dieetti, joku sellainen karppaus tai gi tai mitä näitä nyt on, muttei pysty. Joutuis jotenkin koko ajan miettiin, että mitä söis ja koska ja kuinka monta.

Yhdelle:
60 g täysjyväpastaa
1 pieni kukkakaali
1 valkosipulinkynsi
1 pikku-chili
4 anjovisfileetä öljyssä
oliiviöljyä
mustapippuria

Jaa kukkakaali pieniin kukintoihin ja keitä kukintoja runsaassa vedessä muutama minuutti. Ongi kukkakaalit talteen reikäkauhalla ja keitä pasta samassa vedessä. Muista lisätä suolaa ennen pastaa.
Kuori ja likistä valkosipulinkynsi, siivuta ja siirrä pannuun. Murskaa chili pannulle, lisää fisut ja oliiviöljy. Kuullota kunnes anjovikset mujuuntuvat. Lisää pannuun kukkakaalit. Freesaa sekoittaen viitisen minuuttia. Kukkakaalien pehmetessä niitä voi keihästää kapustalla pienemmiksi paloiksi.
Lisää kypsä pasta pannuun, mausta mustapippurilla ja sekoita.

Missä on blogi???

lauantai 9. toukokuuta 2009

Kysyivät ystäväni eilen. No tässähän se raukkaparka kaiken kiireen jalkoihin jääneenä.
Edellinen postaus on kolmen viikon takaa (aika menee liian nopeasti) ja olen minä näinä kolmena viikkona jotain syönytkin. Moni syötävä on koneella kuvamuodossa tallennettuna, joten blogimateriaalissa löytyy.

Monenlaista muutakin ruokaan liittyvää on tässä viimeisen kolmen viikon aikana tapahtunut:

Muonitin sadan hengen häät, mainiot juhlat, onnea vielä E&J. Tarjolla oli mm. nauris-omenaterriiniä, lammasmakkaroita ja karamellisoituja sipuleita, marinoituja herkkusieniä, glaseerattua lohta ja melonisalaattia. Hääkakun virkaa toimittivat muffinssivuokiin leivotut pienet suklaakakut, joiden sisään laitoin mustikoita ja valkosuklaata, samaan tyyliin kuin näissä Fazerin marjapiirakoissa.

Karamellisoidut sipulit sadalle:
4 kg keltasipuleita
1 – 2 dl oliiviöljyä
n. 2 dl sokeria
1 plo punaviiniä
suolaa
balsamicoa

Kuori sipulit, puolita ne ja lohko reiluiksi lohkoiksi pystysuunnassa. Kaada pannuun oliiviöljy ja lisää sipulit kun öljy on kuumentunut. Sekoita ja lisää sokeri. Sekoita kunnes sokeri on sulanut ja sipulit saavat väriä. Lisää punaviini. Keitä keskilämmöllä punaviini paksuksi siirapiksi. Mausta suolalla. Sekoita joukkoon balsamicoa juuri ennen tarjoilua ja koristele suolakiteillä.


Ilveksen Rokkimenu sai jatkoa. Alun perin 12-osaiseksi kaavailtu menusarja on ollut erittäin suosittu ja sen vaikutuksesta Ilveksen ruokamyynti on kasvanut ja ravintola on nostanut profiiliaan rokujen kaljakuppilasta helposti lähestyttäväksi mutkattoman ruoan ravintolaksi.
Toukokuun Rokkimenun on suunnitellut Amorphiksen solisti Tomi Joutsen, aiemmista menuista poiketen pääruokavaihtoehtoja on kaksi.


KULLERVON LEIPÄ
Parsakeittoa, ruisleipää ja rakuunatuorejuustoa 6,90 €

TAIVAANTAKOJAN LEPOHETKI
Grillattua broilerinrintaa ja tummaa rakuunakastiketta TAI grillattua tofua ja tomaattikastiketta sekä parsarisottoa 13,60 €

TUONELAN VIRTA
Puolukkapiirakkaa ja suklaakastiketta 4,80 €

Koko menu 23,20 €

Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc – Uusi Seelanti 2008 26 € plo / 4,50 € 12 cl
Raikkaan hedelmäinen ja kevyen yrttinen valkoviini onnistuu täydentämään sekä hentoa kevätparsaa että tuhtia broileria ja tofua.Viini sitoo aterian raaka-aineet onnistuneeksi kokonaisuudeksi.

Feudi di San Marzano Primitivo – Italia 2005 20 € plo / 3 € 12 cl
Tuoksultaan kypsän hedelmäisessä viinissä maistuvat puolestaan kuivatut hedelmät. Tasapainoinen kokonaisuus sopii hyvin tasapainoiselle pääruoalle. Pehmeät tanniinit ja mausteet tuovat viinille ryhtiä.

Jälkiruoalle suosittelemme kupillista kuumaa tuoretta kahvia 2 €


Vappupäivää juhlistettiin serkkujen ja serkunmielisten kesken piknikillä Kaivopuistossa. Kokoonnuimme 8.30 (ennen kuin serkut ehtivät kommentoimaan: kyllä, minä olin 10 min. myöhässä), ei hetkeäkään liian aikaisin. Siinä vaiheessa puistossa oli vielä mukavasti tilaa ja tunnelma selvä ja iloinen. Puolen päivän aikaan puisto oli jo ääriään myöten kansoitettu ja iltapäivää kohden meno muuttui enenevästi humalaiseksi enkä nyt tarkoita meidän seuruetta, vaikka jokunen kuohuva ja terävä siinäkin nautittiin.
Yhtäkaikki, mukavaa oli, eväät olivat hyvät ja niitä oli riittävästi. Piknikpeitolla tarjoiltiin mm. pieniä valkoisia, perunasalaatti, silliä, pågeneita ja karkkeja. Ja mitä olisi vappu ilman simaa? Tänä vuonna simat olivat käytetty kotona Dansukkerin ohjeella. Sain Dansukkerilta paketin, joka sisälsi sokerit, rusinat ja suppilon pullottamista varten. Paketistä löytyi myös munkkien kuorruttamiseen sopivia maustettuja tomusokereita, mutta niitä en ole vielä ehtinyt testaamaan. Erityisellä mielenkiinnolla suhtaudun ruokotomusokeriin.


Tänään sataa ihanasti vettä. Hyvin harvoin pidän vesisateesta, mutta tänään se tuntuu juuri oikealta. Saan köllötellä kotona, lukea kirjoja, tehdä viimein tilatut korut valmiiksi, laittaa kirjanpidon ajantasalle ja uppotua odottavaan ruokalehtipinoon. Keväisen vesisateen suurin ilo koittaa seuraavana päivänä, ne viimeisetkin uinuneet puut muuttuvat vihreiksi, alkaa kesä!
Loppukesästä toivon voivani osallistua tieteellisen kokkaamisen kurssille, toivottavasti sinne intoutuu myös moni kanssabloggaaja.

Taas tonnikalaa

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Koneelta löytyi vaihteeksi vähän tunaa. Ihan perusta pastan makustetta. Saman tyyppinen ohje löytyy muistaakseni Barilla-paketin kyljestä.
Pannulle vaan valkosipulia ja kirsikkatomaattia oliiviöljyyn, perään tölkillinen tonnikalaa oliiviöljyssä ja fetaa. Ja näyttäis tuossa olevan basilikaa.
Jospa jonain päivänä saisi laitettua ihan oikean postauksen, materiaalia olisi vaikka kuin, pari tomaattimurskatestiäkin. On vaan ollut vähän hoppua viime aikoina, kaikenlaisia bändejä tulee Suomeen ja viikonloppuna minulla on kunnia muonittaa sadan hengen häät.

Paksut pannukakut

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Tunnetaan myös nimellä supersyntiset kaloripommit, joiden valmistamisessa on selityksen makua. Piti nääs käyttää vanheneva kerma ja juustojen jämät. Syntistä tästä hommasta tekee se seikka, että söin yksinäni kaikki kuusi pannukakkua! No en nyt yhdeltä istumalta, mutta melkein..
Käytin paistamiseen rengasvuokia, joiden alta taikina tietenkin valui pitkin. Muffinivuoat kelpaisivat hommaan hyvin tai pieni rengasvuoka ja miksei ihan lettupannukin.
Pannukakun päällä on pakastetuista mansikoista, mascarponesta ja tomusokerista valmistettu vaahto sekä sulatettua suklaata.


2 dl kermaa
1 dl vettä
1 dl maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl tomusokeria
1 kananmuna
25 g sulatettua voita
1,5 dl vehnäjauhoja

Vatkaa tasaiseksi kerma, vesi ja tuorejuusto. Lisää sokeri, kananmuna ja voisula ja sekoita taas tasaiseksi. Lisää lopuksi jauhot. Anna turvota hetki.
Jaa annosvuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa kypsiksi. Anna jäähtyä hetki ja irrota vuoista.

Blogger Template created by Photographic Elements