Glögibroileria ja couscousia

tiistai 12. tammikuuta 2010

Yli puolikas pullo virolaista lahjajuomaa jäi jostain aivan käsittämättömästä syystä juomatta! Se unhoittui tyystin jääkaappiin joulun yli ja löytyi sieltä vasta viikonloppuna. Se ei varmaan olis edes ollut enää juotavaa, mutta hyvää ruokaa siitä tuli.
Nämä pakkasesta löytyneet broilerin rintapalat olivatkin sitten viimeiset palat tätä lihalajia vähään aikaan. Jotenkin tökkii koko broilerinkasvatus, ehkä hallista voisi hakea ranskalaista luomua jos oikein alkaa mieli tehdä. Ja voi olla että alkaakin, kokonaisena paistettu broisku on erityisen herkullista! Kotimaista luomua ei ole olemassakaan.
Aihetta sivutaan täällä.

1 rkl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi
2 peperoncinoa
1 rkl jeeraa
0,5 rkl kurkumaa
4 broilerin rintapalaa
5 dl hehkuviiniä
2 mandariinia
suolaa
mustapippuria
1 – 2 rkl karkeaa sinappia

2 salottisipulia
3 rkl oliiviöljyä
1 punainen chili
2 – 3 dl couscousia
kuumaa vettä
suolaa

Kuumenna öljy laakeassa pannussa. Kuullota öljyssä kuorittua ja siivutettua valkosipulinkynttä ja mausteita.
Siivuta broilerin rintapalat. Paista siivut kummaltakin puolelta. Mitä ohuemmat siivut, sitä nopeammin ruoka valmistuu.
Kaada pannuun hehkuviini. Halkaise mandariinit ja purista mehu pannuun.
Anna kiehua muutama minuutti kannella peitettyinä. Ota sitten kansi pois ja anna kiehua kunnes nesteestä noin puolet on haihtunut.
Mausta suolalla ja mustapippurilla ja suurusta sinapilla.

Kuori ja kuutioi salottisipulit. Lämmitä öljy kattilassa ja kuullota sipulit pehmeiksi. Lisää siivutettu chili ja cous cous. Sekoita huolella.
Kaada kuuma vesi kattilaa, lisää suola ja sekoita. Käännä lämpö pois liedeltä ja anna hautua valmiiksi kannella peitettynä.



5 kommenttia

  1. Eikös Reinin lihasta saa nykyään luomua pakastettuna? En ole käynyt, vielä, tiskin takana kysymässä.

    VastaaPoista
  2. Ari: ne on just niitä ranskalaisia ja mun mielestä niitä on saatavilla aina. sieltä saa myös kanaa ja kukkoa silloin tällöin.

    VastaaPoista
  3. Mä olin jotenkin kuvitellut, että se on kotimaista. Hassua, koska siihen ei ollut mitään syytä.

    VastaaPoista
  4. Viimeinkin löysin sun blogin, ihania reseptejä! Tätä broileria pitää kokeilla piakkoin, glögiä kun jostain kumman syystä jäi täälläkin. Ja kuskus-setti menee viikonloppuna kokeiluun lohen kupeeseen.

    VastaaPoista
  5. Laura: Kiitos! Kävin lukemassa sun blogia ja lisäsin bloggerin seurantaan.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements