Valittaminen on ilomme

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Käykö kenellekään muulle koskaan niin, että ruokakaupassa ei tee enää mieli mitään eikä just tule mieleen ainuttakaan ruokaa, jonka voisi valmistaa?
Mulle käy aika useinkin, myös tänään. Toisaalta sitä saa aikuisena syödä toki mitä tahtoo, mutta joskus vois tahtoa vähän enemmän kuin tänään:
















Mua otti jo kaupassa päähän koska mun käyttämän vessapaperin paketissa ei ole sitä kantokahvaa (se ärsyttää mua joka kerta yhtä paljon), hernekeittoa oli vain yhtä merkkiä ja vichy-pullot oli ihan kurassa.
Ja kasvishernekeiton kyljessä oli pakastevihanneshenkisiä herneen ja porkkanan kuvia, en ostanut sitä. Joku mua jurppii tuossa Ben & Jerryssäkin. Jostain syystä ostan sitä siitäkin huolimatta, että suurin osa mauista on karmeita ja hinta hipoo taivaita ja missä hitossa on vanilja vaniljajäätelössä??

Kotona tutkailin ankeita ostoksia tarkemmin ja ne paljastuivat vielä ankeimmiksi. Runebergin tortuissa on joku tsiljardi lisäainetta, ihmekö että säilyvät pienen ikuisuuden. Yritin e-koodiavaimesta selvittää mitä ne kaikki ovat, mutta listassa on tällaisia helmiä kuin E142 = vihreä, no sehän sen sitten selvensikin.. Eikä tässä mitään, mä mitään puhdasta suoraan kotiuunista odottanutkaan, mutta että nää on leivottu joskus herraties koska ja pakastettu. Siis pakastettu!! Eikä saa pakastaa uudestaan. Tätä en tortuista tiennyt ja olisin ollut todella paljon onnellisempi ilman tätä tietoutta..
Jäätelöä pakkaseen tukkiessani havaitsin pakkauksen pohjassa parasta ennen päiväyksen, 1/2011. Siis miten helvetissä jäätelö säilyy muka vuoden?? Ja tuskin sitä on ihan eilen edes tehty.

Nyt mun ei tee mieli syödä enää näitäkään ja on huono omatunto kun on tullut ostettua valmista ja ties missä maailman äärillä tuotettua :(

12 kommenttia

  1. monesti sama fiilis!

    pakko ostaa omenoita jostain mistä lie kun kotimaisia ei ole tarjolla. esmes.

    kyselin oman kauppamme luomu- ja lähituotteiden perään asiakaspalautteella ja takaisin sain vain mutinaa "ehkä joskus mahdollisesti kaippa". plääh.

    VastaaPoista
  2. Ihan sama fiilis kauppakeikoilla minullakin. Päässä ei liiku yhtään järkevää ajausta, mitä ehkä kannattaisi ostaa tai haluaisi syödä.

    Kukahan muuten tekis sellaisi Ruuneperkejä, jotka olis lähellä tuotettuja, aitoja ja niissä ei olis miljardia e-koodia? Oisko kellää tietoa? Aina kun ei jaksais leipoa itse.

    VastaaPoista
  3. Harmillista, ettei Bloggerissa ole Naamakirjan tavoin like-nappulaa. Sitä nyt painaisin.

    VastaaPoista
  4. Merituuli: Hakaniemen S-marketissa tuntuu olevan Kiina suosiossa. Kastanjatkin on Kiinasta, viime vuonna olivat sentään vielä Ranskasta.

    Tusla: Koetin googlata, mutta vaikeeta oli. Sellaisia löytyi kyllä, missä ei ollut juuri lisäaineita, mutta ei ihan läheltä. Helsingissä ei ole jotenkin mikään lähellä.. Hakaniemen hallista saa yhdeltä leipäkauppiaalta sellaisia konjakilla kostutettuja, jotka ovat ihan parhaita makunsa ja koostumuksensa puolesta, mutta en muista yhtään minkä leipomon ne ovat.
    Ja mikä on sellainen ruuneperiläinen, jossa on VAALEANPUNAINEN sokerikuorrutus?!?

    Ketsuppi: sellainen nappi olis kyllä kätevä!

    Paransin heti tänään tapana ja tein kaikki ostokseni Hakaniemen hallissa ja ostin mm. haukea.

    VastaaPoista
  5. asiallinen avautuminen :)
    ja paskaa jätskiä joo hintaa verrattuna..

    oon muuten ollut eholla tekee noita runkkuja(toisaalta kaikki tehdään aina pakkaseen). ne tehdään pakkaseen joskus pari kuuta ennen joulua. kunnon viinaan upotettuja ja kohtuu halvalla muuten saa roihiksen amiksesta.. tilaa leipomolinjan oppilailta tai kampeaa oikeaan aikaan ittensä niiden kauppaan

    VastaaPoista
  6. Ketsuppia komppaan, tää oli kyllä Veeralta tykkäämisen arvoinen avautuminen, mä niin voin kuvitella ton fiiliksen ;) Ja vielä vichypullotkin kurassa..

    Ja Aleksille kiitos tärpistä, pitääkin suunnata ostoksille Roihikseen, noi pakastepinkkiviritykset ei oikein sytytä.

    VastaaPoista
  7. Aleksi: Kiitti vinkistä! Sieltä saa varmasti kaikkee muutakin herkullista.

    Laura: Älä. Ihan kun näissä säissä ei tarttis jo tarpeeksi luututa kuraa lattioilta..

    VastaaPoista
  8. Nyt on pakko nostaa ketun häntää ja kehaista Ketturouvan tekemiä Fredrikan torttuja: http://ketunkeittio.blogspot.com/2010/02/fredrikan-tortut.html

    Ei kummallisia lisäaineita ja maku oli parempi kuin monessa kaupan tusinaruuneperissa. Eikä ollut edes tolkuttoman vaikeaa tehdä. Säilyvyys ei tietenkään ole kaupan torttujen luokkaa mutta se johtuu lähinnä siitä että itsetehtyjä on lähes mahdotonta syödä pelkästään yhtä. ;-)

    VastaaPoista
  9. Oiskohan tässä nyt ammatinvaihdon paikka, jos alkaisin tuottaa lisäaineettomia lähirunebergeja. :D

    VastaaPoista
  10. Karhuherra ja Ketturouva: Kävinkin ihastalemessa (kateellisena) teidän Fredrikat. Voinko tehdä jo ennakkotilauksen ensi vuodelle? :)

    Mulla ei ollut tänä vuonna edes mahdollisuutta yrittää tehdä torttuja itse, kiitos kaksi viikkoa kestäneen keuhkoputkentulehduksen.

    VastaaPoista
  11. ensinnäkin olen oppinut ettei nälkäisenä kannata lähteä ruokaostoksille, isäni toitotti minulla samaa, muttei kaupassa aina niin vaikeata ole pättää, vaikka joskus kaikki ideat ruoasta yököttää ja pakko on jotain rautalangasta vääntää kun pitää syödä mutta pahemman ruoka-angstin saan kotona kun keksin mitä sitä voisi tehdä, kun kaapissa on sitä, tai sitten voisi tehdä sitä toista, ja kolmatta...aloitankin jotain mutta ruoanvalmituksen edetessä se mutuikin jossain kohtaa ihan jokiskin muuksi mitä alunperin suunnittelin.

    VastaaPoista
  12. Vähän hassu aika näin kesällä kommentoida runebergintorttujuttua, mutta eikö niitä saa (sesonkiaikaan) leipomosta? Ainakin Haagan Leivän runebergintortut tuli ekana mieleen... (Voi kyllä olla, että ne Hakiksen hallin tortut on just noita Haagan Leivän torttuja, muistaakseni yhdelle kauppiaalle tulee leipiä ja leivonnaisia sieltä...) Ja Kanniston Leipomokin kannattaa tsekata, on näemmä voittanut torttutestinkin.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements