Täytetyt sitruunat

maanantai 2. elokuuta 2010

Jamie Italiassa tai jotain oli ohjelman nimi ja vuosi jotain muutamia takaperin. Ihastuttava ajatus nämä täytetyt sitruunat telkkarista nähtynä! Muutamaa vuotta myöhemmin:
Amalfista ei taideta tänne sitruunoita tuoda, että tiedä sitten kuinka makoisia ne olisivatkaan. Satumarjan puodin luomusitruunat olivat sentään italialaisia.
Alkuperäisessä ohjeessa sitruunat laitetaan uuniin, lämpöisenä heinäkuun iltana omani päätyivät Sillä sipulien upeaan grilliin.
Ei huonoja ollenkaan! Täyteaineet imaisevat ihanasti sitruunan raikkaan maun, mutta lopputulos ei ole kirpakka.
En laita linkkiä mihinkään kun en ihan suoraan tätä mistään kopioinut, googlaamalla limoni di amalfi cotti al forno löytyy ohjeita läjittäin.

1/2-1 sitruunaa per syöjä
1-2 mozzarellaa
1/2 sardellifilettä per syöjä
pari kirsikkatomaattia per sitruunan puolikas
muutama basilikanlehti
pippuria

Halkaise pestyt sitruunat. Leikkaa kannat niin, että sitruunanpuolikkaan pysyvät pystyssä. Koverra hedelmäliha ulos veistä ja lusikkaa apuna käyttäen.
Laita muodostuneisiin sitruunakuppeihin kuhunkin puolikas sardellifile.
Purista kirsikkatomaateista siemenet ja asettele tomaatit sitruunakuppeihin. Lisää revitty basilika ja mausta pippurilla.
Täytä kupit mozzarellalla.
Paista uunissa tai grillissä kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä.
Tarjoile tuoreen vaalean leivän kanssa.



















Kuva on Merituulin ottama.

7 kommenttia

  1. Nämä sitruunaiset kupit olivat kyllä ihanan raikkaan maistuvia!

    Kiitos kun saimme maistaa niitä - ja samalla seuraanne :)!

    VastaaPoista
  2. Hei Veera-prinsessa! Tulin Merituulin kehoituksesta katsomaan sivujasi: olet sinäkin ilmeisesti kova italialaisen ruuan fani! (Mä asun saapasmaassa, ja olen kasvanut täkäläiseen uskontoon eli ruokaan kiinni vikan 10 vuoden aikana...Aloitin vasta oman ruokabloginikin täkäläisestä ruokakulttuurista ja muusta sitä ympäröivästä). Mutta sulla on oikein herkullisen ja italialaisen näköisiä pastareseptejä! "Pasta con tonno, olive e arancia" on ilahduttava idea-mä teen "pasta con sugo di tonno,olive e peperoni" todella usein täkäläiseen tapaan, mutta en ollut vielä tullut ajatelleeksi, että tonnikalapastaa voisi varioida appelsiinillä, pitää kokeilla!! Samoin kirjoitin Merituulille, että seuraavalla Suomen-reissullani kokeilen herkullisen näköisiä, täytettyjä sitruunoita grilli-illastanne! (multa löytyy täältä appiukon puutarhasta poimittuja luomusitruunoita,mutta laktoosittomasta mozzarellasta ei tietoakaan...). Täältä löytyy monia ihania raaka-aineita, mutta laktoosittomia tuotteita on vielä saatavilla vähän. Joka tapauksessa, herkullisen näköisiä reseptejä sinulla! Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Sillä sipulin innoittamana löysin minäkin blogisi ja kävin ekaa kertaa kurkkimassa. Kiva tuttavuus - ja sitruunat lähtevät heti kokeiluun!

    VastaaPoista
  4. Törmäsin jossain muuallakin juuri täytettyihin sitruunoihin ja kiinnostuin. Ja nyt blogauksesi. Pakko kokeilla!

    Sardellien löytäminen ei tosin aina ole aivan triviaalia.

    VastaaPoista
  5. Tämä on nyt siis varmaan ihan typerä kysymys, mutta syödäänkö tuosta ruuasta muutakin kuin täyte? Eli suomeksi: syödäänkö sitruunasta myös nuo grillatut kuoret?

    VastaaPoista
  6. Merituuli: Kiitos itsellenne vain!

    Italiansalaatti: Mukavaa, että blogini miellyttää ja löytyy uutta kokeiltavaa. Laktoosi-intolerantikkona (tai keliaakikkona) Italiassa ei kyllä ole helppoa, niiden mielestähän siellä moiset vammat ovat henkistä laatua..

    Muna-sisko: Toivottavasti sitruunat maistuu!

    Ari: Sardellefileitä saa ainakin Roinisilta ja paremmista ruokakaupoista (voit unohtaa S-ryhmän samantien).

    Nelle: Kuoria ei syödä, mutta mikään ei estä kokeilemasta miltä ne maistuis.

    VastaaPoista
  7. Veera: No minä mietin, että jos se on joku lajike, jossa on syötävä kuoriosa... Luulen kyllä, että se valkoinen voisi olla kitkerää... ehkä. Mutta muuten ihanan oloisia herkkupaloja.. :)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements