Marinoidut punajuuret

perjantai 31. joulukuuta 2010

Joulupöytään piti saada jotain punajuurista, mutta rosolli on vaivalloista eikä sitä kuitenkaan syö kukaan enempää kuin maistiaisen. Punajuuretkin itseasiassa ovat (minun mielestäni siis) aika tympeen makuista syötävää, ainakin niinku sellaisinaan. Purkissa myytävä etikkapunajuuret ovat suorastaan vastenmielisiä.
K Supermarketien kirjasesta Koko vuoden juhlaherkut löytyi mainio ohje, jonka myötä pääsin testaamaan tekeekö etikka kotioloissakin punajuuresta syömäkelvotonta. Ei tehnyt. Tämä tarjottava käy aika moneen muuhunkin pöytään kuin siihen jouluiseen.

6-8 punajuurta
2 rkl oliiviöljyä
1 dl mustaherukkamehutiivistettä
1 rkl punaviinietikkaa
1/2 tl aniksensiemeniä
mustapippuria
fetajuustoa

Pese ja kuori punajuuret. Leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Lado siivut uunivuokaan, sekoita joukkoon öljy ja peitä kannella tai foliolla. Kypsennä punajuurisiivuja 175-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.
Keitä marinadi. Mittaa kattilaan mehu, etikka ja kevyesti murskatut aniksen siemenet. Keitä muutama minuutti. Kaada marinadi vielä kuumien punajuurien päälle. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin marinoitumaan n. vuorokaudeksi.
Nostele marinoituneet punajuurisiivu tarjoiluastialle, mausta mustapippurilla. Murskaa päälle fetajuustoa.


4 kommenttia

  1. Nyt täytyy kyllä myöntää, etten muista maistaneeni kaupan etikkapunajuuria. Äitini kun tekee niitä aina itse. Ja hyviä ovat.

    Minä tykkään punajuuresta muutenkin, mutta muut meillä eivät sitä syö. Joulun aikaan oli mukava kun kaupastakin sain punajuuria irtomyynnistä, muutan niitä joutuu ostamaan isosissa muovisäkeissä.

    Ompa hauskan kuuloinen syötävä. Täytyykin kokeilla kun seuraava Veta avataan. Mustaherukka on yksi lempimakujani, mutta punajuureen en ihan heti olisi keksinyt yhdistää. Maistuiko mustaherukka?

    VastaaPoista
  2. Merituuli: Nämä punajuuret hankin Hakaniemen hallin Luomupuodista, sieltähän saa aina kaiken irtona. Seuraavan kerran kun sinne suuntaatte siis, niin osta ihan itsellesi pari.

    Mustaherukka maistui kyllä, tämä oli silleen suloisesti hapanimelää.
    En ole mikään punajuuren ylin ystävä, mutta tässä oli tasapainoa ja maut kohdillaan.

    VastaaPoista
  3. Moi Veera,
    Kiitos ohjeesta. Tein eilen ja tänään syötiin ja Leenan kanssa oltiin innoissaan tästä.
    Kari

    VastaaPoista
  4. Kiitti Kari!
    Musta sunkin pitäis laittaa pystyyn ruokablogi.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements