Simple Lasagna

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Herra Prinsessan Napolin nonna kuulemma laittoi lasagneen ainakin neljää eri kastiketta ja kerroksiakin oli niin paljon, ettei laskutaito riittänyt, juustoista nyt puhumattakaan.
Tyydyin yhteen kastikkeeseen, kolmeen kerrokseen ja kahteen juustoon. Kelpasi myös Herra Prinsessalle.

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
400 g jauhelihaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl kuivattua oreganoa
500 g tomaattimurskaa
2 tl sokeria
mustapippuria
(suolaa)

lasagnelevyjä
raastettua parmesaania
2 mozzarellaa

Kuori ja pilko sipulit pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipulinkynnet, aseta leikkuulaudalle kyljelleen, veitso lappeelleen kynsien päälle ja napauta nyrkillä. Siivuta liiskaantuneet valkosipulinkynnet.
Kuullota sipuleita pannussa öljyssä hetkinen. Lisää jauheliha, riko puuhaarukalla ja paista. Ei ole niin mitään tarvetta tökkiä sitä lihaa sillä puuhaarukalla. Riittää kun säädät lämmön sopivalle ja odotat niin kauan, että jauheliha alkaa näyttää kypsyneeltä suurimmaksi osaksi. Sitten vain sekoitat, että kypsyy kokonaan.
Lisää etikka ja oregano. Keitä hetki ja lisää tomaattimurska. Sekoita kastikkeeseen sokeri ja anna kiehua hiljalleen puoli tuntia. Mausta vastarouhitulla mustapippurilla.

Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Kauhaise pohjalle vähän kastiketta, levitä. Asettele päälle lasagnelevyt tiiviihkösti. Laita levyille taas kastiketta, ripottele päälle parmesaania ja lado taas levyjä. Viimeiseksi kerrokseksi kuuluu jäädä kastike, jonka päälle revitään mozzarellat ja peitellään vielä parmesaanilla.
Paista 175-asteiseessa uunissa n. 40 min.

Kastikkeen vähäisestä määrästä huolimatta pastalevyt kypsyvät kyllä ja ovat ylimmäisen kerroksen reunoilta ihanan rapsakoita.


2 kommenttia

  1. Hyvin sanottu, ettei jauheliha tarvitse tökkiä. On kamalaa erehtyä laittamaan jauheliha vähän liian viileälle pannulle ja rikkoa se murusiksi, jolloin saa keitettyä jauhelihaa. En tykkää.

    VastaaPoista
  2. Keitetty jauheliha voi tosiaan pilata koko ruuan!

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements