Vispipuuro

perjantai 18. marraskuuta 2011

Mikä ihana nostalginen lohturuoka! Maittaa niin aamiaisella, välipalalla kuin jälkkäriksikin. Tekeminen on kauhian helppoa erityisesti tähän aikaan vuodesta jos omistaa parvekkeen tai pihan kun siellä on niin kätsä puuroa jäähdytellä ennen perusteellista vispausta.


















Pistin uskollisen Kenwoodin hommiin ja menin sängylle loikoomaan ja juoruamaan puhelimessa. En tiiä kuinka kauan siinä meni, mutta puuro oli valmista kun vispin hyytyi, enempää ei kulhoon mahtunut.

1 l vettä
4 dl puolukoita
1/2 -1 dl sokeria
1 1/2 dl mannasuurimoita

Kiehauta vesi. Lisää puolukat ja sokeri, odota että vesi alkaa uudelleen kiehua. Sekoita kattilaan mannasuurimot voimakkaasti vatkaten. Keitä miedosti n. 10 minuuttia (tai miten pitkään ikinä ryynipussin kyljessä keittoajaksi ilmoitaankaan).
Jäähdytä puuro.
Vatkaa kuohkeaksi.
Nauti maidon (ja sokerin) kera.







4 kommenttia

  1. On se. on se. On se niin hyvää!

    VastaaPoista
  2. Vispipuuro onkin tosiaan hyvää! Olin ihan unohtanut sen mutta joskus puolitoista vuotta sitten kun täkäläinen,amerikkalaissyntyinen bloggaaja pyysi minua tekemään vieraspostauksen,niin tein sitten vispipuuroa.Silloin ei vielä ollut kaupan pakastealtaissa puolukoita,joten tein sitä vadelmista ja olin ihan yllättynyt miten hyvää vispipuuro voikin olla.Nyt saa puolukoitakin pakastettuna täälläpäin:)

    VastaaPoista
  3. vispipuuro kyllä on hyvää ja tosiaan sopii joka aterialle :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Pitääkin tehdä jouluista vispiä luumuista ja maustaa vähän kanelilla.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements