Siskonmakkarakastike

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Eksoottista, totesi Herra Prinsessa, kun kuuli mitä syödään. Kas kouluruokaa, totesi Herra Prinsessa, kun näki mitä syödään.
Juu-u, sellainen suurtalouskeittiömeininki tässä oli, eikä toiste syödä. Mutta tää onkin mun ikioma ruokahaaste. Päätin kokata Yhteishyvän surullisesta ruokavihkosesta joka kuukausi jotain.
Jos mielii kunnollisiin haasteisiin osallistua, niin suuntii edellisen ruokablogihaasteen voittaneen Herkkusuun lautaselle. Mulle aihe on jotenkin liian apokalyptinen. Vähän kuin suunnittelisi omat hautajaisensa, maalaisi piruja seinille.  Ei tohdi. Mielenkiinnolla jään odottelemaan minkälaisten aterioiden vuoksi sitä kuoltaisiin.

500 g siskonmakkaroita
1 rkl öljyä
1 sipuli
3 dl lihalientä
2 rkl tomaattisosetta
1 rkl sinappia
suolaa
mustapippuria
3 rkl ranskankermaa

Puserra siskonmakkaroista kökkäreitä kuumaan öljyyn, paista kauniin värisiksi kummaltakin puolelta. Makkarat pitää paistaa kahdessa erässä. Siirrä sivuun reiällisellä lastalla.
Kuori ja kuutioi sipuli, kuullota pannulla samaisessa öljyssä kuin makkaratkin.
Palauta makkarat pannuun, lisää liemi, sose ja sinappi. Hauduta 5 minuuttia.
Lisää ranskankerma, suola ja pippuri, hauduta vieläkin 5 minuuttia.

















Muusia alle ja soosia päälle.

2 kommenttia

  1. Just tänään selailin sitä Pirkan vastaavaa lehdykkää, eikä sieltäkään irronnut mitään inspiroivaa. Yhteishyvän ruokalehti on vielä ankeampi, joten kunnioitettavaa, että lähdit kokeilemaan tätä. :)

    VastaaPoista
  2. Tusla: Pirkassa on sentään jotain ideaa vaikkei sieltä itelle just mieluisia löytyiskään. Mä luin just sitä K-kauppojen mitä kaupoissa jaetaan ja sekin oli ihan ok, vaikkei mitään erityisesti mieleen jäänytkään.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements