Sormiruokaa

torstai 31. toukokuuta 2012

Ymmärtämykseni mukaan Lapsi Prinsessa ja sen ruoka eivät sittenkään karkoita viimeisiäkin lukijoitani, vaan joku jopa suorastaan ilmaisi mielenkiintoa tuon pienikokoisen ihmishahmon murkinointia kohtaan. Käsitelköön ensimmäinen aiheeseen syventynyt postaus sormiruokailua.
Heti kärkeen huomautan ja korostan, että esittelen tässä meidän perheen mallia aiheesta. En siis yksioikoisesti mitään koulukuntaa, ideologiaa, oppi-isää tai neuvolaopasta, vaan miten ja miksi meillä tätä aihetta lähestytään. En myöskään usko, luule tai kuvittele, että meidän perhe olisi vauvan ruokinnassa jotenkin tai millään tapaa parempi tai oikeassa muihin perheisiin verrattuna.

Sormiruokailu tarkoittaa siis sitä, että lapsi syö itse omin pikkuisin kätösinsä, alkuun ihan vaan sormineen ja pikkuhiljaa ruokailuvälinein. Soseille voi halutessaan heittää iloiset ja lopulliset hyvästit.
Lapsi Prinsessa saa kyllä myös sosetta. Tästä aiheesta lisää omassa postauksessaan.



Valinta osui sormiruokaan jo Lapsi Prinsessan ollessa hyvin hyvin pieni, mutta erinäisistä syistä* lapselle tarjottiinkin ensimmäinen kiinteä ateria (jos bataattisosetta voi kiinteäksi kutsua) jo hiukan ennen kuin se ehti täyttää viisi kuukautta. Istuminen ei oikein silloin vielä onnistunut eikä näpeissäkään välttämättä ollut tarpeeksi taitoa murkimeen tarttumiseksi, joten aloitettiin soseilla. Ensimmäinen omin sormin suuhun viety ruoka tarjottiin 5-kuukautispäivänä maissinaksun muodossa, silloin istuttiin myös syöttötuolissa ensimmäistä kertaa.*





































Valinta soseiden suhteen osui kotiruokaan eli kaikki tarjottavat soseet on tarkoitus keittää itse. No se on kuulkaa oikeesti aika puuduttavaa puuhaa. Ensin pilkot, sitten keität, sitten soseutat, sitten pakastat ja sitten sulatat. Eikä Lapsi Prinsessakaan alkuinnostuksen jälkeen oikein niistä enää välittänyt. Esimerkkinä omena: sose ja tuorepuristettu mehu aiheuttivat valtavia inhon väristyksiä, mutta kun vauvan käteen antoi omenalohkon, niin jo se iski siihen pienillä, mutta ah niin terävillä ja tehokkailla ikenillään, iloa hihkuen.
Edellä listattuun puutumusluetteloon voisi lisätä perään mielikuvituksen, en pysty tarjoomaan lapsiparalle päivästä toiseen jotain hemmetin perunalimaa. Pitäisi keksiä kaikenlaisia yhdistelmiä, maistattaa niitä yhdistettäviä osasia ensin aines kerraallaan, että kelpaako ja tuleeko allergia. Voi elämä ja sen ilon menetys sentään!

Sormiruokaileva lapsi voi syödä tasan niitä samoja asioita kuin muukin perhe samalla aterialla. Tai edes samoista raaka-aineista valmistettua.
Lapsi Prinsessa viihtyy hyvin samassa ruokapöydässä meidän vanhempien kanssa. Ehdimme itsekin syödä ja mini-ihminen pysyy tyytyväisenä ruokaansa sormien välistä puristellessaan ja puristustuotostaan pöytään levitellessään ja ympärilleen viskoessaan.
Koska kaikki ruoka ei suinkaan pursotu, muuttuvat ravintola- ja kyläilykeikat kerralla helpommiksi kun vauva pääsee samaan pöytään muiden ruokailijoiden kanssa. Ruokailu kun on parhaimmillaan sosiaalinen perheen ja ystävät yhteen keräävä tapahtuma, luonnistuu tapakasvatuskin siinä ohessa kuin huomaamatta.





































Jossain kirjassa, jota en omista enkä ole lukenut, mutta josta serkkuni usein puhuu, kerrotaan, että itse alusta saakka syöneet lapset syövät paremmin kuin syötetyt. En tiedä mihin tämä perustuu, mutta uskon mielelläni. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin nirsot kersat. Toivottavasti tämän tuntemattoman kirjan kyseinen fakta todella meidän perheessä osoittautuu todeksi.
Uskon itse syömisen edistävän myös motorisia taitoja ainakin sorminäppäryyden osalta. Viimeistään kun päästään pinsettiotevaiheeseen, niin mieluuminhan sitä yrittää osua peukalolla ja etusormella murusiin pöydällä kuin etsiä lattialta esim. kissojen sapuskeiden jämiä. Tuon samaisen edellä mainitun mystisen kirjan mukaan sormiruokailu edistäisi myös puheen kehitystä. En muista mikä oli selitys, pitää ehkä lainata kirja.. Ainakin varmaan sen verran, että kun syötävillä asiolla on muoto, on ne helpompi oppia, luulisin. Pienessä lasipurkissa kun kaikki luumusta ja mangosta kalaan ja lasagneen näyttää just tasan samalta.






































Minä koen sormiruokailun kaikin puolin helpommaksi, mutta jösses mikä sotku! Ruokaa on aluksi aivan kaikkialla, joten olen kovasti iloinen, että Lapsi Prinsessa on syömisharjoitteluiässä juuri kesällä kun tarkenee vähän vähemmissäkin vaatteissa tai ihan vaatteitta.
Soseetkin saavat julmetun sotkun alussa aikaiseksi, lapsen ei tarvitse kuin kerran osua kädellä lusikkaan, aivastaa tai pikkasen päristellä, niin safkaa on ihan kaikkialla. Jostain aivan käsittämättömästä syystä sosesotkuilta on vältytty Herra Prinsessan ruokintavuoroilla, joten olen taipuvainen uskomaan, että sormiruokailu on kuin onkin sottaisempaa. Paras neuvoni sormiruokailun suhteen koskeekin siivoamista: siivoa pöytä, lattia ja syöttötuoli huolella AINA heti jokaisen ruokailun jälkeen! Jos et, niin saat raaputella safkaa irti lattista mattoveitsellä ja kaivella neulalla syöttötuolin ruuveista. Poikkeuksena maissinaksut, se mönjä irtoo huomattavasti paremmin kerran kuivuneena. Onneksi meillä on sellainen lattiamateriaali, että sitä ei pahemmin useat päivittäiset kosteapyyhinnät juuri rasita.






































Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua mm. näihin linkkeihin:
Baby Led Weaning

Minä jatkan aiheesta lisää myöhemmin uusien ruokalajien yhteydessä. Toivomus on (oma ja muutaman muun), että kerron miten aikuisten ja vauvan ruoka valmistuu samoista raaka-aineista samoille aterioille.

*WHO suosittelee täysimetystä puolen vuoden ikään saakka. Minä suosittelen noudattamaan WHO:n suositusta, mikäli se vain on mahdollista.
Vauvoja ei suositella istutettavan ennen puolivuotisneuvolaa, jossa tarkistetaan jotain selästä. Älä siis laita vauvaasi syöttötuoliin jos se ei osaa istua. Älä ainakaan tue sitä siihen istumaan vöin ja tyynyin. Lapsi Prinsessa osaa jo istua viiden kuukauden ikäisenä, siksi se ruokailee syöttötuolissaan.

11 kommenttia

  1. Mun ei pitänyt kommentoida ollenkaan, mutta kommentoi silti.

    Lapselle saattaa tulla myös vaihe, jolloin mikään muu kuin kaupan valmis safka ei maistu. Ei vaikka on saanut pienestä pitäen mutsin itse omin kätösin tekemiä safkoja. Varaudu siihen, saattaa iskeä teillekin :D

    Vaikkei valkoinen jauho ehkä olekaan nykyisten trendien mukaan terveellisin vaihtoehto, niin itse suosittelen pikkurinkeleitä, niitä kovia, maissinaksujen sijaan. Siinä on lapselle jotain kaluttavaa, eikä vaan sula suuhun ällöttäväksi pahvinmakuiseksi mössöksi, niin kuin maissinaksut.

    Olen muuten lukenut jostain jonkun artikkelin sormiruokailusta, joka ei nyt välttämättä olekaan lapselle niin hyvä juttu kuin tällä hetkellä uskotaan. Sen pointti taisi olla lapsissa, jotka saa pelkkää sormiruokaa, ei siis soseita ollenkaan. Kasvavat kuulemma huonommin, koska eivät loppupeleissä saakaan tarpeeksi ravintoa itse syötynä. Muuten olen itse samalla kannalla, että lapsi pöytään mukaan, ruokaa käteen/lautaselle/pöydälle/lattialle ja perheen yhteiset ruokarutiinit kunniaan. Niin ja lapselle kannattaa antaa oma lusikkaa aina keittiössä ollessa. Oppii, että sekin on hyvä juttu ja kun sen laittaa suuhun, saa siitä jotain mukavaa suuhunsa extrana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki noi rinkelit! Pitäiskö olla muutama hammas vai onnistuuko niiden järsiminen pelkillä ikenillä?
      Maissinaksuthan on pikkasen epäilyttäviä, miten ne on edes tehty?

      Ainakaan alkuun itse syödystä safkasta ei päädy vatsalaukkuun kuin hitusia, joten maito on edelleen Lapsi Prinsessankin pääasiallinen ravinto, tarkkana saa tosiaan olla jatkossakin, että tulee tarpeeksi ravinnetta.
      Arvaa pelkäänkö, että siitä tulee huono syöjä kun se on nyt jo laiha kun syö huonosti maitoa..

      Eikös se niin mene, että vauvan kanssa varmaa on vain, että koko ajan on joku vaihe menossa? :D
      Tällä hetkellä Lapsi Prinsessaan uppoaa kaikkein parhaiten Babynatin omena-luumusose. Ei siis todellakaan itse tehtyä eikä todellakaan täysin itse syötynä. Jotenkin se ei ole vielä ymmärtänyt, että lusikkaa pitäis kastaa siinä soseessa aina uudestaan kun sen on suuhunsa tyhjännyt..

      Poista
    2. Kyllä niitä rinkeleitä voi nakertaa ihan pelkillä ikenilläkin. Ja niiden "siivoaminen" on huomattavasti helpompaa, nostaa vaan rinkelin jämän lattialta :D

      Meillä toi lusikka oli käytössä varmaan parikuisesta asti ja yksi päivä viime syksynä hermostuin tyypille, kun ei suostunut syömään. Tokaisin vaan, että "syö itte" ja niin Mini miekkonen mätti lautasellisen napaansa ihan itse. Sen koommin ei ole tarvinnut syöttää.

      Meillä oli myös tarkoitus sormiruokailla, mutta se vähän jäi. Tai siis... soseet oli maidon jälkeen pääasiallinen ruoka, mutta koska Mini miekkonen istui aina pöydässä meidän kanssa, oli hänelle sormisyötävää tarjolla, jos ei ollut "oma" ruoka-aika.

      Poista
  2. Tämä on just niinkuin Baby Blues-sarjiksessa aikanaan todettiin: ekalle lapselle muussattiin kaikki niin viimosen päälle, tokalle vähän sinne päin ja kolmas sai normaalia ruokaa ja piti pärjätä sillä. Perheen äiti totesi, että kaksi ekaa suurinpiirten hemmoteltiin pilalle :-)

    Meilläkin mentiin aikas reipasta tahtia uusien ruokien kanssa. Toki, jos olis ilmestynyt allergiaoireita, niin olisin himmaillut tahtia. Ja sotkua tosiaan tulee, mutta oppiipahan syömään.

    Eikä nokkamukia käytetty kummankaan kohdalla, opetettiin suoraan mukiin ja tulos oli loistava. Tällä linjalla mennään myös tulevien lasten kohdalla, jos niitä vielä siunaantuu.

    Kiva sormiruokapostaus, jesh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt testissä nokkamuki, josta otin pois sen "vuotoventtiilin" eli nokasta ei tartte imaista juomaa saadakseen. Herra Prinsessa saa lapsen juomaan siitä vettä.
      Pikkasen kiire on ton opettelun kanssa kun mä olen menossa maanantaina töihin, eikä lapsi suostu juomaan tuttipullosta yhtään mitään.

      Miten ja minkä ikäisenä opetitte mukista juomisen? Vinkit kiinnostais!

      Poista
  3. Meillä Pieni ei koskaan innostunut epämääräisistä mössöistä, joten sormiruokailu oli ainoa keino saada ruoka edes jotenkuten maistumaan. Lopulta oli valtava helpotus, kun en enää edes yrittänyt soseita tyrkyttää!
    Tuosta penskojen nirsoilusta ajattelen ja olen kai lukenutkin, että se tavallaan on synnynnäistäkin ja kuulemma ennakkoluuloisuus on voimakkaimmillaan 2-3 vuoden iässä. AInakin meillä on ennakkoluuloisuus lisääntynyt, vaikka on varmasti tottunut pienestä pitäen mitä erilaisimpiin syötäviin mukaanlukien villiyrit, merilevät, idut, mausteena chilit ja valkosipulit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se synnynnäistä tosiaan on, jonkinlaista henkiinjäämisviettiä sekin. Paitsi kun annat niille jotain, jossa on sokeria. Ihan varmana kelpaa ilman minkäänlaista kyseenalaistusta. :) Mutta sekin taitaa olla synnynnäistä, evoluutio on karppausajasta ja hammaspeikoista pahasti jäljessä. :D

      Poista
  4. MOi! Kuten taisin jo aiemmin mainita, meillä osoittautui tuo sormiruokailu ainoaksi oikeaksi kun ei yksinkertaisesti syönyt muuta kuin kiinteää ruokaa, maitoa ja velliä :) Soseita oli siis turha tarjota. Meillä toimi hyvin..ainoa ahdistus minulle itselle oli se kakominen, kun joku tarttuu aina joskus kurkkuun.. koin siitä jatkuvaa pelkoa ja istuin tiukasti vieressä syömisten ajan pitkään. No, kaikki kuitenkin meni hyvin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Juu puhetta oli. On se kumma, miten sama maku ei maistu pöperönä, mutta aitona tavarana ei ole ongelmaa. Enkä tarkoita vain lapsia. Kyllä mäkin mieluumin syön porkkanan kuin siitä tehdyn mössön!

      Poista
  5. Löysinpäs itseni sitten tännekin ;)Nää on todella hyviä postauksia nää vauvanruokapostit. Me Siisselin kanssa tullaan sopivasti kuukausi teidän perässä, joten napsitaan täältä parhaat vinkit ruokailun suhteen. Tuota nokkamukia kokeiltiin viime viikolla. Tuntui olevan mukava imeskellä sitä nokkaa, muttei sieltä mitään kyllä ulos tullut. Tuo venttiilin poisto onkin hyvä vinkki, pitää heti kokeilla.

    Mitenkäs tuo 'Hävikistä herkuksi' -kuukausi sujui? On aivan järkyttävää, minkä määrän ruokaa yksi pienikin talous roskikseen kantaa. Samoin musta se, kuinka paljon kaupat kantaa ruokaa roskikseen. Meillä tuota hävikkiä pienentää pikku koira ja kesäaikaan myös kilpikonna. Vauvanruuan jämät erityisesti on molempien suurta herkkua. Kauppojen hävikkiä taas yritän pienentää ostamalla tuosta meidän lähikaupasta niitä oranssilla alennustarralla merkattuja tuotteita. Toki siinä ehken jopa säästää jokusen euronkin, mutta suurempi syy mulla niiden ostamiseen on nimenomaan tuo kauppojen hävikin vähentäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaupassa aina oranssien hintalappujen tutka päällä, mutta enempi oma säästö mielessä. Mutta hyvä vinkki tuo kaupan hävikin minimoiminen, samalla voi haastaa itsensä kokkaamaan aineksista, jotka eivät välttämättä muuten olisi mukaan tarttuneet.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements