Hampurilainen

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kotona tehdyt hampurilaiset vaan on superherkkua ja niitä on niin mahdottoman helppo vähän varioida.
Tällä kertaa meillä oli leipänä jonkinmoiset maalaissämpylät, pihveissä luomunautaa ja luomupossua, juustona manchego. Majoneesia tahi ketsuppia ei kulunut, kostutin leipää hieman oliiviöljyllä. Ohessa uunissa paahdettuja bataattilohkoja.
Saatoin tosin hieman liioitella..






































Koko perhe söi samaa ruokaa. Lapsi Prinsessa ei tosin saanut leipää, sipulia eikä juustoa. Paistoin hänelle yhden pienen pihvin ilman mausteita. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin toki voinut sekoitaa lapsenkin pihviin hieman kuivattua oreganoa. Tein käteen sopivan pienen pihvin, jonka leikkasin vielä kahtia. Hamppari oli Lapsi Prinsessan ensimmäinen liha-ateria, sille ei ole ehkä mikään koskaan maistunut niin hyvin.



Bataatit paahdoin uunissa öljyllä hunnutettuina, muita mausteita en laittanut, eikä bataatti niitä musta kaipaakaan.
Soselapselle vois laittaa pihvin ja pari bataattilohkoa (ilman kuoria) tehosekoittimeen, ohenteeksi tarvittaessa vettä tai korviketta.



2 kommenttia

  1. Voi jessamandeera että tuo teidän W on niin suloinen. En edes osaa oritellä syytä, mutta mä olen itsekseni hymähdellyt ja nauranut tuolle pihvinsyöntikuvalle jo tovin. En malta odottaa, että päästään Siisselin kanssa pihvinsyöntiin. Ensi viikolla vihdoin hankin sen riivatun syöttötuolin (ehkä sittenkin Rinki) ja aloitetaan ihan reilusti tuota sormiruokailua. Kurkkua ja omenaahan Siisseli on jo imeskellytkin, mutta muuten ollaan ihan soseena vielä ;)

    Herkullisen näköiset hampparit muuten by the way!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihvihän meni suuhun kokonaisena. Tai puolikkaana oikeestaan, siitä ei jyrsitty varovaisesti maistiaisia vaan iskettiin kunnolla kiinni heti.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements