Croissantit

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ajatus kotitekoisista croissanteista on pyörinyt mielessä jo kuukausia. Olen odottanut sopivaa ajankohtaa herkkusten valmistamiseen, pitää jaksaa illalla tehdä taikina ja pitää jaksaa aamulla nousta leipomaan ja paistamaan ajoissa. Koska aamuunhan nämä herkut kuuluvat!

Otin esiin Peter Gesslen Professional Bakingin, siinä ei varmasti olisi sellaisia huteja kuin 50 grammaa hiivaa ja puolen tunnin kohotus. No ei ollut ei, mutta en ottanut huomioon, että kirja on tehty enempi leipureille kuin meikäläiselle ja muutama perustietous ei olisi yhtään haitannut. Kuten että taikinaa ei tarvitse vaivata ei tarkoita, että se on valmis kunhan ainekset ovat joten kuten sekaisin. Tai miten 225 grammaa voita ihan oikeasti kaulitaan taikinan sisään. Tai että kohotusajaksi ei riitä 10 minuuttia, tosin tän tajusin jo lähtökohtaisesti itsekin, mutta perhe oli nälkäinen. Kaikkiin ongelmiin ratkaisun keksin itse, mistä voi tokkiinsakin olla kovin iloinen!

Aamulla kirppusen kokoisia aivan liian vähäsitkoisia pötkylöitä pyöritellessäni olin jo hieman surullinen, että näinköhän meillä syödään rullakeksejä, mutta kas kas: uunista tuli ihan superhyvältä tuoksuvia juuri oikeaoppisesti kevyitä todella herkullisia croissanteja!
Kaikki täydellisen onnistumisen edelletykset ovat olemassa seuraavalla leipomiskerralla kun ei se nytkään kauaksi jäänyt.
Suussasulavaa rakkautta blogista löytyy ohje kuvinensa, siinä tuo voin kauliminen vaikuttaa eri näppärältä.



Croissantit

225 ml maitoa
15 g hiivaa
15 g sokeria
(8 g suolaa)
40 g pehmeää voita
400 g vehnäjauhoja
225 g pehmeää voita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva maitoon. Lisää kaikki muut aineet paitsi iso köntti voita. Sekoita tasaiseksi kimmoisaksi taikinaksi. Kohota 1-2 tuntia.
Painele kohonneesta taikinasta ilmat pois, muotoile suorakaide ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi lepäämään.
Kauli taikinasta suorakaide, levitä voi 2/3 osalle taikinalevystä. Käännä voiton taikinan osa voin päälle ja sitten toinen helma tämän osan päälle. Käännä taikina levyä 90 astetta eli että avoimet laidat ovat nyt itseesi päin. Kauli suorakaiteeksi, taittele taas ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
(Ehkä luin kirjaa väärin, laiskuuksissani en mene sitä nyt hakemaan vaan paistattelen mahdollisessa urpoudessani. Mutta sen pehmeän voin kaulitseminen taikinaan on saatanallista jollei mahdotonta. Mun mielestä taikina pitää nostaa jääkaappiin jo heti ekojen taitteiden jälkeen, heti kun voin on levittänyt. Ja odottaa niin pitkään, että voi on oikeasti kylmää ja kovaa kuin kivi.)
Kaulitse ja taittele taikina vielä kahdesti, nosta se sitten kemulla tai kostealla liinalla peitettynä jääkaappiin yön yli.
Kaulitse aamulla taikinasta taas suorakaide, leikkaa kolmioiksi ja rullaa sarviksi. Kohota kunnolla, voitele kananmunalla ja paista 200-asteisessa uunissa kauniin kullankeltaisiksi.

8 kommenttia

  1. Juuri tänä aamuna mietin , että pitäis valmistaa joskus latte/croissantti aamiainen... mietin voiskohan croissantit valmistaa itte, mutta hylkäsin ajatuksen heti mahdottomana tehtävänä ja ajattelin, että niistä purkista ulos käärittävistä tulee tarpeeksi itsetehtyjä mulle.

    Niin etköhän sä sitten täällä muina miehinä väännellyt croissantit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää ollut ollenkaan mahdotonta, ensi kerralla näistä tulee täydellisiä!
      Mut joo, tölkistä pääsee vähän helpommalla eikä tartte viideltä nousta, että perheellä on aamiasta kasilta!
      No en mäkään kyl noussut..

      Poista
  2. Croissantit ovat niin hyviä. Mä teen aina tällä reseptillä, ovat maukkaita ja rapeita, http://hovkonditorn.blogspot.nl/2012/03/butter-croissant.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa jotenkin järkevämmältä tuo sun ohje, seuraavaksi noudattanen sitä. Hyviä olivat nämäkin, mutta sitkoa puuttui.

      Poista
  3. Yritän välttää tuollaisia houkutuksia,ja onneksi yleensä onnistun.Hyvän näköiset nuo croissanttisi...

    VastaaPoista
  4. Croissantit kuuluu mulla niihin ruokiin, joita en jaksaisi millään alkaa väkertää itse kun kaupasta saa valmiita tosi hyviä. Niiden kokkaaminen on kuitenkin ollut mielessä tooosi kauan, ja jossain välissä näitäkin olisi kiva kokeilla tehdä itse. Sen kuitenkin tiedän, että kun niitä joskus teen, teen niistä tosi tosi isoja! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä puuttuu vielä se todellinen onnistuminen, mutta sanoisin, että onnistuessaan nämä peittoavat kaupan tuotteen mennen tullen!
      Ensi kerralla, sillä onnistumisen kerralla, teen kans isoja.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements