Ruokaisa salaatti

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ihanaa kevyttä, mutta erittäinkin ruokaisaa salaattia sunnuntai-illan päivällispöydästä.
Meillä on meneillään kaapit tyhjiksi -projekti. Koskee pakastinta siinä missä kuivatavaraakin, jääkapissa ei enää olekaan kuin valo. Koska kukaan ei tarvitse kuutta pakettia riisiä eikä pakastimessa sapuske ikuisesti säily, on ne nyt syötävä kaikki pois! Salaatin oheen kaivettiin siis pakkasesta kyljyksiä, tuoretavarat haettiin kyllä kaupasta, mutta riisiä ja linssejä jäi vielä toiseenkin salaattiin.




Ruokaisa riisi-linssi-tonnikalasalaatti

pitkää täysjyväriisiä
1 tl kuivattua rakuunaa
beluga-linssejä
kasvislientä
1 tlk tonnikalaa
500 g vihreää parsaa
puoli ruukkua rucolaa
muutama basilikanlehti
oliiviöljyä

Keitä riisi ja linssit pakkausten ohjeen mukaan. Lisää riisin keitinveteen rakuunaa ja keitä linssit kasvisliemessä. Kumoa valutetut ja keitetyt riisit ja linssit kulhoon.
Pätkäise parsoista tyvet ja kuori kuorimaveitsellä. Pilko parin sentin pätkiksi, keitä kolme minuuttia ja valuta. Lisää salaattikulhoon. Lisää salaattiin tölkillinen tonnikalaa, rucolanlehdet ja hienoksi revitty basilika. Lisää oliiviöljyä maun mukaan

3 kommenttia

  1. Such a nice post, My spouse and i enjoyed this a great deal! Is extremely good style! Amazing images! runescape gold cheap

    VastaaPoista
  2. Thank you so much for sharing your gramma with Lumia 920 casesthe world!

    VastaaPoista
  3. Was looking for link up! Have a wonderful weekend break! :) My partner and i almost all associated way up. Your high quality cosplay costumes enthusiasts are usually invited to come along with link up any moment Fri-Wed Appreciate your welcoming myself above from OneCreativeMommy

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements