Vappuherkut sairaalassa

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappu on juhla sairaalassakin. Eli päivystyshenkilökunta ja potilaille simaa ja munkkeja!

Aamiainen on täällä joka päivä käytönnössä sama. Viikolla tarjotaan puuroa, leipää, leikkelettä ja yleensä kurkkua, viikonloppuna ja pyhinä muroja. Kahvia on, teetä on, mehua on.
Samoin kuin iltapalalla, on tuo leikkele ihan kirjattu ruokalistaan. Juusto on kasvisruokaa. Vähänkö luksusta kun kaikille onkin juustoa! Ilmeisesti nuo jahtimakkaratyyppiset lihavalmisteet ovat sitä juustoa halvempia kun niitä niin suositaan, terveellisempiä ne eivät voi mitenkään olla.

Lihomisen vaara on ilmeinen. Pitäisi syödä tosi vähän kun liikkuminen rajoittuu ruoan hakuun ja haarakan suuhun nostamiseen. Toisaalta ei ole juuri muutakaan tekemistä kuin odottaa seuraavaa ruoka-aikaa. Että ottaa aivoon jos just ruokahetkellä joutuu johonkin toimenpiteeseen.
Kasvisten määrä on musta todella vähäistä, hedelmiä on näkynyt kerran, tänään jälkiruokana. Eilisiä säilykemandariineja ei lasketa. Lounaalla ja päivällisellä on aina jälkkäri, mutta ei täällä tosiaankaan joka päivä herkutella, se saattaa olla jotain kaameeta talkkunaa.

Vappupäivän menyy ala Ravioli:
Aamiaiseksi leipää ja viiliä. Mehu on vieraitteni tuomaa.
Lounaaksi vapun kunniaksi listasta tyystin poiketen kermaperunoita, höyryporkkanoita ja joku pippuriliha. Raasteessa ainakin parsakaalia. Ja simaa ja munkkeja!!
Päivälliseksi kinkkukiusaus ja hedelmiä.
Iltapalan unohdin kuvata, mutta kuinka yllättävää se sisälsi leipää.





5 kommenttia

  1. En tajua, miten tuolla listalla voisi saada puoli kiloa vegeä päivässä ahdettua kupuunsa. Ovatkohan sairaalat ollenkaan kuulleet kasvisten hyväätekevästä vaikutuksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun vihreetä on niin ei sitä kehtaa lapata lautasellista kun pitää riittää kaikille. Pitemmän päälle pitäis kyllä hankkia itse hedelmät tänne. Mut niin pitkällä ei vielä onneksi olla.

      Poista
  2. Saadaanko me lähettää sulle vähän pizzaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joo joo! Olisko ehkä mikään parempaa just nyt kuin tryffeli-parsakaali-salsicciapizza?!
      Mut mäpä suuntaan ruokailuhuoneeseen katsomaan mitä Raviolin kokit tarjoavat lounaaksi..

      Poista
  3. Oi, nyt nousi sääli pintaan, kun katson tuota hedelmäkulhoa...
    -ä-

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements