Raparperipulla

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kesäisistä piirakoista melkeinpä parhaimmat valmistuvat pullataikinapohjiin. Ajatelkaa nyt tuoreista mustikoista leivottua piirakkaa, kyllä pullapohja on vaan ykkönen.
Raparperi on nyt selkeästi Prinsessakeittiön kesän 2013 the juttu, mutta se ei olisi sitä ilman pullapiirakkaa. Leivoin piirakan korkeareunaiseen vuokaan ja uhrasin koko kahden ja puolen desin taikinan yhteen ja samaan vuokaan. Ei ehkä se kaikkein älykkäin teko, moinen taikina on kuitenkin mitoitettu pellilliselle. Mutta komee pulla tuli, sitä ei voi kieltää. Käytin puolet spelttijauhoja, niistä leipominen on himottanut mua siitä saakka kun näin Olga Temosen telkkarissa tekevän pullaa speltistä. Siitä tuli upee taikina leivontaominaisuuksiensa puolesta, mutta pulla oli musta hivenen hapanta, ehkä enemmän sokeria ensi kerralla sitten.



Pullataikinan ohjeen toistaminen tuskin tarpeen, paras ohje löytyy jokaisen vehnäjauhopaketin kyljestä. Pulla leivotaan sitten muuten voihin vaikka se pussi ehkä jotain margariinia ehdottaiskin. Täyte sisältää kaksi kananmunaa, purkillisen kermaviiliä, puolisen desiä vaniljasokeria, pätkittyä raparperia ja hienoa sokeria, joka sekoitetaan raparperipätkiin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements