Makaroonilaatikko syksyisissä sävyissä

tiistai 5. marraskuuta 2013



Makaroonilaatikko on ollut mun oman keittiön lemppareita jo kauan ennen lapsia. Makarooniloota on todellista lohturuokaa, jota sielu halajaa kun ulkona päivät vaan pimenee ja aina vihmoo taivaalta jotain.
Makaroonilaatikossa on myös yllättävänkin runsaasti variaatiomahdollisuuksia, kuten soijarouheinen versio, jota tein lihattoman lokakuun kunniaksi pari viikkoa sitten. Syksyinen pastavuoka syntyy riistajauhelihasta ja sienistä. Meillä lihanvirkaa toimitti peura ja sienet oli ihan vaan tummia herkkusieniä, mutta suppiksista tästä tuli varmasti mahtavaa. Koska makaroonilaatikko on myös hävikkisyöppö, niin hävitin joukkoon rasian viimeiset ja sinne unohtuneen kirsikkatomaatit.
Päällä on scamorzaa, mutta mikä tahansa muukin savujuusto käy yhtä mainiosti, korostaa kivasti haettua syksyistä tunnelmaa.



Syksyinen makaroonilaatikko

400 g tummaa makaroonia
2 salottisipulia hienoksi kuutioituina
1 valkosipulinkynsi pieneksi leikattuna
200 g sieniä pienistettynä omaan suuhun sopiviksi
öljyä
400 g peuranjauhelihaa
suolaa
pippuria
kuivattua timjamia
5 dl maitoa
2 kananmunaa
savujuustosiivuja

Keitä makarooni pakkauksen ohjeen mukaan.
Pistä sipulit ja sienet öljyn kanssa pannuun ja kuullota hetki. Lisää jauheliha ja kypsennä. Mausta suolalla, mustapippurilla ja timjamilla.
Sekoita uunivuoassa keitetyt valutetut makaroonit ja sipuli-sieni-jauhelihaseos.
Sekoita maito ja munat ja kaada vuokaan.
Levitä pinnalle savujuustosiivut ja paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.

 


4 kommenttia

  1. Totta muuten että savuinen juusto varmaan komppaa hyvin syksyisyyttä, sienisyyttä ja riistaa. Kuulostaa tosi tosi hyvältä makrulådalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hyvää ja yllättävän erilaista normilootaan verrattuna.

      Poista
  2. Nam nam...tulee niin nälkä :D piti liittyä lukijaksi kun sinulla on niin herkullisia reseptejä!

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements