Parsakaalipizza

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Klassikkopasta taipui herkulliseksi pizzaksi kädenkäänteessä, kyllä olikin hyvää! Idea ja pizzapohja ovat suoraan Liemessä-blogin kirjoittajan Jenni Häyrisen Katukeittiö - parempaa roskaruokaa -kirjasta. Jota en ole muuten blogin kautta saanut vaan omalla rahalla kaupasta ostin. Mainittakoon sen nyt tässä heti kärkeen, ettei kukaan erehdy tätä piilomainonnaksi luulemaan.

Tein pohjan suoraan Jennin ohjeella täysjyväspelttijauhoista, jotka olen muuten saanut, mutten blogin kautta. Niin ei jäädä nyt tässäkään välissä kiinni lukijan harhaanjohtamisesta. Jokaisellahan on oma luottoreseptinsä täydelliseen pohjaan ja tämän pitsan pohja on tällainen pikaversio ja sellaiseksi oikein kelvollinen. Speltissä on täyteläisempi maku ja vähemmän happamutta kuin perusvehnässä, joten se sopi tähän oikein hyvin.

Mutta totuus on kuulkaa, että ei synny sellaista oikeanlaista pohjaa tunnin eikä kahdenkaan kohotuksella, kyllä se vähintään yhden yön vaatii. Jenni toteaa kirjassa itsekin, että vähemmän hiivaa ja pidempi kohotusaika antavat paremman lopputuloksen.
Oma uunini taitaa olla myös aika pieni, koska pohjasta tuli yhdelle pellille makuuni tolkuttoman paksu. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun ohjeen pellillinen on minulle jotain aivan muuta. Kuvassa pohja näyttää oudon hailakalta, mutta kyllä se hienosti kypsä ja värittynyt oli.



Pohja

2,5 dl vettä
25 g hiivaa
0,5 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä

Murusta hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola. Lisää jauhot ja vaivaa. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa vielä. Vaivaa koneella. Jos vaivaat käsin niin valmistaudu vähintään 10 minuutin vääntämiseen. Kohota kaksinkertaiseksi.

Täyte

1 iso parsakaali
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 tl anjovistahnaa (tai neljä filettä)
1 kuivattu pikkuchili
100 g (mustapippuri)tuorejuustoa
1 dl parmesaaniraastetta

Valmista parsakaalitäyte takinan kohotessa, se saa rauhassa vaikka jäähtyä tässä välin. 
Jaa parsakaali pieniin kukintoihin. Myös varren voi käyttää jos sen siivuttaa ohuelti. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Laita pannuun pari ruokalusikallista oliiviöljyä, valkosipuli ja anjovis. Murskaa joukkoon chili. Kuullota kuumalla liedellä kunnes anjovis sekoittuu muihin aineksiin. Lisää pannuun parsakaali ja sekoita hyvin. Siirrä pois liedeltä.

Laita uuniin uunipelti ja väännä lämpö täysille, vähintään 250 astetta.
Kaulitse takinapohja hyvin ohueksi leivinpaperin päälle. Levitä pohjalle tuorejuusto ja sen päälle parsakaaliseos. Ripottele pinnalle parmesaani.
Ota pelti kuumenneesta uunista, vedä leivinpaperi savuavan kuumalle uunipellille ja työnnä uuniin noin viideksi minuutiksi.
Nauti!



P.S. Huomatkaa klassikkopastaohjeen upeet kuvat! Ja niiden sijoittelu postauksessa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements