Patate alla pizzaiola eli uudet perunat uunista italialaisesti

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Siinä missä kesän ensimmäiset uudet perunat eivät säväyttäneet, meinasivat nämä toiset viedä kielen mennessään. Patate alla pizzaiola löytyi Giallo Zafferanosta, joka vastoin monta muuta mielenkiintoista Facebook-sivua, on kunnostautunut näkymään news feedissäni erittäinkin ahkerasti aiheuttaen kokeiltavien ruokien listan paisumista. Ehkä kokkaan tämän kesän vain italialaisesti, ei se ainakaan mitenkään huono olisi. Siihen kun vielä yhdistäisi blogien lisäksi hyllystä löytyvät aihealueen keittokirjat niin hyöty olisi maksimoitu.

Patate alla pizzaiola käy nautittavaksi sellaisenaan vaikkapa salaatin kanssa. Me söimme perunat paistettujen possun ulkofilepihvien kaverina. Pihveille valmistin erittäin onnistuneen kastikkeen lorauttamalla paistopannuun olutta, soijakastiketta ja sinappia ja keittämällä niitä hetken kasaan parin salvianoksan kanssa.



Patate alla pizzaiola

n. 2 litraa uusia perunoita (perunoiden pitää peittää tasaisesti valitun uunivuoan pohja
1 rkl korppujauhoja
1 tl sardellitahnaa (tai öljyyn säilöttyjä fileitä)
pikkasen oliiviöljyä
200 g kirsikkatomaatteja
250 g mozzarellaa
pari oksaa rosmariinia

Keitä uudet perunat puolikypsiksi. Valuta vesi pois ja levitä perunat uunivuokaan.
Sekoita korpujauhot ja sardellitahna keskenään ja murusta pitkin perunoita. Voit sekoituksessa apuna öljyä. (Jos käytät fileitä ripottele jauhot perunoille ja saksi muutama file pieniksi paloiksi joukkoon ja viimeistele muutamalla viillolla öljyä.)
Pese ja puolita kirsikkatomaatit, lisää puolikkaat vuokaan.
Revi mozzarella perunoille tasaisesti.
Jaa rosmariininoksat juuston päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes juusto on kauniisti värittynyt. Tarjoile heti.


13 kommenttia

  1. Kiva tapa valmistaa perunoita ja hyvältä näyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet perunat ovat toki hyviä sellaisinaankin, muuta kiva on aina kokeilla jotain uutta. Resepti onnistuu ihan peruspekunoistakin, tosin niitä kannattaa ennen uunitusta leika paloiksi.

      Poista
  2. Ou damn, kun kuulostaa ja näyttääkin hyvälle! Uudet perunat uunissa ylipäätään on herkkua!

    VastaaPoista
  3. Voihan Veera, mä niin kokeilen näitä, kunhan ensin saan ykiannostuksen maitoperunoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä on maitoperunat? (Kuulostaa jotenkin tosi pohojalaaselle.) Mähän voisin kokeilla niitä.

      Poista
    2. varmaan jakaa mielipiteitä... keitä hyvät uudet perunata. toisessa kattilassa kuumenna maito kiehuvaksi, ja lisää klöntti voita, sittendilppua ruohosipulia ja sipulinvarsia tai semmosta uutta sipulia, perunat lautaselle, sipulit ja maitopäälle, vähä suolaa, ruisleipä kourahan jaa ooh!

      Poista
  4. Hyvin se meni, ymmärsin kaiken. ;)
    Voisin mä ehkä kokeilla, mutta olen ennakkoluuloinen. Tästä tulee nyt mieleen sekä kesäkeitto että sipulimaito, ei niinkään mun suosikkeja..

    VastaaPoista
  5. Minullekin nuo Nannan ohjeistamat maitopotut ovat tutut. Niitä syötiin aina mummulassa kesällä ja sain yliannostuksen. Tätä sinun perunareseptiäsi aion tehdä varmasti, ja jätän maitopotut muille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kokeilla maitopottuja ilman maitoa, eli pelkkää voita ja sipulia, ehkä myös silputtua tilliä. :)

      Poista
  6. Aah, sardellit tai italiaanoanjovikset varmasti sopivat uusille perunoille. Kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nehän sopii tosi moniin rehuihin, kokeiluun vaan kun on niin helppookin!

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements