Paahdetut myslipatukat härkäpapurouheella

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Tuoreet härkäpavut ovat ihania, mutta eivät tunnu kuuluvan sen enempää ruokakauppojen kuin torimyyjienkään valikoimiin. Sen sijaan kauppojen hyllyille on ihan äskettäin saapunut kotimaista Verso Härkäpapurouheseosta, jota sain Blogiringin kautta testattavakseni. Rouhe on täynnä proteiinia ja kuituja ja pakkaus lupaa sen olevan myös helppokäyttöistä kun se ei vaadi minkäänlaista liotusta vaan sopii käytettäväksi sellaisenaan. Sitä voi siis lisäillä aina monenlaiseen melkein fiilispohjalta kun ei tartte ennakoida killutusta liemessä tunteja ennen kokkausta.
Tarkoitus oli kehittää rouheesta terveellistä sesonkiruokaa. Kehitinkin, mutta jotenkin onnistuin saamaan nämä määreet kahteen täysin erilaiseen keitokseen, joita ei kyllä yhtään millään käy yhdistäminenkään. Tekevälle sattuu.. Pääasia kai kuitenkin, että sekä terveellinen että sesonkiin sopiva ovat kumpikin herkullisia, eikö?
Aloitetaan terveellisestä eli paahdetuista energiapatukoista. Jatketaan sitten huomenna sesonkikeittiöllä. Myslipatukat, tai nykyäänhän mysliä ei taida enää ollakaan vaan sitä kutsutaan granolaksi, ja kaikki mahdolliset pähkinäpatukat on mun suosikkeja ja nyt oli erinomainen syy tehdä niitä itse. Patukoiden raaka-aineeksi käyvät pähkinät, hiutaleet, siemenet, sekä rusinat ja muut kuivatut hedelmät ja marjat, joten jokainen voi helposti kehittää suosikkipatukkansa. Sidosaineena käytetään jotain tahmeaa eli makeaa, joko ihan sokeria ja mehuja tai mitä tahansa siirappeja, itse päädyin hunajaan.




Paahdetut myslipatukat

2,5 dl kaurahiutaleita
1,25 dl spelttihiutaleita
1,25 dl ohrahiutaleita
1,25 dl manteleita
1,25 dl pähkinäsekoitusta
1,25 dl seesaminsiemeniä
2,5 dl Verso Härkäpapurouheseosta
0,5 dl rypsiöljyä
1 dl hunajaa

Lämmitä uuni 175-asteeseen. Mittaa pellille leivinpaperin päälle kaikki hiutaleet, pähkinät, mantelit ja siemenet. Sekoita ja paahda uunissa kymmenisen minuuttia.
Ainesten paahtuessa mittaa öljy ja hunaja kattilaan. Hunajan ei siis tarvitse olla juoksevaa. Sulata sekaisin. Kaada kattilaan paahdos ja mittaa joukkoon Verso Härkäpapurouheseos. Sekoita huolella. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja painele mysliseos vuokaan tiiviisti. Laita vuoka uuniin noin puoleksi tunniksi. Jäähdytä kunnolla ja leikkaa paloiksi, säilytä patukat tiiviissä purkissa.




Rouhetta löydät tällä hetkellä Prismoista ja isoimmista S-marketeista ja lisää reseptejä löytyy Verson nettisivuilta. Facebookista löytyy härkäpaputietoutta yli rouherajojen sekä artikkeleita ravitsemuksesta. Huomenna tästä samasta osoitteesta löytyy superherkullisen kaalipiirakan ohje ja ensi viikolla härkäpapurouheen parissa puuhaa, eli hyvin todennäköisesti leipoo, Vaaleanpunainen nonparelli.


www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Nofu Oy


7 kommenttia

  1. Jotakin tällaista olenkin etsiskellyt, kun pitäisi saada jotakin helposti mukana kulkevaa evästä pyörällä tapahtuvia sali- ja kaupunkireissuja varten ja kaikissa kauppojen myslipatukoissa sun muissa on pähkinää. No, onhan tässäkin ohjeessa, mutta nämä onnistunevat varsin hyvin vaikka pähkinät korvaisikin joillakin allergiaa aiheuttamattomilla siemenillä sun muilla. Jotta kiitokset reseptistä ja inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden parhaus on just, että voi laittaa mistä itse eniten tykkää, vaikka pelkkiä kaurahiutaleita. :)

      Poista
  2. Enpä ole koskaan kokeillut noita rouheita, tuoreena kylläkin :)
    Myslipatukatkin on leipomatta vielä - ehtiihän tässä!
    Näyttää kyllä hyvältä..

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä ja varmasti makuisiakin. Näitä on tehtävä :)

    VastaaPoista
  4. Olin tosi kiinnostunut heti tästä ohjeesta ja innoissani aloin tekemään kauppareissun jälkeen. Höh tää pirskatti paloi uuniin jo vartin jälkeen. Harmitti ihan hirveesti, täytyy jatkossa laittaa uunia pienemmälle ja pitää vähemmän aikaa. Lisäksi koostumus enemmänkin myslimäistä eli en saanut patukoiksi leikattua kun hajosi...kiinnostava ohje kuitenkin:)

    VastaaPoista
  5. Olin tosi kiinnostunut heti tästä ohjeesta ja innoissani aloin tekemään kauppareissun jälkeen. Höh tää pirskatti paloi uuniin jo vartin jälkeen. Harmitti ihan hirveesti, täytyy jatkossa laittaa uunia pienemmälle ja pitää vähemmän aikaa. Lisäksi koostumus enemmänkin myslimäistä eli en saanut patukoiksi leikattua kun hajosi...kiinnostava ohje kuitenkin:)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements