Kaakaon keittämisen lyhyt oppimäärä

keskiviikko 11. helmikuuta 2015




Laskiaisessa on kolme oleellista tekijää: hernekeitto, pulla ja kaakao.
Pulkkamäki, luistelu, hiihto ja muut lumi- tai jääsidonnaiset kirmailut eivät ole oleellisia, sillä niiden suhteen ollaan täysin säiden armoilla.
Säästä riippumatta laskiaisena voi kuitenkin täyttää termarit kaakaolla, painella pihalle ja nauttia kuumasta juomasta, jos ei nyt luonnon, niin ainakin raittiin ulkoilman helmassa.

Yksinkertaisimmillaan kaakao toteutuu pihalla kuuman veden ja juomajauhepussin avulla. Hieman edistyneempi versio on sekoittaa maitoon valmista kaakaojuomajauhetta tai sokeria ja kaakaojauhetta. Tai sitten voi pikkaisen hifistellä, jolloin tavalliseen kaakaoon saadaan vivahdetta.


Kaakaon tekeminen on varsin yksinkertaista, tarvitaan maitoa, makeutusta ja kaakaojauhetta. Jauhepurkin kyljessä ohjeistus näyttäisi olevan kahteen desiin maitoa 2 tl sokeria ja 2 tl kaakaojauhetta, kokeilemalla ja maistelemalla löydät itsellesi mieluisimman sekoitussuhteen.
Sokeri ja kaakaojauhe sekoitetaan keskenään, lisätään tilkkanen maitoa, sekoitetaan tasaiseksi.
Sitten lisätään loput maidot kuumennettuna
Yksi kupillinen kuumenee aika näppärästi mikrossa, koko termarillinen kannattaa melkeen jo keittää kattilassa. Kummin tahansa, kannattaa ensin siis kuumentaa maito ja lisätä se sitten kaakaosokeriseokseen.
Huomaahan, että maidon ei tarvitse kiehua, riittävän lämmin riittää. Ei kärvähdä sitten pihalla kieli ja kitalaki ja juomapuuhiin uskaltaa heti kun kaakaot kuppiin kaataa.



Kaakaohifistelyn lyhyt oppimäärä:

1. Unohda valmisjuomajauheet ja valmista kaakaosi oikeasta kaakaojauheesta. Kaakaoissa on eroa, maistelemalla löydät suosikkisi.
Jauheen sijaan tai lisäksi voit käyttää lempisuklaatasi, suklaa kuin suklaa sulaa kuumaan maitoon. Kokeile tehdä suklaalusikoita.

2. Kunnon kaakao tehdään maitoon, ei veteen. Kasvimaito käy hyvin. Rasvaisempi maito = täyteläisempi kaakao.

3. Panosta makeutukseen, sokereillakin on eroa.
Kaakaon makeuttamiseen käy taloussokerin lisäksi kaikki muutkin sokerit, hunaja, vaahterasiirappi, koivusokeri, agavesiirappi, kinuskikastike..

4. Mausta. Miltä kuullostaisi kaneli, kardemumma, vanilja, chili, kookos tai lakritsi?
Alkoholillisista suklaajuomista Minttukaakao on toki klassikko, mutta Mintun lisäksi kaakaon tujukkeeksi sopii mm. Cointreau, tumma rommi ja Jallu.



5 kommenttia

  1. Amaretto se vasta kaakaoon sopiikin :) Päälle vielä kermavaahtoa ja ihana lämmittävä talvijuoma on valmis, amarettokaakao valmistuu muuten parhaiten juuri, kun sulatta maidon sekaan suklaaata :)

    VastaaPoista
  2. ja Stroh!......aaahh. Stroh.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sekin! Tästähän tulee vielä hulvaton laskiainen..

      Poista
  3. Mä lähden punssilla ��

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements