Gluteeniton suklaakakku kvinoasta

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kvinoalla leipoutuu todella makoisa ja mehevä suklaakakku. Ihan uskomattoman törkeen hyvä. Törmäsin ohjeeseen Hellan ja viinilasin välissä -blogissa ja pakko oli kokeilla heti ja nyt todettakoon, että eipä siellä niitä ylisanoja turhaan viljelty, upea kakku.

Keliaakikkoystävää lainatakseni, jos joutuu luopumaan gluteenista, ei kyllä kannata luopua sokerista. Tässä kakussa sokeria piisaa jopa niin paljon, että uskon vähemmänkin riittävän. Maitotuotteet voi korvata kookoksella, Hellan ja viinilasin välissä antaa tähän ohjeita.
Alkuperäisohje vaatii tehosekoitinta, mutta omani hyytyi heti alkukierroksilla ja tyydyin lopulta sekoittamaan ainekset ihan nuolijalla ja hyvä oli lopputulos. Kirjoitankin ohjeen tähän niin kuin kakun lopulta toteutin.
En ole mikään valtava kvinoan ystävä, mutta kakussa se ei lopulta kovasti maistu. Tuoreeltaa hieman enemmän, jääkaapissa vietetyn yön jälkeen ei lainkaan. Ja kakku tosiaankin vain paranee levätessään. En just keksi syitä leipoa enää koskaan minkään muunlaisia suklaakakkuja. Ihan överihyvää on myös kakun täytteenä käytetty suklaakerma, jonka voi tehdä myös tummasta suklaasta.



5 dl kermaa
240 g maitosuklaata
2 dl kvinoaa (kuivamäärä, suurimoita)
180 g vaoita
1,5 dl maitoa
4 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
3,5 dl kookossokeria
2,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa

Aloita valmistamalla täyte. Lämmitä kerma kattilassa noin 40 asteiseksi. Sulata suklaa kermaan. Laita suklaakerma jääkaappiin jäähtymään vähintään kahdeksi tunniksi.

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi kypsään kvinoaan, anna hieman jäähtyä.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele kaksi saman kokoista kakkuvuokaa (halkaisija 20-24 cm). Vuoraa pohja leivinpaperilla. Vuokia tarvitaan kaksi, koska valmiin kakun leikkaaminen on hankalaa ja kakku kohoaa uunissa reippaasti.

Mittaa kulhoon maito, kananmunat ja vaniljauute. Sekoita haarukalla kananmunien rakenne rikki. Lisää kvinoa-voiseos ja sekoita tasaiseksi.

Mittaa toiseen kulhoon sokeri, kaakao, leivinjauhe ja sooda, sekoita.

Lisää kuivat aineet taikinamassaan ja sekoita kunnolla.

Kaada taikina vuokiin ja paista 30-40 minuuttia kunnes kakkupohjat ovat kypsiä, kokeile kypsyyttä tikulla.

Anna kakkupohjien jäähtyä vuoissaan kymmenisen minuuttia kunnes ne ovat lässähtäneet ja irtoavan vuokien reunoilta. Kumoa pohjat leivinpaperille uuniritilän päälle. Jäähdytä kunnolla.

Vatkaa kylmä suklaakerma vaahdoksi. Suklaakerman pitää olla kunnolla jäähtynyttä tässä vatkausvaiheessa.

Nosta toinen kakkupohja tarjoiluvadille, levitä päälle runsaasti suklaakermavaahtoa. Nosta päälle toinen pohja ja levitä loput vaahdot kakulle.





13 kommenttia

  1. Se vaan on maailman paras ja uskomatonta kyllä, ehkä edes vähän terveellinen 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että teit minut tästä tietoiseksi! Ainakin jos tummaa suklaata käyttää, niin onhan tää nyt terveellinenkin, ei kerma ole epäterveellistä. ;)
      Ja musta suurin makeuskin tuli kyllä tuosta maitosuklaakermasta.

      Poista
  2. ooh ja ooh :-) laitetaanpa listalle!

    VastaaPoista
  3. Nam!
    Ja onneksi vain muutama kalorikin :D D

    -ä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei sitä ilman kaloria toimee tule. ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi mulla on vieläkin pieni pala jäljellä. :)

      Poista
  5. Olen keittiössä ihan hukassa, mutta tämä kakku onnistui! Ja on vielä hyvääkin, ei liian makeaa. Korvasin tosin kookossokerin valkoisella sokerilla. Vieraille ei vaan mitenkään imeytynyt ajatus kvinoakakusta aivoihin, jatkuvasti ihmettelivät mitä riisi tekee kakussa, eivät siis tienneet mitä kvinoa on :D Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että onnistui ja kelpasi vieraillekin!

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements