Mustaherukka-vispipuuro

torstai 12. maaliskuuta 2015



Vispipuuroa varten marjoja ei ole välttämätöntä keittää. Voisi ajatella niiden olevan terveellisempiäkin ihan tuoreeltaan. Tai pakastimesta kuten tässä tapauksessa. Keittämätön marja ei myöskään vaadi kovin paljoa sokeria, jos ollenkaan. Käytin hunajaa.

Mitä vaaleampi manna sen kuohkeampi vispi. Keitän vispipuuron aina täysjyväspelttimannasta (Sunspelt), joten siitä ei tule sellaista lohkeavaa, mutta sen minkä kuohkeudessa menettää, voittaa maussa moninkertaisesti.

Olen muuten saanut tätä Sunspeltin spelttiä aika paljon eri tuotteita, mutta kirjoitan speltistä ja käytän sitä koska pidän siitä erinomaisen paljon, ostan spelttituotteita kaupastakin. Eikös tällaiset pidä mainita, ettei pidetä piilomainontana.

7 dl vettä
1,5 dl täysjyväspelttimannaa
200 g mustaherukoita
2 rkl hunajaa

Keitä vesi kiehuvaksi. Lisää mannaryynit veteen sirotellen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. Laita liesi pois päältä, mutta jätä kattila levylle 10 minuutiksi.
Kaada mustaherukat yleiskoneen kulhoon (tai ihan vaan kulhoon, onnistuu tää käsivatkaajallakin), mittaa mukaan hunaja ja kaada päälle puuro. Vatkaa jäähtyneeksi ja kuohkeaksi. Tarjoile maidon kanssa.


6 kommenttia

  1. Ihana väri ja uskon että myös maku on maistuva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää. Ja sain syödä kaiken kun kersoille ei kelvannut kun siinä oli marjoista kuoret. (Lasten nirsoilu on niiiiiin ärsyttävää.)

      Poista
  2. Minäkin täällä teen vispipuuron mustaherukoista,koska niitä onneksi saa helposti pakastimesta eivätkä ole edes hinnalla pilattu.Ja tosiaankin niistä tulee ihana vispis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, että olisin ennen mustaherukoista tehnytkään, mutta oli kyllä hyvää. Ja tykkäsin myös tuosta täysjyvämannasta, löysemmässä puurossa jotenkin kaikki mautkin oli tiiviimpiä kuin sellaisessa lohkeavassa.

      Poista
  3. Onpas kaunis puuro, ihana väri!

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements