Parsa-tuorejuustopiirakka piknik-koriin - VIDEO

maanantai 27. huhtikuuta 2015





Piknik-kausi alkaa loppuviikosta kun vappu korkkaa tämän ihanan ulkona syömisen sesongin. Lasitetulla parvekkeella tarkenee jo mainiosti juoda päiväkahvit ja kunhan kelit tästä vielä hieman lämpenee niin voimme ottaa käyttöön taloyhtiön pihan asukkaiden yhteisen grillin ja siirtyä syömään illalliset tuohon pihamaalle.
Kesä on meillä muutenkin yhtä piknikkiä kun alkaa puistoruokailu ja siten vähintään yksi ateria päivässä nautitaan aina ulkosalla.





Eväskoriin pakataan vakiona leipää ja pari rasiaa maustettua tuorejuustoa. Vai oletteko joskus olleet piknikillä, jonka tuomisjaossa ei olisi kysytty kuka tuo leivät ja juustot? Prinsessakeittiö on mukana Blogiringin ja Créme Bonjourin kampanjassa, joten tällä kertaa piknik-liinalle katetaan kyllä muutakin.
Piknik-eväiden ehkä tärkein ominaisuus on, että kotiin ei tarvitse kantaa sen seitsemää kippoa, kupposta ja kulhoa, joten tykkään tehdä piirakoita, ne kun kääräisee helposti voipaperiin tai folioon ja pakkaa mukaan, ja kääreet voi laittaa roskiin kun piirakka on paremmissa suissa. Piirakoissa on sekin plussa, että ne voi tehdä jo etukäteen vaikka edellisenä päivänä.

Katsopa videolta kuinka näppärästi tämä piirakka valmistuu olkkarin lattialla istuen tai lue resepti alta. ;)



Parsa-tuorejuustopiirakka

Pohja
125 g Créme Bonjour Voi & oliiviöljyä
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
125 g kermaviiliä
vehnäjauhoja kaulimiseen

Täyte
200 g Créme Bonjour Yrttitarha-tuorejuustoa
1 kananmuna
500 g vihreää parsaa

Valmista pohja hyvissä ajoin, mielellään edellisenä päivänä.
Mittaa Créme Bonjour Voi & oliiviöljy monitoimikoneen kulhoon. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja kaada seos monitoimikoneeseen. Aja täydellä teholla murumaiseksi seokseksi.
Lisää kermaviili ja käytä konetta vielä pari sekuntia, jotta saat tasaisen taikinan.
Kaavi taikina leivinpaperille, muotoile neliöksi ja kääri tiukaksi nyytiksi. Laita jääkaappiin lepäämään yön yli tai pariksi tunniksi pakastimeen.

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
Kauli levännyt taikina jauhotetulla alustalla suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Jauhoa kuluu, siinä ei nyt yhtään kannata säästellä. Jos taikina alkaa jäädä kiinni alustaan tai kaulimeen, pöllytä heti lisää jauhoja.
Taita taikinalevy reunoilta kohti keskustaa kolmeen osaan. Kaulitse taas suorakaiteeksi, taita kuten edellä. Kauli ja taita jälleen. Nyt taikina on valmis kaulittavaksi piirakaksi.
Laita piirakkavuokaan leivinpaperi ja nosta kaulittu voitaikinapohja vuokaan.

Valmista täyte. Sekoita Créme Bonjour Yrttitarha-tuorejuusto ja kananmuna tasaiseksi. Kaada seos piirakkapohjalle ja levitä tasaiseksi.
Laita uuniin ja paista 10 minuuttia.
Valmistele sillä aikaa parsat. Poista kova kanta ja kuori varret.
Ota piirakka uunista, asettele parsat täytteelle ja paista vielä 10 minuuttia.

Katso lisää ihania piknik-vinkkejä Sweet Food O'mine -blogista.





Yhteistyössä Créme Bonjour


6 kommenttia

  1. Ihana piirakka:) Olen itse tosi tykästynyt kotitekoiseen rahkavoitaikinaan ,mutta noilla aineksilla taikina on varmasti tosi ihana.Onko paljon eroa rahkavoitaikinaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin tuli tosi maukas taikina, ei ollut musta ihan hirveesti eroa.

      Poista
  2. Tosi hyvä video ja resepti kuulostaa aivan ihanalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!
      Tuli tosi hyvä piirakka varsin helpolla.

      Poista
  3. On kyllä kiva video ja herkun oloinen piirakka! Parsa nyt maistuu melkein muodossa kuin toisessakin, kunhan ei ole lötköä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joo ei missään nimessä uuniin 20 minuutiksi, lötköä tulee. :)

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements