Tomaatti-korianterisalaatti

tiistai 18. elokuuta 2015



Meillä on tomaattisalaattia pöydässä joka päivä, kun keksin miten kaikki lapset saadaan syömään salaattia ilolla: laitetaan salaatin kaikki osaset omiin kulhoihinsa, joista jokainen voi koota mieleisensä kokonaisuuden.
Tomaattisalaatti ei kirvoita hurraa-huutoja kahdessa isommassa lapsiprinsessassa, koska sipuli on kuulemma pahaa, mutta salaatin lehdet (eli viinisuolaheinä) yksistään, porkkanat, fetajuusto, oliivit ja kurkut muutaman mainitakseni kelpaa kyllä kun eriksensä tarjoilee. Buffatyylisessä salaattitarjoilussa on sekin etu, että ylijäämät voi joko laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa ateriaa tai niitä voi jatkojalostaa. Valmiiksi sekoitettu salaattikokonaisuus on ylijäämänä yleensä ehtaa hävikkiä.



Tomaatti-korianterisalaatti

1 rasia miniluumutomaatteja
puoli ruukkua korianteria
1 sipulinvarsi
(suolaa)
mustapippuria
oliiviöljyä

Leikkaa tomaatit noin kahdeksaan osaan. Silppua korianteri, voit käyttää myös varret. Siivuta sipulinvarsi.
Sekoita kaikki aineet kulhossa, mausta (suolalla), pippurilla ja oliiviöljyllä. Älä liioittele mausteiden kanssa, pippuria riittää myllystä puolikas kierros ja öljyä teelusikallinen.

5 kommenttia

  1. Tätä pitääkin kokeilla. Itse olen tehnyt hiukan saman tyylistä mutta vain tomaatista ja ruohosipulista tähän malliin: http://sienitukka.blogspot.fi/2015/07/tomaattiruohosipuli-lisuke-resepti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohosipuli onkin hyvää, ei ihan niin järeetä kuin perussipuli. Kiitos kun teit ja linkkasit! Ja hei meil on sama lempibändikin!

      Poista
    2. Mitä, mitä.. ei kai sieltäkin paljastu Maiden fani! ..uutta levyä odotellessa!

      Poista
  2. Salaattibuffa on muuten tosi kiva idea! Meidän pienin on sellainen tomaattimonsteri, että saa jo melkein piilottaa tomaatteja kodissa :D Ihanan raikas salaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buffaa ajattelin kokeilla tarjottavana seuraavan kerran perhejuhlissa. Ruokapöydässä toimii lasten kanssa hyvin.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements