Kurpitsapiirakka raakakakkuna

torstai 29. lokakuuta 2015




Ensimmäinen raakakakkuni oli menestys! Mulla oli jotenkin ajatus, että raakakakun tekeminen olisi todella hankalaa ja monivaiheista, mutta tämän kurpitsapiirakan kanssa pääsi ihan helpolla. Tästäpä siis oiva jälkkäri Halloween-bileisiin ja muihin syksyisiin juhliin.
Raaka-aineet löytyvät ihan tavallisesta ruokakaupasta eikä valmistukseen tarvita mitään ihmeellisyyksiä. Tehosekoitin tarvitaan, mutta se tuskin on kenellekään mikään ihmeellisyys. Mielestäni pohjamassa olisi valmistunut näppärämmin monitoimikoneessa, mutta en sitten tiedä kuinka tasaiseksi täytteen cashew-kerma siinä tulisi.
Ohje on Minimalist Baker -blogista, jossa kakut tehtiin annoskokoisina pieniin vuokiin. Minä tein irtopohjaisessa vuoassa yhden ison piiraan, mutta vuoan tai annosvuokienkin puutteessa voisi tehdä pikkupiiraita vaikka kahvikuppeihin.
Tarjosin piirakkaa Lapsi Prinsessa III:nnen yksivuotissynttäreillä, joista muuten lisää ensi viikolla heti maanantaina. Tulossa on oikeen videokin, jossa mun vanhemmat lapset on laitettu kakuntekopuuhiin. Se ei ehkä ihan sujunut niin kuin tää mama oli ajatellut, kas kummaa kumpikaan lapsista ei halunnut tehdä omenakakkua kun toinen leivottava sisälsi suklaata. No saatiin kakut tehtyä ja siitä siis lisää maanantaina.
Kakku vaikuttaa ehkä vähän vähäiseltä, mutta on todella tuhtia ja täyttävää, sehän on käytännössä pelkkää pähkinää! Kakkua säilytetään pakkasessa, mutta älä laita kookoskermavaahtoa pakkaseen, se ei sula enää ikinä.


Kurpitsa-raakakakku

Pohja
275 g pehmeitä taateleita (paino ilman kiviä)
180 g saksanpähkinöitä
ripaus suolaa

Täyte
180 g cashewpähkinöitä
1 sitruunan mehu
60 ml mantelimaitoa
3 rkl Myssy-farmin kylmäpuristettua rypsiöljyä
125 ml vaahterasiirappia
75 ml kurpitsasosetta
ripaus suolaa
1 tl kanelia
0,5 tl nelikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl muskottipähkinää

Kookoskermavaahto

1 tlk jääkaapissa säilytettyä kookosmaitoa (full fat)
0,5 dl erytritolia (tai ihan vaan sokeria)
Kaiva tölkistä kookosmaidon jähmettynyt osa kulhoon. Nestemäisen voi käyttää vaikka smoothieen. Lisää erytritoli ja vatkaa vaahdoksi sähkövatkaimella.

Aloita laittamalla cashewpähkinät kulhoon ja kaatamalla niiden päälle kiehuvaa vettä.  Anna pähkinöiden liota kuumassa vedessä tunti. Vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. js käytät niitä kahvikuppeja, laita niihinkin pohjalle leivinpaperila ja ristiin sellaiset pitkät suikaleet, jotka yltävät kupin reunoille saakka. Muuten et saa kakkuja kipoista ulos.

Valmista pohja. Laita saksanpähkinät tehosekoittimeen ja aja jauheeksi, laita sivuun odottaman. Poista taateleista kivet ja sekoita niitä tehosekoittajassa kunnes ne ovat kokonaan hajonneet ja alkavat palloontua. Lisää suola ja yhdistä taatelimassa ja pähkinäjauhe tasaiseksi joko tehosekoittimessa tai käsin. Painele pohjamassa kakkuvuoakaan tasaiseksi kerrokseksi ja laita pakastimeen odottamaan täytettä.

Valuta cashewpähkinöistä vesi siivilässä. Laita (puhdistetuun) tehosekoittimeen pähkinät ja mittaa perään kaikki loputkin täytteen aineet. Käytä tehosekoitinta pari minuuttia kunnes täyte on ihan tasaista.

Kaada täyte vuokaa, ja tasaa pinta. Laita pakastimeen vähintään kuudeksi tunniksi. Syö kakku loppuun viikon sisään.




5 kommenttia

  1. Tuosta tuli niin nätti:) Kurpitsa sopiikin hyvin raakakakkuihin:;olen sellaisesta postannut blogin alkuaikoina,mutta se oli piirakka ja niin ruma!
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2009/10/kurpitsapiirakka.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältähän tuo näytti! Lesitiini voiskin olla hyvä lisä tähänkin.

      Poista
    2. Hyvältähän tuo näytti! Lesitiini voiskin olla hyvä lisä tähänkin.

      Poista
  2. Minulle jäi vähän epäselväksi miten tuo kurpitsasose oli tehty. Raakakakkuunhan kurpitsaa ei voi kypsentää ja soseuttaa. Miten teit kurpitsasoseen raakana niin että siitä tuli syömiskelpoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mitenkään. :) Oikaisin nimeämisessä. Alkuperäisnimi olis ollut vegaaninen juustokakku, sekin tuntui hölmöltä, tämä vähemmän.
      Ja kai tää raakuus menee pilalle jo siinäkin kun cashew't laitetaan kiehuvaan veteen.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements