Ruis-puolukkapuuro

perjantai 14. marraskuuta 2008

Jälleen kerran aamu ja jääkaappi tyhjä. Ei leipätaikinaa jääkaapissa, ei jugurttia smoothieta varten, voileipätarvikkeista nyt puhumattakaan.
Mutta löytyipä pussi ruisjauhoja! Lapsena syötiin ruispuuroa N-tien tätsyllä, ehkä muuallakin, mutta sieltä se on jäänyt erityisesti mieleen. Ihana ruskea sametinpehmeä puuro voisilmällä ja maidolla.
Koska rukiin ja puolukan liitto on kaikkialla tunnustettu ja minut tunnetaan puolukkaentusiastina, niin laitoin puuroon reilun kourallisen puolukoita lisämakua tuomaan ja kyllä oli hyvää. Pitkän keittoaikansa vuoksi ei ehkä ihan arkiaamujen ruokaa, mutta mulla on pääsääntöisesti arkiaamuisin vain aikaa, joten tätä tullee keitettyä useamminkin.
Niinä aamuina kun mun pitää ihan lähtemällä lähteä töihin, nousen jo neljän viiden aikaan ja silloin jää kyllä aamiaiset väliin. Järjestän illalla vaatteet pöydälle pukeutumisjärjestyksessä, pakkaan laukun valmiiksi ja jos jääkaapista pitää napata jotain mukaan, niin vaatejonon jatkeena odottaa julmetun kokoinen muistilappu. Aamuihmisenä nautin suunnattomasti pyöräillessäni raikkaassa aamuyössä kaupungin halki. Tiesittekö, että aamu alkaa viideltä? Sitä ennen on vielä selkästi yö, liikenteessä pelkkiä pupuja, mutta viideltä alkaa tapahtua; kuljetusliikkeet ja huoltoyhtiöt aloittavat työt, mummoja sauvakävelee Töölönlahdella ja aamun ensimmäinen bussi Pasilaan 5.40 on niin täynnä, että kaikille ei riitä istumapaikkaa.

Ruis-puolukkapuuro kahdelle
6 dl vettä
1 puolukoita
2,5 dl ruisjauhoja
ripaus suolaa

Kuumenna vesi ja puolukat kiehuviksi. Vispaa kiehuvaan nesteeseen ruisjauhot. Ja vispaakin sitten kunnolla tai tulee sattumia. Laske lieden lämpö mahdollisimman alhaiseksi ja hauduta puuroa 40 - 50 minuuttia välillä sekoittaen.


3 kommenttia

  1. Ruispuuroa olen minäkin lapsena syönyt,enkä paljon sen jälkeen,vaikka muistan,että se on niin hyvää!Täältäkin onneksi saa ruisjauhoja , ja noi puolukat voisi korvata kuivatuilla karpaloilla.Heti tekee mieli!

    Munkin mielestä on ihanaa nähdä, miten kaupunki herää:)

    VastaaPoista
  2. Enpä ole aikoihin syönyt ruispuuroa.Lieneekö syynä ainainen kiire,koska ei muka ehdi sitä puuroa hauduttamaan.Se haudutushan siitä puuron tekee.
    Hyvää viikonloppua !
    - N-tien tätsy -

    VastaaPoista
  3. Olipas ihana kuvaus Helsingin aamusta! Ihan ikava iski.
    Ja todellakin muistan myos nuo ihanat tadin puurot. Pitaisikin kokeilla... Nain yksityisyrittajana aamuja voi aina pidentaa puuron hautumis ajan mukaan! :)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements