Lohi-riisilaatikko

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Syksyn aikana mittavaa mainetta niittäneestä Safkaa-kirjasta kannattaa kokata muutakin kuin sitä somen valloittanutta avokadopastaa (jota minäkin tein taas eilen, tosin vähän muunneltuna, lisään siihen ranskankermaa enkä öljyä lain!). Kaivoin kirjan taas esiin kun sain siitä mainion muistutuksen Kaksplus-lehdessä, toinen kirjoittajista Hanna Gullichsen kun laatii tästä lähtien joka toiseen numeroon arkiruokaohjeita. Lehdessä oli lohiriisilaatikon ohje ja kun meille jäi tuota graavilohta joulusta ihan tuhottomasti (Lapsi Prinsessa heitteli sitä kissoille ja minut peloteltiin kahden siivun jälkeen listerioosilla, eikä Herra Prinsessalla ehkä sittenkään ole pohjaton mahalaukku), niin mikäs sen mukavampaa kuin pistää se uuniin.
Ruoka oli eri helppo tehdä varsinkin kun kalan paloittelu ei ollut minun harteillani. Omaan suuhuni se maistui kalaisalta riisipuurolta, mutta lapsen suuhun se katosi paremmin kuin mikään noin viimeiseen kahteen viikkoon, joiden aikana lapseni on syönyt lähinnä pipareita ja maitoa.. Kyyditsijäksi suositeltu ja ohjeistettu tillivoisula sitruunalla on mielestäni todellakin tarpeen.

Lohi-riisilaatikko
4 dl täysjyväriisiä
2 yhdeksän minuutin munaa
5 dl täysmaitoa
3 kananmunaa
250-300 g graavilohta
suolaa
valko- ja mustapippuria
voita

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
Hienonna keitetyt kananmunat ja leikkaa lohi pieniks kuutioiksi.
Sekoita kulhossa, keitetty riisi, hienonnetut keitetyt kananmunat ja lohikuutiot ja mausta pippureilla ja suolalla.
Kaada riisiseos uunivuokaan. Sekoita kananmunat ja maito ja kaada vuokaan. Vuole päälle runsaasti voilastuja.
Paista 180-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia.

Tillivoisula
60 g voita
silputtua tilliä
sitruunaa

Sulata voi ja sekoita joukkoon tilli. Lusikoi annokselle ja purista päälle sitruunaa.




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements