Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

Tuorejuustojäätelö ja tuorejuustodippi

maanantai 30. marraskuuta 2015




Kurpitsapiirakan makuinen tuorejuustojäätelö maistuu ihanasti joululta. Jäätelön valmistamiseen ei vaadita kuin pari hassua raaka-ainetta, pakkasen kestävä kulho ja haarukka. En omista jäätelökonetta, joten uskallan luvata, että haarukan voimin tulee aivan yli hyvää itse tehtyä jäätelöä.
Kehitin kurpitsa-tuorejuustojäätelön Blogiringin ja Crème Bonjourin yhteistyöhön. Arvoin pitkästi jäätelön ja tuorejuustodipin välillä ja päädyin lopulta molempiin, koska more is more! Ja huomenna alkaa joulukuu ja se tarkoittaa sitä, että herkuttelussa on lupa laittaa ihan uusi vaihde silmään ja siirtää hyvyyksillä lastattua kättä kohti suuta kiihtyvällä tahdilla. Jäätelössä ja dipeissä ei ole lainkaan valkoista sokeria vaan makeus hoituu ihan tilkkasella vaahterasiirappia.
Postauksen lopussa on video todistamaan kuinka helppoa tämän jätskin tekeminen on ihan ilman jäätelökonettakin.


Kurpitsamania jatkuu

Yritin rajoittaa kurpitsamaniani lokakuukun, mutta se senkun vaan jatkuu. Myskikurpitsat huutavat kaupassa mun nimeä kun yritän kävellä ohi ja aina hellyn kantamaan yhden mukanani kotiin. Jos olisi iso pakastin, säilöisin kurpitsasosetta syksyllä siinä missä marjojakin, jotta sitä riittäisi aina pitkälle kevääseen. Tuorejuustojäätelö valmistuu muuten marjoista siinä missä kurpitsastakin. Miettikääs vaikka karpalo- tai puolukkajäätelöä ja kinuskikastiketta. Omnom.


Piparit tykkäävät juustoista

Tuorejuustodippi syntyi muinoin kun napostin cream crackereita ja suosikkituorejuustoani eli mustapippuria kuopimalla juustoa keksille purkista suoraan. Koska edelleen, more is more. Mitä enemmälti juustoa keksillä, sen parempi. Tuorejuusto sopii dipiksi siis ihan sellaisenaan, juusto kannattaa notkistaa haarukalla, jotta siihen on helpompi dippailla. Tai sitten juustoja voi hieman jatkaa ja kehitellä uusia suolaisia ja makeita makuja. Tein piparien seuraksi sinihomejuustodipin ja appelsiinidipin. Laitoin sinihomejuustodippiin hieman maitoa notkistuksen lisäämiseksi, mutta sen voi jättää poiskin. Appelsiinidipin reseptiin kirjasin yhden ruokalusikallisen siirappia. Itse olisin pärjännyt ilman koko siirappia, mutta arvoisa alle neljävuotiaista koostunut makuraati hyväksyi dipin vasta kolmen teelusikallisen jälkeen. Kokeile siis ensin vähemmällä ja lisää maun mukaan. Vaahterasiirapin voi kokonaan korvata tomusokerilla, joka on vähän makeampaa kuin siirappia, joten varovasti senkin kanssa. Mausteet hoituvat kahdella teelusikallisella piparkakkumaustetta.





Tuorejuustojäätelö

100 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kurpitsasosetta
2 rkl vaahterasiirappia
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
0,25 tl inkivääriä
ripaus muskottipähkinää

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi seokseksi pakastimen kestävässä kulhossa.
Siirrä kulho tunniksi pakastimeen.
Sekoita reippaasti 15 minuutin välein pakastuksen aikana.

Dipit

100 g Crème Bonjour mustapippurituorejuustoa
1 rkl maitoa
30 g sinihomejuustoa

130 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl appelsiinimehua
1 rkl vaahterasiirappia
puolikkaan appelsiinin raastettu kuori

Sekoita dippien aineen keskenään ja tarjoile piparien kanssa.


Yhteistyössä Crème Bonjour

Banaaniletut ja persimonhilloa

torstai 5. marraskuuta 2015





Banaaniletut ovat täydellinen aamupala iskälle, isommilta lapsilta lettujen teko onnistunee jo ihan itsenäisesti. Meillä taitaa lasten osuudeksi jäädä vielä banaanin kuoriminen, mikä sekin on toki tuikitarpeellista ja äärimmäisen tärkeä vaihe lettujen onnistumisen kannalta.




Banaanilettuja paistaessa tärkeää on lieden lempeä lämpötila. Toisin kuin perusletuissa siis, liian kuuma hella johtaa kasassa pysymättömään inhaan kokkeliin. Näissäkin ensimmäiset letut on kokeilukappaleita oikean lämpötilan saavuttamiseksi. Paistan pannukakut yleensä blinipannuissa, ne ovat juuri sopivan kokoisia. Banaanipannukakuille toimisi erinomaisesti lettupannu. Sen puutteessa paistoin isolla pannulla aina neljä lettua kerrallaan ja hyvin onnistuivat.

Lettujen kanssa tarjotaan ihanaa persimoneista tehtyä tuorehilloa, johon ei tarvitse lisätä lainkaan sokeria. Hilloa ei siis keitetä vaan hedelmät soseutetaan, lisätään hieman kardemummaa ja chia-siemeniä, sitten vaan odotetaan vähintään puoli tuntia, mielellään kuitenkin yön yli. Eli periaatteessa hillon voisi tehdä juuri ennen kuin alkaa valmistaa lettutaikinaa ja se olisi valmista samaan aikaan lettujen kanssa. Ja tätä hilloa voi hyvällä omatunnolla lapata kitusiinsa niin paljon kuin jaksaa syödä, sehän on vain tuoretta hedelmää!
Persimonien täytyy olla ehdottoman kypsiä. Kuten lapsillekin opetin, kaunis ja kiiltävä hedelmä on raaka, tumma ja vähän rupunen on kypsä. Kypsän persimonin tunnistamiseen löydät lisää vinkkejä Satokausikalenterista.



Mä kehitän itselleni aina näitä ruokakoukkuja, olen vuoron perään lääpällään ties mihin. Nyt en saa tarpeekseni kardemummasta, tekis mieli laittaa sitä kaikkeen. Oottakaa vaan joulukalenteria, ei ole montaa herkkua, johon en sitä laittaisi. Tänä jouluna joulukalenteri on gluteeniton ja vähäsokerinen, valkoista sokeria en käytä lainkaan. Herkkuloiden lisäksi tulee helppoja diy-koristeluita, paino sanalla helppo, tällainen diy-tumpelokin onnistuu, vinkeistä tulee myös videot.



Banaaniletut
1 banaani
2 kananmunaa
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl kanelia
kookosöljyä (tai voita) paistamiseen

Tämä on perusohje 1-2 syöjälle. Kerro määriä syöjien mukaan.
Kuori banaani ja laita kulhoon. Riko kulhoon munat ja lisää kaurahiutaleet ja kaneli. Soseuta sauvasekoittajalla tasaiseksi taikinaksi.
Kuumenna paistinpannu keskilämpöiseksi, sulata pannuun kookosöljyä ja paista lettusia miedolla lämmöllä, lettu on kääntövalmis kun se pysyy kasassa eikä taikina enää valu.

Persimonhillo
3 persimonia
2 mandariinia (satsumaa, klementiiniä)
1 tl kardemummaa
0,5 dl chia-siemeniä

Kuori persimonit kuorimaveitsellä ja nyppää kanta pois. Kypsä persimon on mehukas, joten tämä on vähän sottaista ja kanta kannattaa siis todella poistaa vasta viimeiseksi.
Laita kuoritut persimonit kulhoon. Halkaise mandariinit ja purista mehu kulhoon. Lisää kardemumma.
Soseuta hedelmät sauvasekoittajalla, sattumat eivät haittaa.
Sekoitahedelmäsoseeseen chia-siemenet ja anna turvota jääkaapissa vähintään puoli tuntia mielellään yön yli.


Jauhoton suklaakakku

sunnuntai 13. syyskuuta 2015



Suklaakakku ei kaipaa jauhoja ollenkaan. Pinnalta marenkimaisen rapsakka ja samalla tahmea ja sisältä ihanan pehmeä ja suussa sulava kakku syntyy vain neljästä raaka-aineesta varsin helpolla.


Prinsessakeittiö-blogi ei päivity enää, mutta jatkan osoitteessa veerarusanen.com. Siellä kaikki reseptit ovat gluteenittomia enkä käytä enää lainkaan raffinoitua sokeria. Tervetuloa seuraamaan sinnekin!

Gluteeniton suklaakakku
100 g voita
200 g tummaa suklaata
5 kananmunaa
2 dl sokeria

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka (24 cm) ja vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla

Laita voi kattilaan ja liedelle sulamaan lempeällä lämmöllä. Ota kokonaan sulanut voi liedeltä, pilko kattilaan tumma suklaa ja sekoita kunnes suklaakin on kokonaan sulanut.

Erottele kananmunat valkuaisiin ja keltuaisiin.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää vaahtoon puolet sokerista ja vatkaa vielä pari minuuttia.
Vatkaa keltuaiset ja loput sokerista mahdollisimman vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voi-suklaaseos keltuaisvaahtoon ja kääntele sekaisin.  Kääntele joukkoon myös valkuaisvaahto kolmessa erässä.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 40-50 minuuttia. Kakku kohoaa runsaastu ja läsähtää sitten jäähtyessään. Anna jäähtyä vuoassaan ritilän päällä puoli tuntia tai kunnes kakku on irronnut vuoan reunoista. Avaa vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille, ole varovainen ettei kakku leviä.


Naked nutella strawberry cake - alaston nutella-mansikkakakku

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015



Viileestä kesästä ei ihan herkästi ylisanoja keksi, mutta on siinä sellainen iloinen puoli kuin pitkä ja hyvä marjakausi. Olkoonkin, että sadot ovat vähintään viikon myöhässä, mutta koskapa viimeksi ostit mansikoita laatikollisen hintaan 24 euroa vielä heinä-elokuun taitteessa? Niinpä.



Viileenkin kesän kakkuhitti on jälleen naked cake - alaston kakku. Ei siinä sen alastomampaa kuin että sitä ei kuorruteta. Sopii mulle oikein hyvin, en oikein hallitse niitä kuorrutteita. Naked cake on myös varsin helppo kasattava lapsille pienellä avustuksella, kolmevuotias selvisi mansikoiden asettelemisesta ja mascarponen leivittelystä ihan itsenäisesti.

Niin hei, tässä kakussa on täytteenä nutellaa, mascarponea ja mansikoita, ei voi mennä pieleen näillä.
Alastoman kakun mahdolliset kauneusvirheet saa peittoon näppärästi tomusokerilla tai sitten voi antaa vaan olla. Tai laittaa strösseliä.



Kakkupohja:
Pohjaan otin ohjeen Peggyn pieni punainen keittö -blogista. En aio sitä tähän nyt kopioida, että kliketiklik, sieltä löytyy. Ja ihan järjettömän hieno toi Peggyn kakku muuten!

Täytteet
200 g mascarponea
1 dl tomusokeria
1 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta
n. 1 dl nutellaa
mansikoita

Sekoita mascarpone, sokeri, maito ja vaniljauute. Koostumuksen tulisi olla helposti levitettävää, mutta ei valuvaa.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä pohjille nutellaa, asettele mansikat reunalle ja täytä mansikoiden muodostama kolo mascarponella.




Pavlova-kakku

maanantai 15. kesäkuuta 2015



Kakku kaunis ja kepeä kuin kesäinen poutapilvi? Se on tietenkin pavlova! Kerroksiin kasattu pavlova on lisäksi varsin näyttävä jälkiruoka ja juhlien kahvipöydän koristus.



Minä osallistuin kakulla Blogiringin ja Dansukkerin kakkumestarikilpailuun. Kilpailua en voittanut, mutta olen valtavan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni, sillä vastassani tässä kilpailussa olivat Suomen taitavimmat kakkubloggaajat.
Herää tietty kysymys miksi minä, joka en ikinä leivo kakkuja, osallistun moiseen kisaa, mutta onhan sitä kokeiltava kaikenlaista. Vaikka vastassa olisi minkälaisia taitureita, niin keskittymällä omaan osaamiseen ja omin vahvuuksiin, voi yllättävästäkin paikasta löytää menestystä ja ennen kaikkea suurta onnistumisen iloa.




Pistän tähän ennen reseptiä jakoon menestymisen vinkit pavlovien saralla.

  • Käytä huoneenlämpöisiä raaka-aineita, kaikki samaa lämpötilaa.
  • Käytä taloussokeria, kunnon pavlova on pinnalta rapea, sisältä sitkas ja ennen kaikkea paahtuneen sokerin makuinen, paahteisuuden näkee jo väristä, marengin pitää olla varsin kermaisen värinen, ei ollenkaan sellainen vitivalkoinen.
  • Anna pohjien jäähtyä kunnolla uunissa paistamisen loputtua.
  • Jos teet useamman kuin kolme kerrosta, tee kukin kerros aina ihan inasen pienemmäksi.
  • Marenki levittyy pellille vaikka lusikalla, mutta pursottamalla saat tasaisen marenkipohjan ja kakusta tulee vakaampi. Varo kuitenkin liian täydellisiä pohjia, pavlovassa kuuluu olla rosoa.
  • Viisikerroksista pavlovaa on helpoin leikata terävällä ja teräväkärkisellä veitsellä. Veitsi upotetaan kakkuun pystysuorassa.

Marenkipohja (6 noin 18-20 senttistä pyörylää)

8 kananmunanvalkuaista
5 dl Dansukker-taloussokeria
0,5 tl etikkaa

Jos et omista kiertoilmauunia, tee marenki kahdessa erässä. Pohjat voi tehdä jo päiviä etukäteen, ne säilyvät hyvin huoneenlämmössä.
Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Piirrä leivinpaperille 3 ympyrää vaikka lautasta mittana käyttäen. Käännä leivinpaperi pellille niin, että kynäjälki näkyy läpi, mutta on peltiä vasten.
Vatkaa valkuaiset sähkövatkaajalla tai yleiskoneella valkeaksi, vahvaksi vaahdoksi. Lisää sokeri massaan lusikoiden, lusikallinen kerrallaan, koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi etikka ja vatkaa se vielä taikinaan. Lusikoi taikina pursotuspussiin ja pursota pohjat piirtämiesi ympyröiden mukaan. 
Laita marenkipohjat uuniin, laske uunin lämpötila 100 asteeseen. Paista 60 minuuttia. Sammuta uuni, mutta jätä marengit vielä uuniin jäähtymään yhdessä uunin kanssa.

Pavlova-täyte

400 g ranskankermaa
1 (luomu)sitruuna
1 vaniljatanko
3 tl Dansukker-tomusokeria
tuoreita marjoja
minttua, basilikaa, sitruunamelissaa tai timjamia koristeluun

Mittaa ranskankerma kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Raasta hyvin pestystä sitruunasta kuori ja sekoita ranskankermaan. Halkaise sitruuna ja purista puolikkaan mehu täytteeseen.
Halkaise vaniljatanko ja raaputa irti siemenet. Lisää täytteeseen vanilja ja sokeri, sekoita huolella.
Tarkista maku, täyte saa jäädä varsin happamaksi, marenki on varsin makeaa.

Pavlovan kokoaminen

Aseta ensimmäinen levy tasaiselle alustalle. levitä levylle täytettä reunoja myöten. Lisää haluamasi marjat, asettele ne myös niin reunalle kuin ne vaan pysyvät. Siirrä täytetty levy tarjoilualustalle. Täytä levyt aina ensin ja nosta sitten edellisen päälle. Mitä korkeampi marenkikakku, sen hankalampi liikuttaa, joten kannattaa kasata kakku suoraan tarjoiluastiaan.
Koristele ylin pohja marjoilla ja halutessasi vielä tomusokerilla.
Tarjoa pavlova mahdollisimman pian.



Yhteistyössä Suomen sokeri Dansukker


Tuulihatut ja suolainen kääretorttu kesän juhliin - VIDEO

maanantai 8. kesäkuuta 2015



Nopeeta näppärää suupalaa isommallekin joukolle? No tuulihattuja tietenkin!
Mulla on tässä ollut vakava tuulihattufiksaatio jo jonkun aikaa ja olen varsin iloinen, että pääsen jakamaan se kanssanne tämän Crème Bonjourin kampanjan muodossa. Tuulihattu on varsin kätevä juhlaleivonnainen, sillä niitä valmistuu helposti isompi satsi ne voi tehdä jo iloisesti etukäteen, ettei tartte bileaamuun kaikkee jättää.




Kaikki Masterchef Australiaa seuraavat tuntevat croquembouchen ja ovat nähneet millaisen hien se kilpailijoissa nostattaa. Kaikki ne pieleen menneet taikinat! No tuulihattutaikinan tekeminen ei ole mitenkään kovin vaikeaa ja riskit sen mokaamisen ovat varsin pienet. Tärkeä tekijä on aika, mitä kilpailussa ei koskaan ole liikaa, mutta kotikeittiössä ollaan toisissa tilanteissa.
Kuumenna kunnolla kiehuvaksi, jäähdytä kunnolla, vatkaa kunnolla - siinä onnistuneiden tuulihattujen kolme kunnollista.



Tuulihattutaikina (20-40 kpl)

2 dl vettä
100 g Crème Bonjour Voita ja rypsiöljyä
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa (M)

Mitta vesi ja voi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Kaada kaikki jauhot kattilaan kerralla ja sekoita voimakkaasti. Jatka sekoittamista kunnes taikana on kiinteä keltainen pallo.
Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä taikina huoneen lämpöiseksi.
Lisää kananmunat taikinaan yksitellen voimakkaasti vatkaten. Tarvitset sähkövatkaimen. Vatkaa taikinaa pari minuuttia viimeisen kananmunan jälkeen.
Pursota taikinasta pieniä pyörylöitä (halkaisia 3cm) leivinpaperilla peitetylle pellille.
Paista 200-asteisessa uunissa 25-20 minuuttia, älä avaa uunin luukkua paiston aikana.

Kääretorttua varten levitä taikina noin sentin paksuiseksi levyksi ja paista kuten edellä.



Mansikkatäyte

200 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 dl mansikkasosetta (noin 5 mansikkaa soseutettuna)
2 rl tomusokeria
puolikkaan sitruunan raastettu kuori

Chilitäyte

200 g Crème Bonjour chilituorejuustoa
1 avokado
puolikkaan sitruunan mehu

Savulohitäyte

200 g Cremé Bonjour savulohituorejuustoa
puolikkaan sitruunan puristettu mehu
1 rkl tuoretta tillisilppua

Pursota tai lusikoi täytteet tuulihattuihin. Videolta voit katsoa miten se näppärimmin käy.


Suolainen kääretorttu

Käännä jäähtynyt tuulihattulevy paistopinta alaspäin, pidä levy leivinpaperilla. Levitä juustotäyte levylle. Rullaa tiiviisti leivinpaperia apuna käyttäen. Jäähdytä rulla hyvin jääkaapissa ja leikkaa siivuiksi juuri ennen tarjoilua.




Osallistu Bloggaa ja kokkaa -kisaan!

Käytä kokkauksessa Crème Bonjouria ja ota herkullinen ruokakuva. Jaa kuva Instagramissa tägeillä #bloggaajakokkaa ja @cremebonjoursuomi. Kisassa valitaan voittaja joka viikko ja viikkovoittajista valitaan vielä päävoittajakin. Katso tarkemmat ohjeet osoitteesta ainahiemanparempaa.fi.

Yhteistyössä Crème Bonjour

Jäätelökakkuauto - Martti

sunnuntai 3. toukokuuta 2015



Lapsi Prinsessa II on saavuttanut kahden vuoden korkean iän. Pojastani on viimeisten parin kuukauden aikana paljastunut kova automies. Kakkufani tämä pieni mies ei ole, joten synttäreiden jälkkäriksi tarjottiin jäätelöä. Pääruokana oli sankarin lempiruokaa, makaroonilaatikkoa. Tämä oli jo toinen kerta kun tarjottiin ruoaksi lastenjuhlissa makaroonilootaa. Toimii, myös aikuisille.

No jäätelöstähän saisi automiehelle autokakun, tietty. Ei muuta kuin Google laulamaan ja sieltä löytyikin suklaajäätelöstä tehty Martti. Täsmäkakku poikaselleni, joka on myös varsin kova Martti-fani. Upea Martti-kakku rakentuu 10 minuutissa suklaa- ja vaniljajäätelöstä, parista suklaakonvehdista ja irtokarkista. Hinauskoukkua merkkaamaan muutama suolatikku, renkaiksi keksejä. Ja koska kyseessä on tosiaan Martti, niin asiaan suorastaan kuuluu suurpiirteisyys.
Loput jätskit laitettiin tarjolle kulhoon ja jokainen sai koristella oman annoksensa strösselillä.

Jos sä olet siellä nyt ihan, että kuka ihmeen Martti, niin kyse on Cars-elokuvan sympaattisesta hahmosta.



Vaniljamarengit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kun pasta carbonarasta jää yli just sen neljä keltuaista, on aika tehdä pavlova tai muutama iso, makea marenki.
Olin oikeastaan pavlovapohjaa pääsiäistä varten tekemässä kun viime hetkillä päätinkin lisätä marenkimassaan teelusikallisen vaniljauutetta ja nostella massasta ruokalusikalla palluroita leivinpaperille. Be prepared for some serious eton mess..

Vaniljamarengit 12-16 kpl

4 valkuaista
2,5 dl sokeria
0,25 tl etikkaa
1 tl vaniljauutetta

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen.
Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri lusikallinen kerrallaan koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vielä etikka ja vaniljauute ja vatkaa marenkimassaan. Marengin kuuluu olla sileää, kiiltävää ja tahmeaa ja todella tiukkaa.
Nostele massasta kahdella ruokalusikalla balleroita leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista uunissa 1,5 tuntia, jäähdytä uunissa.

Huomioita: marengin voi latoa pursotinpussiin ja pursotella nättejä balleroita. Jouduin paistamaan marenkejani yli kaksi tuntia, joten olen vähän epävarma paistoajasta nyt. Kyllä pitäisi 1,5 tuntia riittää ja vielä jäävät sitkaiksi sisältä, mutta mun uuni käy nykyään jotenkin ihan tuulella.




Mustaherukka-vispipuuro

torstai 12. maaliskuuta 2015



Vispipuuroa varten marjoja ei ole välttämätöntä keittää. Voisi ajatella niiden olevan terveellisempiäkin ihan tuoreeltaan. Tai pakastimesta kuten tässä tapauksessa. Keittämätön marja ei myöskään vaadi kovin paljoa sokeria, jos ollenkaan. Käytin hunajaa.

Mitä vaaleampi manna sen kuohkeampi vispi. Keitän vispipuuron aina täysjyväspelttimannasta (Sunspelt), joten siitä ei tule sellaista lohkeavaa, mutta sen minkä kuohkeudessa menettää, voittaa maussa moninkertaisesti.

Olen muuten saanut tätä Sunspeltin spelttiä aika paljon eri tuotteita, mutta kirjoitan speltistä ja käytän sitä koska pidän siitä erinomaisen paljon, ostan spelttituotteita kaupastakin. Eikös tällaiset pidä mainita, ettei pidetä piilomainontana.

7 dl vettä
1,5 dl täysjyväspelttimannaa
200 g mustaherukoita
2 rkl hunajaa

Keitä vesi kiehuvaksi. Lisää mannaryynit veteen sirotellen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. Laita liesi pois päältä, mutta jätä kattila levylle 10 minuutiksi.
Kaada mustaherukat yleiskoneen kulhoon (tai ihan vaan kulhoon, onnistuu tää käsivatkaajallakin), mittaa mukaan hunaja ja kaada päälle puuro. Vatkaa jäähtyneeksi ja kuohkeaksi. Tarjoile maidon kanssa.


Ystävänpäivän suklaa-arvonta - voita raakasuklaapaketti!

perjantai 13. helmikuuta 2015



Ihanaa ystävänpäivää rakas lukija! Ystävänpäivän kunniaksi järjestän pika-arvonnan, palkintona raakasuklaanvalmistuspaketti.

Osalllistuminen on valtavan helppoa, toivotelkaa vaan minulle, itsellenne ja toisillenne hyvää ystävänpäivää kommentoimalla tätä postausta. Lisäksi ilahtuisin jos kertoisit miten päädyit blogiini ja vierailetko täällä ehkä useamminkin, ystävystytään ikään kuin päivän hengessä!
Osallistumisaikaa on vain vähän yli vuorokausi sunnuntaihin 15. päivä aamuun saakka kunnes suoritan arvonnan. Ilmoitan kyllä kun arvonta on suoritettu.




Voittaja arvotaan kaikista kommentoijista ja palkintona on tykötarpeet herkullisen raakasuklaan valmistukseen. Paketti sisältää mm. seikkaperäiset ohjeet, kaakaot, muotit ja superfoodeja niin, että voittaja voi muina hessuina pelastaa kaupungin rikollisuudelta!

Jos en sinulle yhteystietoja nimimerkkisi kautta löydä, jätähän vastaukseen mukaan sähköpostisi, jotta saan voittajaan yhteyden. Ja jaa tietoa kilpailusta toki ystävillesikin vaikka Facebookissa.



Kaakaon keittämisen lyhyt oppimäärä

keskiviikko 11. helmikuuta 2015




Laskiaisessa on kolme oleellista tekijää: hernekeitto, pulla ja kaakao.
Pulkkamäki, luistelu, hiihto ja muut lumi- tai jääsidonnaiset kirmailut eivät ole oleellisia, sillä niiden suhteen ollaan täysin säiden armoilla.
Säästä riippumatta laskiaisena voi kuitenkin täyttää termarit kaakaolla, painella pihalle ja nauttia kuumasta juomasta, jos ei nyt luonnon, niin ainakin raittiin ulkoilman helmassa.

Yksinkertaisimmillaan kaakao toteutuu pihalla kuuman veden ja juomajauhepussin avulla. Hieman edistyneempi versio on sekoittaa maitoon valmista kaakaojuomajauhetta tai sokeria ja kaakaojauhetta. Tai sitten voi pikkaisen hifistellä, jolloin tavalliseen kaakaoon saadaan vivahdetta.


Kaakaon tekeminen on varsin yksinkertaista, tarvitaan maitoa, makeutusta ja kaakaojauhetta. Jauhepurkin kyljessä ohjeistus näyttäisi olevan kahteen desiin maitoa 2 tl sokeria ja 2 tl kaakaojauhetta, kokeilemalla ja maistelemalla löydät itsellesi mieluisimman sekoitussuhteen.
Sokeri ja kaakaojauhe sekoitetaan keskenään, lisätään tilkkanen maitoa, sekoitetaan tasaiseksi.
Sitten lisätään loput maidot kuumennettuna
Yksi kupillinen kuumenee aika näppärästi mikrossa, koko termarillinen kannattaa melkeen jo keittää kattilassa. Kummin tahansa, kannattaa ensin siis kuumentaa maito ja lisätä se sitten kaakaosokeriseokseen.
Huomaahan, että maidon ei tarvitse kiehua, riittävän lämmin riittää. Ei kärvähdä sitten pihalla kieli ja kitalaki ja juomapuuhiin uskaltaa heti kun kaakaot kuppiin kaataa.



Kaakaohifistelyn lyhyt oppimäärä:

1. Unohda valmisjuomajauheet ja valmista kaakaosi oikeasta kaakaojauheesta. Kaakaoissa on eroa, maistelemalla löydät suosikkisi.
Jauheen sijaan tai lisäksi voit käyttää lempisuklaatasi, suklaa kuin suklaa sulaa kuumaan maitoon. Kokeile tehdä suklaalusikoita.

2. Kunnon kaakao tehdään maitoon, ei veteen. Kasvimaito käy hyvin. Rasvaisempi maito = täyteläisempi kaakao.

3. Panosta makeutukseen, sokereillakin on eroa.
Kaakaon makeuttamiseen käy taloussokerin lisäksi kaikki muutkin sokerit, hunaja, vaahterasiirappi, koivusokeri, agavesiirappi, kinuskikastike..

4. Mausta. Miltä kuullostaisi kaneli, kardemumma, vanilja, chili, kookos tai lakritsi?
Alkoholillisista suklaajuomista Minttukaakao on toki klassikko, mutta Mintun lisäksi kaakaon tujukkeeksi sopii mm. Cointreau, tumma rommi ja Jallu.



Sokerittomat mokkapalat

sunnuntai 8. helmikuuta 2015



Mokkapalojen sokeriton versio makeutuu taateleilla ja koivusokerilla. Ihanan tuhdin pohjan kruunaa tuorejuustosta ja kahvista valmistettu kuorrute, joka tuo leivonnaiseen raikkautta.
Pohjan ohje on muuten sama kuin sokerillisen version, mutta sokeri on korvattu kuivatuilla taateleilla. Kuorrutteessa makeuden tuo koivusokeri.

Mitä on koivusokeri? No se on xylitolia. Koivusokeri kuullostaa paremmalta. Xylitoli kuulostaa spearmintiltä, purkalta ja hammashoitolalta. Leivonnaisessa koivusokeri ei ehkäise reikiä hampaissa eikä tosiaan maistu jenkkipurkalta. Joka tapauksessa se on erinomainen korvike sokerille, se kun ei ole sokeria nähnytkään, mutta on tasan makeaa kuin sokeri ja vieläpä kotimainen luonnollinen tuote.

Mut kyllä se vaan on niin, että mokkapalan tekee just se 500 grammaa tomusokeria siinä päällä. Sokeriton versioni on varsin oiva leivonnainen, mutta ei kyllä korvaa sokeripommia. :D


 Pohja
1 pkt (250 g) kuivattua taatelia
2 dl kahvia
200 g voita
4 kananmunaa
5 dl spelttikakkujauhoja (Sunspelt)
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Pilko taateli kattilaan, lisää kahvi. Keita hiljallee kunnes taateli on pehmennyt. Voit soseuttaa seoksen sauvasekoittajalla jos haluat täysin sattumavapaan mokkapalapohjan. Ota kattila liedeltä ja lisää voi.
Vatkaa kananmunat sähkövatkaajalla kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele munavaahtoon taateli- ja jauhoseokset hyvin varovasti.
Paista 180-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes pohja on kypsä.

Kuorrutus
0,5 dl kahvia
0,5 dl koivusokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa

Sekoita kuumaan kahviin koivusokeri, saa liueta. Vatkaa mukaan juusto. Haarukka on hyvä vatkain tähän, vatkaa kunnes seos on tasaista.
Lusikoi juustokuorrute jäähtyneelle palapohjalle.


Sokeriton ja vehnätön banaani-taateli-suklaakakku

sunnuntai 25. tammikuuta 2015





Herkulliseen kakkuun ei välttämättä kaivata desi kaupalla sokeria, sitä ei tarvita ollenkaan. Tämän kahvikakun makeuttavat banaani ja taateli. 
Eilistä paistoa -blogista löytyy mahtava perusohje sokerittomaan kakkuun, jota voi helposti varioida omien mieltymysten mukaan. Itse en alkuun ajatellut toteuttaa tätä gluteenittomana, mutta kun kaapissa oli mantelijauhetta, päätin kokeilla sitä spelttijauhojen sijaan. Arvelin myös, että banaanit ja turkkilainen jugurtti riittävät rasvaksi ja jätin alkuperäisen ohjeen kookosöljynkin pois.
Tämä kakku on sellainen mehevän kostea ja sokerittomuudestaan huolimatta erinomaisen makia. Sokerittomaan leivontaan kannustaa päätös vähentää sokerin syömistä ja ehkä luopua siitä kokonaan, katso video Youtubesta.



Lisää sokerittomia ja gluteenittomia reseptejä uudessa blogissani:
The Queen of Delicious
Klikkaa linkkiä ja siirryt uuteen osoitteeseen ihanien reseptien pariin.




Sokeriton ja gluteeniton kahvikakku

1 pkt taateleita (sellainen pala, 250 g)
2 dl kahvia
2 dl vettä
3 kypsää banaania
1 dl turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
3 dl mantelijauhetta
1 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl soodaa
1 tl kanelia

Pilko taatelitiiliskivi, laita palat kattilaan ja mittaa mukaan kahvi ja vesi. Keitä kunnes taatelit ovat pehmenneet ja keitos muuttunut sosemaiseksi. Ota seos liedeltä ja jäähdytä hieman. Kuori banaanit ja soseuta ne haarukalla. Lisää taatelikeitokseen jugurtti, kananmunat ja banaanisose.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kattilaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, voit käyttää minkälaista vuokaa tahansa.
Paista 180-asteisessa uunissa vuoan koosta riippuen 30-50 minuuttia. Tarjoile jäähtyneenä. Säilyy hyvin jääkaapissa.


Korvapuustijoulutorttu - 23. luukku

tiistai 23. joulukuuta 2014




Tein ensimmäisen erän korvapuustitorttuja valmistaikinasta, lopputulos oli muuten erinomainen, mutta niitä vaivasi sama ongelma kuin perustorttujakin, taikinaosuus muuttuu heti välittömästi tortun jäähdyttyä jotenkin kumimaiseksi. Kokeilin myös itse tehtyä taikinaa ja heti parani lopputulos maun puolesta vielä entisestään vaikka ulkonäkö onkin vähän tuollainen levähtänyt. Unohda siis sakarat ja muu kikkailu, väännä torttu rullalle!

Korvapuustijoulutortut
Valmistaikinan sulatat ohjeen mukaan ja levität joka levylle torttuhilloa. Rullaat ja leikkaat rullat kahtia. Rahkavoitaikinan kaulit 50 x 20 kokoiseksi levyksi. Rullaat ja leikkaat n. 5 sentin levyisiksi puusteiksi.
Uuni 200 kunnes puustit ovat kauniin värisiä.



Karpalojäädyke ja kuuma kinuskikastike - 19. luukku

perjantai 19. joulukuuta 2014

Jäiset karpalot ja kuuma kinuskikastike on vielä parempaa kun duunaa karpalot jäädykkeeksi. Puolukat käyvät marjoiksi ihan yhtä hyvin ja tuo ohjeen kinuskikastikemäärä kannattaa ihan saman tien nelinkertaistaa. Kaikki rakastavat kuumaa kinuskia, joten kastike on parasta laittaa isoon kannuun, josta kukin ruokailija voi sitä itse lorautella jäädykkeelleen.

Jäädykkeen voi tehdä yhteen isoon vuokaan, tai annoskokoisiksi. Tein annokset tällä kertaa pahvimukeihin ja se toimi erinomaisesti, mukeista jäädyke oli myös todella helppo irrottaa, senkin repi pahvin jälkkärin ympäriltä.
Ohjeesta tulee neljä pikkujäädykettä.



Karpalojäädyke

2 dl karpaloita
2 dl kuohukermaa
3 keltuaista
1 dl sokeria

Kinuskikastike

1 dl kermaa
1 dl fariinisokeria

Soseuta karpalot. Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita keltuaiset ja sokeri lasiseen tai metalliseen kulhoon. Nosta kulho vesihauteeseen (eli hellalle kattila, kattilaan vettä, hella päälle, kulho ei saa osua veteen). Vatkaa munia ja sokeria vesihauteessa kunnes seos on paksua ja vaaleaa. Nosta kulho hauteesta ja jäähdytä. Laita vaikka siihen samaiseen kattilaan kylmää vettä (nyt vesi saa osua kulhoon) ja jatka vatkaamista. Tai sit vaan odotat. Kääntele kermavaahtoon karpalosose ja keltuaissokerivaahto.
Kaada jäätelömassa yhteen isoon tai neljään pienempään vuokaan.

Laita kattilaan kerma ja fariinisokeri ja keitä hiljalleen kunnes kastike alkaa paksuuntua.

Blogger Template created by Photographic Elements