Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyössä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyössä. Näytä kaikki tekstit

Aamupuuro ja sarastusvalo - täydellisten aamujen ARVONTA

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Saavuimme Mordoriin isänpäivänä. Siihen asti aamut eivät musta tuntuneet mitenkään ylitsepääsemättömän synkeiltä. Tuli kiire asentamaan Philipsiltä testattavaksi saamaani sarastusvaloa. Täydelliseen aamuun ei ihan riitä lempeä herätys vaan tarvitaan myös kaurapuuroa. Osallistumalla arvontaan sunkin aamu voi olla sarastusta tai mehulasillista parempaa.




Wake Up Light

Perheen vastustuksesta huolimatta hankin meille inasen liian kapeat pimennysverhot kun en kestä herätystä pilkkopimeässä, pikkasen pitää valonkajoa tulla verhonraosta. Ja pimennysverhon leveydestä huolimatta näillä leveyksillä herätään pilkkopimeässä varsin monena aamuna vuodesta. Philips Wake Up Light -sarastusvalo on mulle pimeiden vuodenaikojen pelastus. Se herättää lempeästi lisäämällä valoa pikkuhiljaa. Mulla on ollut sarastusvalo jo ennen tätä, mutta se kadotti lempeän luonteensa ja alkoi herättää räväyttämällä sekä valon että äänen täysille ja kieltäytyi lopulta kaikesta yhteistyöstä. Ennen sarastusvaloja mulla oli jouluvalot ajastettuina syttymään vähän ennen herätystä.

Edellinen lamppu ei ollut mikään ilo silmälle, mutta tämä uusi yllätti iloisesti neutraalilla ja modernilla muotoilullaan. Wake Up Lightiin saa laitettua kaksi herätysaikaa ja herätysääninä on joko radio tai viisi luontoääntä. Siinä edellisessä oli möhkäleen ulkomuodon lisäksi sellainen ongelma, että luontoääniherätyksenä palvellut lintujen laulu huipentui käen kukuntaan. Ai että mä inhosin sitä käkeä! Kukkuu vaan sullekin, s*****a. Tässä uudessa on kaksi linnunlauluvaihtoehtoa, toinen ilman käkeä!
Sarastusvalo toimii lukuvalona ja siinä on hämärrystoiminto, eli sen voi laittaa illalla päälle ja asentaa sammumaan pikkuhiljaa halutun ajan kuluessa.



Aamupuuro

Olen hitaiden aamujen ystävä. Mun täydelliseen aamuun kuuluu aamupala, ihan ehdottomasti. Jo useamman kuukauden se on ollut kaurapuuroa. Mulla on nimittäin aamiaiskausia, syön sitä yhtä ja samaa joka ikinen aamu kausiluontoisesti. Puurokausi on kestänyt pitkään eikä mua kyllästytä yhtään. Puuroa menee usein myös lounaaksi. Puuron päälle laitan banaanin, pari desiä pakastemarjoja, manteleita ja chiasiemeniä. Enkä kyllä aamuisin asettele puuron päälle mitään vaan ihan reippaasti mätän. Lapsi Prinsessa I kutsuu mun aamupuurolaustasta superpuurohässäkäksi.



Arvonta

Mun täydelliseen aamuun kuuluu lempeä herätys ja valtava annos puuroa. Mitä tekee sun aamusta täydellisen? Kerro se kommenteissa ja voit voittaa itsellesi sarastusvalon tai mehulingon, saat itse valita. Voit jo kommenteissa kertoa kumman ottaisit jos voitat.
Palkinto arvotaan kaikkien kommentoijien kesken, osallistumisaikaa on torstaihin 10.12. saakka. Voittajalle ilmoitan meilitse, joten laita kommentteihin myös meilisi jos sitä ei profiilisi takaa löydy.

Yhteistyössä Philips #täydellisiäaamuja.

Tuorejuustojäätelö ja tuorejuustodippi

maanantai 30. marraskuuta 2015




Kurpitsapiirakan makuinen tuorejuustojäätelö maistuu ihanasti joululta. Jäätelön valmistamiseen ei vaadita kuin pari hassua raaka-ainetta, pakkasen kestävä kulho ja haarukka. En omista jäätelökonetta, joten uskallan luvata, että haarukan voimin tulee aivan yli hyvää itse tehtyä jäätelöä.
Kehitin kurpitsa-tuorejuustojäätelön Blogiringin ja Crème Bonjourin yhteistyöhön. Arvoin pitkästi jäätelön ja tuorejuustodipin välillä ja päädyin lopulta molempiin, koska more is more! Ja huomenna alkaa joulukuu ja se tarkoittaa sitä, että herkuttelussa on lupa laittaa ihan uusi vaihde silmään ja siirtää hyvyyksillä lastattua kättä kohti suuta kiihtyvällä tahdilla. Jäätelössä ja dipeissä ei ole lainkaan valkoista sokeria vaan makeus hoituu ihan tilkkasella vaahterasiirappia.
Postauksen lopussa on video todistamaan kuinka helppoa tämän jätskin tekeminen on ihan ilman jäätelökonettakin.


Kurpitsamania jatkuu

Yritin rajoittaa kurpitsamaniani lokakuukun, mutta se senkun vaan jatkuu. Myskikurpitsat huutavat kaupassa mun nimeä kun yritän kävellä ohi ja aina hellyn kantamaan yhden mukanani kotiin. Jos olisi iso pakastin, säilöisin kurpitsasosetta syksyllä siinä missä marjojakin, jotta sitä riittäisi aina pitkälle kevääseen. Tuorejuustojäätelö valmistuu muuten marjoista siinä missä kurpitsastakin. Miettikääs vaikka karpalo- tai puolukkajäätelöä ja kinuskikastiketta. Omnom.


Piparit tykkäävät juustoista

Tuorejuustodippi syntyi muinoin kun napostin cream crackereita ja suosikkituorejuustoani eli mustapippuria kuopimalla juustoa keksille purkista suoraan. Koska edelleen, more is more. Mitä enemmälti juustoa keksillä, sen parempi. Tuorejuusto sopii dipiksi siis ihan sellaisenaan, juusto kannattaa notkistaa haarukalla, jotta siihen on helpompi dippailla. Tai sitten juustoja voi hieman jatkaa ja kehitellä uusia suolaisia ja makeita makuja. Tein piparien seuraksi sinihomejuustodipin ja appelsiinidipin. Laitoin sinihomejuustodippiin hieman maitoa notkistuksen lisäämiseksi, mutta sen voi jättää poiskin. Appelsiinidipin reseptiin kirjasin yhden ruokalusikallisen siirappia. Itse olisin pärjännyt ilman koko siirappia, mutta arvoisa alle neljävuotiaista koostunut makuraati hyväksyi dipin vasta kolmen teelusikallisen jälkeen. Kokeile siis ensin vähemmällä ja lisää maun mukaan. Vaahterasiirapin voi kokonaan korvata tomusokerilla, joka on vähän makeampaa kuin siirappia, joten varovasti senkin kanssa. Mausteet hoituvat kahdella teelusikallisella piparkakkumaustetta.





Tuorejuustojäätelö

100 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kurpitsasosetta
2 rkl vaahterasiirappia
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
0,25 tl inkivääriä
ripaus muskottipähkinää

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi seokseksi pakastimen kestävässä kulhossa.
Siirrä kulho tunniksi pakastimeen.
Sekoita reippaasti 15 minuutin välein pakastuksen aikana.

Dipit

100 g Crème Bonjour mustapippurituorejuustoa
1 rkl maitoa
30 g sinihomejuustoa

130 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl appelsiinimehua
1 rkl vaahterasiirappia
puolikkaan appelsiinin raastettu kuori

Sekoita dippien aineen keskenään ja tarjoile piparien kanssa.


Yhteistyössä Crème Bonjour

Syö värejä!

tiistai 24. marraskuuta 2015



Kukaan on tuskin välttynyt puoli kiloa päivässä -hokemaan mitä tulee kasvisten syöntiin. Lisäksi kasviksia pitää syödä monipuolisesti, joten kannattaa valita rehunsa joka päivä mahdollisimman monessa eri värissä. Runsaat kasvikset tekevät hyvää etenkin lapsille, sillä monipuolisen ruokavalion siemen istutetaan pieniin ihmisiin. Erityisesti kannattaa panostaa alle kaksivuotiaisiin, sillä ne tuppaavat syömään oikeastaan ihan kaikkea. Sitten alkaa epäluulo ja sen aiheuttama nirsoilu ja kun se neljän ikävuoden tietämillä alkaa helpottaa, syö lapsi taas kaikkea, johon on jo ihan pienenä tottunut. Täähän ei tietty päde joka ikiseen lapseen, mutta suurimpaan osaan aika hyvin.





Semperin puuro- ja green smoothie -pussukoissa mua viehättää monipuolisuus. Smoothiet on maustettu kunnolla, niissä on pelkkää kasvista, puuroissa on enemmän hedelmää ja marjaa kuin hiutaletta. Puuroihin on lisätty vitamiineja ja kivennäisaineita, lisättyä sokeria ei ole.
Uutuusmauissa maistuu puuroissa mansikka, mustikka, banaani ja omena ja smoothieissa mm. päärynä, avokado, minttu, mango ja inkivääri. Kaikkia kasvisten värejä löytyy ja makumaailma on monipuolinen. Pieni lapsi syö vähemmän kuin aikuinen, joten lasten ei tarvitse ihan kuuttasataa grammaa kasvista päivittäin syödä, 5-6 lapsen kouran kokoista annosta riittää. Eli jos syö pussakan tai pari green smoothieta ja pari kolme tuorepalaa siihen päälle, niin kasvisten saanti on taattu.





Kuten jo aiemmin totesin, on nämä lastenruokapussit ihan parasta evästä lasten kanssa liikkuessa, siistejä syödä ja siistejä hävittää. Vertaapa pussia ja banaania laukun pohjalla. Sekä kokonaisena, että syötynä. Pussi voittaa mennen tullen.

Lapsi Prinsessa III:n suosikit ovat mustikka-omenapuuro ja green smoothieista mango, omena, porkkana ja minttu. Mangossa on runsaasti kaliumia ja karotenoideja sekä kuituja ja A-ja C-vitamiina, myös porkkana on kyllästetty karotenoideilla ja A-vitamiinilla. Omenoista saa C-vitamiinia, mintusta rautaa ja mangaania.




Pussien iloinen värimaailma innoitti meitä hedelmäisiin kuvauksiin. Kuvausassistentti joutui tosin pinnasänkyyn odottamaan liian innokkuuden vuoksi. Mm. sillä aikaa kun hain veitsen keittiöstä, hän oli ehtinyt haukata porkkanasta ja kuorimattomasta mandariinista. Ihan kunnioitettava saavutus neljähampaiselle henkilölle. Sängystään se sitten huuteli otsa kurtussa ja käsi ojossa banaanin ja mustikoiden perään.


Yhteistyössä Semper




Parmankinkkua ja täytettyjä taateleita

sunnuntai 22. marraskuuta 2015



Roiniset Oy Hakaniemen hallissa myy italialaisia leikkeleita, pastoja, oliiviöljyjä ja balsamicoa.

Hakaniemen halli on yksi mun lempipaikoista Helsingissä. Tunnelma, tuoksut, tuotteet ja miljöö, kaikki on just kohdillaan, viihdyn. Hallissa on tehty kauppaa yli sata vuotta ja aika tavalla samassa muodossa kuin tänäänkin, eli alakerran kaupoissa on aina myyty elintarvikkeita erikoisliikkeistä ja yläkerta on varattu muille tuotteille.

Roiniset Oy Hakaniemen hallissa on 37-vuotias perheyritys. Tiskin takaa löydät isä Roinisen sekä pojat.


Yksi elintarvikepuolen suosikeistani on Roiniset Oy laajan italialaisten salamien valikoiman vuoksi. Osuutensa suosikkiasemaan lienee myös lukuisilla Ruisrockissa ja Ankkarockissa nautituilla bratwursteilla ja sillä ihan törkeen hyvällä sinapilla. Ja hapankaalilla, oi ihana makunostalgia!
Roiniset on perheyritys ja tiskin takana työskentelevät isä ja pojat. Roiniset ovat tehneet kauppaa Hakaniemen hallissa jo 37 vuotta, samalla paikalla. Nykyään valikoima painottuu italialaisiin leikkeleisiin, pastoihin, oliiviöljyihin ja balsamicoon. Roiniset ostavat tuotteensa suoraan tuottajilta ja tuntevat näistä suurimman osan henkilökohtaisesti. Niinpä halliostoksilla käydessä kannattaa kysellä tietoja tuotteista, jotta pääsee kuulemaan niiden tarinat ja saa tietoa tuottajista ja tuotannosta.
Mun salaista pahetta, eli mortadellaa saa Roinisilta, enkä sitä viitsi edes valmiiksi pakattuna ostaa kun se ei ole sama asia. (Ja taas ihana ruokanostalgia, panino mortadellalla, mozzarellalla ja basilikalla, mielessäni olen nyt Italiassa, aamuyöllä Milanossa, Hollywoodin parkkipaikalla.)
Parmankinkkuun, prosciutto di parma, pätee sama sääntö kuin mortadellaan, vasta siivutettuna se on parhaimmillaan: pehmeää, makeaa, suussasulavaa, ei voi tyytyä vain yhteen palaan vaan on saatava ainakin vielä yksi ja miksei siihen päälle vielä vähän. Tuoreeltaan siivutettu parmankinkku on myös riittävän ohutta. Muistan kun pikkulapsena käytiin faijan kanssa Tunturikadun kauppahallissa Töölössä, tilassa toimii nykyään Q-teatterin puolikuu, ja faija pyysi siivuttamaan meetvurstin niin ohuelti, että sen läpi näkee lukea Helsingin Sanomia, sellaisena tykkään kinkustanikin. Tarviiko nyt mainitakaan, että juuri tuollaista kinkkua saa Roinisilta?


Prosciutto di Parma Roinisilla Hakaniemen hallissa.

Roiniset Hakaniemen hallissa myy mm. parmankinkkua ja mortadellaa sekä muita italialaisia leikkeleitä.


Parmankinkun tuotantoa ja laatua valvoo niin Italiassa kuin maailmalla Consorzio del Prosciutto di Parma. Kinkut valmistetaan Parman alueella valvotusti, jokaisen kinkun valmistustapa on tasan samanlainen eikä kinkkuja voi valmistaa kuka tahansa, vaan vaaditaan runsaasti kokemusta ja koulutusta. Kinkuista pidetään hyvää huolta ja ne kypsyvät vähintään vuoden tai jopa kolme. Aidon parmankinkun tunnistaa kultaisesta herttuankruunulogosta, kruunulogo löytyy myös pakatusta, valmiiksi siivutetusta kinkusta.



Kinkun tekeminen vaatii vähän vaiheita ja paljon aikaa, videolta voit vilkaista mitä kaikkea valmistusprosessi pitää sisällään.



Suolainen, suussa sulava kinkku on oiva kaveri glögille. Kokosin lautasellisen herkkuja Roiniset Oy:n valikoimasta ja tein vielä ricotta salatalla täytettyjä taateleita, jotka käärin parmankinkkuun ja paistoin nopeasti uunissa rapeiksi. Taateleiden täytteeksi voit valita minkä tahansa mieluisesi juuston, sinihomejuusto on se klassikko, mutta taatelin kanssa toimivat kaikki suolaiset juustot.

Parmankinkku, salami ja oliivi ovat täydellisiä makupareja glögile.


Kinkkuun käärityt täytetyt taatelit

tuoreita taateleita
suolaista juustoa
parmankinkkua

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Leikkaa taateleiden kyljet auki ja poista kivet varovaisesti.
Laita kivien tilalla pala juustoa ja paina taatelia juuston ympärille.
Kiedo juustolla täytetyt taatelit kinkkuun ja asettele pellille leivinpaperin päälle.
Paista uunissa 5-7 minuuttia kunnes kinkku on rapeaa. Tarjoile lämpiminä.


Juustolla täytettyjä parmankinkkuun käärittyjä taateleita pikkujoulujen naposteltavaksi.


Yhteistyössä Roiniset Oy ja Consorzio del Prosciutto di Parma.


Suklaatorttu ja omenakakku - 1-vuotisjuhlien tarjottavia

maanantai 2. marraskuuta 2015


Lapsi Prinsessa III on juuri täyttänyt yksi vuotta ja merkkipäivää juhlittiin asianmukaisin menoin kera kummien ja isovanhempien.
Kun lapsia on sen kolme, pienin täytti siis juuri vuoden ja isoin ei ole vielä neljääkään, niin arvatkaapas vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Kokkaanko täydellisen aterian koko porukalle ja leivonko sen seitsemän sorttia alusta saakka itse kahvipöytään? No kuulkaa en ja en. Ulkoistus on jutun juoni. Joskus ollaan ulkoistettu koko bileet ja aina iso osa syötävistä. Varsinkin kakkujen suhteen luotan muiden taitoihin enemmän kuin omiini.
Testattaviksi saadut Kungsörnenin leipomustuotteet tulivat kuin tilauksesta, melkein kuin olisi ulkoistanut tarjoiluleivonnan! Ja tavallaanhan mä ulkoistinkin kun pistin lapset leipomaan suklaatorttua ja omenakakkua. Tarjottavat tilaamalla ei saa kotiin tuoreiden leivonnaisten huumaavaa tuoksua, nyt saimme senkin.




Lasten kanssa leipoessa pieniltä apureilta meinaa loppua kärsivällisyys kaikkeen siihen mittaamiseen ja punnitsemiseen, leipomisessa kuin kuitenkin toiseksi tärkeintä on sekoittaminen ja tärkeintä taikina-astioiden nuoleminen. Valmiilla leivontamikseillä päästään olelliseen huomattavasti nopeammin kuin silloin, kun äiti selaa reseptiä puhelimesta ja rivi kerrallaan toteuttaa seuraavan aineen lisäämisen vain palatakseen taas puhelimen kimppuun katsomaan seuraavaa vaihetta, hidastahan se on. Kungsörnenin tuotteet vaativat vain voita ja vettä ja kuten videolta opimme, voisi sen vedenkin pikkuleipurin mielestä jättää pois. Nestemäisten lisäämisen jälkeen sekoitetaan ja sitten paistetaan.




Valmiit kakut ovat herkullisen näköisiä sellaisenaan, mutta varsin pienellä vaivalla pöytään saa todella upeita tarjottavia, vai mitä mieltä olette näistä aikaansaannoksistamme?
Suklaatorttu toimitti synttärikakun virkaa pienin lipuin koristettuna. Omenakakkuun tökkäsin pari kanelitankoa ja kasasin pähkinäsekoitusta, viimeistelin komeuden juoksevalla hunajalla ja jauhetulla kanelilla. Kuka tahansa onnistuu näillä tuotteilla luomaan jotain herkullista ja kaunista. Äitini ja anoppini olivat näistä erityisen vaikuttuneita, eivät kuulemma aio leipoa enää koskaan mitään muuta kun näin hyvää sai näin helpolla.




Kuvasin meidän leivontahetkestä videon. Kumpi sen omenakakun lopulta leipookaan ja meneekö se pilalle vai ei kun siihen lisätään vettä ja missä vaiheessa leivontaa toinen lapsista alkaa sekoomaan? Kaikki tämä selviää videolta.





Yhteistyössä Kungsörnen


Parhaat eväät lapsille

tiistai 27. lokakuuta 2015





Pikkulasten kanssa liikkuessa on erilaiset ajoitukset tärkeitä. Koska syödään, koska nukutaan ja koska mitäkin. Lapset ovat lähes poikkeuksetta varsin rutiiniorientoituneita, joten jos ruoka-aika on klo 12, niin klo 12 olisi hyvä jotain murkinetta saada kohti lasten suuta. Nehän ei ymmärrä kellosta mitään, mutta niillä on varsin tarkka sisäinen kello kaikkea rutiininomaista toimintaa varten, ja jos omasi jätättää, niin kersat alkaa heti sekoileen. (Siis todellisuudessahan se olen minä, jonka maailma menee vinoon kun rutiinit ei toteudu just oikein, mutta jatketaan nyt vaan niiden lasten syyttämistä.)





Ruoka-ajoista on yleisen rauhan takiakin hyvä pitää jotenkuten kiinni. Koska nälkäinen lapsi on yleensä kiukkuinen lapsi ja kiukkuinen lapsi on varsin äänekäs lapsi.
Mä olen aina ihmetellyt vanhempia, joilla on säkkikaupalla kamaa mukana lapsille ja niiden hoitoon. Mulle ei ole koskaan selvinnyt mitä nuo säkit sisältävät. Enkä aio selvittää, koska olen saattanut jäädä paitsi jotain mikä kaduttaa vielä vuosienkin päästä, ei sitä voi tietää. Mutta parin vaipan ja wet wipesien (ne ovat pelastaneet aika monen katastrofaalisen hetken) lisäksi mullakin on sentään evästä.

Reissuvälipalan tulee olla heti syömävalmista, helppoa tarjota, sotkukertoimiltaan minimoitua ja hyvin säilyvää sekä mielellään vielä hyvän makuista ja ravintoarvoiltaan rikasta. Hedelmät on hyviä, mutta vaativat usein kuorimista ja/tai pilkkomista. Ja arvatkaa mitkä ovat tunnelmat kun löytää sen eväsbanaanin käsilaukustaan noin viikon kuluttua? Ei ne ainakaan iloisimmasta päästä ole.
Karjalanpiirakka ja leipä, myöskin ihan jees mutta pienissä käsissä epävakaita ja autossa riisipiirakka on sekä murustavien että tarttuvien ominaisuuksiensa ansiosta ihan vihonviimeistä.
Sellainen pieni rusinarasia on eri hyvä kun pitää saada pieni lapsi keskittymään hetkeksi johonkin, siinä menee tovi jos toinenkin kun pullea käsi yrittää saada herkkupaloja askista ulos, mutta välipalaksi se on kyllä vähän köykäinen.



Ratkaisu kaikkeen on ruoka pussissa. Semperin uutuussmoothieissa yhdistyvät hedelmät ja vihannekset ja pussipuuroissa on mukana ikään kuin vielä se karjalanpiirakkakin. Pussit eivät vaadi lämmittämistä tai muitakaan valmisteluja, senkun kääntää korkin auki ja eväs on valmista nautittavaksi suoraan pussista imaisemalla. Sisältö ei kovin herkästi leviä ympäriinsä ja käden osuessa laukun pohjalle unohtuneeseen pussiin, on se vain iloinen yllätys vielä viikkojenkin päästä.
Pussukkasoseet ja -puurot ovat luonnollisesti makeutettuja ja terveellistä välipalaa täynnä aitoja makuja. Semperin smoothiet ovat lisäksi maustettuja mm. inkiväärillä ja mintulla mikä on ilahduttava lisä lasten valmisruoissa.
Viikonloppuna pussieväitä tarjottiin mm. messuilla ja automatkalla.




Se kaikkein ärsyttävin ja kestämättömin nälkäkiukkuaja on kyllä nälkäkiukkuinen aikuinen. Isot ihmiset voivat onneksi nauttia samoista eväistä pienten ihmisten kanssa ja kaikilla on taas kivempaa.



Yhteistyössä Semper


Bloggaajaretkellä Turussa

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Julkaisinkin jo joitain kuvia ruoka- ja matkabloggaajille järjestetyltä reissulta Turun ruokamessuille. Aattelin tässä mennä vähän yksityiskohtiin, oli se sen verran mukava reissu. Itse asiassa ihan tosi mukava, kiitos ihanille emännille Turun kaupungin matkailusta ja markkinoinnista sekä hurmaaville kanssabloggaajille ja -matkustajille.



Turun ruokamessut olivat mukavan pienet ja sitä myötä helposti lähestyttävät ja sympaattiset. Kaikkiin näytteilleasettajiin ehti tutustua ihan rauhassa. Teemana oli lähiruoka ja kiitettävästi paikalla paikallisia yrittäjiä olikin. Järjestettynä ohjelmana meillä mm. paikallisten tuottajien tuotteiden esittely ja maistiaiset sekä bloggisota, jossa kolme bloggaajajoukkuetta mitteli keskenään Visa Nurmen ja Aki Vahteran johdolla kokkisotahengessä. Raaka-aineet olivat piilossa, niiden paljastamisen jälkeen kerrottiin paljon on aikaa ruoan valmistamiseen ja sit alettiin huiskia. Meidän joukkue, eli lisäkseni Kaikki äitini reseptit Nanna ja Andalusian auringossa -Erja, valmistettiin kuhaa, ruskistetussa voissa haudutettua kyssäkaalia ja sitruunaista lehtikaalia ja vihreitä papuja. Ja me voitettiin! Kiitos tästä kuuluu musta ihan Nannalle, joka reippaasti suomusti ja perkasi kalan, itse en olisi saanut siitä aikaiseksi juuri yhtään mitään, varsinkaan 20 minuutissa.







Aurajoen varren ihanissa kortteleissa käykennellessä kannattaa poiketa Local Shoppiin tutustumaan paikallisten designyrittäjien lumoaviin tuotoksiin. Samassa pihassa sijaitsee Turun kaupungin matkailuinfo, josta löytyi tällainen superihana vanhaa kakluunia muistuttava seinä. Seinän on tehnyt Terraviivan keramiikkataiteilijat.





Kaarlejoen luomutila on (käsittääkseni) yksi Suomen suurimmista luomuvihannesten tuottajista. Tila luomupuoteineen oli meidän retken viimeinen kohde ja emäntämme ja tilallinen luomu-Laura teki aikamoisen vaikutuksen, ihan huikee tyyppi. Kannattaa katsoa tilan vasta avatut nettisivut ja sieltä tapahtumat, tilalla järjestetään monenlaista villiyrttiretkistä raakaruokakursseihin.
Me syötiin tilalla ihana villiyrtteihin erikoistuneen kokin laatima illallinen ja juotiin tilaviinejä. Ja shoppailtiin tietty, kaikki halus ostaa luomusellerin (don't ask).



Yhteistyössö Visit Turku, Turun kaupunki ja Turun Messukeskus
Blogger Template created by Photographic Elements