Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehtikaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lehtikaali. Näytä kaikki tekstit

Mustakaalisipsit

torstai 10. syyskuuta 2015



Lehtikaalisipsit ovat ihana terveellinen välipala tai illanistujaisten raksunaksu. Edellytys on toki, että pitää kaalista, meillä saan syödä koko sipsipellillisen aina ihan yksin eli en valita.
Mustakaali eli palmukaali on italialainen lehtikaalilajike, jolla on pitkät hyvin tummat harmaanvihreät lehdet, ravintoarvoiltaan kaali on varsin erinomaista murkinetta, se sisältää runsain mitoin mm. A-, K- ja C-vitamiinia, rautaa ja kalsiumia.



Mustakaalisipsit

muutama mustakaalin lehti
1 rkl seesaminsiemeniä
1/2 sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa

Laita uuni lämpiämään 100 asteeseen.
Mittaa siemenet, mehu, öljy ja hunaja kulhoon. Pese ja kuiva kaalinlehden huolellisesti. Irrota (ihan repimällä) lehdistä kova keskiruoti ja revi lehdet noin 5x5cm sipseiksi.
Nakkaa revityt lehdet kulhoon mausteseoksen sekaan ja puristele lehtiä käsin seoksessa niin, että ne ovat yltä päältä öljyssä ja siemenissä. Levitä lehtipalat uunipellille leivinpaperin päälle. Voit asetella sipsit ihan vierekkäin, mutta älä laita niitä päällekkäin tai ihan kiinni toisiinsa.
Laita sipsit uuniin n. 45 minuutiksi, ala tarkkailla kuivumista puolen tunnin kohdalla, herkullisen sipsin ja palaneen sipsin ero on vain pari minuuttia.

VINKKI: Mallaile kokonaisia lehtiä uunipellille tietääksesi sopivan lehtimäärän. Kiertoilmauunissa uskoisin valmistuvan useamman pellin kerralla.



Mustakaalisipsien ohje on mukaeltu mainiosta Pipsan keittiössä -kirjasta.

Lehtikaalirisotto

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Lehtikaali sopii risottoon upeasti ja sitä saa mukavasti kotimaista ympäri vuoden ruukussa kuin yrttiä ikään. Ruukkukaalin maku ei ole ihan yhtä voimakas kuin avomaankaalin, mutta siinä ei ole kovia lehtiruoteja. Käytän sitä todella paljon smootheihin.

Ja uskokaa pois, risotto on varsin helppo ja nopea arkiruoka. Hellan ääreltä ei sovi risottoa keittäessä poistua, mutta siihen ei mene kuin 20 minuuttia.
Keitän usein risottoa silloin kun kaapeissa ei ole juuri mitään eikä jaksa/ehdi kauppaan. Liemi maistuu risotossa voimakkaasti, joten sen on parasta olla kunnollista. Liemivalmisteista käytän Reformin luomuliemijauhetta ja se sopii risottoon oikein hyvin. Mikäli hyvää lientä ei ole saatavilla, käytä kuumaa vettä ja hoida maustaminen mm. suolalla ja yrteillä.



Lehtikaalirisotto

400 g risottoriisiä
200 g lehtikaalia
75 g parmesaania
2-3 salottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
(2 dl valkoviiniä)
1,5 l kanalientä


Aloita laittamalla kanaliemi kiehumaan ja valmistelemalla lehtikaali ja sipulit sekä raastamalla parmesaani. Poista lehtikaalista kovat lehtiruodit ja revi tai leikkaa kaalinlehdet karkeaksi silpuksi. Kuori sipulit ja silppua ne pieniksi kuutioiksi.
Kuumenna oliiviöljy ja voi laakeassa, paksupohjaisessa pannussa. Lisää sipulisilppu ja kuullota hetki. Lisää sitten riisi ja kuullota noin minuutti koko ajan sekoittaen.
(Kaada pannuun valkoviini ja anna kiehua koko ajan sekoittaen kunnes neste on lähes kokonaan imeytynyt riisiin.)
Ala lisätä kuumaa kanalientä kauhallinen kerrallaan, koko ajan riisiä sekoittaen. Lisää aina uusi kauhallinen kun liemestä noin puolet on imeytynyt riisiin. Jatka kunnes riisi on kypsää, mutta vielä hampaissa tuntuvaa. Kypseneminen kestää 15-22 minuuttia riisilajikkeesta riippuen.

Lisää lehtikaalisilppu ja sekoita se risottoon. Ota pannu liedeltä ja lisää parmesaaniraaste. Tarjoile heti.


Sitä parempi soppa - tai pasta

tiistai 28. lokakuuta 2014

Jotain maukasta -blogin Mari Moilanen on syksyn mittaan julkaissut Sitä parempi soppa -keittokirjan. Sain kirjan jo aikaa sitten, mutta nyt vasta ehdin (muistin) siihen perehtyä lehtikaalihuumassasi. Muistin eläväisesti pekonisen lehtikaalipastan reseptin ja se mielessäni lähdin kahlaamaan kirjaa. Pastaa en lopulta kirjasta löytänyt, liekö nähnyt sen sitten Marin blogissa. Mutta ajatus pastasta ja kirjasta löytyneet lehtikaalireseptit inspiroivat todella maukkaaseen lopputulokseen. Ja eikös se ole keittokirjassa juuri parasta, että saa ideoita ja inspiraatiota omiin toteutuksiin! Lehtikaaliosastolta menee kyllä sellaisenaan kokeiluun pesto-ohje, lehtikaalia on jääkaappi täynnä ja nykyään sitä notkuu kotimaisena ihan joka kaupan hyllyllä, Lidlissäkin.
Kirja on mukavasti jaettu värien mukaan eikä perinteisellä ruokalajijaottelulla. Lukutaitoisille pienille (ja miksei isommillekin) apukokeille on omat osuutensa resepteissä.

Lehtikaalipasta

2 rkl pinjansiemeniä
1 pkt pekonia
oliiviöljyä
4-6 lehteä lehtikaalia
150 g savustettua scamorza-juustoa

Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla kullanruskeiksi ja hyvän tuoksuisiksi. Siementen paahtuessa siivuta pekoni. Kaada valmiit siemenet lautaselle, laita pannuun pekoni ja ruskista rapsakaksi. Lisää pannuun reilusti oliiviöljyä ja revityt lehtikaalin lehdet. Ota pannu heti liedeltä ja kääntele hetki. Lisää pinjansiemenet ja juusto sekä löyhästi valutettu pasta. Sekoita ja tarjoile heti.



www.kirjapaja.fi
Kuva on Kirjapajan sivulta.
Olen saanut kirjan blogin kautta.

Sadonkorjuupata

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Yhtä varma syksyn merkki kuin lehtien kaikkoaminen puista, on patojen kaivaminen kaapin perukoilta. Syksyn ja talven mittaan lohtua tarjoavat piiitkään haudutetut ihanat aromaattiset padat. Mutta mutta, otetaan nyt esimerkiksi vaikka pimeä lokakuinen maanantai-ilta. Työpäivä takana, väsymys hiipii, ulkona todennäköisesti tihuttuaa jotain, on kylmä ja ennen kaikkea valtavan pimeää. Kuinka pitkään siinä voi lohturuokaa hauduttaa ilman, että iskee lohduttomuus?
Juureksista, lehtikaalista ja lihaisasta makkarasta valmistuu mahtava, lämmittävä ja tuhti pataruoka noin puolessa tunnissa, plus pilkkomiset siihen päälle.

Sadonkorjuupata
juureksia maun mukaan
1 sipuli
400 g oikeaa lihasta tehtyä makkaraa
oliiviöljyä
kuumaa vettä
1 laakerinlehti
luomuliemikuutio
4-6 lehteä lehtikaalia

Kuori ja pilko juurekset ja sipuli. Kuumenna pannussa pari ruokalusikallista öljyä, lisää juurekset ja sipuli, kääntele hetki. Kaada pataan kuumaa vettä sen verran, että juurekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää laakerinlehti ja liemiaines. Liemi ei ole mikään välttämättömyys, ilman lientä sitten suolaa ja pippureita nyt ainakin mausteiksi.
Pätki makkarat ja lisää ne pataan kun juurekset ovat kypsiä, keitä joku viisi minuuttia. Poista lehtikaalista ruoti, revi lehdet ja lisää pataan. Keittäminen ei ole enää tarpeen, voit ottaa kattilan liedeltä.


Blogger Template created by Photographic Elements