Näytetään tekstit, joissa on tunniste nauta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nauta. Näytä kaikki tekstit

Rotolo di polenta eli polentarulla

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Mikä mainio idea kääriä polentaa rullalle! Tuosta maissipikapuurosta on tullut tehtyä erilaista läjää ja paistosta, mutta rullaa en olis kyllä itse arvannut tehdä. Polentahan tunnusti jämähtää aika nopee, joten rullaaminen on helppoa kuin heinän teko.

Valmis pakkauksen ohjeen mukaan keitetty puuro levitetään leivinpaperille, päälle lusikoidaan täytekastike, jätetään reunoille muutama sentti tilaa. Parmesaaniraastetta vielä hiukan ja sitten vaan rullaamaan leivinpaperin avulla. Rulla uunivuokaan ja päälle vielä vähän täytettä ja juustoa ja uuniin 200-asteeseen pariksi kymmeneksi minuutiksi. Ihan mahtavaa!
Mä tein täytteeksi herkkusienisen jauhelihakastikkeen alkuperäisohjetta mukaillen.




















Rulla(ttomuus) on katsojan silmässä.

Lihaa soijassa ja mirinissä

torstai 2. helmikuuta 2012

Mikä ihme siinä on, kun chilien yhteyteen ei kaupassa saada minkäänlaista lappusta, että kuinka tulisia ne on? Ihmeellistä hommaa sanon minä.
Luulis, että niitä kuitenkin myydään kaupalle esim. lajikkeen mukaan, jolloin tulisuuskin olis tiedossa tai ainakin tsekattavissa. Kuluttajalle sen sijaan siinä lukee, sekä pakkauksessa että hyllyssä, ihan vaan chili, punainen tai vihreä. Ja värinkin voi perussilmillä havaita ihan itse.
Jos hevi-osaston tyttöä tai poikaa laiskottaa tai työnantaja ei tarjoa sopivia tiedonhankintavälineitä, niin ei se montaa sormenliikautusta ylimääräistä vaatis laittaa siihen hyllynreunalappuun edes sitä lajiketta. Asiakas voisi ihan itse googlettaa siinä chilin lähimaastossa, että irtooko silmät jos suuhunsa pistää vai jääkö kaivattu lämpö ruoassa vain haaleaksi. Hevi-osaston tytön tai pojan luulis kuitenkin tietävän, että chilillä se vasta onkin eroa, asiakkaan ei tartte eroja paljaalla silmällä erottaa.
Kampin K-kaupassa ainakin olen tulisuusasteet nähnyt mainuttuina, Itäkeskuksen City-Marketissa kaikki info loisti poissaolollaan, surkee kauppa muutenkin.

Tähän japanilaishenkiseen ruokaan sokkochilien potkuaste oli ihan passeli. Alkuperäisohje on (kuinka yllättävää) BBC Good Foodista. Alla ohje niin kuin minä sen tein. Helppoo ja nopeeta ja tosi hyvääkin!

800 g suikalelihaa (käytin puolet nautaa ja puolet possua)
5 dl kanalientä
0,5 dl soijakastiketta
1 dl miriniä
2 rkl muscavado-sokeria
2 sipulia suikaleina
1 rkl ohueksi suikaloitua tuoretta inkivääriä
3 kevätsipulia ohuina renkaina
1 punainen chili ohuina renkaina

Paista lihat kuumalla kuivalla korkeareunaisella pannulla kahdessa erässä, ensin possu sitten nauta. Ei tartte kypsyä läpi, kunhan värjääntyy joka kantilta. Ota lihat sivuun.
Pistä pannuun liemi, soija, mirin, sokeri ja sipuli. Keitä viitisen minuuttia.
Lisää lihat ja inkivääri. Keitä vielä muutama minuutti.
Kauho lihat ja pikkasen lientä riisikasalle, viimeistele kevätsipulilla ja chilillä.


Juustoinen chilimakarooni eli cheesy chili mac

maanantai 30. tammikuuta 2012

Jokunen vuosi sitten telkkarista tuli 30 minuutin aterioita ala Rachel Ray. Se kovaääninen iloinen nainen, joka teki kaikki hommat aina mainostauolla ja syntyi vaikutelma, että sapuskeet todella valmistuivat puolessa tunnissa. No siinä samaisessa ohjelmassa kuitenkin Racheli keitti spaghettia kuin risottoa ikään ja sanoi sanan starch(y) noin 56 kertaa, eli aika monta puoleen tuntiin. En tiiä miten on jäänytkin mieleen tämä jakso? Mene ja tiedä, mutta taas palasi mieleeni tämä quick and easy starcy one pot pasta miracle kun Pinterestissä silmään osui Cheesy chili mac.
Aika mainio ja supernopee arkisapuske. Muuttelin alkuperäisen reseptin määriä hieman ja vaihdoin kalkkunajauhelihan luomunautaan. Kalkkunaa ja broileria kun ei meillä kumpaakaan syödä, eläinparat. Mexican cheese blendiä vastannee cheddar, jonka tarjosin erikseen valmiin makaroonin päälle kinostettavaksi.

Kuumenna isohko ja korkeareunainen pannu. Laita pannuun 1 rkl öljyä, 1 kuutioitu sipuli, 1-3 kuivattua pikkuchiliä (tulisuuden mukaan) ja 1 rkl jauhettua jeeraa. Kuullottele viitisen minuuttia.
Lisää pannuun 1 rkl tummaa sokeria ja 1 siivutettu valkosipulinkynsi, sekoittele kunnes sokeri on sulanut ja lisää sitten 400 g jauhelihaa. Ruskista. Mausta suolalla.
Kaada pannuun 1 tlk tomaattimurskaa, 5 dl vettä ja 8 dl makarooneja mallia kyynärpää.  Keitä reippaasti kiehuen kunnes pasta on mukavasti al dente ja soosia starchya eli suurustunutta.
Viimeistele lehtipersiljalla ja cheddar-raasteella.


Jauhelihapihvit

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

- Laitetaanko feta pihveihin vai lisukkeeseen?
- Laitetaan pihveihin kun se tuo niihin mukavasti kosteutta.

Feta-jauhelihapihvit
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
400 g jauhelihaa
100 g fetaa
mustapippuria
suolaa
2 tl kuivattua oreganoa

Kuori sipuli ja kuutioi hyvin pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipulinkynnet, likistä ne veitsenlappeella, hienonna vielä veitsellä. Kuullota sipulit pehmeiksi oliiviöljytilkassa. Paloittele feta pieniksi kuutioiksi, fetan voi myös murustaa sormin. Laita kaikki aineet kulhoon ja sekoita käsin tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta tasakokoisia pihvejä.
Paista pihveihin pannulla väri ja siirrä sitten 175-asteiseen uuniin kunnes pihvit ovat sopivan kypsiä. Sanoisin että vain 10 minuuttia meni, mutta uskoisko tuota?

Tarjoile tuhdisti voita sisältävän perunamuusin ja pekonipapujen kera.


Simple Lasagna

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Herra Prinsessan Napolin nonna kuulemma laittoi lasagneen ainakin neljää eri kastiketta ja kerroksiakin oli niin paljon, ettei laskutaito riittänyt, juustoista nyt puhumattakaan.
Tyydyin yhteen kastikkeeseen, kolmeen kerrokseen ja kahteen juustoon. Kelpasi myös Herra Prinsessalle.

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
400 g jauhelihaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl kuivattua oreganoa
500 g tomaattimurskaa
2 tl sokeria
mustapippuria
(suolaa)

lasagnelevyjä
raastettua parmesaania
2 mozzarellaa

Kuori ja pilko sipulit pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipulinkynnet, aseta leikkuulaudalle kyljelleen, veitso lappeelleen kynsien päälle ja napauta nyrkillä. Siivuta liiskaantuneet valkosipulinkynnet.
Kuullota sipuleita pannussa öljyssä hetkinen. Lisää jauheliha, riko puuhaarukalla ja paista. Ei ole niin mitään tarvetta tökkiä sitä lihaa sillä puuhaarukalla. Riittää kun säädät lämmön sopivalle ja odotat niin kauan, että jauheliha alkaa näyttää kypsyneeltä suurimmaksi osaksi. Sitten vain sekoitat, että kypsyy kokonaan.
Lisää etikka ja oregano. Keitä hetki ja lisää tomaattimurska. Sekoita kastikkeeseen sokeri ja anna kiehua hiljalleen puoli tuntia. Mausta vastarouhitulla mustapippurilla.

Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Kauhaise pohjalle vähän kastiketta, levitä. Asettele päälle lasagnelevyt tiiviihkösti. Laita levyille taas kastiketta, ripottele päälle parmesaania ja lado taas levyjä. Viimeiseksi kerrokseksi kuuluu jäädä kastike, jonka päälle revitään mozzarellat ja peitellään vielä parmesaanilla.
Paista 175-asteiseessa uunissa n. 40 min.

Kastikkeen vähäisestä määrästä huolimatta pastalevyt kypsyvät kyllä ja ovat ylimmäisen kerroksen reunoilta ihanan rapsakoita.


Lihapata

lauantai 13. marraskuuta 2010

Padassa oli kaikki luomua viiniä myöten. Tosin mausteista en ole varma, on ne kyllä ostettu Satumarjan luomupuodista. Ei mulla muuta.
















2 kg luista lihaa
2 isoa porkkanaa
1 iso palsternakka
2 - 3 lehtisellerin vartta
3 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 plo punaviiniä
5 oksaa timjamia
muutama neilikka
muutama kardemumma
lihalientä

Kuori ja pilko vihannekset reiluiksi kappaleiksi, likistä valkosipulinkynnet veitsen lappeella. Kuullota vihanneksia muutama minuutti padassa öljytilkassa.
















Samaan aikaan kasvisten kanssa paista lihaan kuumalla kuivalla pannulla väritystä joka puolelle.
Asettele lihat pataan siten. Kaada joukkoon punaviini. Lisää mausteet. Anna kiehahtaa.
Lisää lihalientä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Nosta pata 150-asteiseen uuniin ja anna hautua 4 tuntia.

Lihamureke

torstai 4. marraskuuta 2010

Miten näin helppoa evästä tekeekin niin harvoin? Itse en välitä tehdä kermaviileillä ja sipulikeitoilla jatkettuja murekkeita tai pullia, parmesaani riittää pitämään murekkeen kasassa. Koostumus on todella paljon tiukempi kuin jatketuissa ja tällaisesta saa leikattua kylmänä mukavan siivun leivän päälle.
Lähiaikoina pitää ottaa kokeiluun serkkuni murekereseptit, on nimittäin aikalainen murekemestari. Kuka voisi vastustaa sinapilla ja pekonilla kuorutettua lihamureketta?

2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
1 tl chilihiutaleita
1,5 kg luomunaudanjauhelihaa
3 dl parmesaaniraastetta
1 rkl kanelia
2 rkl jeeraa
mustapippuria
suolaa

Kuori ja pilko sipulit hyvin pieniksi kuutioiksi. Kuullota sipulit pehmeiksi tilkassa oliiviöljyä. Lisää pannulle chilit ihan kuullotuksen loppuvaiheessa. Ei haittais vaikka sipuli sais pikkaisen väriä.
Sekoita sipulit jauhelihan sekaan. Lisää juustoraaste ja mausteet. Sekoita taikina tasaiseksi joko k-vatkaimella tai käsin.
Paista mureketaikinasta koepala pannulla makujen tarkistamiseksi. Jos ei maistu, niin tee asialle jotain.
Paista mureke kypsäksi 175-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia.















Siis karsee kuva, mutta vika ei ole ihan kokonaan kuvaajassa, mureke ei ole kaunista ruokaa.

Siemeniset jauhelihapihvit

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Sain jauhelihapihveihin vähän vaihtelua siemenillä. Niillä tuli kivasti makua ja suutuntumaa. Lisäksi siemenet ovat terveellisiä, ne tekevät hyvää vatsalle.
Nautiskelin näitä muutamankin päivän kera linssilisukkeen ja kyllä olivat hyviä! Sopisivat hyvin myös hampurilaiseen.

1 sipuli pieneksi kuutioituna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuina
puoli ruukkua lehtipersiljaa, pelkät lehdet silputtuna
0,5 rkl kuivattua oreganoa
1-2 rkl pellavansiemeniä
1-2 rkl kurpitsansiemeniä
n. 2 dl parmesaani- tai pecorinoraastetta
500 g kyytönjauhelihaa
suolaa
mustapippuria



 











Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Anna makustua jääkaapissa ainakin kaksi tuntia, mielellään enemmän.
Muotoile taikinasta paksuja tasakokoisia pihvejä.
Paista pihvit keskilämpöisellä pannulla viitisen minuuttia kummaltakin puolelta. Jos pihvit eivät ole vielä sisältä kypsiä, peitä pannu kannella ja anna paistua vielä kaksi minuuttia.
Tarjoile vaikka vihreän salaatin kera.

Paahtopaisti

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Muistatteko Bridget Jonesista kohtauksen, jossa keitto muuttui siniseksi sinisestä narusta? Kohtaus tuli mieleeni kun sidoin paahtopaistia vaaleanpunaisella puuvillalangalla. Paisti olisi sisältä kauniisti rosee, enkä usko että langalla oli vaikutusta.














Paistoin pinnan kiinni kuumalla pannulla, jonka jälkeen pyörittelin paistin suolan ja pippurin seoksessa. Sitten sitaisin paistin tiukalle paketille timjaminoksien kera, asensin paistomittarin juuri lihan keskellä ja säädin sisälämpötilaksi 61 astetta (elektronisella mittarilla siis). Nostin paistin ritilälle ja laitoin 110-asteiseen uuniin.














55 asteessa lämpötilan nousu jotenkin hyytyi ja nälkä kasvoi, joten 59 asteessa en enää jaksanut odotella vaan otin lihan uunista ja käärin sen kaksinkertaiseen folioon ja vielä useaan keittiöpyyhkeeseen vetäytymään puoleksi tunniksi. Sanomalehti olisi pyyhettä parempi kääre, mutta olin juuri aikaisemmin päivällä vienyt kaikki lehdet ulos eikä juuri tehnyt mieli lähteä pihan perälle dyykkaamaan.
Paistin lisukkeena tarjosin karamellisoituja fenkoleja, niistä lisää myöhemmin.





Nigellan chili

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Jauhelihasta tulee mieleen just tasan lihapullat. Kun pikkasen tarkemmin miettii, niin miksei myös jauhelihapihvit. Ja sit makaroonilaatikko, mureke, bolognese. Ja siinäpä se sit melkein oli, mun mielikuvituksessa näyttäis olevan aika vähän tilaa jauhelihalle..
Nigellan chilin vinkkasi työkaveri, ohjeesta riittää tarjottavaa kahdellekymmenelle, tällaisin muutoksin se taipui 500 grammalle luomukyyttöä:

2 rkl oliiviöljyä
1 luomusipuli
2 luomuista valkosipulinkynttä
5 pikkuchiliä jauhettuina
1 tl korianterinsiemeniä jauhettuina
1 tl juustokuminaa
3 kardemummaa
1 punainen luomupaprika
500 g luomunaudan jauhelihaa
1 tlk luomutomaatteja
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl worchesterkastiketta
1 dl vettä
1 rkl kaakaojauhetta
1 tlk luomupapuja (kidney)



Kyyttöbullerot

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Otin ja ostin puolikkaan kyyttösonnin. Sitä on nyt sit niin paljon, että kesämarjojen pakastamisesta ei tartte edes haaveilla. Mutta ei se mitään, kyyttö on parasta, tämä kyseinen puolikas tulee Ojanteen luomutilalta.
Telkkarista näin (sanoisin FST:ltä) kun sellainen mies, jonka lapsi surautti kerran marjasmoothien tehosekoittimella kattoon, teki salaattia jogurtista ja persikoista. Näytti kaikessa yksinkertaisuudessaan niin herkulliselta, että tekaisin sitä tuohon pullien kylkeen. Salaatissa on siis vain persikoita, minttua, jogurttia, mustapippuria ja oliiviöljy. Ja hyvää oli, ei pelkästään näyttänyt.

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
500 g kyyttöjauhelihaa
100 g fetaa
2 rkl pestoa
mustapippuria

Kuori sipuli ja valkosipulinkynsi. Hienonna molemmat mahdollisimman pieniksi kappaleiksi ja kuullota öljyssä pehmeiksi.
Sekoita kullotetut sipulit jauhelihaa, lisää murustettu feta ja pesto ja mausta mustapippurilla. Sekoita tasaiseksi massaksi, muotoile pulliksi ja paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.




Lindströminpihvit

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kuka onkaan tämä Lindström, joka on keksinyt jatkaa jauhelihaa punajuurella, mainio idea nähkääs!
Teki ihan turkasesti mieli tehdä lindströmeitä, joten pakkasesta kilo kyyttöä sulamaan ja hallista punajuuri sekä öljyyn säilöttyjä sardellifileitä, anjovista siis. Paitsi että kotona selvisi, että lindströmeihin tuleekin kaprista tai maustekurkkua..
En kuitenkaan luopunut muistikuvastani ja laitoin anjovista. Edellä kuvailtuja fileitä saa mm. Stockalta lasipurkissa tai valmiina tahnana tuubissa, erikätevää. Ja korostettakoon, että pihvit (tai mikään muukaan mihin tätä käytetään) ei maistu kalalle, kaikkein vähiten sille mikä anjovikseksi mielletään.
Tein pihvini kokolihaisiksi. Kaiken maailman sipulikeitot ja korppujauhot voi mielestäni unohtaa suosiolla kun on kunnon jauhelihapihvistä kyse. Facebookissa näin keskustelun hampurilaisten kokolihapihveistä. Ihmiset eivät ymmärtäneet miten jauheliha voi olla kokolihaa. No on se jos ei laita joukkoon jatkeita, paitsi tässä tapauksessa punajuurta.

500 g jauhelihaa
1 iso punajuuri
1 sipuli
5 sardellifileetä
0,5 tl fenkolinsiemeniä
öljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa

Kuori ja raasta punajuuri, sottaista hommaa, käytä hanskoja.
Kuori sipuli ja silppua se hyvin pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannussa tilkka öljyä ja laita anjovikset pannulle, kuullota kunnes fileiden rakenne hajoaa.
Lisää sipulit, kuullota pehmeiksi. Lisää punajuuriraaste, viinietikka ja hunaja. Keitä 5 – 8 minuuttia.
Sekoita jäähtyneet kasvikset jauhelihaan. Mausta fenkolinsiemenillä ja mustapippurilla. Paista taikinasta pannulla koepala. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Muotoile taikinasta tasakokoisia pihvejä. Paista pihvit pannulla 3 – 5 minuuttia kummaltakin puolelta.















Jos olisin kissa, makoilisin kaikki päivät auringossa maha lindströmiä pullollansa!

Adventtilihapullat

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Ensimmäisenä adventtina äitillä oli tapana tehdä tällaisia lihapullia. Voi olla että on edelleen, ei siitä niin kovin montaa vuotta ole kun söin näitä äippälässä kalkkunajauhelihasta tehtyinä. Viime sunnuntaina väsäsin parit herkulliset lihapullat ulkomuistista ja erinomaisia tuli. Alkuperäisessä ohjeessa peruna ja porkkana raastetaan hyvin hienoksi raasteeksi nk. juustoraastimella, eli sillä missä on pyöreät reiät. Minulla ei sellaista (vielä) ole, joten keitin vihannekset ensin ja muussasin kuumina.
Lihapullat kuuluu tarjota lanttukuutioiden kanssa. Eli lanttu kuoritaan ja kuutioidaan ja kuutiot keitetään tai höyrytetään kypsiksi. Kypsät kuutiot ladotaan uunivuokaan, joukkoon suolaa, mustapippuria ja tilkkanen kermaa ja päälle reilusti emmental-raastetta. Sitten vaan uuniin kunnes juusto sulaa ja on kauniin väristä.

400 g naudanjauhelihaa
1 isohko peruna
2 normaalia porkkanaa
1 sipuli
1,75 dl kermaa (loput menee lanttuihin)
1 dl korppujauhoja
suolaa
pippuria
15 kuivattua luumua
1 omena

Kuori peruna ja porkkanat ja paloittele ne. Keitä palat kypsiksi. Soseuta kuumina. Laita korppujauhot kermaan turpoamaan. Kuori ja silppua sipuli, kuullota silppu pehmeäksi. Sekoita keskenään tasaiseksi lihapullataikinaksi juuressose, sipuli, jauhelija ja kerma-korppujauhoseos. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori omena, poista siemenkota ja paloittele viiteentoista palaan. Muovaile lihapullataikinasta pitkulaisia pullia, joiden kunkin sisään tulee yksi luumu ja pala omenaa. Paista lihapullia 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Maailman paras maksapatee

tiistai 30. syyskuuta 2008

Jääkaapissa nökötti pari pakettia naudanmaksaa viimeinen käyttöpäivä uhkaavasti häämöttäen eikä pakastaminen jotenkin napannut. Googletin hyvää maksapatee-ohjetta, mutta mikään ei miellyttänyt. Päädyin siis soveltamaan täysin ilman odotuksia, ajattelin että parempi nyt jotain duunaa kuin heittää lähemmäs kilo maksaa menemään. Myös pari omenaa ja puska salviaa oli pakko käyttää heti ja kermankin viimeinen käyttöpäivä taisi olla kaksi päivää ennen tämän tekemistä, jääkaapintyhjennysruokaa siis. :)
Onneksi sovelsin, tästä tuli niin hyvää, että itketti!

200 g pekonia
800 g siivutettua naudanmaksaa
1 sipuli
2 omenaa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua timjamia
15 salvianlehteä
2 dl kermaa
2 dl portviiniä
1 tl roseepippureita
mustapippuria myllystä
suolaa

Paista pannussa pekonikuutioita, silputtua sipulia ja murskattuja valkosipulinkynsiä sekä kuorittuja, lohkottuja omenoita. Pekonin ei tarvitse rapsakoitua, kunhan nyt kypsyy. Lisää timjami, roseepippurit ja silputut salvian lehdet. Kaada pannuun kerma ja keitä kunnes omenat ovat pehmenneet. Kaada isoon kulhoon odottamaan jatkokäsittelyä.
Laita pannuun 2 rkl voita ja paista maksasiivut kummaltakin puolelta. Kaada pannuun portviini aika pian maksat käännettyäsi ja anna kiehua kannen alla kaksi minuuttia. Jos ja kun kaikki ei mahdu kerralla pannuun, paista ensin osa ja laita tämä osa takaisin pannuun seuraavan erän käännettyäsi ja lisää sitten portviini.
Mausta maksat suolalla ja mustapippurilla paiston aikana. Kaada maksat ja portviini kermaseoksen joukkoon ja soseuta tasaiseksi. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka kelmulla ja peitä pohja puolukoilla. Kaada pateemassa vuokaan ja anna jäähtyä. Laita jääkaappiin tekeytymään yön yli.

En ehtinyt ottaa kuvaa korkkaamattomasta pateesta kun se teki niin hyvin kauppansa viime sunnuntaisella brunssilla.

Suosittelen sipaisemaan vielä lämmintä pateemassaa voidellun paahtoleivän päälle, ai autuutta!

Kolme kepeää salaattia

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Kesähelteillä ei tuppaa lämmin ruoka maistumaan, joten onneksi on keksitty salaatit.
Viime aikoina ei ole ollut helteistä pelkoa, mutta olen yrittänyt virittäytyä helletunnelmiin syömällä paljon salaattia. Alla kolme ateriaa menneeltä viikolta.

Fenkolia, appelsiinia, basilikaa, suolaa ja pippuria

Mansikoita, viinisuolaheinää, mizunaa, oliiveja, kevätsipulia ja yksi sisäfile

Halloumia, chorizoa, viinisuolaheinää ja vesikrassia
Blogger Template created by Photographic Elements