Osso buco on jo sanoina niin hienon kuuloinen, sellainen pyöreä. Reikä luussa. Ja se reikä eli luuydinhän tässä kaikkein parasta onkin. Ihan viime viikolla juttelin jonkun kanssa, joka kammosi luita lihassa, en yhtään muista kuka tämä joku oli. Töistä varmaan, ilmoittautukoon. Mutta luuhan, tai sen välitön ympärys ja sisältö, ovat kertakaikkista parhautta.
Mitä mainioin pata valmistui Saku Tuomisen mitä mainioimman Basta! -kirjan ohjetta mukaellen, risotto enempi omasta päästä enkä sen ohjetta käy tähän sen kummemmin erittelemään kuin, että oikeaan milanolaiseen risottoon tulee luuydintä, se keitetään aina lihaliemeen (ei koskaan kanaan tai kasvikseen) ja se maustetaan sahramilla.
Osso buco
potkakiekkoja
vehnäjauhoja
voita
varsiselleriä
palsternakkaa
valkoviiniä
tomaattimurskaa
timjamia
laakerinlehtiä
suolaa
pippuria
Jauhota potkakiekot kevyesti ja paista niihin kuumalla pannulla runsaassa voissa kaunis väri. Siirrä kiekot odottamaan.
Lisää pannuun pilkotut kasvikset, pyöräytä ja kaada pannuun puoli pulloa valkkaria. Heitä perään laakerinlehtiä pari ja anna kiehua hetki eloisasti.
Kaada vihannekset viineineen isoon pataan. Asettele viinin ja vihannesten sekaan lihat. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tomaattimurskaan timjami ja kaada kaiken päälle.
Haudita kannella peitettynä 150-asteisessa uunissa 2-3 tuntia.