Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit

Suklaatorttu ja omenakakku - 1-vuotisjuhlien tarjottavia

maanantai 2. marraskuuta 2015


Lapsi Prinsessa III on juuri täyttänyt yksi vuotta ja merkkipäivää juhlittiin asianmukaisin menoin kera kummien ja isovanhempien.
Kun lapsia on sen kolme, pienin täytti siis juuri vuoden ja isoin ei ole vielä neljääkään, niin arvatkaapas vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Kokkaanko täydellisen aterian koko porukalle ja leivonko sen seitsemän sorttia alusta saakka itse kahvipöytään? No kuulkaa en ja en. Ulkoistus on jutun juoni. Joskus ollaan ulkoistettu koko bileet ja aina iso osa syötävistä. Varsinkin kakkujen suhteen luotan muiden taitoihin enemmän kuin omiini.
Testattaviksi saadut Kungsörnenin leipomustuotteet tulivat kuin tilauksesta, melkein kuin olisi ulkoistanut tarjoiluleivonnan! Ja tavallaanhan mä ulkoistinkin kun pistin lapset leipomaan suklaatorttua ja omenakakkua. Tarjottavat tilaamalla ei saa kotiin tuoreiden leivonnaisten huumaavaa tuoksua, nyt saimme senkin.




Lasten kanssa leipoessa pieniltä apureilta meinaa loppua kärsivällisyys kaikkeen siihen mittaamiseen ja punnitsemiseen, leipomisessa kuin kuitenkin toiseksi tärkeintä on sekoittaminen ja tärkeintä taikina-astioiden nuoleminen. Valmiilla leivontamikseillä päästään olelliseen huomattavasti nopeammin kuin silloin, kun äiti selaa reseptiä puhelimesta ja rivi kerrallaan toteuttaa seuraavan aineen lisäämisen vain palatakseen taas puhelimen kimppuun katsomaan seuraavaa vaihetta, hidastahan se on. Kungsörnenin tuotteet vaativat vain voita ja vettä ja kuten videolta opimme, voisi sen vedenkin pikkuleipurin mielestä jättää pois. Nestemäisten lisäämisen jälkeen sekoitetaan ja sitten paistetaan.




Valmiit kakut ovat herkullisen näköisiä sellaisenaan, mutta varsin pienellä vaivalla pöytään saa todella upeita tarjottavia, vai mitä mieltä olette näistä aikaansaannoksistamme?
Suklaatorttu toimitti synttärikakun virkaa pienin lipuin koristettuna. Omenakakkuun tökkäsin pari kanelitankoa ja kasasin pähkinäsekoitusta, viimeistelin komeuden juoksevalla hunajalla ja jauhetulla kanelilla. Kuka tahansa onnistuu näillä tuotteilla luomaan jotain herkullista ja kaunista. Äitini ja anoppini olivat näistä erityisen vaikuttuneita, eivät kuulemma aio leipoa enää koskaan mitään muuta kun näin hyvää sai näin helpolla.




Kuvasin meidän leivontahetkestä videon. Kumpi sen omenakakun lopulta leipookaan ja meneekö se pilalle vai ei kun siihen lisätään vettä ja missä vaiheessa leivontaa toinen lapsista alkaa sekoomaan? Kaikki tämä selviää videolta.





Yhteistyössä Kungsörnen


Jauhoton suklaakakku

sunnuntai 13. syyskuuta 2015



Suklaakakku ei kaipaa jauhoja ollenkaan. Pinnalta marenkimaisen rapsakka ja samalla tahmea ja sisältä ihanan pehmeä ja suussa sulava kakku syntyy vain neljästä raaka-aineesta varsin helpolla.


Prinsessakeittiö-blogi ei päivity enää, mutta jatkan osoitteessa veerarusanen.com. Siellä kaikki reseptit ovat gluteenittomia enkä käytä enää lainkaan raffinoitua sokeria. Tervetuloa seuraamaan sinnekin!

Gluteeniton suklaakakku
100 g voita
200 g tummaa suklaata
5 kananmunaa
2 dl sokeria

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka (24 cm) ja vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla

Laita voi kattilaan ja liedelle sulamaan lempeällä lämmöllä. Ota kokonaan sulanut voi liedeltä, pilko kattilaan tumma suklaa ja sekoita kunnes suklaakin on kokonaan sulanut.

Erottele kananmunat valkuaisiin ja keltuaisiin.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää vaahtoon puolet sokerista ja vatkaa vielä pari minuuttia.
Vatkaa keltuaiset ja loput sokerista mahdollisimman vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voi-suklaaseos keltuaisvaahtoon ja kääntele sekaisin.  Kääntele joukkoon myös valkuaisvaahto kolmessa erässä.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 40-50 minuuttia. Kakku kohoaa runsaastu ja läsähtää sitten jäähtyessään. Anna jäähtyä vuoassaan ritilän päällä puoli tuntia tai kunnes kakku on irronnut vuoan reunoista. Avaa vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille, ole varovainen ettei kakku leviä.


Sokerittomat banaani-suklaamuffinssit

sunnuntai 6. syyskuuta 2015



Banaani-taateli-suklaakakku taipui nopeiksi muffinsseiksi viikonlopun kahvihetkeä makeuttamaan. Toisin kuin innoittajansa nämä ovat pullollaan ehtaa gluteenia eli valkoista vehnää. Nämä ihanat tahmeat muffinit katosivat parempiin suihin hetkessä, kuvat (joiden tarkennus näytti olevan kaikissa enempi kukissa kuin leivonnaisissa) eivät nyt kyllä tee oikeutta näille herkuille.


Banaani-suklaamuffinssit (n. kpl 9)

1 dl vettä
10 taatelia kivet poistettuina
3 rkl kookosöljyä
2 banaania
1 tl vaniljauutetta
4 dl vehnäjauhoja
1 dl raakakaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää taatelit, sekoita kunnes taatelit ovat soseutuneet. Lisää kookosöljy vielä lämpimään taatelisoseeseen.
Soseuta banaanit haarukalla ja sekoita yhdessä vaniljauutteen kanssa taatelisoseeseen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele jauhoseos nopeasti märkien aineiden joukkoon.
Jaa taikina lusikalla tai lihapullaraudalla muffinivuokiin (suosittelen käyttämään vuokien alla muffinipeltiä).
Paista noin 20 minuuttia.



VINKIT: muffinivuokien puutteessa leikkaa leivinpaperista neliöitä muffinipellin koloihin, ja vinkinvinkkinä, että rypistä ja sitten suorista paperi ennen koloon asettelemista.

Gluteeniton suklaakakku kvinoasta

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kvinoalla leipoutuu todella makoisa ja mehevä suklaakakku. Ihan uskomattoman törkeen hyvä. Törmäsin ohjeeseen Hellan ja viinilasin välissä -blogissa ja pakko oli kokeilla heti ja nyt todettakoon, että eipä siellä niitä ylisanoja turhaan viljelty, upea kakku.

Keliaakikkoystävää lainatakseni, jos joutuu luopumaan gluteenista, ei kyllä kannata luopua sokerista. Tässä kakussa sokeria piisaa jopa niin paljon, että uskon vähemmänkin riittävän. Maitotuotteet voi korvata kookoksella, Hellan ja viinilasin välissä antaa tähän ohjeita.
Alkuperäisohje vaatii tehosekoitinta, mutta omani hyytyi heti alkukierroksilla ja tyydyin lopulta sekoittamaan ainekset ihan nuolijalla ja hyvä oli lopputulos. Kirjoitankin ohjeen tähän niin kuin kakun lopulta toteutin.
En ole mikään valtava kvinoan ystävä, mutta kakussa se ei lopulta kovasti maistu. Tuoreeltaa hieman enemmän, jääkaapissa vietetyn yön jälkeen ei lainkaan. Ja kakku tosiaankin vain paranee levätessään. En just keksi syitä leipoa enää koskaan minkään muunlaisia suklaakakkuja. Ihan överihyvää on myös kakun täytteenä käytetty suklaakerma, jonka voi tehdä myös tummasta suklaasta.



5 dl kermaa
240 g maitosuklaata
2 dl kvinoaa (kuivamäärä, suurimoita)
180 g vaoita
1,5 dl maitoa
4 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
3,5 dl kookossokeria
2,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa

Aloita valmistamalla täyte. Lämmitä kerma kattilassa noin 40 asteiseksi. Sulata suklaa kermaan. Laita suklaakerma jääkaappiin jäähtymään vähintään kahdeksi tunniksi.

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Sulata voi kypsään kvinoaan, anna hieman jäähtyä.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele kaksi saman kokoista kakkuvuokaa (halkaisija 20-24 cm). Vuoraa pohja leivinpaperilla. Vuokia tarvitaan kaksi, koska valmiin kakun leikkaaminen on hankalaa ja kakku kohoaa uunissa reippaasti.

Mittaa kulhoon maito, kananmunat ja vaniljauute. Sekoita haarukalla kananmunien rakenne rikki. Lisää kvinoa-voiseos ja sekoita tasaiseksi.

Mittaa toiseen kulhoon sokeri, kaakao, leivinjauhe ja sooda, sekoita.

Lisää kuivat aineet taikinamassaan ja sekoita kunnolla.

Kaada taikina vuokiin ja paista 30-40 minuuttia kunnes kakkupohjat ovat kypsiä, kokeile kypsyyttä tikulla.

Anna kakkupohjien jäähtyä vuoissaan kymmenisen minuuttia kunnes ne ovat lässähtäneet ja irtoavan vuokien reunoilta. Kumoa pohjat leivinpaperille uuniritilän päälle. Jäähdytä kunnolla.

Vatkaa kylmä suklaakerma vaahdoksi. Suklaakerman pitää olla kunnolla jäähtynyttä tässä vatkausvaiheessa.

Nosta toinen kakkupohja tarjoiluvadille, levitä päälle runsaasti suklaakermavaahtoa. Nosta päälle toinen pohja ja levitä loput vaahdot kakulle.





Ystävänpäivän suklaa-arvonta - voita raakasuklaapaketti!

perjantai 13. helmikuuta 2015



Ihanaa ystävänpäivää rakas lukija! Ystävänpäivän kunniaksi järjestän pika-arvonnan, palkintona raakasuklaanvalmistuspaketti.

Osalllistuminen on valtavan helppoa, toivotelkaa vaan minulle, itsellenne ja toisillenne hyvää ystävänpäivää kommentoimalla tätä postausta. Lisäksi ilahtuisin jos kertoisit miten päädyit blogiini ja vierailetko täällä ehkä useamminkin, ystävystytään ikään kuin päivän hengessä!
Osallistumisaikaa on vain vähän yli vuorokausi sunnuntaihin 15. päivä aamuun saakka kunnes suoritan arvonnan. Ilmoitan kyllä kun arvonta on suoritettu.




Voittaja arvotaan kaikista kommentoijista ja palkintona on tykötarpeet herkullisen raakasuklaan valmistukseen. Paketti sisältää mm. seikkaperäiset ohjeet, kaakaot, muotit ja superfoodeja niin, että voittaja voi muina hessuina pelastaa kaupungin rikollisuudelta!

Jos en sinulle yhteystietoja nimimerkkisi kautta löydä, jätähän vastaukseen mukaan sähköpostisi, jotta saan voittajaan yhteyden. Ja jaa tietoa kilpailusta toki ystävillesikin vaikka Facebookissa.



Kaakaon keittämisen lyhyt oppimäärä

keskiviikko 11. helmikuuta 2015




Laskiaisessa on kolme oleellista tekijää: hernekeitto, pulla ja kaakao.
Pulkkamäki, luistelu, hiihto ja muut lumi- tai jääsidonnaiset kirmailut eivät ole oleellisia, sillä niiden suhteen ollaan täysin säiden armoilla.
Säästä riippumatta laskiaisena voi kuitenkin täyttää termarit kaakaolla, painella pihalle ja nauttia kuumasta juomasta, jos ei nyt luonnon, niin ainakin raittiin ulkoilman helmassa.

Yksinkertaisimmillaan kaakao toteutuu pihalla kuuman veden ja juomajauhepussin avulla. Hieman edistyneempi versio on sekoittaa maitoon valmista kaakaojuomajauhetta tai sokeria ja kaakaojauhetta. Tai sitten voi pikkaisen hifistellä, jolloin tavalliseen kaakaoon saadaan vivahdetta.


Kaakaon tekeminen on varsin yksinkertaista, tarvitaan maitoa, makeutusta ja kaakaojauhetta. Jauhepurkin kyljessä ohjeistus näyttäisi olevan kahteen desiin maitoa 2 tl sokeria ja 2 tl kaakaojauhetta, kokeilemalla ja maistelemalla löydät itsellesi mieluisimman sekoitussuhteen.
Sokeri ja kaakaojauhe sekoitetaan keskenään, lisätään tilkkanen maitoa, sekoitetaan tasaiseksi.
Sitten lisätään loput maidot kuumennettuna
Yksi kupillinen kuumenee aika näppärästi mikrossa, koko termarillinen kannattaa melkeen jo keittää kattilassa. Kummin tahansa, kannattaa ensin siis kuumentaa maito ja lisätä se sitten kaakaosokeriseokseen.
Huomaahan, että maidon ei tarvitse kiehua, riittävän lämmin riittää. Ei kärvähdä sitten pihalla kieli ja kitalaki ja juomapuuhiin uskaltaa heti kun kaakaot kuppiin kaataa.



Kaakaohifistelyn lyhyt oppimäärä:

1. Unohda valmisjuomajauheet ja valmista kaakaosi oikeasta kaakaojauheesta. Kaakaoissa on eroa, maistelemalla löydät suosikkisi.
Jauheen sijaan tai lisäksi voit käyttää lempisuklaatasi, suklaa kuin suklaa sulaa kuumaan maitoon. Kokeile tehdä suklaalusikoita.

2. Kunnon kaakao tehdään maitoon, ei veteen. Kasvimaito käy hyvin. Rasvaisempi maito = täyteläisempi kaakao.

3. Panosta makeutukseen, sokereillakin on eroa.
Kaakaon makeuttamiseen käy taloussokerin lisäksi kaikki muutkin sokerit, hunaja, vaahterasiirappi, koivusokeri, agavesiirappi, kinuskikastike..

4. Mausta. Miltä kuullostaisi kaneli, kardemumma, vanilja, chili, kookos tai lakritsi?
Alkoholillisista suklaajuomista Minttukaakao on toki klassikko, mutta Mintun lisäksi kaakaon tujukkeeksi sopii mm. Cointreau, tumma rommi ja Jallu.



Sokeriton ja vehnätön banaani-taateli-suklaakakku

sunnuntai 25. tammikuuta 2015





Herkulliseen kakkuun ei välttämättä kaivata desi kaupalla sokeria, sitä ei tarvita ollenkaan. Tämän kahvikakun makeuttavat banaani ja taateli. 
Eilistä paistoa -blogista löytyy mahtava perusohje sokerittomaan kakkuun, jota voi helposti varioida omien mieltymysten mukaan. Itse en alkuun ajatellut toteuttaa tätä gluteenittomana, mutta kun kaapissa oli mantelijauhetta, päätin kokeilla sitä spelttijauhojen sijaan. Arvelin myös, että banaanit ja turkkilainen jugurtti riittävät rasvaksi ja jätin alkuperäisen ohjeen kookosöljynkin pois.
Tämä kakku on sellainen mehevän kostea ja sokerittomuudestaan huolimatta erinomaisen makia. Sokerittomaan leivontaan kannustaa päätös vähentää sokerin syömistä ja ehkä luopua siitä kokonaan, katso video Youtubesta.



Lisää sokerittomia ja gluteenittomia reseptejä uudessa blogissani:
The Queen of Delicious
Klikkaa linkkiä ja siirryt uuteen osoitteeseen ihanien reseptien pariin.




Sokeriton ja gluteeniton kahvikakku

1 pkt taateleita (sellainen pala, 250 g)
2 dl kahvia
2 dl vettä
3 kypsää banaania
1 dl turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
3 dl mantelijauhetta
1 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl soodaa
1 tl kanelia

Pilko taatelitiiliskivi, laita palat kattilaan ja mittaa mukaan kahvi ja vesi. Keitä kunnes taatelit ovat pehmenneet ja keitos muuttunut sosemaiseksi. Ota seos liedeltä ja jäähdytä hieman. Kuori banaanit ja soseuta ne haarukalla. Lisää taatelikeitokseen jugurtti, kananmunat ja banaanisose.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kattilaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, voit käyttää minkälaista vuokaa tahansa.
Paista 180-asteisessa uunissa vuoan koosta riippuen 30-50 minuuttia. Tarjoile jäähtyneenä. Säilyy hyvin jääkaapissa.


Suklaa-mantelifudge - 21. luukku

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tahmaisa makea fudge kuuluu jouluun ja sopii tarjottavaksi monenmoisissa juhlissa ja tilaisuuksissa



Valmistusprosessikin on aika vaatimaton, tosin vaatii (ainakin aloittelevalta sokerinkeittäjältä, joihin itse lukeudun) digitaalisen paistomittarin. Malli, jossa anturi on pitkän siiman päässä on paras.



Fudge
3 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
3 rkl hunajaa
50 g voita
150 g tummaa suklaata
kourallinen manteleita

Laita kerma ja sokeri kattilaan ja keitä kiehuvaksi. Lisää hunaja ja voi. Keitä hiljalleen kunnes seos on 116-asteista. Keittoaika on piiiiitkä. Ota kattila liedeltä. Lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää mantelit. Kaada fudgemassa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan, jäähdytä ja nosta jääkaappiin jähmettymään, mielellään yön yli. Leikkaa neliöiksi, säilytä jääkaapissa.



Sellainen kokeneempi sokerinkeittäjä ehkä näistä kuvista huomaakin, että fudgeni on hieman rakeista. Koska tokikin suklaa leikkasi juuri viimeisellä hetkellä. Tilanteen olisi voinut saamani neuvojen mukaan korjata lämmittämällä fudgemassa uudelleen ja sekoittamalla voimakkaasti. Koskapa fudgeni jähmetyttyään maistui taivaalliselta eikä kosmeettinen haitta häiritse omaa käyttöä, annoin olla.
Olisi kiva kommenteissa kuulla muiden kokemuksia näistä epäonnistumisista ja miten ne korjataan.



Suklaalusikat - 10. luukku

keskiviikko 10. joulukuuta 2014



Suklaalusikat ovat just hyvä lahja päiväkotien aikuisille. Tällaisia kiikutimme eilen päiväkotiin kiitokseksi kuluneesta syksystä ja kiitollisia totisesti olemmekin!
 



Valmistusprosessi on valtavan yksinkertainen, suklaa temperoidaan ja lusikoidaan lusikoihin, päälle mariannerouhetta ja karkki tai pari. Jäähdytys ja pakkaus. Mukaan ohje sekoittaa lusikalla kuumaa maitoa kunnes suklaa on sulanut.
Suklaalle riittää ihan sulatuskin, mutta kannattaa jähdyttää se kuitenkin, jäykemmällä suklaalla on helpompi täyttää lusikoita.



Lusikat hankin Etolasta. Myös Tigesissa olen niitä nähnyt. Suklaa on suurimmaksi osaksi Fazerin sinistä, joukossa muutama pala jotain perustummaataloussuklaata ylijäämäpalat.



Idea lusikoihin on ihan suoraan jostain tämän joulun joululehdestä.

Maapähkinävoi-banaanimuffinssit

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Talviset mausteet tekevät maapähkinä-banaanimuffinsseista just sopivia tähän joulunalusaikaan. Oikeastaan otsikossa pitäisi olla mainittuina myös suklaahiput ja vaahterasiirappi, mutta sit olis tullut yhdyssanahirviö.
Yleensä teen muffinssit vain sekoittamalla ensin kuivat ja sitten märät aineet keskenään ja yhdistämällä seokset, mutta nyt kokeilin vaahdottaa munat ja sokerin ensin. Lopputuotteen koostumuksessa ei mielestäni hirveesti ollut eroa, mutta nämä kohosivat nätimmin kuin perussekoitetut.

Muistutetaanpa tähän, että Prinsessakeittiössä on tänä vuonna joulukalenteri, eli huomisesta alkaen joka päivä jouluun saakka blogista löytyy ihana sesongin herkku.




Maapähkinävoi-banaani-suklaahippu-vaahterasiirappimuffinssit

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
1 tl soodaa
30 g tummaa suklaata
3 hyvin kypsää banaania
1 dl maapähkinävoita
1 dl vaahterasiirappia

Laita uuni lämpiämään 175-asteiseksi. Laita muffinipellin koloihin paperiset vuoat.
Vatkaa kanamunat ja sokeri tiukaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot, mausteet ja sooda keskenään. Raasta kuiva-aineseokseen suklaa ja sekoita.
Soseuta banaanit haarukalla, sekoita soseeseen maapähkinävoi. Kääntele sose ja vaahterasiirappi muna-sokerivaahtoon. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista puolisen tuntia.


Porter-pannukakut ja suklaakastike vaahterasiirapilla

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kun oluen nimessä on Brooklyn, tee siitä pannukakkuja! Sinebrychoff ja Blogirinki pyysivät yhdistämään oluen ja suklaan suolaisessa tai makeassa reseptissä. Kehittelin ensin mielessäni jotain lihaisaa, mutta kun on tämä lihaton lokakuukin niin se ei tuntunut hyvältä eikä maistunut mielessäni kovin erikoiselta. Sitten se iski, laitetaanhan blineihinkin bissee ja niistä tulisi varmasti ihana tuoksu paistaessa kun tuleehan saunsassakin jos ripsuu bissee kiukaalle. Ja olin oikeassa!




Porter pancakes on muutoin kuin tavallinen pannukakku, mutta neste on olutta. Vaahterasiirappi suklaan kanssa on hieno lisä kun valitusta Brooklyn Two Tree Porteristakin sitä löytyy.
Pannukakkujen maku on syvä, juureva ja tuhti, maistuu ihan syksylle!




Porter-pannukakut ja suklaa-vaahterasiirappikastike

2,5 dl Sinebrychoffin Brooklyn Two Tree Porter -olutta
1 dl ranskankermaa
1 kananmuna
25 g voita sulatettua
0,5 dl ruokokidesokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
voita paistamiseen

100 g Fazerin Premium-suklaata 70 %
1 dl vaahterasiirappia

Valmista ensin suklaa-vaahterasiirappikastike. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää joukkoon vaahterasiirappi voimakkaasti sekoittaen.

Mittaa kulhoon olut, ranskankerma, kananmuna, voisula ja sokeri ja sekoita. Sekoita jauhot ja leivinjauhe toisessa kulhossa ja lisää sitten olutseokseen. Anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia huoneenlämmössä.

Paista pannukakut voissa keskilämpöisellä pannulla, pari minuuttia kummaltakin puolelta. Levitä kullekin pannukakulle suklaa-vaahterasiirappikastiketta.

Ruokabloggareiden parasta olut-suklaa -yhdistelmää pääsee valitsemaan House of Beer -sivustolla, *klikklik*.




Yhteistyössä Sinebrychoff




Mustaherukkapiirakka paahdetulla valkosuklaalla

tiistai 13. elokuuta 2013

Loppukesä on marjapiirakoiden sesonkia. Mustikka-aika on juuri päättymäisillään, herukat ja vadelmat ovat parhaimmillaan ja ihan kohta koittaa puolukoiden vuoro. Marjapiirakkasesonkihan päättyy oikeastaan vasta ihan alkukeväästä kun edellisen kesän sato alkaa loppua pakastimesta. Facebookistako se oli kun luin mainion vinkin merkata kalenteriin toukokuulle pakastinbileet, silloin kutsutaan ystävät ja sukulaiset juhliin tyhjentämään pakastimesta loput edellisen kesän antimet, jotta uudelle sadolle saadaa tilaan.




Minullahan ei ole marjapuskan marjapuskaa, mutta onneksi ystävillä ja sukulaisilla on. Taannoiselle Karjalohjanreissulla istuttiin ämpäreiden kanssa mustaherukkapuskissa. Ennen en niin herukoista välittänyt, mustista varsinkaan, mutta tuolla omenatarhassa helteisessä alkuillassa ne maistuivat taivaallisille. Lopulta niitä ei päätynyt ollenkaan pakastimeen vaan olen syönyt niitä aamupuuron kanssa ja leiponut piirakoita.

Paahdettu valkosuklaa on ilmeisesti trendituote, sitä löytyy vähän joka blogista ja ravintolan jälkkärilistalta. No on se hyvääkin, että ihan trendikkyytensä ansaitsee. Ajatus valkosuklaasta yhdistettynä herukoihin oli niin kutkuttava, että päätin kokeilla raastaa suklaan suoraan piirakan päälle ja ottaa siihen hieman väriä uunissa. Ensimmäiseen piirakkaan laitoin vain marjoja ja suklaata (toki sokeria), mutta oli se sen verran hapokasta, että hampaita vähän kirveli. Seuraavaan laitoin marjojen joukkoon vaniljalla maustettua kermaviiliä ja tulos oli paljon herkullisempi ja miellyttävämpi syödä, siinä kaikki maut olivat mukavasti tasapainossa. Valkosuklaan ulkonäkö ei ensimmäisessä versiossa miellyttänyt, joten seuraavaan kokeilin raastaa suklaan. Eipä se siitä juurikaan kaunistunut, ehkä jopa päin vastoin, mutta suklaata kului aika tavalla vähemmän. Onko se nyt sitten hyvä vaiko huono, en osaa päättää.



Mustaherukkapiirakka paahdetulla valkosuklaalla

125 g kylmää voita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokokidesokeria
1 kananmuna
(1-2 rkl kylmää vettä)
2 dl mustaherukoita
2 dl kermaviiliä
1 kananmuna
0,5 dl ruokokidesokeria
2 rkl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata

Nypi voihin jauhot ja sokeri. Sekoita joukkoon yksi kananmuna. Jos taikina on liian tiukkaa lisää kylmää vettä lusikallinen kerrallaan. Painele takina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita kermaviiliin kananmuna ja sokerit. Lisää marjat ja levitä seos piirakkapohjaan.
Paista 200-asteisessa uunissa lähes valmiiksi (15-20 min). Raasta valkosuklaa. Levitä raaste piirakalle ja paista vielä hetki kunnes suklaa on saanut hieman väriä.


Banaani-nougatmuffinit

perjantai 17. toukokuuta 2013

Joulusta on ihan kohta puoli vuotta. Jos joululta on jäänyt kaappiin suklaata, niin nyt kesän kynnyksellä on viimeistään korkea aika hankkiutua siitä eroon. Minun nyt erityisesti kun me muutetaan kahden viikon päästä, kaappeja täytyy siis tyhjentää entistäkin raivokkaammin.
Joulusta muistuttava suklaa-torrone päätyi mustuneen banaanin seuraksi mainioihin muffineihin. Ja jonkinlainen ihmekin tässä koettiin matkalla, sillä minun ei teekään mieli tunkea näitä kitusiini kaikkia tältä istumalta niin kuin viimeisen kahden viikon aikana kaikki muu ruoka ja erityisesti kaikki herkut.


Muffinit noudattavat hyväksi havaittua 125-kaavaa, torronen puutteessa nämä valmistuvat suklaalevystä tai vaikka konvehdeista tai ihan ilman suklaata. Pelkällä banaanilla laittaisin ehkä vähän kanelia joukkoon. Ja banaaninkaan ei ole mikään onnistumisen edellytys.

250 g vehnäjauhoja
100 g sokeria
1 tl soodaa
125 g sulatettua voita
125 ml maustamatonta jugurttia
1 kananmuna
1 banaani haarukalla soseutettuna
150 g mantelinougata pilkottuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita märät aineet keskenään. Yhdistä sekoituksen samaan kulhoon, lisää nougat ja sekoita nopeasti.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 180-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.


Suklaakakkua ja juustokakkukeksejä

lauantai 21. tammikuuta 2012

Lapsi Prinsessa sai tässä taannoin nimenkin, valitettavasti sitä ei täällä paljasteta.

Sen sijaan paljastettakoon mitä nimiäisvieraille tarjottiin:

Lammaskeitoa
Leipää
Kirnuvoita

Täytekakkua
Suklaakakkua
Tuorejuusto-valkosuklaa-keksejä
Pullaa

Lammaskeitto oli niin mitäänsanomattoman tympeen mautonta, että eipä siitä sen enempää kuin anteekspyynnöt vieraille ja täytekakku oli sellaista ihan perusta, että eipä siitäkään nyt oikeen juttua lohkee. Pullakranssi oli äitin käsialaa.
Sen sijaan loput makeat tarjottavat ansaitsevat vähän postausta kun oli niin törkeen hyvää.



 














Suklaakakku

Ohje on ah niin ihanaisen Nigellan, joka ei voissa, sokerissa ja kermassa juuri säästele. Kuten alta voi lukea, on sokerin määrä tässäkin kaakkusessa aika huimaava.
Ihan ilman kommelluksia ei leipomus tämäkään valmistunut, otin ja keitin kakun kostukkeeksi tarkoitetun suklaasiirapin hellalle. Sehän nähkääs kivasti kiehuessaan kuohahtaa eikä niin millään pysynyt tuossa talouden pienimmässä kattilassa sisäpuolella. Ja voin kuulkaa kertoa, että ei ole ehkä mitään vittumaisempaa ylikiehuvaa kuin sokeri! Ensinnäkin se palaa kuumaan hellanlevyyn osuessaan ja savuaa ja löyhkää sen mukaisesti, toisekseen se roiskuu itseään viileämmälle hellanpinnalle valuessaan ja sitä on sitten ihan joka paikassa, kolmanneksi se on helvetin tahmeeta ja liimaa kaiken. Kuten kattilan tiskipöytään.
Mutta tuo valmis kakku, miten hyvää! Ihana kostea ja täyteläinen kakku, jota tein onneksi niin runsaasti, että sitä on vielä pakkasessakin näitä ankeita talvipäiviä makeuttamaan.
Erilaisesta kodinvehkeestä johtuen sovelsin vähän valmistusmetodissa. Jos omaa alkuperäisessä ohjeessa kerrotun kaltaisen terällisen monitoimikoneen, on kakun tekeminen ehkä jopa vielä helpompaa.

200 g jauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
50 g kaakaojauhetta
275 g sokeria
175 g huoneenlämpöistä voita
2 munaa
1 rkl aitovaniljasokeria
80 ml ranskankermaa
125 ml kiehuvaa vettä
200 g tummaa suklaata rouhittuna


Laita uuni lämpiämään 175-asteiseksi ja vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka leivinpaperilla.
Sekoita kuivat aineet sokeria lukuunottamatta ja suklaarouhe mukaanlukien keskenään.
Vatkaa voi ja sokeri sekaisin. Lisää kananmunat ja sekoita. Lisää ranskankerma ja sekoita. Sekoita taikinaan kuiva-aineseos. Lisää vielä kiehuva vesi sekoittaen.
Kaavi vuokaansa ja paista n. tunti, kokeile kypsyyttä tikulla.

Suklaasiirappi
1rkl kaakaojauhetta
125 ml vettä
100 g sokeria


Aloita siirapin tekeminen jo ennen kuin otat kakun uunista eli laita aineet kattilaan ja keitä 5 minuuttia.

Pistele valmiiseen kakkuun syviä reikiä kypsyydentestaamistikulla. Kaada siirappi tasaisesti vielä kuumalle kakulle. Anna kakun jäähtyä vuossa.
Kakun voi tehdä jo tarjoamista edeltävänä päivänä ja jättää vuokaansa muhimaan. Eikä tämä jääkaapissa huonommaksikaan muutamassa päivässä muuttunut.


























Tuorejuusto-valkosuklaa-keksit

On ne niin taitavia köökissäkin nuo ameriikkalaiset, Ameriikoissahan kaikki on suurempaa ja parempaa. Ihastuin ikihyviksi tähän ohjeeseen Pinterestin kautta ja myöhemmin samaisesta lähteestä löytyi myös toinen hiukan erilaisilla mittasuhteilla. Päädyin tekemään näistä oman yhdistelmän, mm. vaihdoin tumman suklaan valkoiseen. Tietty sen paperin, jossa oma yhdistelmäni olisi, heitin jo menemään. Suomennan tähän tuon jälkimmäisen kun se oli niinko enempi omalleni pohjana.
Ihan törkeen hyvää.

225 g huoneenlämpöistä voita
225 g tuorejuustoa
1 kuppi sokeria
1/2 kuppia tummaa sokeria
1 muna
1rkl vaniljauutetta
2 1/2 kuppia jauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 kuppia suklaazips


Lämmitä uuni 180-asteiseksi.
Vatkaa voi ja sokerit. Lisää muna, juusto ja vanilja ja vatkaa tasaiseksi.
Sekoita jauhot ja sooda ensin keskenään ja lisää seos kuppi kerrallaan taikinaan. Kääntele lopuksi joukkoon suklaa.
Nostele taikananokareita ruokalusikalla leivinpaperiselle pellille. Paista 7-8 minuuttia tai kunnes reunat alkavat vähän tummua.


Blogger Template created by Photographic Elements