Maapähkinävoi-banaanimuffinssit

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Talviset mausteet tekevät maapähkinä-banaanimuffinsseista just sopivia tähän joulunalusaikaan. Oikeastaan otsikossa pitäisi olla mainittuina myös suklaahiput ja vaahterasiirappi, mutta sit olis tullut yhdyssanahirviö.
Yleensä teen muffinssit vain sekoittamalla ensin kuivat ja sitten märät aineet keskenään ja yhdistämällä seokset, mutta nyt kokeilin vaahdottaa munat ja sokerin ensin. Lopputuotteen koostumuksessa ei mielestäni hirveesti ollut eroa, mutta nämä kohosivat nätimmin kuin perussekoitetut.

Muistutetaanpa tähän, että Prinsessakeittiössä on tänä vuonna joulukalenteri, eli huomisesta alkaen joka päivä jouluun saakka blogista löytyy ihana sesongin herkku.




Maapähkinävoi-banaani-suklaahippu-vaahterasiirappimuffinssit

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
1 tl soodaa
30 g tummaa suklaata
3 hyvin kypsää banaania
1 dl maapähkinävoita
1 dl vaahterasiirappia

Laita uuni lämpiämään 175-asteiseksi. Laita muffinipellin koloihin paperiset vuoat.
Vatkaa kanamunat ja sokeri tiukaksi vaahdoksi.
Sekoita jauhot, mausteet ja sooda keskenään. Raasta kuiva-aineseokseen suklaa ja sekoita.
Soseuta banaanit haarukalla, sekoita soseeseen maapähkinävoi. Kääntele sose ja vaahterasiirappi muna-sokerivaahtoon. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista puolisen tuntia.


Karjalanpaisti lähtee itään

perjantai 28. marraskuuta 2014

Talvi-idylli: Herätään aamulla pikkupakkaseen, yöllä on satanut hurjasti lunta, aamulla sitä tulee vielä hiljakseen leijaillen. Aamiaisen jälkeen pistetään karjalanpaisti uuniin ja keitetään termokseen kaakao. Puetaan päälle merinokalsarit ja ulkoiluvaatteet, koko perheellä tupsupipot. Otetaan mukaan liukurit, pulkat ja rattikelkka, lähdetään pulkkamäkeen. Lasketaan ja ilkamoidaan, juodaan välissä kaakaot, kaikilla on kauheen punaset posket. Kotiin palataan kun ruoka on valmista.
Sydän.

1 kg karjalanpaistilihoja
1 purjo
3 valkosipulinkynttä
reilu pala inkivääriä
(puolikas punainen chili)
3 tähtianista
20 mustapippuria
4 dl vettä
0,5 dl soijakastiketta
puoli ruukkua tuoretta korianteria

Halkaise purjo, huuhtele ja pilko. Kuori valkosipulinkynnet. Raasta inkivääri (ja siivuta chili ohuelti). Lastaa edellä mainitut sekä tähtianikset ja mustapippurit uunivuokaan. Kaada päälle astiaan vesi ja soija.
Hauduta 175-asteisessa uunissa noin kolme tuntia.
Viimeistele silputulla tuoreella korianterilla.




Ei puutu kuin pikkupakkanen ja yöllinen lumituisku!
Ohje on Kotivinkistä 20/2014, jossa ruokaa kutsutaan kiinalaiseksi. Oli nyt minkä maalainen tahansa, niin todella hyvää oli. Lasten toiveesta lisukkeena oli keitettyjä perunoita, toimi hyvin. Seuraavana päivänä cous cous (koska vedenkeitin ja kuusi minuuttia kannen alla) ja toimi vielä paremmin.

Joulukalenteri!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kohta on joulu, mutta sitä ennen on ilmassa odotusta ja odotusta helpottamaan avautuu Prinsessakeittiössä, ensimmäistä kertaa ikinä, joulukalenteri. Luvassa on 24 ihanaa herkkua pikkujouluihin, joulupöytään tai ihan muuten vaan toteutettaviksi.
Jos olen jouluihminen, olen myös joulukalenteri-ihminen. Mitä useampi ja erilaisempi kalenteri, sen parempi. Siksipä olen innoissani!
Hankkiudu myös Facebookiin Prinsessakeittiön sivulle ja Instagramiin, kummastakin löytyy lisää asiaa joulunodotuksestani vinkein ja linkein.



Blogiringin ruoka- ja leivontablogeista ainakin seuraavista löytyy joulukalenteri:
Olispa jo joulukuu ja pääsisi näitä luukkuja avaamaan!


Ilmianna muut ihanat blogijoulukalenterit kommenteissa!

Paahdetut kurpitsansiemenet

tiistai 18. marraskuuta 2014

Ota kurpitsasta talteen siemenet ja paahda ne joko suolaisiksi tai makeiksi, mausteisiksi tai miedoiksi. Paahdoitpa mitenkä tahansa, on lopputulema herkullinen ja terveellinenkin naposteltava. Mausteiksi käyvät esimerkiksi chili, kuivatut yrtit ja perinteiset kurpitsamausteet kaneli, inkivääri, maustepippuri ja muskotti. Rasvana voi käyttää joko öljyä tai voita.
Yhdestä (hokkaido)kurpitsasta saa siemeniä pari-kolme desiä. Enemmän kuin äkkiä arvaisikaan ja hyvä niin sillä näihin tulee himo!

Paahdetut makeat kurpitsansiemenet

yhden kurpitsan siemenet
1 rkl voita
1 rkl ruokokidesokeria
1 tl kanelia
0,5 tl sormisuolaa

Irrota siemenet säikeistään mahdollisimman huolellisesti. Laita siemenet lävikköön ja pese ne. Painele kuiviksi keittiöpyyhkeen sisällä ja levitä kuivumaan noin puoleksi tunniksi. Siemenet jäävät väkisinkin vähän kosteiksi, se on niiden luonne.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sulata voi ja sekoita siihen muut mausteet. Sekoita voi-mausteseos siemeniin. Paahda uunissa 15-20 minuuttia. Tarkkaile paahtoa, siemen palavat herkästi.
Anna jäähtyä kunnolla ennen nauttimista ja jos jotain sattuisi jäämään niin säilytä ilmatiiviisti.


Nutella-banaanikakku

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Luen aina hyvinkin tarkkaan Helsingin Sanomien ruokaosion torstaisin, mutta nutella-banaanikakun julkaisupäivänä otin ja synnytin Lapsi Prinsessa III:nnen ja jäi siinä sitten päivän lehtikin lukematta. Eli heti kärkeen lausun kiitoksen rakkaalle ystävälleni ja yhtiökumppanilleni, joka saattoi tämän kakun tietoisuuteeni. On muuten aikamoisen herkullinen kakku.

Rakkauteni Nutellaa kohtaan on suurta ja peittelemätöntä, parastahan se on melkein sellaisenaan törkyvaalean leivän päällä. Tämä kakku on kuitenkin erinomainen haastaja, onhan tässä tuo törkyosuuskin viety uudelle tasolle; fariinisokeria, vaaleita jauhoja, nutellaa, voita, ihanaa!
Kakku on erinomaisen kosteaa ja parhaimmillaan kun sisus on vielä lähes raa'an pehmeää. Kakku säilyy myös todella hyvin ja pysyy jääkaapissakin oikein pehmeänä ja suussa sulavana. En heti keksi toista yhtä hyvää kakkua



Nutella-banaanikakku

4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

3 banaania
1 dl nutellaa

200 g pehmeää voita
2 dl fariinisokeria
3 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kuori banaanit ja soseuta haarukalla, sotke soseeseen nutella.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen reippaasti vatkaten.
Kääntele taikinaan jauhoseos ja banaani-nutellasose kahdessa erässä vuorotellen.
Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan (halkaisija 22) ja paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.
Kumoa hetken jäähtynyt kakku (muista kääntää kakku oikein päin) ja laita jäähtymään lisää vuoalla peitettynä. Valuta kakun päälle vielä nutellaa ja koristele hasselpähkinöillä ja tomusokerilla.

Vinkki: Nutella normaaliolotila ei ole valuva. Parikymmentä sekuntia mikroaaltouunissa korjaa asian.

Kurpitsa-crostinit ja viinirypälesalsa

tiistai 4. marraskuuta 2014

Käytän sosetta vaativiin kurpitsaruokiin mieluusti hokkaido-kurpitsaa sen kauniin oranssin ja kiinteän sisuksen vuoksi sekä koska se nyt sattuu oleen ainut kurpitsamalli mitä Lidlistä saa. (Tähän sellainen rempsee hymiö). Osassa kurpitsalajeista tuntuisi olevan runsaasti nestettä ja niitä tarvitsee valuttaa paahtamisen jälkeen, hokkaidossa ei ole tätä ongelmaa vaan paahtotuotos on kelpoista sellaisenaan. Paahtaminen sujuu siten, että poistetaan siemenet, leikataan lohkoiksi, laitetaan 200-asteiseen uuniin melkein tunniksi. Jäähdytetään käsiteltäviksi, kaavitaan liha kuorista ja soseutetaan.

Crostinit on hävikkiruokaa, eli niiden valmistamiseen kannattaa alkaa aina kun on kuivahtamisriskin alaista vaaleaa leipää käsillä, jonkun päällisen niihin keksii aina. Kun käsillä on myös pikkasen ylimääräistä kurpitsasosetta, kannattaa sipaista se leipien päälle.
Minulla oli ylimääräisenä myös palanen vuohenjuustoa, jonka kuutioin ja sekoitin soseeseen, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä onnistuneessa lopputuloksessa.

Sellainen vinkki, että tee viinirypälesalsa ihan valmiiksi ennen kuin laitat crostinit uuniin, ne on mukava tarjota heti tuoreeltaan lämpiminä ja jäähtyvät nopeasti jo salsaa lusikoidessa.
Ohjeen määrät ovat 16 patonkisiivulle.


Viinirypälesalsa
1 pieni salottisipuli
1 tl vaaleaa balsamietikkaa
suolaa
mustapippuria
1 dl viinirypäleitä
1 tl timjaminlehtiä

Kuori sipuli ja siivuta hyvin ohuelti. Laita sipulisiivut kulhoon, lisää etikka, suola ja pippuri. Anna tekeytyä noin 15 minuuttia. Leikkaa viinirypäleet pienehköiksi kuutioiksi ja sekoita sipuliin, lisää lopuksi timjami.

Kurpitsa-crostinit
1,5 dl kurpitsasosetta
veitsenkärjellinen neilikkaa
0,5 tl kanelia
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita muut aineet kurpitsasoseeseen. Sivele sosetta veitsellä leiville ja paista 200-asteisessa uunissa kunnes leipä ja sose saavat vähän väriä.

Lusikoi valmiille leiville viinirypälesalsaa, tarjoa heti.








Blogger Template created by Photographic Elements