Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit

Lauantailounas arvokkaassa seurassa

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Viikko takaperin hovimme otti vastaa joukon arvovaltaisia vieraita kun Sipuli- ja Sisko-valtakunnista saavuttiin valtiovierailulle. Olisin saattanut ottaa aika raivokkaastikin stressiä näin kunnianarvoisesta ruoanlaittajajoukosta istuutumassa pöytämme ympärille, mutta viimeaikojen infernaaliset työkiireet pitivät huolen siitä, että rentous säilyi sekä tekemisessä että ruoassa. Jotain hyötyä kiireistäkin siis.
Minä yksityiskohtaisten minuuttisuunnitelmien rakastaja valitsin ruokalajit vasta lounaspäivää edeltävänä torstaina töiden lomassa toimiston virkaa keikkabäkkärillä toimittavassa ensiapukopperoisessa Jäähallilla. Megadethin vielä soittaessa, muiden kiireiden tauottua hetkeksi ennen Slayerin vuoroa, kirjauduin Cucchiaio d'argentoon ja aloin selata reseptejä. Kirjasin otsikot ja raaka-aineet paperille ihan tuosta noin vaan ja survoin kalenterin väliin kauppareissua odottamaan. En poistanut kotoa jo löytyviä ainesosasia, en listannut ostopaikoittain, enkä järjestänyt listoja kaupan osastojen mukaiseen järjestykseen. Tästä tietty aiheutui aika monta kauppareissua ja kauppaan lopullisesti unohtunutta asiaa. Pysyin kuitenkin rauhallisena.




















Herra Prinsessan teemaksi toivoma Italia ja itsevaltaisesti sen kylkeen lisäämäni kevät karsi ison liudan raaka-aineita ja valmistustapojakin vaikken niitä mitenkään puritanistisesti eliminoinutkaan. Pitäydyin raikkaudessa, tuoreudessa ja yksinkertaisuudessa. Pastaa en tarjonnut, vaikka se ainakin Pohjois-Italiassa onkin ehkä se varmin kevään merkki: Kesän taittuessa syksyyn alkaa ruokapöytään ilmestyä minestronea ja talvi on alkanut viimeistään silloin kun sitä hemmetin soppaa ja ribollittaa (ja kaikea muuta painekattilaan tungettavaa) syödään jokaikinen päivä jokaikisellä aterialla. Juuri kun on menettämäisillään kaiken halun syödä mitään enää ikinä, ilmestyy lounaalle pastaa! Kohta on talvi takana ja sitkainen sumu ja sopat alkavat haihtua, elämä voittaa sittenkin!

Cucchiaio d'argentoon pitää kai kirjautua, jotta reseptejä pääsee lukemaan. Jätän siis linkittämättä, mutta laitan sulkeissa alkuperäiset nimet, jotta alkuperäisiä reseptejä pääsee halutessaan tutkaamaan. Semifreddon ja melonihässäkän ohjeet löytyvät myös kirjaversiosta, tiedä sitten millä nimellä englanniksi Silver Spoonista..

Insalatina di gamberi e melone

(Insalatina di scampi, fichi e melone)

Minusta tämä huokuu kevättä ja kulman takana odottavaa kesää, varsinkin kun jättää viikunat pois kuten minä. Hiukan epäilytti alkuun kypsentämättömien tomaattien ja sitrusten lopputulema, mutta ihan turhaan. Salsa on tosi raikasta ja sopii erinomaisesti katkarapuihin. Malttia vaan tabascon kanssa ja oliiviöljy maistuu tässä sen verran, että sen on pakko olla hyvää ja laadukasta.

6 tomaattia
1 greippi
tabascoa
suolaa
oliiviöljyä
rucolaa
1 hunajameloni
1 verkkomeloni
2 pussia isoja katkarapuja

Kalttaa tomaatit, poista kuoret ja siemenet. Laita tomaattiliha tehosekoittimeen kera greipistä puristetun mehun, muutaman tabascotipan, suolan ja oliiviöljyn. Surauta sileeksi.
Halkaise melonit ja poista siemenet, kauho meloneista palloja melonipallokauhalla. Ihan lusikkakin käy tai perinteinen kuutiointi.
Annostele lautasille rucolaa, melonipalluroita ja sulatettuja katkarapuja, lusikoi päälle tomaatti-greippisalsaa.
















Involtini ai pinoli
(Involtini ai pistacchi)

Pinoli siksi kun pistacchi (pistaasit) ovat edelleen lukuisista kauppareissuita huolimatta siellä kaupassa. Pinjansiemenet olivat vallan oiva korvike pistaaseille, mutta haluan kokeilla tätä vielä alkuperäisenä versiona. Parasta tässä oli kastike, johon ei tullut mitään muuta kuin paseerattuja tomaatteja ja valkoviiniä. Tarkkana kypsennysajan kanssa, minulla se oli hieman liian pitkä ja lopputulos heilahti hienoisesti kuivan puolelle.
Alkuperäisen ohjeen lonza lienee jotain kylkipalaa, minä valitsin sitä mitä luomuna sai. Pancettan tilalle käy pekoni, mutta ainakin Stockmannilta saa nykyään Fumagallin aitoakin tavaraa 80 g pakkauksissa ja suosittelen tottatotisesti sen käyttämistä.

2 kg possun ulkofilettä
mustapippuria
iso nippu salviaa
180 g pancettasiivuja
voita
oliiviöljyä
3 dl valkoviiniä
3 dl paseerattua tomaattia
suolaa
pinjansiemeniä

Poista ulkofileestä kalvot mikäli siinä sellaisia vielä on, leikkaa ohuiksi noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi.
Asettele siivut alustalle (joudut tekemään tämän useassa erässä ellet ota koko pöytää käyttöön), pippuroi. Laita kullekin siivulle iso salvianlehti tai muutama pienempi, kääräise rullalle, sinetöi rulla puolikkaalla pancetta-siivulla ja sulje tikulla.
Paista rullat voin ja öljyn seoksessa siten käännellen, että tulis väriä joka puolelle. Tarvitset tähän määrään kaksi isoa pannua. Kaada pannuihin valkoviini ja paseerattu tomaatti, mausta suolalla. Peitä kannella, laske lämpöä reippaasti ja anna hautua kymmenisen minuuttia.
Sillä aikaa paahda pinjansiemenet. Yhdistä valmiit kääryleet kauniiseen lämmitettyyn tarjouiluastiaan ja ripsi paahdetut pinjansiemenet päälle.



















Insalata di funghi

sekalaista salaattia
herkkusieniä
1/2 sitruuna
suolaa
oliiviöljyä

Ota laakea astia. Laita sinne pesty ja kuiva salaattisekoitus, ripsi niskaan vähän sormisuolaa. Asettele päälle viipaloidut sienet. Raasta sitruunasta kuori sienille, purista mehu ja mausta oliiviöljyllä.



















Semifreddo al torrone
(Semifreddo al torrone e ciliegine candite)

Tämähän taitaisi olla aineksiensa puolesta jouluruokaa.. Mutta mikä olisikaan keväisempi teko kuin käyttää joululta jääneet torronet ihanassa jälkkärissä? Mä jätin sokeroidut kirsikat koristeiksi kun ei niistä yleensä kukaan tykkää.

3 valkuaista
3 keltuaista
60 g sokeria
3 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria
300 g valkoista torronea

Ota kolme kulhoa, yhteen laita valkuaiset, yhteen laita keltuaiset ja sokeri, yhteen kerma ja vaniljasokeri. Vatkaa kaikkien kulhojen sisältö sähkövatkaimella vaahdoksi, ensin valkuaiset, sitten keltuaiset ja sokeri ja viimeiseksi kerma.
Pilko torrone terävällä kokkiveitsellä.
Yhdistä keltuaisvaahtoon kermavaahto. Yhdistä tähän kompositioon torronen kappaleet. Nostele koko komeuteen lopuksi vielä valkuaisvaahto. Kaada massa kelmutettuun leipävuokaan, peittele hyvin kelmulla ja laita pakastimeen yön yli. Ota semifreddo pakkasesta puolisen tuntia ennen tarjoilua.


























Kuva on lainattu Sillä sipulista.

Kiitos mahtavasta iltapäivästä ihanille ruokavieraille, jotka ylhäisten itsensä lisäksi toivat mukanaan ihania ruokatuliaisia! Hunajilla ja marmeladeilla tulee olemaan tärkeä rooli noin kuukauden päästä juhlittavissa prinssihäissä, joiden valmisteluihin on haettu inspiraatiota Lontoosta saakka.. Siitä lisää seuraavalla kerralla ja erityisesti kuukauden päästä.





Penne con funghi e limone

lauantai 27. joulukuuta 2008

Eli pastaa herkkusienillä ja sitruunalla. Tämä on hyvin sitruunaista ja siten kirpakkaa, joten jos ei niin välitä sitruunasta, niin mehun voi kyllä jättää poiskin, valkkaria vaikka tilalle sit.

rasiallinen herkkusieniä
1 laakerinlehti
1 sitruuna
oliiviöljyä
lehtipersiljaa
suolaa
mustapippuria

Puhdista herkkusienet, leikkaa kannat ja pilko sienet samankokoisiksi jos tarpeen. Laita sienet, reilu luraus oliiviöljyä ja laakerinlehti pannuun. Paista sieniä koko ajan käännellen kunnes öljy on imeytynyt sieniin. Lisää pannuun yhden sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan sitruunan mehu. Paista vielä hetki hyvin kuumalla levyllä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ota pannu liedeltä, lisää vielä oliiviöljyä ja kaada pannuun keitetty valutettu pasta. Sekoita hyvin ja lisää lopuksi silputtu lehtipersilja.

Kantarellimunakas

tiistai 26. elokuuta 2008

Tällainen löytyi kuvista. Kantarellimunakas toimi viime viikolla muistaakseni torstaina yhdistettynä aamiaisena, lounaana ja päivällisenä. Ja miksei välipaloinakin, hiukoi niin kovin, että oli pakko tehdä siihen vierelle pari meetvurstileipää.

Karitsankaretta, kantarellikastiketta ja porkkanalastuja

Ai että oli hyvää. Karitsankareet marinoin sitruunamehussa, rosmariinissa ja valkosipulissa ja kyljysrivit päätyivät pannun kautta uuniin kokonaisina. Kanratelleihin tuli vain sipulia ja voita. Näissä kahdessa ei siis ollut mitään varsinaisesti mielenkiintoista. Sen sijaan porkkanalastuja en ollut aikaisemmin tehnyt ja mielestäni nämä olivat erittäin onnistuneita, kanssa-asuja ei välittänyt kun ne maistuivat niin porkkanoille. En mä tiedä mitä se sitten porkkanalastuilta oikeen odotti…

Porkkanalastut
1 porkkana
suolaa
valkopippuria
balsamicoa
hunajaa

Vuole porkkanasta pitkiä lastuja kuorimaveitsellä. Asettele lastut leivinpaperille uunipellille. Rouhi lastuille suolaa ja valkopippuria, maltillisesti kumpaakin. Pirskottele lastuille vielä balsamicoa ja hunajaa. Kätevää on käyttää suihkutettavaa balsamicoa ja sellaista juoksevaa hunajaa, jota puristetaan pullosta. EDIT: Tästähän vallan puuttui alkuun tämä oleellisin, eli maustamisen jälkeen lastupelti työnnetään parisataa-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi. Paahtamisen jälkeen laskut jäähdytetään pellillä.

Gnocchi di patate ai funghi con rosmarino

tiistai 19. elokuuta 2008

Eli perunagnoccheja väänsin ja kantarellia niiden seuraksi paistelin.
Gnocchit ovat mitä mainiointa sapusketta ja ne voi valmistaa muistakin raaka-aineista kuin perunasta, mm. kurpitsa ja ricotta-juusto toimivat erinomaisesti. Gnocchit maistuvat useimmiten peston kanssa, mutta kun nyt sattuu olemaan kantarellien kuuminta aikaa ja niitä pitää siten syödä mielellään joka päivä, niin tällä kertaa näin. Ja namia oli!
Perunoiksi kannattaa valita jauhoisin mahdollinen lajike, niin onnistuminen on taattu. Minä käytin jotain luomua yleisperunaa, jotka tietenkin olivat uutta satoa ja siten hyvin haasteellisia. Lopputulos oli kyllä maittava, mutta siihen pääseminen hankalaa. Kaikkein helpoimmalla pääsee kun vaan kahta lusikkaa apuna käyttäen nostelee taikinasta kokkareita leivinpaperille ja keittää ne sen kummemmin muotoilematta. Oikeaoppisesti taikinasta pyöritellään pötkylöitä, joista leikataan palasia, jotka edelleen muotoillaan puikuloiksi joihin vielä painellaan vähän koristekuviota tarkoitukseen varatulla puisella esineellä. Jauhoissa ei kannata pihistellä.
Tähän tarvitaan sitä sellaista vehjettä, joka on vähän niinku valkosipulinpuristin, mutta iso. Mikä sen nimi on? Perunanpuristinko? Vai onko se puristin ollenkaan? Iski äkillinen kielipuolisuus …

1 kg perunoita
300 g vehnäjauhoja
1 kananmuna
suolaa

Keitä perunat suolatussa vedessä kuorineen. Laita jauhot astiaan, lisää hiukan suolaa. Kuori kypsät perunat kuumina ja puserra jauhojen joukkoon, sekoita. Lisää kananmuna ja sekoita käsin kiinteäksi taikinaksi, varo vaivaamasta liikaa. Pyörittele taikinasta sormenpaksuisia pötkylöitä ja leikkaa parin sentin paloihin. Muotoile näteiksi ja laita paperille keittämistä odottamaan.
Keitä gnocchit runsaassa suolatussa vedessä. Ne ovat kypsiä kun ne nousevat pintaan, tähän menee vähän gnocchien koosta riippuen viisi minuuttia.

kaksi kourallista kantarelleja
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
(2 rkl pekonikuutioita)
oksa rosmariinia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Siivuta sipuli ja hienonna valkosipulinkynsi, kuullota sipuleita hetki oliiviöljyssä. (Jos käytät pekoniakin, niin paista se ensin ja lisää sitten sipulit ja vähän öljyä.) Lisää sienet ja rosmariinin oksa, mausta suolalla ja pippurilla. Paista kunnes sienet ovat kauttaaltaan kiiltäviä, mutta vielä selkeästi sienen muotoisia. Lisää reilunlainen loraus öljyä ja kypsät gnocchit, sekoita kuumalla liedellä ja tarjoile heti parmesaaniraasteen kera.

Kantarelli-chorizopasta

lauantai 9. elokuuta 2008

Mulla jäi kantarelleja ja chorizoa yli muista keitoksista ja ne yhdistyivät ihanaksi pastamakusteeksi. Taidanpa tänäänkin jopoilla torille ihania virolaisia kantarelleja hakemaan, ne kun ovat, kuten Hesarissakin tänään mainittiin, huomattavasti puhtaampia kuin suomessa kasvaneet (niin kuin aika moni muukin metsässä kasvava asia), ja valmistaa niistä kastiketta jollekin vielä päättämättömälle tai leipaista piirakan.
Kantarellikeittoa mä en enää syö, ainakaan vähään aikaan, sillä nautin eilen ystävien luona elämäni parhaan kantarellikeiton, enkä halua pilata sitä muistoa millään ankeilla viritelmillä.

Pastaan tarvitaan:
pastaa
kourallinen kanterelleja
parin sentin pätkä chorizoa
1 pieni sipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
1 tl silputtua tuoretta rosmariinia
suolaa
mustapippuria
voita
oliiviöljyä

Laita pasta kiehumaan ja valmistele kastikeaineet sillä välin. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi, puhdista sienet ja revi samankokoisiksi paloiksi. Paloittele makkara mieluisenkokoisiin paloihin.
Pastan päädyttyä suolattuun veteen kiehumaan aloita kastikkeen valmistus freesaamalla sipuleja hetki voissa. Lisää sitten kantarellit ja rosmariini ja paista hetki. Lisää chorizon palat kypsennyksen loppuvaiheessa ja lurauta valmiiseen kastikkeeseen reilusti hyvää oliiviöljyä, mausta suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Sekoita valmis pasta kastikkeeseen ja raasta halutessasi päälle parmesaania tai pekoriinoa.

Funghi giganteschi ripieni di ricotta e pancetta

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Eli ricotta-pekonitäytteisillä sienillä mennään.
En voinut vastustaa kiusausta kun näin K-kaupassa kämmenen kokoisia herkkusieniä. Söimme näitä pääruuaksi jo parikin viikkoa sitten, alkuruokaa en muista kuollaksenikaan. Ensi kerralla paistan pekonin kanssa yhden sipulin, mutta aivan erinomaisen makoisia olivat sienet näinkin. Ricotta on siitä kiitollinen paistettava, että se pysyy kasassa kovassakin lämmössä eikä sula pitkin uunia.

6 jättiherkkusientä
purkillinen ricottaa (olisko 200g)
1 dl raastettua parmesaania tai granaa
3 rkl pekonikuutioita
1 rosmariinin oksa
mustapippuria
suolaa
3 laakerinlehteä
öljyä

Paista pekonikuutiot rapeiksi silputun rosmariinin kanssa. Sekoita ricottaan paistettu pekoni ja raastettu parmesaani (säästä pari lusikallista sienten päälle). Rouhi joukkoon reippaasti mustapippuria ja mausta tarvittaessa suolalla. Poista sienistä kannat ja täytä juusto-pekonitäytteellä. Leikkaa laakerinlehdet puoliksi ja työnnä täytteeseen leikkauspinta alaspäin. Ripottele sienten pinnalle loput juustoraasteesta ja paista öljytyssä uuniastiassa parisataa-asteisessa uunissa. Olisko ollut puolisen tuntia..? Toiminevat myös grillissä.


Juhannusmuistoja

torstai 3. heinäkuuta 2008

Kesä on elämässäni kiireistä aikaa. Viiletän tukka hulmuten ja tiara vinossa pitkin festareita sekä työn että vapaa-ajan merkeissä. Viime viikolla hankin kesäflunssaa Tuskassa ja ihan näillä minuuteilla suuntaan Turun Ruissaloon. Viikonloppujen välillä eläydyn pian alkavaan uuteen työhöni ja koitan olla sosiaalinen. Miten se meneekin niin, että talvella ei näe ketään eikä tapahdu mitään ja kesällä ei riitä vuorokausissa tunnit eikä viikoissa päivät?
Blogille ei ole jäänyt aikaa ollenkaan, ruuanlaitosta nyt puhumattakaan.
Tässä muutama kuva juhannusaaton grilliateriasta, reseptiä seuraa (jos seuraa) paremmalla ajalla.



Blogger Template created by Photographic Elements