Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päärynä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päärynä. Näytä kaikki tekstit

Syö värejä!

tiistai 24. marraskuuta 2015



Kukaan on tuskin välttynyt puoli kiloa päivässä -hokemaan mitä tulee kasvisten syöntiin. Lisäksi kasviksia pitää syödä monipuolisesti, joten kannattaa valita rehunsa joka päivä mahdollisimman monessa eri värissä. Runsaat kasvikset tekevät hyvää etenkin lapsille, sillä monipuolisen ruokavalion siemen istutetaan pieniin ihmisiin. Erityisesti kannattaa panostaa alle kaksivuotiaisiin, sillä ne tuppaavat syömään oikeastaan ihan kaikkea. Sitten alkaa epäluulo ja sen aiheuttama nirsoilu ja kun se neljän ikävuoden tietämillä alkaa helpottaa, syö lapsi taas kaikkea, johon on jo ihan pienenä tottunut. Täähän ei tietty päde joka ikiseen lapseen, mutta suurimpaan osaan aika hyvin.





Semperin puuro- ja green smoothie -pussukoissa mua viehättää monipuolisuus. Smoothiet on maustettu kunnolla, niissä on pelkkää kasvista, puuroissa on enemmän hedelmää ja marjaa kuin hiutaletta. Puuroihin on lisätty vitamiineja ja kivennäisaineita, lisättyä sokeria ei ole.
Uutuusmauissa maistuu puuroissa mansikka, mustikka, banaani ja omena ja smoothieissa mm. päärynä, avokado, minttu, mango ja inkivääri. Kaikkia kasvisten värejä löytyy ja makumaailma on monipuolinen. Pieni lapsi syö vähemmän kuin aikuinen, joten lasten ei tarvitse ihan kuuttasataa grammaa kasvista päivittäin syödä, 5-6 lapsen kouran kokoista annosta riittää. Eli jos syö pussakan tai pari green smoothieta ja pari kolme tuorepalaa siihen päälle, niin kasvisten saanti on taattu.





Kuten jo aiemmin totesin, on nämä lastenruokapussit ihan parasta evästä lasten kanssa liikkuessa, siistejä syödä ja siistejä hävittää. Vertaapa pussia ja banaania laukun pohjalla. Sekä kokonaisena, että syötynä. Pussi voittaa mennen tullen.

Lapsi Prinsessa III:n suosikit ovat mustikka-omenapuuro ja green smoothieista mango, omena, porkkana ja minttu. Mangossa on runsaasti kaliumia ja karotenoideja sekä kuituja ja A-ja C-vitamiina, myös porkkana on kyllästetty karotenoideilla ja A-vitamiinilla. Omenoista saa C-vitamiinia, mintusta rautaa ja mangaania.




Pussien iloinen värimaailma innoitti meitä hedelmäisiin kuvauksiin. Kuvausassistentti joutui tosin pinnasänkyyn odottamaan liian innokkuuden vuoksi. Mm. sillä aikaa kun hain veitsen keittiöstä, hän oli ehtinyt haukata porkkanasta ja kuorimattomasta mandariinista. Ihan kunnioitettava saavutus neljähampaiselle henkilölle. Sängystään se sitten huuteli otsa kurtussa ja käsi ojossa banaanin ja mustikoiden perään.


Yhteistyössä Semper




Kurpitsa-päärynäsalaatti vuohenjuustolla

sunnuntai 1. marraskuuta 2015





Söimme ravintola Ilveksessä Sillä Sipulien Merituulin kanssa varsin oivallista risottoa pekonilla ja paahdetulla kurpitsalla ja Merituuli otti ja söi kurpitsan kuorineen. (Siinä risotossa oli siis vaihtoehtona pekoni tai kurpitsa, mutta kinuimme itseillemme molemmat.) Siitä muutaman päivän olin taas ravintola Ilveksessä lounasaikaan tällä kertaa ja tarjolla oli kurpitsasalaattia, jossa oli sekä kuoret että siemenet mukana. No niinpä, mitäpä niitä siemeniä poistamaan ennen paahtamista kun ne on paahdettuina niin hyviä, eikä niitä eden myskikurpitsassa ole kovin paljoa.
Siispä minäkin paahdoin tähän salaattiin kurpitsani siemenineen ja jätin kuoret poistamatta. Minähän en noin yleensäkään kuori mitään ellei se ole jostain syystä vallan välttämätöntä.




Kurpitsasalaatti
1/2 paahdettua myskikurpitsaa
1 dl kvinoaa keitettynä (kuivamäärä)
1 päärynä
100 g vuohenjuustoa
salaattisekoitusta
granaattiomenan siemeniä
korianteria

Leikkaa kurpitsa lohkoiksi kuorineen ja siemenineen ja paahda pehmeäksi. Kuutioi paahdettu kurpitsa.
Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kurpitsan paahtuessa.
Kuutoi päärynä ja juusto.
Sekoita salaatin kaikki aineet isossa salaatti kulhossa, voit tarjoilla salaatin vähän lämpimänä. Salaatin kastikkeeksi riittää hyvä oliiviöljy kera suolaripauksen.



Päärynä-kvinoapuuro

tiistai 20. lokakuuta 2015



Puuro ja sen lukemattomat mahdollisuudet! Pitkän voileipäkauden jälkeen olen taas palannut puuroaamiaisiin. Näin kotirouvana lounaskin kuittaantuu helposti puurolla, laiska rouva keittää aamulla isomman satsin ja lämmittää sitä sitten lounasaikaan.
Puuron keittäminen ei tosin vaadi kummoistakaan vaivaa, puuroaines ja neste kuumennetaan kiehuviksi, napataan liedestä lämmöt pois ja annetaan puuron lempeästi hautua samettiseksi. Puuroa pitää muistaa sekoittaa.
Kvinoa on varsin hyvä vaihtoehto puurolautaselle koska se on todella täyttävää. Reseptin pienen kuuloisesta annoksesta tulee kylläiseksi kaksi ihmistä. Terveellistä ja ravitsevaakin se on, täynnä proteiinia ja mineraalia, kvinoan ravintoarvoista ja terveysvaikutuksista voit lukea lisää Authority Nutritionista. Valitse puuroon aina kotimaista kvinoaa, esimerkiksi SunSpeltin tai Rainingon Luomutilan.



Päärynä-kvinoapuuro (kahdelle)

2,5 dl vettä
1 tl ceylonin kanelia
ripaus suolaa
1 päärynä (100 g)
1 dl kvinoaa

Mittaa kattilaan vesi, kaneli ja suola. Raasta joukkoon päärynä. Kuumenna kiehuvaksi.
Nesteen kuumentuessa huuhtele kvinoa huolellisesti. Sekoita kvinoa kiehuvaan veteen, laske lieden lämpöä ja keitä hiljalleen kymmenisen minuuttia. Sekoita välillä.
Tarjoa valmis puuro päärynälohkojen ja manteleiden kera.


VINKIT: Kun sanon, että huuhtele huolelle, niin huuhtele todella huolella. Huuhtelematon kvinoa on kitkerää.
Päärynää ei ole välttämätöntä kuoria, minähän en kuori koskaan mitään jos ei ole ihan pakko. Kuoret jäävät tosin vähän sellaiksi rapsakoiksi.

Raparperilastut

torstai 20. kesäkuuta 2013

Olen saanut useammankin vinkin täydellisestä raparperipiirakasta, kiitos niistä. Kaikki menevät testiin ja lisääkin vinkkejä otetaan vastaan.
Eilen pääsin kylässä maistamaan mainioita raparperilastuja. Lastujen leipoja ei kuulemma aio tekeleistään mitään blogissaan postata koskapa ei pidä ruokablogia, joten otan oikeuden omiin käsiini ja jaan reseptin kanssanne.
Ohje on Strömsön viiksiniekan Paul Svenssonin yyberkauniista kirjasta Paulin keittiössä. Kirjan teksti oli nyt vähintäänkin sekava, raparperisuikaleet olisi pitänyt ensin lajitella alustalle ja sitten ujuttaa niiden päälle voitaikinaa ja täydeksi mysteeriksi jäi miten ne olisi sitten pitänyt paistaa paitsi ritilällä.
Lopputulos oli kuitenkin ihan tolkuttoman mainio, todella ihanat ja vähän erilaiset raparperileivonnaiset. Uunista ulostautui kahden tyyppistä lastua, sellaista vähän paksumpaa ja sitten keksimäisen rapsakkaa (mikä lienee oli se oikea tarkoitus). Maku kummassakin sama eli todella hyvä, mutta omaan makuuni paksumpi oli miellyttävämpi. Syitä on kaksi, raparperin kuitu katkeaa syötäessä vähän heikosti, joten paksumpi voitaikinapaakkelssi toimi paremmin, toisekseen siihen paksummalle oli helpompi kinostaa vaniljajäätelöä!
Ja loppuun vielä korostettakoon, että minä en tehnyt elettäkään raparperilastujen leipomiseksi, kunhan viisastelin ja koitin kirjan ohjetta tulkita, kaikki kunnia siis Elinalle.

Raparperilastut

1 ptk voitaikinalevyjä
muutama oksa raparperia
tomusokeria

Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli sulaneet levyt ohuemmiksi (mitä enemmän kaulit sen rapsakampi lastu).
Kuori raparperi ja siivuta ohuiksi lastuiksi kuorimaveitsellä. Painele lastut likikkäin voitaikinalevyille. Sirottele päälle reippaasti tomusokeria.
Paista lastuja 210-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Uusi tomusokerikäsittely.


Päärynäpiirakka

maanantai 24. syyskuuta 2012

Onko Satokartta tuttu? Minä luin jo viime vuonna Helsingin Sanomista aiheesta artikkelin, jossa mainittiin kotikulmillani kasvavan päärynäpuita. Älysin paikalle vasta tänä vuonna, ja niitä on p-a-l-j-o-n! Nyt puut ovat jo tyhjiä, mutta viime viikolla saatiin niistä hyvä saalis Lapsi Prinsessan kanssa.

Päärynäpiirakka

1 pkt voitakinaa (yksi esikaulittu levy)
200 g tuorejuustoa
1 kananmuna
0,5-1 dl sokeria
ripsu kanelia
ripsu kardemummaa
4 päärynää
mantelirouhetta

Sulata voitaikinalevy pakkauksen ohjeen mukaan. Kaulitse sulanut levy piirakkavuokasi kokoiseksi.
Sekoita tuorejuustoon kananmuna, sokeri ja mausteet. levitä juustoseos piirakkapohjalle.
Poista päärynistä siemenkodat ja siivuta. Levitä siivut piirakalle. Ripottele päälle vielä mantelirouhetta.
Paista 225-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia kunnes pohja on kunnolla paistunut.


Blogger Template created by Photographic Elements