Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helppo ja nopea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helppo ja nopea. Näytä kaikki tekstit

Spaghettikurpitsaspaghetti ja punainen pesto

perjantai 13. marraskuuta 2015



Kurpitsasta spaghetiksi? Kyllä! Nimensä mukaisesti spaghettikurpitsasta saa spaghettia. Spaghettikurpitsa kypsyy pitkiksi nauhoiksi. Kurpitsaspaghetti valmistuu uunissa kokonaisen kurpitsan sisällä lempeästi kypsyen. Spaghettikurpitsassa on todella kova kuori, joten kannattaa säästää veistään ja voimiaan ja lykätä se uuniin kokonaisena.
Aurinkokuivatut tomaatit olivat hittiruokaa vuosituhannen vaihteessa, 2000-luvun alussa niitä oli joka paikassa. Hiljaisten vuosien jälkeen ne tulevat taas, tomaattireseptejä putkahtelee blogeihin tihenevään tahtiin, tämä oma ohjeeni on versio Minimalist Baker -blogista.
Vaikka kurpitsa viihtyykin uunissa tunnin ja päällekin, on tämä ruoka varsin nopeatekoinen aktiiviselta valmistusajaltaan. Pestoa tulee reilu annos, mutta se on tosi hyvää leivän päällä ja loput lykkäsin vielä lihapullataikinaan seuraavana päivänä.



1 spaghettikurpitsa
1 prk (230 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen
1 ruukku basilikaa
1 dl cashew-pähkinöitä
50 g parmesaania raastettuna
0,5 - 1 dl oliiviöljyä

Lämmitä uuni 180 asteeseen ja laita kokonainen kurpitsa vuoassa uuniin kypsymään. Kurpitsa ottaa uunissa 1-1,5 tuntia koosta riippuen. Kokeile kypsyyttä haarukalla kurpitsan päistä, kun haarukka lävistää kuoren helposti ja sisus tuntuu täysin pehmeältä, on kurpista valmis. Kurpitsa kypsyy päistä hitaiten.
Leikkaa kypsä kurpitsa halki ja poista siemenet ja rihmat. Siemet voi vielä paahtaa samaan tapaan kun kaikki muutkin kurpitsansiemenet.
Kaavi kurpitsan sisus tarjoilukulhoon, mausta halutessasi suolalla ja oliiviöljyllä.

Kurpitsan kypsyessä valmista pesto. Laita kaikki aineet oliiviöljyä lukuunottamatta tehosekoittimeen. Käytä konetta vaiheissa, kunnes aineet ovat tasaisesti sekaisin ja pesto on karkeaa tahnaa. Lisää oliiviöljyä pikkuhiljaa soseuttamisen edetessä kunnes koostumus on mieluista.


Banaaniletut ja persimonhilloa

torstai 5. marraskuuta 2015





Banaaniletut ovat täydellinen aamupala iskälle, isommilta lapsilta lettujen teko onnistunee jo ihan itsenäisesti. Meillä taitaa lasten osuudeksi jäädä vielä banaanin kuoriminen, mikä sekin on toki tuikitarpeellista ja äärimmäisen tärkeä vaihe lettujen onnistumisen kannalta.




Banaanilettuja paistaessa tärkeää on lieden lempeä lämpötila. Toisin kuin perusletuissa siis, liian kuuma hella johtaa kasassa pysymättömään inhaan kokkeliin. Näissäkin ensimmäiset letut on kokeilukappaleita oikean lämpötilan saavuttamiseksi. Paistan pannukakut yleensä blinipannuissa, ne ovat juuri sopivan kokoisia. Banaanipannukakuille toimisi erinomaisesti lettupannu. Sen puutteessa paistoin isolla pannulla aina neljä lettua kerrallaan ja hyvin onnistuivat.

Lettujen kanssa tarjotaan ihanaa persimoneista tehtyä tuorehilloa, johon ei tarvitse lisätä lainkaan sokeria. Hilloa ei siis keitetä vaan hedelmät soseutetaan, lisätään hieman kardemummaa ja chia-siemeniä, sitten vaan odotetaan vähintään puoli tuntia, mielellään kuitenkin yön yli. Eli periaatteessa hillon voisi tehdä juuri ennen kuin alkaa valmistaa lettutaikinaa ja se olisi valmista samaan aikaan lettujen kanssa. Ja tätä hilloa voi hyvällä omatunnolla lapata kitusiinsa niin paljon kuin jaksaa syödä, sehän on vain tuoretta hedelmää!
Persimonien täytyy olla ehdottoman kypsiä. Kuten lapsillekin opetin, kaunis ja kiiltävä hedelmä on raaka, tumma ja vähän rupunen on kypsä. Kypsän persimonin tunnistamiseen löydät lisää vinkkejä Satokausikalenterista.



Mä kehitän itselleni aina näitä ruokakoukkuja, olen vuoron perään lääpällään ties mihin. Nyt en saa tarpeekseni kardemummasta, tekis mieli laittaa sitä kaikkeen. Oottakaa vaan joulukalenteria, ei ole montaa herkkua, johon en sitä laittaisi. Tänä jouluna joulukalenteri on gluteeniton ja vähäsokerinen, valkoista sokeria en käytä lainkaan. Herkkuloiden lisäksi tulee helppoja diy-koristeluita, paino sanalla helppo, tällainen diy-tumpelokin onnistuu, vinkeistä tulee myös videot.



Banaaniletut
1 banaani
2 kananmunaa
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl kanelia
kookosöljyä (tai voita) paistamiseen

Tämä on perusohje 1-2 syöjälle. Kerro määriä syöjien mukaan.
Kuori banaani ja laita kulhoon. Riko kulhoon munat ja lisää kaurahiutaleet ja kaneli. Soseuta sauvasekoittajalla tasaiseksi taikinaksi.
Kuumenna paistinpannu keskilämpöiseksi, sulata pannuun kookosöljyä ja paista lettusia miedolla lämmöllä, lettu on kääntövalmis kun se pysyy kasassa eikä taikina enää valu.

Persimonhillo
3 persimonia
2 mandariinia (satsumaa, klementiiniä)
1 tl kardemummaa
0,5 dl chia-siemeniä

Kuori persimonit kuorimaveitsellä ja nyppää kanta pois. Kypsä persimon on mehukas, joten tämä on vähän sottaista ja kanta kannattaa siis todella poistaa vasta viimeiseksi.
Laita kuoritut persimonit kulhoon. Halkaise mandariinit ja purista mehu kulhoon. Lisää kardemumma.
Soseuta hedelmät sauvasekoittajalla, sattumat eivät haittaa.
Sekoitahedelmäsoseeseen chia-siemenet ja anna turvota jääkaapissa vähintään puoli tuntia mielellään yön yli.


Uunibataatit ja kikhernetäyte

sunnuntai 25. lokakuuta 2015



Tässä on kärsitty vähän flunssaa koko viikko (eikä niin vähääkään). Oloon ja mielentilaan ovat sopineet hyvin mausteiset ja helpot ruoat. Nää uunibataatit ovat yksinkertaisuudestaan huolimatta, tai juuri siksi, parasta ruokaa mitä olen aikoihin tehnyt. Miten paljon herkullista makua voi saadakaan näin vähällä aikaiseksi?! Ja viime aikoina mä olen kunnostautunut tekemään poikkeuksesta ihan törkeemmän hyvempää ruokaa, perhe on suorastaa äimistynyt joka päivä, joten nämä kehut uunibataateille eivät ole millään muotoa vaatimattomat.



Uunibataatit kikhernetäytteellä

4 pientä bataattia
1 tlk kikherneitä
1 keltasipuli
1 rkl oljyä
1 rkl ceylonin kanelia
1 rkl jeeraa
1 tl savupaprikajauhetta
1 ruukku korianteria
4 dl kreikkalaista jugurttia

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Pese bataatit juuresharjalla, kuivaa liinalla ja töki niihin haarukalla reikiä. Kiedo jokainen bataatti tiiviisti folioon.
Laita bataatit uuniin ja paahda noin 50 minuuttia kunnes bataatit ovat läpeensä pehmeitä.

Bataattien uunittuessa valmista täyte. Kuori ja kuutioi sipuli hyvin pieniksi kuutioiksi. Laita pannuun öljy, sipulikuutiot ja kuivat mausteet. Kuullota sipulit miedollä lämmällä aivan pehmeiksi ja kullankeltaisiksi.
Huuhtele ja valuta kikherneet. Lisää ne pannuun ja paista sekoittaen muutama minuutti.
Ota pannu liedeltä, silppua korianteri ja lisää kikherneisiin.

Avaa valmiit bataatit folionyyteistään varovasti, ettet käräytä sormiasi. Leikkaa bataatit auki, sakset ovat tähän kätevät. Purista bataatteja hieman päistä, jotta ne aukeavat ja täytteelle muodustuu kolo. Lusikoi täyte bataatteihin ja tarjoa jugurtin kanssa.




P.S. Luulin keksineeni kikherneillä täytetyt bataatit Peggyn pieni punainen keittiö -blogista, mutta erehdyin. Eli jos tunnistat tässä nyt oman hengentuotteesi niin vinkkaa ja jaan kunnian sinne minne se kuuluu.

Vihreitä papuja ja paahdettuja seesaminsiemeniä

keskiviikko 16. syyskuuta 2015



Tämä nopea lisuke on todella herkullinen. Siinä yhdistyvät kaksi lemppariani, soijakastike ja paahdetut seesaminsiemenet, eikä pavuissakaan ole valittamista.
Olen viime päivinä tehnyt tätä lounaaksi ja riisin kanssa.



500 g tuoreita vihreitä papuja
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl seesaminsiemenöljyä
2 rkl soijakastiketta
1 tl riisiviinietikkaa

Laita iso pannu puolilleen vettä ja kuumenna vesi kiehuvaksi.
Veden kiehuessa huuhtele pavut ja nypi niistä kannat irti.
Nakkaa pavut kiehuvaan veteen ja keitä 3-5 minuuttia. Papujen kypsyessä ota muuta aineet esille lieden viereen ja mittaa ne valmiiksi. Kaada kypsät pavut lävikköön. Pavut jatkavat kypsymistään vielä lävikössäkin ja päätyvät kohta vielä pannullekin, joten älä keitä liikaa. Hieman raaka papu on juuri sopiva.
Pyyhkäise pannu keittiöliinalla kuivaksi ja palauta liedelle. Laita pannuun seesaminsiemenet, levitä ne tasaisesti pannuun.
Kun siemenet alkavat poksahdella, lisää öljy ja heti perään pavut. Kääntele papuja nopeasti pannussa ja kaada pannuun soijakastike ja riisiviinietikka. Anna kiehua reippaasti pieni hetki koko ajan papuja käännellen.
Kaada pavut liemineen tarjouluastiaan.

VINKIT: Tässä pitää toimia nopeasti, joten jos aioit mitata ainekset niin mittaa ne tosiaan valmiiksi odottamaan. Tämä ei ole niin millilitran päälle, joten vapaa kaato on ihan ok. 
Lisuke onnistuu myös pakastepavuista, niitä ei tarvitse keittää, mutta sulata ne kiehuvassa vedessä, papujen ei saa olla jääkylmiä kun ne päätyvät pannuun, eikä varsinkaan jäisiä.

Pikapizza

maanantai 14. syyskuuta 2015



Järjestimme lasten leffaillan ja kutsuimme serkkulapset katsomaan meidän perheen (tai ainakin lasten) suosikkielokuvaa Frozenia. Leffaa katsellessa tarjottiin tuhtia iltapalaa: pikkupizzoja, juustoja, hedelmiä, popcornia ja jauhotonta suklaakakkua.
Oikean pizzan valmistaminen kestää vähintään tunteja, mieluummin jopa päiviä, mutta voitaikinapohjaiset pikapizzat valmistuva puolessa tunnissa. Ne ovat erinomaista tarjottavaa illanistujaisiin, juhliin ja piknikille.




Kaikki tarjottavat tilattiin Alepa Kauppakassista suoraan kotiovelle kannettuina ja sain kuin sainkin leffaillan tarjottavat valmiiksi jo ennen kuin vieraat tulivat. Ruokaostosten tekeminen kotisohvalta on helpottanut arkea ihan huomattavasti, kumman paljon menee päivässä aikaa pohtiessa mitä syötäisiin ja mitä kaupasta tänäänkin ostaisi. Tilaamalla ostokset netistä, olen välttänyt tuolta päänvaivalta ja energiaa vapautuu muuhun olemiseen.
Tilaus toimi taas ensimmäisen kerran tapaan varsin sujuvasti. Tällä kertaa ruksin osan tuotteista ei-korvattaviksi eli en halunnut tilalle korvaavaa tuotetta mikäli haluamani olisi lopussa. Ainut korvattu tuote olikin smurffilimuksi vaihdettu muumilimu. Pärjäsimme.
Tilasin nyt ensimmäistä kertaa pakasteita ja nekin saapuivat aivan umpijäässä eli juuri niin kuin pitääkin.

Sen verran nyt vielä tuosta Frozenista, että munkin mielestä se on ihana. Olen nähnyt sen 138 kertaa ja silti tirautan lopussa aina muutaman kyyneleen.

Pikapizzat

1 pkt voitaikinalevyjä
0,5 tlk tomaattimurskaa
puoli ruukkua basilikaa
1 pieni valkosipulinkynsi

tonnikalatäyte
1 tlk tonnikalaa
2 rkl ruohosipulia silputtuna
valkopippuria
emmental-raastetta

jauhelijatäyte
300 g naudan jauhelihaa
1 tl paprikajauhetta
emmental-raastetta

juustotäyte
mozzarellaa

Levitä voitaikinalevyt pöydälle sulamaan, sulatus kestää noin 15 minuuttia. Valmistele täyte taikinalevyjen sulaessa.
Soseuta tomaattimurska, basilika (voit käyttää myös pehmeät varret) ja valkosipuli sauvasekoittajalla.
Tonnikalatäytettä varten silppua ruohosipuli ja sekoita kaikki aineet juustoa lukuunottamatta huolellisesti kulhossa.
Jauhelihatäytettä varten paista jauheliha kypsäksi paprikajauheen kanssa.
Kauli sulaneet taikinalevyt neliöiksi ja leikkaa ne neljään osaan. Nosta taikinapalat leivinpaperin päälle uunipellille. Palat eivät pysy neliöinä vaan niistä tulee suorakaiteita ja voit laittaa palat ihan vierekkäin, voitaikina vetäytyy hieman uunissa.
Levitä taikinoille teelusikallinen tomaattikastiketta, täytteet ja lopuksi juusto.
Paista pikkupizzoja 220-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.




Yhteistyössä Alepa Kauppakassi


Helpot hölskykurkut

lauantai 29. elokuuta 2015



Kahden raaka-aineen hölskykurkut on suunniteltu tilliä kohtaan epäluuloisesti suhtautuvia lapsia ajatellen. Tilli sopii kuulemma eläimille. Lienenkö eläin kun kuitenkin lusikallisen tillisilppua tölkkiin vielä lisäisin.



Tölkillinen kurkkuja
400 g (avomaan) kurkkuja
1 rkl riisiviinietikkaa
(1 rkl tillisilppua)
(suolaa)

Kuori kurkut kuorimaveitsellä tai juustohöylällä ja leikkaa ne noin 5 mm paksuiksi siivuiksi. Lado kurkut tölkkiin, tai ihan mihkä ikinä kannelliseen purkkiin, jonka kansi sulkeutuu tiiviisti. Lisää riisiviinietikka (ja tilli ja suola). Sulje tölkin kansi ja hölski niin pirusti.
Nosta tölkki jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.



VINKIT: Tavan kurkkua ei ole pakko kuoria, avomaan melkeinpä on. Voit valuttaa kurkut ennen tarjoilua jos niistä on irronnut jääkaapissa paljon nestettä.


Coleslaw

torstai 20. elokuuta 2015







Kyllä ne ameriikkalaiset taitaa nää majoneesiherkut! Paitsi että tähän mun versioon ei tule majoneesia. Coleslaw maistuu ihan erityisen hyvältä grillatun ruoan lisukkeena, mutta minä olen kyllä ahtinut tätä raikasta kaaliraasetta kitusiini ihan sellaisenaan, lounaaksi.

300 g valkokaalia
300 g porkkanaa
1 kesäsipuli (tai salottisipuli)
1 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
1 dl turkkilaista jugurttia
1 rkl lehtipersiljasilppua
suolaa
mustapippuria

Suikaloi kaali, porkkanat ja sipuli. Laita kasvikset isoon kulhoon. Lisää loput aineet ja sekoita. Anna makustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

VINKIT: Porkkanat voi raastaa isolla terällä. Koneellinen raastaminen sopii erityisen hyvin.
Yrtiksi käy myös tilli, rakuuna, meirami, oregano tai minttu, kokeile myös erilaisia yhdistelmiä.



Naked nutella strawberry cake - alaston nutella-mansikkakakku

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015



Viileestä kesästä ei ihan herkästi ylisanoja keksi, mutta on siinä sellainen iloinen puoli kuin pitkä ja hyvä marjakausi. Olkoonkin, että sadot ovat vähintään viikon myöhässä, mutta koskapa viimeksi ostit mansikoita laatikollisen hintaan 24 euroa vielä heinä-elokuun taitteessa? Niinpä.



Viileenkin kesän kakkuhitti on jälleen naked cake - alaston kakku. Ei siinä sen alastomampaa kuin että sitä ei kuorruteta. Sopii mulle oikein hyvin, en oikein hallitse niitä kuorrutteita. Naked cake on myös varsin helppo kasattava lapsille pienellä avustuksella, kolmevuotias selvisi mansikoiden asettelemisesta ja mascarponen leivittelystä ihan itsenäisesti.

Niin hei, tässä kakussa on täytteenä nutellaa, mascarponea ja mansikoita, ei voi mennä pieleen näillä.
Alastoman kakun mahdolliset kauneusvirheet saa peittoon näppärästi tomusokerilla tai sitten voi antaa vaan olla. Tai laittaa strösseliä.



Kakkupohja:
Pohjaan otin ohjeen Peggyn pieni punainen keittö -blogista. En aio sitä tähän nyt kopioida, että kliketiklik, sieltä löytyy. Ja ihan järjettömän hieno toi Peggyn kakku muuten!

Täytteet
200 g mascarponea
1 dl tomusokeria
1 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta
n. 1 dl nutellaa
mansikoita

Sekoita mascarpone, sokeri, maito ja vaniljauute. Koostumuksen tulisi olla helposti levitettävää, mutta ei valuvaa.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä pohjille nutellaa, asettele mansikat reunalle ja täytä mansikoiden muodostama kolo mascarponella.




Lämmin lohi-pastasalaatti

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015



Tässäpä teille ihan huippuhyvä kalaruoka!
Nopea salaatti istuu kiireiseen arki-iltaan erinomaisesti, on täyttävää ja maukasta. Salaatin salaisuus piilee marinoidussa lohessa. Käytin valmiiksi marinoitua Apetitin bbq-lohta. Sain sellaisen viestintätoimiston pressitilaisuudesta. Marinoinnin voi toki hoitaa oman maun mukaan esim. pestolla, currytahnalla tai harissalla.




500 g marinoitua lohifileetä
300 g täysjyväpastaa
1 pieni porkkana
vihreitä oliiveja
oliiviöljyä
100 g salaattisekoitusta

Paista lohipalaa 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Nyhdä kypsä lohi salaattikulhoon.
Keitä pasta ohjeen mukaan al dente (eli kaksi minuuttia vähemmän kuin pussissa lukee). Sekoita kypsä pasta lohipaloihin.
Kuori porkkana ja suikaloi se kuorimaveitsellä. Sekoita porkkanasuikaleet ja oliivit salaattiin. Lisää vielä reilu luraus oliiviöljyä ja salaattisekoitus.

VINKIT: Lohen voi paistaa jo vaikka edellisenä päivänä. Jos haluat tästä seuraavaksi päiväksi lounasevään, ja kukapa ei haluaisi, ota lounasannos sivuun ennen salaatin lisäämistä.


Paahdetut parsat appelsiinipedillä

maanantai 13. huhtikuuta 2015





Vihreä takoparsa rakastaa appelsiinia. Uunissa paistaminen on kätevä tapa valmistaa parsaa isompi satsi kerralla.

Uuniparsa (pellillinen)
2 nippua vihreää parsaa
1-2 appelsiinia
1 oksa tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Huuhtele ja kuivaa parsat (ja kuori ne). Pese appelsiinit huolella ja siivuta ohuelti. Levitä siivut uunipellille.
Lado parsat appelsiinisiivujen päälle. Kaada oliiviöljyä nauhana parsojen päälle. Mausta kunnolla suolalla ja pippurilla. Revi lopuksi neulaset rosmariinista parsojen päälle.
Paista parsoja 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Käännä parsat ainakin kerran paiston aikana ja tarkkaile kypsyyttä, varo ylikypsentämästä.



Huomioita: Suosittelen kyllä kuorimaan parsan, kuvissa se näytti vaan kivemmalta kuorimattomana.
Alkuperäinen resepti on Alaska from scratch -blogista.

Omenapiirakan makuinen tuorepuuro

tiistai 7. huhtikuuta 2015



Miten sun viikko alkoi pitkän viikonlopun jälkeen? Mun meinasi käynnistyä varsin kiukkuisesti, minijengi heräsi jo joskus kuudelta, taapero mölisi ja esitti vaatimuksia, vauva mölisi ja roukkui terävillä kynsillään mun naamassa, kissakin oli ärsyttävä. Muu perhe nousu ja mä totesin itselleni, etten kyllä nouse näissä tunnelmissa. Puoli tuntia lisää peitto korvilla uudelleen asennoitumassa ja nousin valmiiseen aamiaispöytään kahville ja kaurapuurolle iloisena ja vieläpä energisenä. En muista koska olisin viimeksi tuntenut oloni energiseksi, jei!

Olen valtavasti tykästynyt tuorepuuroon, joka laitetaan illalla tekeytymään jääkaappiin. Uusin suosikkipuuroni maistuu ihan omenapiirakalle. Piirakan maun salaisuus piilee kardemummassa, samoilla aineksilla ilman kardemummaa ei vaan toimi. Tai siis hyvää on, muttei maistu omenapiirakkaiselle.

Tuorepuuro yhdelle

1 dl neljän viljan hiutaleita
0,25 tl kanelia
veitsenkärjellinen kardemummaa
0,25 tl vaniljauutetta
1 dl omenasosetta
1,5 dl kefiriä (tai maustamatonta jugurttia tai piimää)

Sekoita kulhossa hiutaleet, kaneli ja kardemumma.
Mittaa kulhoon omenasose, kefir ja vaniljauute. Sekoita huolella ja nosta jääkaappiin yön yli.



Keväinen kanasitruunapasta

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kyllä se niin vaan on, että kevät tuo mukanaan sitruunan. Taannoin kysyin teiltä lukijoilta kevään merkeistä keittiössänne, ja yleisimpiä olivat verhojen vaihtaminen, salaatin syöminen ja talviaiheisten muumimukien työntäminen kaapin perukoille.

Toinen varsin selkeä kevät ruoka sitruunan ohella meillä on parsa. Yleensä syödään ekat pääsiäisenä, tänä vuonna on kyllä otettu varaslähtöä jo pariin otteeseen. Tänä vuonna pääsiäisparsoissa tulee maistumaan mm. appelsiini, mutta palataan niihin myöhemmin.



300 g broilerinfileesuikaleita
öljyä
2 dl kermaa
1 rkl soijakastiketta
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan puristettu mehu
puoli ruukkua basilikaa
2 kevätsipulia
1 rkl pinjansiemeniä
mustapippuria myllystä

Paista broilerinfileesuikaleisiin kuumalla pannulla öljytilkassa väriä molemmin puolin.
Kaada pannuun kerma ja mittaa soija. Peitä kannella ja laske lieden lämpötila miedon puolelle.

Pese sitruuna varsin huolellisesti. Käytä luomusitruunaa jos mahdollista. Raasta sitruunasta hellästi kuori ja lisää kuoriraaste pannuun. Puolita sitruuna ja purista mehut pannuun.

Silppua basilikanlehdet ja siivuta kevätsipulit. Lisää basilika ja kevätsipulit kera pinjansiementen valmiiseen kastikkeeseen. Viimeistele mustapippurilla.

Sekoita kastikkeeseen keitetty pasta, nauti kera parmesaanin.

Huomioita: Soijakastike korvautuu ihan suolalla, minä vaan satun pitämään kovasti soijakastikkeesta.

Chorizo-paprikamunakas

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Munakas on näitä arjen pikaruokasuosikkeja kun pöytään haluaa saada herkullista alle puolessa tunnissa ja lieden äärellä sen kummemmin hengaamatta. Tosin mä kyllä tykkään siitä hellan kulmalla hengaamisesta, omaa aikaa ja silleen.
Tämä chorizomunakas, johon paprika muuten tulee purkista ruokakerman muodossa, on löytänyt tiensä meidän ruokalistalle viime viikkoina jo useamman kerran.




Chorizo-paprikamunakas (2-3:lle)

4 chorizo-raakamakkaraa
6-8 kananmunaa
0,5 dl paahdettu paprika –ruokakermaa
1 ruukku lehtipersiljaa

Kuumenna iso paistinpannu keskilämpöiseksi. Purista makkara suolestaan pieniksi palloiksi. Laita makkarapallot pannulle ja paista käännellen noin 5 minuuttia kunnes liha on kypsää.

Makkaroiden paistuessa riko kanamunat kulhoon. Riko munien rakenne haarukalla ja lisää kerma. Silppua lehtipersilja karkeasti, voit käyttää myös varret. Lisää lehtipersilja kanamuna-kermaseokseen ja sekoita.

Kaada munaseos pannulle ja laske lieden lämpötilaa. Sekoita muutaman kerran reunoilta kohti keskustaa, jotta munakas hyytyy tasaisesti.
Paista kannella peitettynä miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia kunnes munakas on hyytynyt.



Soijahunajanuudelit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015



Tässäpä soijakastikkeen ystäville lisää lempiruokia.


250 g broilerin fileesuikaleita
300 g (soba)nuudeleita
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl rypsiöljyä
5 dl vettä
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl hunajaa
1 ruukku korianteria
4 kevätsipulia

Paahda seesaminsiemeniä muutama minuutti kuumalla kuivalla pannulla. Kaada paahtuneet siemenet lautaselle.

Kaada pannuun öljy ja lisää broilerinsuikaleet. Kääntele suikaleita pannulla pari minuuttia. Lisää pannuun vesi, soijakastike ja hunaja. Keitä miedolla lämmöllä kannella peitettynä 8-10 minuuttia.

Broilerin kypsyessä keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua korianteri ja kevätsipuli.

Ota pannu liedeltä kun broilerinsuikaleet ovat kypsiä. Lisää valutetut nuudelit, korianteri, kevätsipuli ja paahdetut seesaminsiemenet.


Paahdettu tomaattikeitto

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015



Tämä tomaattikeitto valmistuu kuin itsestään ilman pilkkomista, haudutusta ja muuta aikaa vievää puuhastelua. Itseäni epäilytti voiko näin vähillä raaka-aineilla valmistua hyvä keitto. Tomaattien ja valkosipulin paahtaminen kuitenkin riittää maun muodostukseen, multahan jäi kokonaan keittoon tarkoitetut puskat basilikaa ja minttua käyttämättä, unohtui, mutten jäänyt kaipaamaan mitään lisämakua. Puuttumisen huomasinkin vasta seuraavana päivänä kun katse osui rehuun keittiön pöydällä.

Alkuperäinen ohje on Glorian Ruoka ja viini -lehdestä. Tein muutamia muokkauksia kuten vaihdoin kirsikkatomaatit luumutomaatteihin, kirsikkatomaateilla alkoi nääs tulla sopalle jo kivasti hintaa.. Kirsikkatomaateilla tosin pääsis helpommalla kun niitä ei tarvitse pilkkoa lain.



1250 g tomaatteja
5-10 valkosipulinkynttä (maun mukaan)
1 rkl provencenyrttiseosta
1 rkl kookossokeria
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
0,5 dl oliiviöljyä (suunnilleen, ei ole niin millilitran päälle tämä)
1 rkl omenaviinietikkaa
2 dl kasvislientä
(1 ruukku basilikaa, muutama oksa minttua)
kotijuustoa

Leikkaa tomaatit neljään lohkoon ja lado uunivuokaan, johon ne mahtuvat yhteen kerrokseen. Nakkaa sekaan valkosipulinkynnet kuorineen. Ripottele tomaateille yrttimauste, sokeri, suolaa ja rouhi pippria, norota kaiken päälle lopuksi öljy.
Lykkää uunivuoka 180-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.
Purista valkosipulinkynnet kuoristaan kattilaan. Kaada mukaan tomaatit kaikkine öljyineen. Itse käytin nuolijaakin, että sain viimeisenkin öljypisaran mukaan kattilaan. Lisää etikka (ja tuoreet yrtit.) Soseuta keitto sauvasekoittajalla. Lisää kasvisliemi. Kannattaa laittaa ensin puolet, ja tarkistaa keiton paksuus. Kiehauta vielä.
Murusta keiton päälle kotijuustoa ja nauti!



Fenkoli-omenasalaatti

maanantai 29. joulukuuta 2014


Omenasta ja fenkolista saa nopsaan raikkaan lisukesalaatin, joka sopii erityisen hyvin kalan kanssa.

Fenkoli-omenasalaatti

1 fenkoli
1 granny smith -omena
korianteria
1 lime
1 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa

Leikkaa fenkolista kanta ja poista uloin kerros jos se näyttää kuppaselta, leikkaa omenasta siemenkota. Siivuta kumpainenkin ohuelti. Silppua korianteri ja sekoita kaikki kolme tarjoiluastiaan. Tee kastike: purista limestä mehu ja sekoita mehuun hunaja ja oliiviöljy. Lusikoi kastike salaatille. Mausta lopuksi sormisuolalla.


Feta-melonisalaatti ehdottomasti mintulla

torstai 7. elokuuta 2014

Firman yksivuotissynttäreillä tärkeän osan ruokapöytää muodosti hellekesän ehkä ykkösin herkku, melonisalaatti. Voittaja-ainekset ovat koossa yksinkertaisen ja lyhyen raaka-ainelistan, helpon ja minimaalisesti liettä vaativan valmistusprosessin sekä raikastavan ja nestetasapainoa hellivien ominaisuuksen ansiosta.

vesimelonia
(pipar)minttua
(paahdettuja) pinjansiemeniä
fetaa

Kuutioi meloni, pistä kuutiot kulhoon, revi joukkoon minttu. Siirrä jääkaappiin odottamaan tarjoilua jos siihen on enemmän kuin viisi minuuttia aikaa. Melonin kannattaa olla muuten lähtökohtaisesti kylmää.
Paahda pinjansiemenet jos aiot ne paahtaa. Paahdetut ovat parempi, mutta jos keittiösi lämpötila hipoo jo valmiiksi 40 astetta niin anna olla.
Ota kulho jääkaapista juuri ennen tarjoilua ja lisää pinjansiemenet ja murusta joukkoon feta ihan reilusti (puhtain) käsin.


Kolmen kaalin salaatti

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Voiko sitä liikaa hokeakaa, että usein ne yksinkertaisimmat asiat on just niitä parhaita? Niin kuin nyt tämä kolmen kaalin salaatti. Sitä paitsi kaalit ovat kesän ehdoton muotivihannes. Niitä kasvattaa kaikki, niitä syö kaikki. Kuka ei esimerkiksi ole jo kokeillut lehtikaalisipsejä?
Salaatin varhaiskaali on kaupasta, nyt sitä saa ja se on halpaa, palmukaali (mustakaali) on omalta parvekkeelta ja lehtikaali Stadin puutarhurin pellosta. Pellot sijaitsevat Herttoniemen kartanon mailla, bussilla (mm. 88 ja 85 Herttoniemestä) pääsee ihan viereen, ja pelloilla on satomyyntiä joka torstai koko kesän ajan.

Kolmen kaalin salaatti

varhaiskaalia
lehtikaalia
palmukaalia
sormisuolaa
sitruunamehua
oliiviöljyä

Suikaloi varhaiskaali ohuelti. Riipaise lehdekkäistä kaaleista kovat ruodit irti ja revi lehdet salaattikulhoon käsin. (Lehdet on muute syytä pestä ja kuivata ennen salaattipuuhia.)
Mausta suolalla, kevyellä puristuksella sitruunamehua ja hyvällä oliiviöljyllä.
Kesän paras salaatti on valmis!


Mansikkakiisseli

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Enpä ollut sitten yläasteen kotitaloustuntien kiisseliä keitellyt, mutta nyt ilmestyi lähikauppaan kotimaiset mansikat erinomaisella Honeyoye-varhaislajikkeella ja edellisenä päivänä ostetut belgialaisetkin piti johonkin pistää. Siispä kiisseliä.
En mennyt kaappia edemmäs kalaan, kun ohje löytyi perunajauhopaketin kyljestä, arvelin sen olevan varsin pätevä, kun se kerta tuhansiin ja taas tuhansiin paketteihin vuosittain päätyy. Kiisseliä on tullut syötyä yläasteen kotitaloustuntien jälkeen, jopa oikein oivallisia raparperisia ja luumuisia, mutta niiden ohjeet ovat selkeesti olleet jonkin toisen paketin kyljestä. Totuus tästä mansikkakiisselistähän on rään koostumuksen omaista, olmin väristä ja laihan makuista, mutta siltikin liian makeaa limaa. Muistelin, etten pidä mansikkahillossakaan marjasattumista, joten sentään surautin marjani ensin sauvasekoittajalla sileiksi, että jotain hyvää tässäkin keitoksessa. Lapsi Prinsessa I:stä lainatakseni, ei ollut "minun makuista" ja oli "minulle liian makeaa". Huomautettakoon, että myös perunat voivat olla liian makeita, erityisesti salaatinlehdet ovat kuulemma juuri sitä..
No mutta tekevä oppii, kantapään kautta. Kun tekee kerralla kaikki mahdolliset virheet (kiitos perunajauhopaketin) niin seuraavalla kerralla sujuu jo huomattavasti paremmin. Joten stay tuned for more kiisseli!
Tähän ei nyt varmaan tarvitse tätä jo laajalti parjattua ohjetta julkaista, jokainen lukekoon paketistaan ja välttäköön muiden tekemät virheet, eli ohjeen noudattamisen. 
No ei se nyt varmaan sysihuonoa ollut, sillä tämä todellakin oli kersojen makuista eikä lainkaan liian makeaa heille.


Kesäkurpitsakeitto

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kesällä menee enenpi sellaista kylmää kurkkukeittoa ja gazpachoa, mutta nyt on olosuhteet sellaiset, että keiton pitää lämmittää. Oivallista lämmikettä tarjoaa Chocochili-blogista löytämäni kesäkurpitsakeitto. Chocochilin keitto on luonnollisesti vegaaninen, omani enempi mallia kaapin antimet.
Harkitsin kesäkurpitsan istuttamista parvekkeelle, mutta jotenkin jänistin vielä tänä vuonna. Katsotaan nyt miten tomaattien, kurkkujen, papujen ja porkkanoiden käy (jos selviävät tästä takatalvesta, ilman mulla olis jo tomaatteja, prkl) ja palataan asiaan ensi vuonna. Kaupan kesäkurpitsoissa kun on melkeistä aina ongelmana järjetön koko, omasta tarhasta kurpitsat saisi napsia juuri sopivan kokoisina eli alle 20-senttisinä. Onneksi saksalainen ylpeytemme Lidl on ymmärstänyt kurpitsan koon merkityksen ja sieltä harvemmin löytyy ylimittaista vihannesta, tosin niiden kotimaakin on sitten jossain muualla kuin tässä ihan kulmilla.
Niin tai näin, herrrkullinen keitto syntyi hetkessä varsin yksinkertaisin raaka-ainein ja upposi erinomaisesti myös pastanystäviin.

Kesäkurpitsakeitto

3 pientä nippusipulia varsineen
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 kg kesäkurpitsaa
1 l luomukanalientä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu
(tuoretta minttua maun mukaan)
1 dl maustamatonta jugurttia

Siivuta sipulit ja kuullota niitä hetki kattilassa oliiviöljyssä. Paloittele kesäkurpitsat kiekoiksi ja lisää kattilaan kuullottumaan, kolmisen minuuttia riittää.
Kaada kattilaan puolet liemestä, peitä kannella ja anna kiehua rauhakseltaan kunnes kesäkurpitsat ovat aivan pehmeitä. Keitä mieluumin liikaa kuin liian vähän, kauaa ei mene kuitenkaan.
Lisää kattilaan sitruuna (ja minttu) ja soseuta keitto. Lisää lopuksi jugurtti, sekoita ja tarjoile.


Blogger Template created by Photographic Elements