Sormiruokaa

torstai 31. toukokuuta 2012

Ymmärtämykseni mukaan Lapsi Prinsessa ja sen ruoka eivät sittenkään karkoita viimeisiäkin lukijoitani, vaan joku jopa suorastaan ilmaisi mielenkiintoa tuon pienikokoisen ihmishahmon murkinointia kohtaan. Käsitelköön ensimmäinen aiheeseen syventynyt postaus sormiruokailua.
Heti kärkeen huomautan ja korostan, että esittelen tässä meidän perheen mallia aiheesta. En siis yksioikoisesti mitään koulukuntaa, ideologiaa, oppi-isää tai neuvolaopasta, vaan miten ja miksi meillä tätä aihetta lähestytään. En myöskään usko, luule tai kuvittele, että meidän perhe olisi vauvan ruokinnassa jotenkin tai millään tapaa parempi tai oikeassa muihin perheisiin verrattuna.

Sormiruokailu tarkoittaa siis sitä, että lapsi syö itse omin pikkuisin kätösinsä, alkuun ihan vaan sormineen ja pikkuhiljaa ruokailuvälinein. Soseille voi halutessaan heittää iloiset ja lopulliset hyvästit.
Lapsi Prinsessa saa kyllä myös sosetta. Tästä aiheesta lisää omassa postauksessaan.



Valinta osui sormiruokaan jo Lapsi Prinsessan ollessa hyvin hyvin pieni, mutta erinäisistä syistä* lapselle tarjottiinkin ensimmäinen kiinteä ateria (jos bataattisosetta voi kiinteäksi kutsua) jo hiukan ennen kuin se ehti täyttää viisi kuukautta. Istuminen ei oikein silloin vielä onnistunut eikä näpeissäkään välttämättä ollut tarpeeksi taitoa murkimeen tarttumiseksi, joten aloitettiin soseilla. Ensimmäinen omin sormin suuhun viety ruoka tarjottiin 5-kuukautispäivänä maissinaksun muodossa, silloin istuttiin myös syöttötuolissa ensimmäistä kertaa.*





































Valinta soseiden suhteen osui kotiruokaan eli kaikki tarjottavat soseet on tarkoitus keittää itse. No se on kuulkaa oikeesti aika puuduttavaa puuhaa. Ensin pilkot, sitten keität, sitten soseutat, sitten pakastat ja sitten sulatat. Eikä Lapsi Prinsessakaan alkuinnostuksen jälkeen oikein niistä enää välittänyt. Esimerkkinä omena: sose ja tuorepuristettu mehu aiheuttivat valtavia inhon väristyksiä, mutta kun vauvan käteen antoi omenalohkon, niin jo se iski siihen pienillä, mutta ah niin terävillä ja tehokkailla ikenillään, iloa hihkuen.
Edellä listattuun puutumusluetteloon voisi lisätä perään mielikuvituksen, en pysty tarjoomaan lapsiparalle päivästä toiseen jotain hemmetin perunalimaa. Pitäisi keksiä kaikenlaisia yhdistelmiä, maistattaa niitä yhdistettäviä osasia ensin aines kerraallaan, että kelpaako ja tuleeko allergia. Voi elämä ja sen ilon menetys sentään!

Sormiruokaileva lapsi voi syödä tasan niitä samoja asioita kuin muukin perhe samalla aterialla. Tai edes samoista raaka-aineista valmistettua.
Lapsi Prinsessa viihtyy hyvin samassa ruokapöydässä meidän vanhempien kanssa. Ehdimme itsekin syödä ja mini-ihminen pysyy tyytyväisenä ruokaansa sormien välistä puristellessaan ja puristustuotostaan pöytään levitellessään ja ympärilleen viskoessaan.
Koska kaikki ruoka ei suinkaan pursotu, muuttuvat ravintola- ja kyläilykeikat kerralla helpommiksi kun vauva pääsee samaan pöytään muiden ruokailijoiden kanssa. Ruokailu kun on parhaimmillaan sosiaalinen perheen ja ystävät yhteen keräävä tapahtuma, luonnistuu tapakasvatuskin siinä ohessa kuin huomaamatta.





































Jossain kirjassa, jota en omista enkä ole lukenut, mutta josta serkkuni usein puhuu, kerrotaan, että itse alusta saakka syöneet lapset syövät paremmin kuin syötetyt. En tiedä mihin tämä perustuu, mutta uskon mielelläni. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin nirsot kersat. Toivottavasti tämän tuntemattoman kirjan kyseinen fakta todella meidän perheessä osoittautuu todeksi.
Uskon itse syömisen edistävän myös motorisia taitoja ainakin sorminäppäryyden osalta. Viimeistään kun päästään pinsettiotevaiheeseen, niin mieluuminhan sitä yrittää osua peukalolla ja etusormella murusiin pöydällä kuin etsiä lattialta esim. kissojen sapuskeiden jämiä. Tuon samaisen edellä mainitun mystisen kirjan mukaan sormiruokailu edistäisi myös puheen kehitystä. En muista mikä oli selitys, pitää ehkä lainata kirja.. Ainakin varmaan sen verran, että kun syötävillä asiolla on muoto, on ne helpompi oppia, luulisin. Pienessä lasipurkissa kun kaikki luumusta ja mangosta kalaan ja lasagneen näyttää just tasan samalta.






































Minä koen sormiruokailun kaikin puolin helpommaksi, mutta jösses mikä sotku! Ruokaa on aluksi aivan kaikkialla, joten olen kovasti iloinen, että Lapsi Prinsessa on syömisharjoitteluiässä juuri kesällä kun tarkenee vähän vähemmissäkin vaatteissa tai ihan vaatteitta.
Soseetkin saavat julmetun sotkun alussa aikaiseksi, lapsen ei tarvitse kuin kerran osua kädellä lusikkaan, aivastaa tai pikkasen päristellä, niin safkaa on ihan kaikkialla. Jostain aivan käsittämättömästä syystä sosesotkuilta on vältytty Herra Prinsessan ruokintavuoroilla, joten olen taipuvainen uskomaan, että sormiruokailu on kuin onkin sottaisempaa. Paras neuvoni sormiruokailun suhteen koskeekin siivoamista: siivoa pöytä, lattia ja syöttötuoli huolella AINA heti jokaisen ruokailun jälkeen! Jos et, niin saat raaputella safkaa irti lattista mattoveitsellä ja kaivella neulalla syöttötuolin ruuveista. Poikkeuksena maissinaksut, se mönjä irtoo huomattavasti paremmin kerran kuivuneena. Onneksi meillä on sellainen lattiamateriaali, että sitä ei pahemmin useat päivittäiset kosteapyyhinnät juuri rasita.






































Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua mm. näihin linkkeihin:
Baby Led Weaning

Minä jatkan aiheesta lisää myöhemmin uusien ruokalajien yhteydessä. Toivomus on (oma ja muutaman muun), että kerron miten aikuisten ja vauvan ruoka valmistuu samoista raaka-aineista samoille aterioille.

*WHO suosittelee täysimetystä puolen vuoden ikään saakka. Minä suosittelen noudattamaan WHO:n suositusta, mikäli se vain on mahdollista.
Vauvoja ei suositella istutettavan ennen puolivuotisneuvolaa, jossa tarkistetaan jotain selästä. Älä siis laita vauvaasi syöttötuoliin jos se ei osaa istua. Älä ainakaan tue sitä siihen istumaan vöin ja tyynyin. Lapsi Prinsessa osaa jo istua viiden kuukauden ikäisenä, siksi se ruokailee syöttötuolissaan.

Tortellini on brodo

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kanaliemessa keitetyt tortellinit oli yksi mun lempiruokia Italiassa asuessa. Valmistus ei vaadi juuri minkäänlaista taitoa, senkun keität kanaa suolatussa vedessä pari kolme tuntia. Otat kanan pois ja keität tortellinit liemessä. Kanan kanssa veteen voisi laittaa toki jotain mausteitakin.
Olis pitänyt tehdä tortellinit itse, nää kaupan juusto- ja basilikatäytteiset eivät olleet ollenkaan mun makuun. Herra Prinsessalle sen sijaan maistui hyvin, ettei ne ihan kelvottomia voineet olla.

Kana on siis se eläin, joka munii kananmunia. Broileri on se eläin, jolla on julmetut rinta- ja reisilihakset. Se on vähän niinkuin epäeläin mun mielestä. Luomukana on se eläin, joka munii luomumunia. Sitten kun se ei enää muni, se ei ole teurasjätettä vaan todella hyvää ihmisruokaa.
Mä jo paistetun riisin yhteydessä kehaisin näitä Pajuniemen luomukanoja, joita pakastettuina myydään, ainakin Stockmannilla. Mä olen odottanut tätä kotimaista vaihtoehtoa kuin kuuta nousevaa jo piiiitkään. Jos näiltä lihataloilta kysyy, niin ei varmaan ole ollut aiemmin kysyntää. Toivottavasti tätä ostaa siis muutkin kuin minä. Stockalla hinta oli jotain 13 euroa kilo ja siinä on ihan varmasti vähän Stocka-lisää, mutta se ei musta silti ollut vielä liikaa.


Apinanleipäpuuta aamiaiseksi

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Baobab, tuo Pikku Prinssin elämää hakaloittava katala kasvi, taipuu maistuvaksi superfood-patukaksi. Joutaakin syötäväksi, moinen planeettoja tuhoava kasvin-ketale!

Mein pienen pienessä lähikaupassa on luomuhylly, josta patukan löysin, enkä voinut vastustaa kiusausta. Ruokakipparissa on ensinnäkin todella hyvä valikoima kaikkea ja mielestäni erittäin fiksusti toteutettu tämä luomuhylly, siitä löytyy tuikitavallisten lisäksi vähän erikoisempia tuotteita, joita ei muuten hyllyillä ole, mutta tuikitavalliset löytyvät myös muun valikoiman joukosta, osana ihan normaalia tuotevalikoimaa. Kaikenlaista superainesta sisältävää apetta vieläpä tyylikkäästi pakattuna oli pakko saada maistettavaksi.

Pitsaakin saa viereisestä kebulasta tosi helposti, mutta kyllä mä mielelläni opastan tekemään sitä itse, puoltavia seikkoja riittää, maku nyt vaikka ensimmäisenä. Urpo-Outi.
Baobab maistui vahvasti tummalta suklaalta ja kuivatuilta marjoilta. Kun ei ole aiempaa kokemusta kyseisestä puusta, niin paha sanoa miltä ja miten se patukassa maistui, mut hyvää oli.  Mulle tämä sopisi parhaiten välipalaksi, tiiättekö, niihin iltapäivän pitkiin tunteihin, kun kahvin kanssa tekee mieli jotain makeaa. Suuntaan toistekin kohti Wow!babia lähikaupassa, josko siellä olisi sisilialaisilla sitruunoilla maustettua patukkaa myös.



Kurpitsasose

tiistai 8. toukokuuta 2012

Talvikurpitsaa, valkosipulia, kevätsipulia ja basilikaa.
Tarkemmin, kuori ja poista siemenet kokonaisesta talvikurpitsasta, kuutioi ja laita kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kurpista peittyy. Lisää vielä noin puolikas pienestä valkosipulinkynnestä ja yksi siivutetty kevätsipuli varsineen. Keitä kunnes kurpitsa on pehmeää. Lisää basilikanlehdet. Kaada koko keitos tehosekoittimeen ja soseuta.

Ihanasti värjää tää talvikurpitsa. Lapsi Prinsessa joutuu aterioimaan lähes alasti. Siitä taas aiheutuu sellaista ikävää sivutoimintaa kuten varpaiden natustelua soseen lomassa.

























Kysely, vastatkaa pliis mahdollisimman moni kommentteihin:
Pitäiskö postata täällä aikuisten ruokien lomassa näitä vauvanversioita vai aloittaa ihan oma blogi näille ja laittaa se tänne välilehdeksi? Mulla kun saattais olla tästä vauvojen ruokinnasta enemmänkin sanottavaa kuin sose silloin ja kuva tällöin.

Paistettu riisi

maanantai 7. toukokuuta 2012

Paistettu riisi on mitä mainiointa hävikinminimoimisruokaa. Siihen voi hukuttaa joko ylijäämäriisit tai happamoitumista edeltävät kasvikset tai edellisen aterian muut jämät tai vaikka nämä kaikki.
Resepti on niin kovin yksinkertainen: Laitetaan pannulle hyvin kuumuutta kestävää kasviöljyä, vähän chiliä ja sopivasti jeeraa. Lisätään riisi ja muut paistettavat. Pyöritellään niin kauan, että kaikki ainekset on sekaisin ja kuumia. Sitten annetaan seistä koko homman kuumalla liedellä viitisen minuuttia, jotta pannun pohjimmainen riisi rapsakoituu.

Me syötiin tätä eilen, pannussa basmatiriisiä, kanaa ja kevätsipulia. Koska meillä ei syödä broileria, niin tällä kertaa tätä tehtiin kyl ihan tarkoituksella ilman mitään hävikkejä. Keitin Pajuniemen luomukanan jo edellisenä päivänä ja riivin lihat tähän. Liemi menee tulille tänään, siitä lisää myöhemmin siis. Tää oli vasta eka kana, jonka ostin eikä todellakaan jää viimeiseksi, tämä on se tuote, jota minä olen (koko ikäni) kauppoihin odottanut!

EDIT: Nyt kun tätä tarkemmin mietin, niin ainakin perinteisen broiskutuotannon mittapuin ja kriteerein jo pelkkä luomukana on herkkua hävikistä!

Kuvitusta Pajuniemen luomukanalasta

Pekoni-basilikarisotto

lauantai 5. toukokuuta 2012

Tämän risoton valmistusvaiheista on silleen vähän vaikee sanoo mitään kun en tehnyt muuta kuin paistoin pekonin ja kuutioin sipulin. Ja annoin ohjeita, et missä vaiheessa lisätään pekonit ja missä vaiheessa basilikat. Ohjeistus kuului, että pekoni viimeisen liemikauhallisen perään ja revityt basilikanlehdet ihan lopuksi parmensaanin jälkeen.
Herra Prinsessa laittoi chiliä, mikä sopi tähän oikein hyvin ja mitä en itse olis kyllä risottoon arvannut laittaa. 
Ohjeita risoton keittämiseen löytyy kun laittaa tuohon oikealle hakuun risotto.



Hävikistä herkuksi

perjantai 4. toukokuuta 2012

Jokainen suomalainen haaskaa ruokaa vuodessa 25 kiloa. Se on aikamoinen määrä sekä ruokaa että myös rahaa. Kolmisenkymmentä ruokabloggaajaa on nyt käynyt taistoon hävikkiä vastaan Hävikistä herkuksi -tempauksella. Tavoite ja idea on hyödyntää omien kaappien jäämistöä ja samalla innostaa muita tarttumaan jääkaappiin hautautuneisiin artikkeleihin ennen kuin ne muumioituvat.
Prinsessakeittiö on tapauksessa mukana, mun tavoite on toukokuun ajan nollahävikki. Toivottavasti siitä tulee toukokuun jälkeen tapa eikä meiltä kannettaisi enää jätehuoneeseen muuta kuin kahvisakkoja ja vihannesten kuoria.
Hävikkiä meillä nimittäin tulee. Yleisimmät haaskuut ovat salaatti, hedelmät, vihannekset ja leivänkannikat sekä juustojen jämät. Helpoimmalla pääsisi jättämällä nämä tuotteet kauppaan ja ostamalla leipää, jonka kannan joku on jo heivannut mäelle. Mutta kun meillä kuitenkin syödään noita tuoreitakin joskus. Mulla vaan on huono tapa ostaa omenoita ja mandariineja, joita ei meillä kukaan kuitenkaan syö, salaattia rasioissa, joihin aina jää joku jäännöserä ja vihanneksia fiilispohjalta, jotka suunnitelmallisuuden puutteessa päätyvät kompostorin kitaan. Oma lukunsa ovat inkiväärit, sitruunat, sellerit ja muut vastaavat, joista tarvitaan vain osa, vaikka kaupasta joutuu kantamaan kotiinsa kokonaisen.
Nytkin jääkaapissa kasvattaa ituja iänvanhat porkkanat ja punajuuret, jotka voisi vielä aivan hyvin syödä, puoli nippua kevätsipuleita, joista tarvitsin kerran kaksi vartta perunasalaattiin sekä useampikin pienen pieni juustonpala, alunperin herkutteluun ostettu, joita ei normisti tule leivän päälle siivutettua. 
Toukokuun aikana siis tiedossa ainakin jotain, mihin saa upotettua kaksi punajuurta, lisäksi laitan jakoon omia vinkkejäni ateriasuunnitteluun.
Edellä luvattuja odotellessa tutustu tempauksen Facebook-sivuun ja osallistu kilpailuun!


Blogger Template created by Photographic Elements