Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurpitsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kurpitsa. Näytä kaikki tekstit

Tuorejuustojäätelö ja tuorejuustodippi

maanantai 30. marraskuuta 2015




Kurpitsapiirakan makuinen tuorejuustojäätelö maistuu ihanasti joululta. Jäätelön valmistamiseen ei vaadita kuin pari hassua raaka-ainetta, pakkasen kestävä kulho ja haarukka. En omista jäätelökonetta, joten uskallan luvata, että haarukan voimin tulee aivan yli hyvää itse tehtyä jäätelöä.
Kehitin kurpitsa-tuorejuustojäätelön Blogiringin ja Crème Bonjourin yhteistyöhön. Arvoin pitkästi jäätelön ja tuorejuustodipin välillä ja päädyin lopulta molempiin, koska more is more! Ja huomenna alkaa joulukuu ja se tarkoittaa sitä, että herkuttelussa on lupa laittaa ihan uusi vaihde silmään ja siirtää hyvyyksillä lastattua kättä kohti suuta kiihtyvällä tahdilla. Jäätelössä ja dipeissä ei ole lainkaan valkoista sokeria vaan makeus hoituu ihan tilkkasella vaahterasiirappia.
Postauksen lopussa on video todistamaan kuinka helppoa tämän jätskin tekeminen on ihan ilman jäätelökonettakin.


Kurpitsamania jatkuu

Yritin rajoittaa kurpitsamaniani lokakuukun, mutta se senkun vaan jatkuu. Myskikurpitsat huutavat kaupassa mun nimeä kun yritän kävellä ohi ja aina hellyn kantamaan yhden mukanani kotiin. Jos olisi iso pakastin, säilöisin kurpitsasosetta syksyllä siinä missä marjojakin, jotta sitä riittäisi aina pitkälle kevääseen. Tuorejuustojäätelö valmistuu muuten marjoista siinä missä kurpitsastakin. Miettikääs vaikka karpalo- tai puolukkajäätelöä ja kinuskikastiketta. Omnom.


Piparit tykkäävät juustoista

Tuorejuustodippi syntyi muinoin kun napostin cream crackereita ja suosikkituorejuustoani eli mustapippuria kuopimalla juustoa keksille purkista suoraan. Koska edelleen, more is more. Mitä enemmälti juustoa keksillä, sen parempi. Tuorejuusto sopii dipiksi siis ihan sellaisenaan, juusto kannattaa notkistaa haarukalla, jotta siihen on helpompi dippailla. Tai sitten juustoja voi hieman jatkaa ja kehitellä uusia suolaisia ja makeita makuja. Tein piparien seuraksi sinihomejuustodipin ja appelsiinidipin. Laitoin sinihomejuustodippiin hieman maitoa notkistuksen lisäämiseksi, mutta sen voi jättää poiskin. Appelsiinidipin reseptiin kirjasin yhden ruokalusikallisen siirappia. Itse olisin pärjännyt ilman koko siirappia, mutta arvoisa alle neljävuotiaista koostunut makuraati hyväksyi dipin vasta kolmen teelusikallisen jälkeen. Kokeile siis ensin vähemmällä ja lisää maun mukaan. Vaahterasiirapin voi kokonaan korvata tomusokerilla, joka on vähän makeampaa kuin siirappia, joten varovasti senkin kanssa. Mausteet hoituvat kahdella teelusikallisella piparkakkumaustetta.





Tuorejuustojäätelö

100 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kurpitsasosetta
2 rkl vaahterasiirappia
1 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
0,25 tl inkivääriä
ripaus muskottipähkinää

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi seokseksi pakastimen kestävässä kulhossa.
Siirrä kulho tunniksi pakastimeen.
Sekoita reippaasti 15 minuutin välein pakastuksen aikana.

Dipit

100 g Crème Bonjour mustapippurituorejuustoa
1 rkl maitoa
30 g sinihomejuustoa

130 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl appelsiinimehua
1 rkl vaahterasiirappia
puolikkaan appelsiinin raastettu kuori

Sekoita dippien aineen keskenään ja tarjoile piparien kanssa.


Yhteistyössä Crème Bonjour

Spaghettikurpitsaspaghetti ja punainen pesto

perjantai 13. marraskuuta 2015



Kurpitsasta spaghetiksi? Kyllä! Nimensä mukaisesti spaghettikurpitsasta saa spaghettia. Spaghettikurpitsa kypsyy pitkiksi nauhoiksi. Kurpitsaspaghetti valmistuu uunissa kokonaisen kurpitsan sisällä lempeästi kypsyen. Spaghettikurpitsassa on todella kova kuori, joten kannattaa säästää veistään ja voimiaan ja lykätä se uuniin kokonaisena.
Aurinkokuivatut tomaatit olivat hittiruokaa vuosituhannen vaihteessa, 2000-luvun alussa niitä oli joka paikassa. Hiljaisten vuosien jälkeen ne tulevat taas, tomaattireseptejä putkahtelee blogeihin tihenevään tahtiin, tämä oma ohjeeni on versio Minimalist Baker -blogista.
Vaikka kurpitsa viihtyykin uunissa tunnin ja päällekin, on tämä ruoka varsin nopeatekoinen aktiiviselta valmistusajaltaan. Pestoa tulee reilu annos, mutta se on tosi hyvää leivän päällä ja loput lykkäsin vielä lihapullataikinaan seuraavana päivänä.



1 spaghettikurpitsa
1 prk (230 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen
1 ruukku basilikaa
1 dl cashew-pähkinöitä
50 g parmesaania raastettuna
0,5 - 1 dl oliiviöljyä

Lämmitä uuni 180 asteeseen ja laita kokonainen kurpitsa vuoassa uuniin kypsymään. Kurpitsa ottaa uunissa 1-1,5 tuntia koosta riippuen. Kokeile kypsyyttä haarukalla kurpitsan päistä, kun haarukka lävistää kuoren helposti ja sisus tuntuu täysin pehmeältä, on kurpista valmis. Kurpitsa kypsyy päistä hitaiten.
Leikkaa kypsä kurpitsa halki ja poista siemenet ja rihmat. Siemet voi vielä paahtaa samaan tapaan kun kaikki muutkin kurpitsansiemenet.
Kaavi kurpitsan sisus tarjoilukulhoon, mausta halutessasi suolalla ja oliiviöljyllä.

Kurpitsan kypsyessä valmista pesto. Laita kaikki aineet oliiviöljyä lukuunottamatta tehosekoittimeen. Käytä konetta vaiheissa, kunnes aineet ovat tasaisesti sekaisin ja pesto on karkeaa tahnaa. Lisää oliiviöljyä pikkuhiljaa soseuttamisen edetessä kunnes koostumus on mieluista.


Pipsan kurpitsamuffinit pienille ihmisille

keskiviikko 4. marraskuuta 2015



Pipsan keittokirja pienille ihmisille


Jos mulla olis vauva ja olisin sille lähiaikoina aloittamassa mössöä, hankkisin ehdottomasti Pipsan keittokirjan pienille ihmisille. Mössövaihehan on verrattain lyhyt vaikka kaupassa myydäänkiin sosetta aina nelikuisesta kolmevuotiaisiin (hei pliis). Niinpä tässä uutuuskirjassakin soseista siirrytään pian toisen vaihen soseisiin eli vähän karkeampaan ruokaan ja aika pian ihan oikeaan murkinaan.

Kirjassa on kiva jaottelu nimenomaan ikäkausien mukaan ja yli kahdeksankuisille tarkoitetut ohjeet ovat varsin kelpoja aterioita kenelle tahansa. Tällainen raikas ja monipuolisesti koostettu lastenruokakirja on tervetullut varmaan jokaiseen vauvakotiin, yleisin vauvan ruokintaa koskeva kysymys kun tuntuu tutuillakin aina olevan, että mitä sille vauvalle sitten annettaisiin. Vauvahan voi syödä vaikka mitä, kunhan sisäistää muutaman ehdottoman nounoun (kuten hunajan). Pipsan keittokirja pienille ihmisille tarjoaa siis hyvän ideapankin ihan koko perheen aterioihin. Ohjeet innostavat varmasti myös omiin kokeiluihin mössöjen maailmassa, tehosekoittimessa kun soseutuu oikeastaan kaikki, ja rohkeisevat siirtymään kiinteämpään ateriaan jo aikaisessa vaiheessa.

Pipsan kurpitsamuffinit


Sen lisäksi, että ohjeet ovat innostavia, on kirja todella kaunis ja siksikin inspiroiva.
Testasin kirjasta kupritsamuffinit pienin sovelluksin, todella hyviä olivat. Ja en ole ehkä koskaan leiponut yhtä nätisti kohoavia muffineita.

Kurpitsamuffinit

3 dl kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tli jauhettua inkivääriä
1 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä (Myssyfarmi)
1,5 dl kookossokeria
2 dl kurpitsasosetta
3 kananmunaa

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet.
Vatkaa toisessa kulhossa tasaiseksi öljy, kurpitsasose ja sokeri. Vatkaa taikinaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita mukaan kuiva-aineseos.
Paista muffinipellillä muffinivuoissa noin 25 minuuttia, jäädytä muffinipellillä ennen tarjoamista.

Kurpitsamuffinit


Kurpitsa-päärynäsalaatti vuohenjuustolla

sunnuntai 1. marraskuuta 2015





Söimme ravintola Ilveksessä Sillä Sipulien Merituulin kanssa varsin oivallista risottoa pekonilla ja paahdetulla kurpitsalla ja Merituuli otti ja söi kurpitsan kuorineen. (Siinä risotossa oli siis vaihtoehtona pekoni tai kurpitsa, mutta kinuimme itseillemme molemmat.) Siitä muutaman päivän olin taas ravintola Ilveksessä lounasaikaan tällä kertaa ja tarjolla oli kurpitsasalaattia, jossa oli sekä kuoret että siemenet mukana. No niinpä, mitäpä niitä siemeniä poistamaan ennen paahtamista kun ne on paahdettuina niin hyviä, eikä niitä eden myskikurpitsassa ole kovin paljoa.
Siispä minäkin paahdoin tähän salaattiin kurpitsani siemenineen ja jätin kuoret poistamatta. Minähän en noin yleensäkään kuori mitään ellei se ole jostain syystä vallan välttämätöntä.




Kurpitsasalaatti
1/2 paahdettua myskikurpitsaa
1 dl kvinoaa keitettynä (kuivamäärä)
1 päärynä
100 g vuohenjuustoa
salaattisekoitusta
granaattiomenan siemeniä
korianteria

Leikkaa kurpitsa lohkoiksi kuorineen ja siemenineen ja paahda pehmeäksi. Kuutioi paahdettu kurpitsa.
Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan kurpitsan paahtuessa.
Kuutoi päärynä ja juusto.
Sekoita salaatin kaikki aineet isossa salaatti kulhossa, voit tarjoilla salaatin vähän lämpimänä. Salaatin kastikkeeksi riittää hyvä oliiviöljy kera suolaripauksen.



Kurpitsapiirakka raakakakkuna

torstai 29. lokakuuta 2015




Ensimmäinen raakakakkuni oli menestys! Mulla oli jotenkin ajatus, että raakakakun tekeminen olisi todella hankalaa ja monivaiheista, mutta tämän kurpitsapiirakan kanssa pääsi ihan helpolla. Tästäpä siis oiva jälkkäri Halloween-bileisiin ja muihin syksyisiin juhliin.
Raaka-aineet löytyvät ihan tavallisesta ruokakaupasta eikä valmistukseen tarvita mitään ihmeellisyyksiä. Tehosekoitin tarvitaan, mutta se tuskin on kenellekään mikään ihmeellisyys. Mielestäni pohjamassa olisi valmistunut näppärämmin monitoimikoneessa, mutta en sitten tiedä kuinka tasaiseksi täytteen cashew-kerma siinä tulisi.
Ohje on Minimalist Baker -blogista, jossa kakut tehtiin annoskokoisina pieniin vuokiin. Minä tein irtopohjaisessa vuoassa yhden ison piiraan, mutta vuoan tai annosvuokienkin puutteessa voisi tehdä pikkupiiraita vaikka kahvikuppeihin.
Tarjosin piirakkaa Lapsi Prinsessa III:nnen yksivuotissynttäreillä, joista muuten lisää ensi viikolla heti maanantaina. Tulossa on oikeen videokin, jossa mun vanhemmat lapset on laitettu kakuntekopuuhiin. Se ei ehkä ihan sujunut niin kuin tää mama oli ajatellut, kas kummaa kumpikaan lapsista ei halunnut tehdä omenakakkua kun toinen leivottava sisälsi suklaata. No saatiin kakut tehtyä ja siitä siis lisää maanantaina.
Kakku vaikuttaa ehkä vähän vähäiseltä, mutta on todella tuhtia ja täyttävää, sehän on käytännössä pelkkää pähkinää! Kakkua säilytetään pakkasessa, mutta älä laita kookoskermavaahtoa pakkaseen, se ei sula enää ikinä.


Kurpitsa-raakakakku

Pohja
275 g pehmeitä taateleita (paino ilman kiviä)
180 g saksanpähkinöitä
ripaus suolaa

Täyte
180 g cashewpähkinöitä
1 sitruunan mehu
60 ml mantelimaitoa
3 rkl Myssy-farmin kylmäpuristettua rypsiöljyä
125 ml vaahterasiirappia
75 ml kurpitsasosetta
ripaus suolaa
1 tl kanelia
0,5 tl nelikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl muskottipähkinää

Kookoskermavaahto

1 tlk jääkaapissa säilytettyä kookosmaitoa (full fat)
0,5 dl erytritolia (tai ihan vaan sokeria)
Kaiva tölkistä kookosmaidon jähmettynyt osa kulhoon. Nestemäisen voi käyttää vaikka smoothieen. Lisää erytritoli ja vatkaa vaahdoksi sähkövatkaimella.

Aloita laittamalla cashewpähkinät kulhoon ja kaatamalla niiden päälle kiehuvaa vettä.  Anna pähkinöiden liota kuumassa vedessä tunti. Vuoraa irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. js käytät niitä kahvikuppeja, laita niihinkin pohjalle leivinpaperila ja ristiin sellaiset pitkät suikaleet, jotka yltävät kupin reunoille saakka. Muuten et saa kakkuja kipoista ulos.

Valmista pohja. Laita saksanpähkinät tehosekoittimeen ja aja jauheeksi, laita sivuun odottaman. Poista taateleista kivet ja sekoita niitä tehosekoittajassa kunnes ne ovat kokonaan hajonneet ja alkavat palloontua. Lisää suola ja yhdistä taatelimassa ja pähkinäjauhe tasaiseksi joko tehosekoittimessa tai käsin. Painele pohjamassa kakkuvuoakaan tasaiseksi kerrokseksi ja laita pakastimeen odottamaan täytettä.

Valuta cashewpähkinöistä vesi siivilässä. Laita (puhdistetuun) tehosekoittimeen pähkinät ja mittaa perään kaikki loputkin täytteen aineet. Käytä tehosekoitinta pari minuuttia kunnes täyte on ihan tasaista.

Kaada täyte vuokaa, ja tasaa pinta. Laita pakastimeen vähintään kuudeksi tunniksi. Syö kakku loppuun viikon sisään.




Kurpitsa-tattaripuuro

keskiviikko 28. lokakuuta 2015



Welcome Great Pumpkin! Kurpitsakuukausi huipentuu tällä viikolla Halloweeniin. En ole suuri Halloween-intoilija (elän jo joulussa), mutta It's a Great Pumpkin Charlie Brown on kuitenkin mun lempileffoja. Koska Snoopy.
Blogiringin bloggaajista löytyy minua innokkaampia, joten katsopa vinkkejä viikonlopun kurpitsajuhliin Blogiringin sivulta, sieltä löytyy toinen toistaan hienompia reseptejä, leivonnaisia ja juhlavinkkejä.


Minä laitoin kurpitsasosetta uunipuuroon ja kahden ihmisen annoksesta söimme minä ja Lapsi Prinsessa III ja minä jäin nälkäiseksi, niin innokkaasti pieni ihminen lappasi tattaripuuroa kitusiinsa. Siitäkin huolimatta, että tulkitsin kelloa jotenkin väärin ja pidin puuroa uunissa puoli tuntia liikaa. Olisin ehkä mieluummin syönyt vähän löysempää puuroa, mutta näinkin tämä oli ihan pehmeää ja täyteläistä. Kurpitsa ja tattarin vahva pähkinäinen maku käyvät todella hyvin yksiin.




Kurpitsainen tattari-uunipuuro

0,5 rkl voita tai kookosöljyä
1 l mantelimaitoa
2 dl kurpitsasosetta
1 tl kanelia
ripsu suolaa
2 dl tattarisuurimoita
1 tl kanelia
ripsu suolaa

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele laakea korkeareunainen uunivuoka voilla tai kookosöljyllä.
Sekoita mantelimaito, kurpitsasose, kaneli ja suola ja kaada seos uunivuokaan.
Lisää tattarisuurimot.
Kypsennä puuroa uunissa noin tunti.

Kurpitsa-perunamuusi

torstai 22. lokakuuta 2015

Kurpitsamuusi on mukavaa vaihtelua perusperunamuusille ja sitä monin verroin maukkaampaa, oikea sesonkiherkku. Oranssi sose sopii hyvin vaikka käristyksen kaveriksi.
Olen käyttänyt paljon kurpitsaa vauvojen ruuissa just koska se on niin maukasta ja helppo soseeksi valmistaa. Tällainen muusi käy vaikka vauvan ensisoseeksi kunhan jättää voin ja suolan pois. Silloin soseeseen kannattaa lisätä tilkkanen oliiviöljyä.

Aatelin tuoda kuvaan vähän kontrastia kuorilla ja siemenillä, mutta sitä tuli ehkä vähän liikaa. Nyt siinä on muusia ja biojätteitä, muah!



600 g paahdettua kurpitsaa (raakapaino)
400 g jauhoisia perunoita
0,25 tl muskottipähkinää
75 g voita
3-5 dl perunoiden keitinvettä
(suolaa)

Paahda kurpitsa pehmeäksi uunissa. Kurpitsan paahtuessa pese ja kuori perunat ja keitä ne runsaassa vedessä ihan kypsiksi. Kaada keitin vesi kulhoon.
Perunoiden keittyessä poista paahtuneista kurpitsoista kuoret.
Laita kurpitsa kattilaan kypsien perunoiden kanssa ja lisää muskottipähkinä ja voi. Soseuta perunat perunasurvimella, lisää keitinvettä pikkuhiljaa kunnes muusin koostumus on mieleisesi. Itse tykkään aika löysästä ja sileästä muusista.

Paahdettu kurpitsakeitto

torstai 15. lokakuuta 2015



Mulla on hirvee kurpitsamania, luvassa on vielä monta kurpitsareseptiä ennen kuin lokakuu tulee päätökseen ja ehkä sen jälkeenkin. Tulossa on piirakkaa, risottoa, puuroa, salaattia ja muusia noin alkajaisiksi. Suunnitelmissa on myös suklaata, muffinsseja ja tietty kurpitsalyhty. Lapsi Prinsessa I jo kärttää lyhtyä parvekkeelle, pitää vaan löytää tarpeeksi komea kurpitsa.
Nyt olis tarjolla paahteista kurpitsakeittoa, joka on todellakin kaiken paahtamisen ja karamellisoinnin arvoista, meillä taidettiin nuolla lautasetkin aterian päätteeksi.
Tiiättekö muuten millaista on poistaa sosekeitosta timjaminoksia siinä vaiheessa kun sitä on jo ehtinyt sauvasekoittajalla huristella muutaman sekunnin? Se on vaikeaa, nyt tiedätte.





1 kg myskikurpitsaa (paino kuorineen ja siemenineen)
2 keltasipulia
2 rkl öljyä
muutama tuore timjamin oksa
1 rkl ceylonin kanelia
1 rkl jeeraa
0,5 tl chilijauhetta (tai maun mukaan)
7 dl kasvislientä
300 g jauhoisia perunoita
1 ruukku lehtipersiljaa
ranskankermaa ja paahdettuja kurpitsansiemeniä tarjoiluun

Paahda kurpitsa uunissa. Poista kuoret.
Kuori ja siivuta sipulit juuri-latvasuunnassa. Laita suikaleet paksupohjaiseen kattilaan kera öljyn. Lisää timjami, kaneli, jeera ja chili. Karamellisoi sipulit, eli paista niitä miedolla lämmöllä tiuhaan sekoitellen 10-15 minuuttia kunnes ne ovat ihan pehmeitä ja kauniisti ruskistuneita. Sipuleiden karamellisoituessa pese ja kuori perunat ja pilko isoiksi paloiksi.
Poista timjaminoksat ja kaada kattilaan kasvisliemi, mielellään kuumana. Lisää perunanpalat ja keitä kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää paahdetut kurpitsat ja keitä vielä pari minuuttia, jotta kurpitsat ovat varmasti kauttaaltaan kuumia.
Ota keitto liedeltä ja soseuta sauvasekoittajalla kunnes keitto on paksua ja kermaista.
Silppua persilja hienoksi ja lisää valmiiseen keittoon. Tarjoile ranskankerman ja paahdettujen kurpitsansiementen kanssa.



Kurpitsan paahtaminen

torstai 1. lokakuuta 2015



Varsin monen kurpitsaruoan oleellinen elementti on kurpitsasose. Sose valmistuu joko keittämällä kattilassa pienessä tilkassa vettä tai vielä vaivattomammin uunissa paahtamalla. Paahtaminen tuo kurpitsasta esiin myös enemmän makua kuin keittäminen. Paahdetut kurpitsat ovat oivaa ruokaa ihan sellaisenaankin, joko lisukkeena tai aterian kinginä muiden hoidellessa lisukkeen virkaa.



Paahtamista varten halkaise kurpitsa ja kaavi pois lusikalla siemenet ja rihmastot niiden ympärillä. Siemeniä ei kannata heittää biojätteeseen vaan paahtaa nekin makeiksi tai suolaisiksi.



Kurpitsat voi laittaa uuniin kahdella tavalla, kuorittuina tai kuorien kanssa. Itse en kuori kurpitsaa ennen paahtamista juuri koskaan ihan siitä yksinkertaisesta laiskasta syystä, että kuori irtoaa pehmeäksi paahdetusta kurpistasta huomattavasti raakaa vähemmällä vaivalla. Myskikurpitsan voi kuoria tehokkaalla kuorimaveitsellä, mutta muut kurpitsat vaativat veistä.

Leikkaa kurpitsa suunnilleen saman kokoisiksi paloiksi ja asettele pellille tai uunivuokaan. Paahda kurpitsapaloja 250-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes ne ovat pehmenneet ja kuoria alkaa kurpuilla ja tummua. Kokeile pehmeyttä haarukalla.






Anna paahtuneiden kurpitsojen jäähtyä sen verran, että pystyt käsittelemään niitä tai leikkaa kuoret kuumista lohkoista veitsellä haarukkaa apuna käyttäen. Soseuta survimella tai sauvasekoittajalla. Sosetta voi pakastaa myöhempää käyttöä varten.



Sellaisenaan syötävän paahdetun kurpitsan päälle kannattaa vähintäänkin valuttaa oliiviöljyä ja ripsiä hieman sormisuolaa ennen uuniin laittamista. Hyviä mausteita kurpitsalle ovat mm. hunaja, timjami, oregano, chili, kaneli ja jeera.

Freekeh: pilahvi ja paahdetut kurpitsat

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Freekeh on vehnää, joka korjataan raakana, kuivataan ja paahdetaan. Freekehissä on vihreä sävy ja vienoinen savun maku. Freekehiä on käytetty ikiajat Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa ja nyt se on maailmalla supertrendikästä ja ihan just kohta myös meillä.

Freekiä käytetään mm. lihan lisukkeena, keitoissa, riisin tapaan risotossa ja voi siitä keittää puuronkin.

Kuulin freekehistä ekan kerran Australian Masterchefissä ja jo kohta muutaman päivän päästä siitä kirjoitti Helsingin Sanomat.

Freekehiä saa kokonaisena tai rikottuna suurimona, kumpikin malli on täysjyvää. Freekeh sisältää runsaasti kuitua, proteiinia, rautaa, kaliumia ja magnesiumia. Ravintoarvoiltaan se on aika lähellä kvinoaa, mutta ei ole tietenkään gluteenitonta.

Ostin oman pakettini Hakaniemen hallin Maustekeitaasta. Freekehiä saanee kaikista arabialaisia tuotteita myyvistä etnisistä ruokakaupoista, Ruohonjuuri lupasi sitä valikoimiinsa mahdollisimman pian ja veikkaan, että tässä käy lehtikaalit ja pian freekehiä saa kaikkialta.

Freekeh-pilahvi

2,5 dl freekehiä
7,5 dl vettä keittämiseen
1 granaattiomena
puoli ruukkua minttua (pelkät lehdet)
1 ruukku lehtipersiljaa (varsineen)
0,5 dl manteleita
1-2 tl ras el hanout -mausteseosta
0,5 dl oliiviöljyä
(suolaa)
200 g fetajuustoa

Keitä freekeh kypsäksi, mutta vielä selkeästi hammastuntumaiseksi.* Valuta mahdollinen ylimääräinen vesi. Kaada valmis freekeh kulhoon.
Irrota granaattiomenasta siemenet, silppua tuoreet yrtit. Lisää kaikki aineet juustoa lukuunottamatta freekehin joukkoon, sekoita.
Murustele kulhoon feta.




Hunajan ja appelsiinin kanssa paahdetut kurpitsat

1-2 pientä myskikurpitsaa
1 (luomu)appelsiini
1 rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Halkaise myskikurpitsat, poista siemenet ja rihmat. Leikkaa kurpistanpuolikkaat lohkoiksi ja asettele uunivuokaan.
Pese appelsiini erittäin huolellisesti. Raasta appelsiinin kuori kurpitsalohkoille. Purista lohkojen päälle puolikkaan appelsiinin mehu.
Pirskottele päälle hunajaa ja öljyä, mausta suolalla.
Paahda uunissa noin puoli tuntia


*Freekeh-pakettini keitto-ohjeet olivat ehkä hiukan epämääräiset. Kuiva-aineen ja veden suhteen yhdistelin netistä löytämistäni ohjeista. Keitin välillä sekoittaen 20 minuuttia, jonka jälkeen aloin maistella freekehiä, keitin lopulta noin puoli tuntia.

Paahdetut kurpitsansiemenet

tiistai 18. marraskuuta 2014

Ota kurpitsasta talteen siemenet ja paahda ne joko suolaisiksi tai makeiksi, mausteisiksi tai miedoiksi. Paahdoitpa mitenkä tahansa, on lopputulema herkullinen ja terveellinenkin naposteltava. Mausteiksi käyvät esimerkiksi chili, kuivatut yrtit ja perinteiset kurpitsamausteet kaneli, inkivääri, maustepippuri ja muskotti. Rasvana voi käyttää joko öljyä tai voita.
Yhdestä (hokkaido)kurpitsasta saa siemeniä pari-kolme desiä. Enemmän kuin äkkiä arvaisikaan ja hyvä niin sillä näihin tulee himo!

Paahdetut makeat kurpitsansiemenet

yhden kurpitsan siemenet
1 rkl voita
1 rkl ruokokidesokeria
1 tl kanelia
0,5 tl sormisuolaa

Irrota siemenet säikeistään mahdollisimman huolellisesti. Laita siemenet lävikköön ja pese ne. Painele kuiviksi keittiöpyyhkeen sisällä ja levitä kuivumaan noin puoleksi tunniksi. Siemenet jäävät väkisinkin vähän kosteiksi, se on niiden luonne.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sulata voi ja sekoita siihen muut mausteet. Sekoita voi-mausteseos siemeniin. Paahda uunissa 15-20 minuuttia. Tarkkaile paahtoa, siemen palavat herkästi.
Anna jäähtyä kunnolla ennen nauttimista ja jos jotain sattuisi jäämään niin säilytä ilmatiiviisti.


Kesäkurpitsakeitto

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kesällä menee enenpi sellaista kylmää kurkkukeittoa ja gazpachoa, mutta nyt on olosuhteet sellaiset, että keiton pitää lämmittää. Oivallista lämmikettä tarjoaa Chocochili-blogista löytämäni kesäkurpitsakeitto. Chocochilin keitto on luonnollisesti vegaaninen, omani enempi mallia kaapin antimet.
Harkitsin kesäkurpitsan istuttamista parvekkeelle, mutta jotenkin jänistin vielä tänä vuonna. Katsotaan nyt miten tomaattien, kurkkujen, papujen ja porkkanoiden käy (jos selviävät tästä takatalvesta, ilman mulla olis jo tomaatteja, prkl) ja palataan asiaan ensi vuonna. Kaupan kesäkurpitsoissa kun on melkeistä aina ongelmana järjetön koko, omasta tarhasta kurpitsat saisi napsia juuri sopivan kokoisina eli alle 20-senttisinä. Onneksi saksalainen ylpeytemme Lidl on ymmärstänyt kurpitsan koon merkityksen ja sieltä harvemmin löytyy ylimittaista vihannesta, tosin niiden kotimaakin on sitten jossain muualla kuin tässä ihan kulmilla.
Niin tai näin, herrrkullinen keitto syntyi hetkessä varsin yksinkertaisin raaka-ainein ja upposi erinomaisesti myös pastanystäviin.

Kesäkurpitsakeitto

3 pientä nippusipulia varsineen
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 kg kesäkurpitsaa
1 l luomukanalientä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu
(tuoretta minttua maun mukaan)
1 dl maustamatonta jugurttia

Siivuta sipulit ja kuullota niitä hetki kattilassa oliiviöljyssä. Paloittele kesäkurpitsat kiekoiksi ja lisää kattilaan kuullottumaan, kolmisen minuuttia riittää.
Kaada kattilaan puolet liemestä, peitä kannella ja anna kiehua rauhakseltaan kunnes kesäkurpitsat ovat aivan pehmeitä. Keitä mieluumin liikaa kuin liian vähän, kauaa ei mene kuitenkaan.
Lisää kattilaan sitruuna (ja minttu) ja soseuta keitto. Lisää lopuksi jugurtti, sekoita ja tarjoile.


Sisilialainen kurpitsapata ja Kätevä kokki Jamie Oliver

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Resepti on Jamie Oliverin kirjasta Kätevä kokki Jamie (readme.fi). Ja kätevää on kertakaikkiaan! Luen kirjaa iltalukemisiksi sängyssä. Mukana on vihko ja kynä, jotta voin listata kokeiltavat ohjeet ja tehdä muistiinpanoja. Ekana iltana sain viikon ruokalistan valmiiksi ja kävin nukkumaan. Seuraavana en yhtään enää muistanut mihin saakka pääsin, mutta arvelin, että noin puoleen väliin kun niin monta kokeiltavaa ruokaa ehdin kirjata ylös. Puolikirja ei tuntunut tutulta, joten aloin selata kirjaa alkuun päin. Lopulta sivulla 59 näkyi ensimmäinen tuttu ohje. Kurpitsapata on kirjan sivulla 28 ja se on kirjan kolmas resepti.
Männäviikolla käytiin keskustelu hyvästä keittokirjasta, sen pitää olla luettava. Pelkkä reseptiluettelo ei ole kiinnostava. Innostun myös kauniista kuvista, mutta ne eivät välttämättä kestä aikaa kun niissäkin on trendiä ja muotia. Huomasin, että mun nykyiset lempikirjat ovat nimenomaan luettavia ja samalla tajusin millä periaatteilla keittokirjahyllyä karsitaan, aika moni kirja lähtee matkalle uuteen kotiin kevätsiivouksen yhteydessä.

Alkuperäinen resepti olisi sisilialainen kurpitsa-kikhernepata, mutta sovelsin siitä oman version kaapista sopivasti löytyneiden tarvikkeiden mukaan. Ilman kikherneitä (ja kasvisliemikuutiotakin) tämä oli ihan tolkuttoman hyvää ruokaa! Kurpitsat paahdetaan ensin uunissa ja padassa tapahtuu 40 minuutin keittoaikana ihana muodonmuutos litkusta täyteläisen paksuksi padaksi.

2 myskikurpitsaa
oliiviöljyä
2 sipulia
1 dl rusinoita
1 tl kanelia
1 tulinen kuivattu pikkuchili
puoli purkkia tummia oliiveja
1 tlk tomaattimurskaa

Kuori kurpitsa ja kaavi siemenet lusikalla, kuutioi reiluiksi paloiksi. Paista 35-40 minuuttia 190-asteisessa uunissa kunnes kurpitsat ovat ruskistuneet.
Kuori ja pilko sipuli. Laita pataan (kattilaan) sipulikuutiot, reilusti öljyä, rusinat ja mausteet, kuullota. Lisää tomaattimurska, oliivit ja paahtuneet kurpitsa. Kaada pataan vielä puoli litraa kuumaa vettä ja hauduta hiljalleen nelisenkymmentä minuuttia.


Olen saanut kirjan kustantajalta blogin kautta.

Jauhelihakurpitsasoselaatikko

maanantai 16. syyskuuta 2013

Jauhelihasoselaatikon ei aina tarvitse olla perunasta, muutkin vihannekset käyvät ja jauhelihan sijaan sopisi varmasti ihan yhtä hyvin (jos ei paremminkin) soija.
Tein viikonloppuna laatikkoa kurpitsasta ja tuli ihan törkeen hyvää.



2 kg kurpitsaa (raakapaino kuorineen ja siemenineen)
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
1 pieni kuivattu chili
oliiviöljyä
700 g jauhelihaa
4 tomaattia
1 prk tomaattipyrettä
4 dl vettä
1 liemikuutio
kuivattua oreganoa
mustapippuria
2 kananmunaa
voita



Lohko kurpista, poista siemenet. Asettele lohkot uunipellille kuori alaspäin ja paahda 225-asteisessa uunissa kunnes lohkot ovat pehmeitä ja kuori mielellään vähän tummunut. Jäähdytä.
Silppua sipulit ja chili, kuullota hetki isossa pannussa oliiviöljyssä. Lisää pannuun jauheliha ja paista kypsäksi.
Kuutioi tomaatit ja lisää pannuun. Lisää pyre, vesi ja liemikuutio, sekoita ja keitä kymmenisen minuuttia, kastikkeen kuuluu jäädä vetiseksi. Lisää oregano ja pippuri.
Soseuta paahtuneet kurpitsat kananmunien kanssa. Sekoita kurpitsasose ja jauhelihakastike keskenään. Kumoa seos uunivuokaan, nokaroi päälle voita ja paista 200-asteisessa uunissa kauniin väriseksi.


Avokado-raejuustotahna ja paahdetut kasvikset

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Jääkaapissa ja viileäkaapin virkaa toimittavassa kassissa parvekkeella majaili taas sekalainen sakki vihanneksia. Veikkaanpa, että useimmissa kotitalouksissa mietitään aika ajoin mitä tehdä kuudelle jo nahistuneelle terttukirsikkatomaatille, nahistumaan päin menevälle paprikalle, yhdelle pienelle bataatille, yhdelle kesäkurpitsalle, purjon pätkälle ja viidelle perunalle sekä viidelle pienelle porkkanalle. Yksinään niistä ei saa aikaan oikein mitään, mutta yhdessä niistä rakentuu ihana uuniruoka. Pilkoin kaikki rehut sopiviksi paloiksi, sekoitin kulhossa öljyä, jeeraa ja sitruunamehua ja yhdistin vihanneksiin. Paahdoin 200-asteisessa uunissa, kunnes kasvikset olivat sopivia, Lapsi Prinsessa huomioiden tietenkin aika pehmeitä, mahtavaa sormiruokaa nämä uunivihannekset. Kääntelin muutamen kerran paahtumisen aikana.
Ensi kerralla jämävihannestilanteen sattuessa kokeilen tehdä keittoa paahdetuista vihanneksista tähän tapaan.



Tein kasvisten oheen tahnan avokadosta ja raejuustosta. Ohje on mukaeltu mainiosta Luomuruokaa lapselle -kirjasta, josta olen kirjoittanut Otavamedian Ruoka-sivustolle. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat tarjota vauvalleen kunnon kotiruokaa.
Tahna olisi varmasti mahtavaa uuniperunan kanssa tai sosekeiton raikastuttajana.

Avokado-raejuustotahna
1 kypsä avokado
1 rkl sitruunamehua
1 prk (noin 200 g) raejuustoa
puoli ruukkua korianteria
mustapippuria

Halkaise avokado, poista siemen ja lusikoi hedelmäliha pieninä lusikallisina kulhoon, johon on jo laitettu sitruunamehu. Lisää raejuusto ja sekoita. Silppua korianteri ja lisää tahna-astiaan, rouhi joukkoon mustapippuria ja sekoita.



Peruna-kurpitsalisuke

lauantai 11. joulukuuta 2010

Pelastin jääkaapista elinkaarensa loppua vääjäämättömästi hiipivät vihannekset lammaspadan lisukkeeksi. Potaatit ja kurpitsa sopivat yhteen erinomaisesta ja sapuske ylitti kaikki odotukseni.

Ensin tosin tuumasin tehdä kurpitsamuusia ja lähdin googlaamaan josko siihen löytyisi joku näpäkkä ohje. Ja löytyihän siihen, ihkaensimmänen hakutulos johti, kuinka ollakaan, suoraan Prinsessakeittiöön! :)

4 - 6 rosamundaa
1 talvikurpitsa
veitsenkärjellinen jauhetua muskottipähkinää
hyppysellinen suolaa
1 rkl voita
2 dl parmesaaniraastetta
Kuori ja kuutioi perunat ja kurpitsa, palat saisi olla kaikki suunnilleen samankokoisia. Kurpitsan kuoriminen on muuten julmettua hommaa, tarvitaan hyvin terävä veitsi ja vakaat kädet. Kurpitsasta pitää myös poistaa siemenet.
Keitä vihanneskuutiot hyvin kypsiksi, kaada vesi pois ja laita kuutiot uunivuokaan. Lisää muskottipähkinä ja suola. Sekoita, kuutiot saavat hieman murskaantua sekoitettaessa.
Nokaroi voi tasaisesti pitkin vuokaa. Ripottele pinnalle parmesaaniraaste. Laita 250-asteiseen uuniin kunnes juusto on reippaasti värittynyt, mutta kuitenkin vielä ruskean puolella.



Hyvää uutta vuotta!

perjantai 8. tammikuuta 2010

Terppaa vaan lukijoille ja muulle kansalle. Jospa postais ensin ikuvanhat koneelta löytyvät pois ja alkais sitten suoltaa uutta tuotantoa. Aloittakaamme kurpitsa-browneilla. Jostain varmasti löytyy vielä talvikurpitsaa joten eikun leipomaan!
Resepti on täältä, mitä sitä tähän suotta kääntämään kun en ainakaan muista sitä juuri muunnelleeni. Jos joku käännöstä nyt erikseen pyytää niin sen kyllä teen ja julkaisen.


































Kyyhkyä makkarakastikkeessa ja paahdettua talvikurpitsaa

tiistai 3. marraskuuta 2009

Mitä mainion viikonloppupäivällinen! Resepti on Nigel Slaterilta mukaeltu, kyyhkyt serkun miehen itsensä lasauttamat. Tätä ennen en ollutkaan kyyhkyä maistanut, ihanaa saada itse valmistettavaksi jotain erikoista, jota ei tule ihan joka päivä syötyä.
Kyyhkyn liha on todella tummaa ja kohtuullisen kuivaa, joten hauduttaminen liemissä ja rasvaisissa makkaroissa teki gutaa. Maultaan kyyhky oli selkeesti riistaa, pidin paljon!














Metsästäjän ohjeen mukaisesti sulatin kyyhkyt jääkaapissa ja liotin niitä sitten kylmässä vedessä. Huuhtelin kyyhkyt huolella, valutin ja kuivasin. Sulkien jäänteet olin valmistautunut polttaman tohottimella, mutta ne irtosivatkin sulaneista linnuista lähes pyyhkimällä.
Jos ei ole haulikkoa nurkissa joutilaana ja kyyhkyjä takapihan metsästyspusikot täynnä, niin kaupan pakastusaltaasta voisi noutaa viiriäisen.
Ohjeet kahdelle.
Tasaa kaikki
Kyyhkyä makkarakastikkeessa














300 g raakamakkaraa
1 iso sipuli
2 kyyhkyä
3 laakerinlehteä
3 oksaa rosmariinia
mustapippuria
4 dl lihalientä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita pata keskilämpöiselle liedelle liedelle kuumenemaan.
Pilko makkara muutaman sentin pätkiin. Kuori ja kuutioi sipuli.
Laita makkaranpätkät pataan ja paista kunnes niistä on irronnut rasvaa ja makkarat ovat hieman värittyneet. Lisää sipulikuutiot ja kuullota kunnes sipuli on pehmeää.
Tällä välin paista kyyhkyihin väri joka puolelle kuumalla pannulla. (Tämän voisi tehdä myös padassa kun sipulit ovat kuullottuneet, minun patani ei ole tähän tarpeeksi suuri.)
Laita pataan laakerinlehdet ja rosmariini. Nosta kyyhkyt pataan. Rouhi päälle reilusti mustapippuria.
Lusikoi pannulle muutama lusikallinen lihalientä ja keitä maut irti, kaada pataan. Lisää pataan loput lihaliemestä ja kuumenna kiehuvaksi.
Peitä pata kannella ja nosta uuniin n. tunniksi.
Poista kyyhkyt padasta ja pidä lämpimässä. Keitä makkarakastiketta kuumalla liedellä kunnes neste on haihtunut n. puoleen.
Asettele kyyhkyt tarjolle ja kauho päälle makkarakastiketta.

Paahdettua kurpitsaa














puolikas talvikurpitsa
chiliöljyä
suolaa
mustapippuria
muutama oksa timjamia

Poista talvikurpitsanpuolikkaasta siemenet ja halkaise se vielä kahtia. Valele kurpitsalohkot chiliöljyllä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita kummankin lohkon päälle muutama oksa timjamia. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes kurpitsa on pehmeää.
















Blogger Template created by Photographic Elements