Lauantailounas arvokkaassa seurassa

Viikko takaperin hovimme otti vastaa joukon arvovaltaisia vieraita kun Sipuli- ja Sisko-valtakunnista saavuttiin valtiovierailulle. Olisin saattanut ottaa aika raivokkaastikin stressiä näin kunnianarvoisesta ruoanlaittajajoukosta istuutumassa pöytämme ympärille, mutta viimeaikojen infernaaliset työkiireet pitivät huolen siitä, että rentous säilyi sekä tekemisessä että ruoassa. Jotain hyötyä kiireistäkin siis.
Minä yksityiskohtaisten minuuttisuunnitelmien rakastaja valitsin ruokalajit vasta lounaspäivää edeltävänä torstaina töiden lomassa toimiston virkaa keikkabäkkärillä toimittavassa ensiapukopperoisessa Jäähallilla. Megadethin vielä soittaessa, muiden kiireiden tauottua hetkeksi ennen Slayerin vuoroa, kirjauduin Cucchiaio d'argentoon ja aloin selata reseptejä. Kirjasin otsikot ja raaka-aineet paperille ihan tuosta noin vaan ja survoin kalenterin väliin kauppareissua odottamaan. En poistanut kotoa jo löytyviä ainesosasia, en listannut ostopaikoittain, enkä järjestänyt listoja kaupan osastojen mukaiseen järjestykseen. Tästä tietty aiheutui aika monta kauppareissua ja kauppaan lopullisesti unohtunutta asiaa. Pysyin kuitenkin rauhallisena.

Herra Prinsessan teemaksi toivoma Italia ja itsevaltaisesti sen kylkeen lisäämäni kevät karsi ison liudan raaka-aineita ja valmistustapojakin vaikken niitä mitenkään puritanistisesti eliminoinutkaan. Pitäydyin raikkaudessa, tuoreudessa ja yksinkertaisuudessa. Pastaa en tarjonnut, vaikka se ainakin Pohjois-Italiassa onkin ehkä se varmin kevään merkki: Kesän taittuessa syksyyn alkaa ruokapöytään ilmestyä minestronea ja talvi on alkanut viimeistään silloin kun sitä hemmetin soppaa ja ribollittaa (ja kaikea muuta painekattilaan tungettavaa) syödään jokaikinen päivä jokaikisellä aterialla. Juuri kun on menettämäisillään kaiken halun syödä mitään enää ikinä, ilmestyy lounaalle pastaa! Kohta on talvi takana ja sitkainen sumu ja sopat alkavat haihtua, elämä voittaa sittenkin!

Cucchiaio d'argentoon pitää kai kirjautua, jotta reseptejä pääsee lukemaan. Jätän siis linkittämättä, mutta laitan sulkeissa alkuperäiset nimet, jotta alkuperäisiä reseptejä pääsee halutessaan tutkaamaan. Semifreddon ja melonihässäkän ohjeet löytyvät myös kirjaversiosta, tiedä sitten millä nimellä englanniksi Silver Spoonista..

Insalatina di gamberi e melone
(Insalatina di scampi, fichi e melone)

Minusta tämä huokuu kevättä ja kulman takana odottavaa kesää, varsinkin kun jättää viikunat pois kuten minä. Hiukan epäilytti alkuun kypsentämättömien tomaattien ja sitrusten lopputulema, mutta ihan turhaan. Salsa on tosi raikasta ja sopii erinomaisesti katkarapuihin. Malttia vaan tabascon kanssa ja oliiviöljy maistuu tässä sen verran, että sen on pakko olla hyvää ja laadukasta.

6 tomaattia
1 greippi
tabascoa
suolaa
oliiviöljyä
rucolaa
1 hunajameloni
1 verkkomeloni
2 pussia isoja katkarapuja

Kalttaa tomaatit, poista kuoret ja siemenet. Laita tomaattiliha tehosekoittimeen kera greipistä puristetun mehun, muutaman tabascotipan, suolan ja oliiviöljyn. Surauta sileeksi.
Halkaise melonit ja poista siemenet, kauho meloneista palloja melonipallokauhalla. Ihan lusikkakin käy tai perinteinen kuutiointi.
Annostele lautasille rucolaa, melonipalluroita ja sulatettuja katkarapuja, lusikoi päälle tomaatti-greippisalsaa.

Involtini ai pinoli
(Involtini ai pistacchi)

Pinoli siksi kun pistacchi (pistaasit) ovat edelleen lukuisista kauppareissuita huolimatta siellä kaupassa. Pinjansiemenet olivat vallan oiva korvike pistaaseille, mutta haluan kokeilla tätä vielä alkuperäisenä versiona. Parasta tässä oli kastike, johon ei tullut mitään muuta kuin paseerattuja tomaatteja ja valkoviiniä. Tarkkana kypsennysajan kanssa, minulla se oli hieman liian pitkä ja lopputulos heilahti hienoisesti kuivan puolelle.
Alkuperäisen ohjeen lonza lienee jotain kylkipalaa, minä valitsin sitä mitä luomuna sai. Pancettan tilalle käy pekoni, mutta ainakin Stockmannilta saa nykyään Fumagallin aitoakin tavaraa 80 g pakkauksissa ja suosittelen tottatotisesti sen käyttämistä.

2 kg possun ulkofilettä
mustapippuria
iso nippu salviaa
180 g pancettasiivuja
voita
oliiviöljyä
3 dl valkoviiniä
3 dl paseerattua tomaattia
suolaa
pinjansiemeniä

Poista ulkofileestä kalvot mikäli siinä sellaisia vielä on, leikkaa ohuiksi noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi.
Asettele siivut alustalle (joudut tekemään tämän useassa erässä ellet ota koko pöytää käyttöön), pippuroi. Laita kullekin siivulle iso salvianlehti tai muutama pienempi, kääräise rullalle, sinetöi rulla puolikkaalla pancetta-siivulla ja sulje tikulla.
Paista rullat voin ja öljyn seoksessa siten käännellen, että tulis väriä joka puolelle. Tarvitset tähän määrään kaksi isoa pannua. Kaada pannuihin valkoviini ja paseerattu tomaatti, mausta suolalla. Peitä kannella, laske lämpöä reippaasti ja anna hautua kymmenisen minuuttia.
Sillä aikaa paahda pinjansiemenet. Yhdistä valmiit kääryleet kauniiseen lämmitettyyn tarjouiluastiaan ja ripsi paahdetut pinjansiemenet päälle.

Insalata di funghi

sekalaista salaattia
herkkusieniä
1/2 sitruuna
suolaa
oliiviöljyä

Ota laakea astia. Laita sinne pesty ja kuiva salaattisekoitus, ripsi niskaan vähän sormisuolaa. Asettele päälle viipaloidut sienet. Raasta sitruunasta kuori sienille, purista mehu ja mausta oliiviöljyllä.

Semifreddo al torrone
(Semifreddo al torrone e ciliegine candite)

Tämähän taitaisi olla aineksiensa puolesta jouluruokaa.. Mutta mikä olisikaan keväisempi teko kuin käyttää joululta jääneet torronet ihanassa jälkkärissä? Mä jätin sokeroidut kirsikat koristeiksi kun ei niistä yleensä kukaan tykkää.

3 valkuaista
3 keltuaista
60 g sokeria
3 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria
300 g valkoista torronea

Ota kolme kulhoa, yhteen laita valkuaiset, yhteen laita keltuaiset ja sokeri, yhteen kerma ja vaniljasokeri. Vatkaa kaikkien kulhojen sisältö sähkövatkaimella vaahdoksi, ensin valkuaiset, sitten keltuaiset ja sokeri ja viimeiseksi kerma.
Pilko torrone terävällä kokkiveitsellä.
Yhdistä keltuaisvaahtoon kermavaahto. Yhdistä tähän kompositioon torronen kappaleet. Nostele koko komeuteen lopuksi vielä valkuaisvaahto. Kaada massa kelmutettuun leipävuokaan, peittele hyvin kelmulla ja laita pakastimeen yön yli. Ota semifreddo pakkasesta puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Kuva on lainattu Sillä sipulista.

Kiitos mahtavasta iltapäivästä ihanille ruokavieraille, jotka ylhäisten itsensä lisäksi toivat mukanaan ihania ruokatuliaisia! Hunajilla ja marmeladeilla tulee olemaan tärkeä rooli noin kuukauden päästä juhlittavissa prinssihäissä, joiden valmisteluihin on haettu inspiraatiota Lontoosta saakka.. Siitä lisää seuraavalla kerralla ja erityisesti kuukauden päästä.

Marinoidut punajuuret

Joulupöytään piti saada jotain punajuurista, mutta rosolli on vaivalloista eikä sitä kuitenkaan syö kukaan enempää kuin maistiaisen. Punajuuretkin itseasiassa ovat (minun mielestäni siis) aika tympeen makuista syötävää, ainakin niinku sellaisinaan. Purkissa myytävä etikkapunajuuret ovat suorastaan vastenmielisiä.
K Supermarketien kirjasesta Koko vuoden juhlaherkut löytyi mainio ohje, jonka myötä pääsin testaamaan tekeekö etikka kotioloissakin punajuuresta syömäkelvotonta. Ei tehnyt. Tämä tarjottava käy aika moneen muuhunkin pöytään kuin siihen jouluiseen.

6-8 punajuurta
2 rkl oliiviöljyä
1 dl mustaherukkamehutiivistettä
1 rkl punaviinietikkaa
1/2 tl aniksensiemeniä
mustapippuria
fetajuustoa

Pese ja kuori punajuuret. Leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Lado siivut uunivuokaan, sekoita joukkoon öljy ja peitä kannella tai foliolla. Kypsennä punajuurisiivuja 175-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.
Keitä marinadi. Mittaa kattilaan mehu, etikka ja kevyesti murskatut aniksen siemenet. Keitä muutama minuutti. Kaada marinadi vielä kuumien punajuurien päälle. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin marinoitumaan n. vuorokaudeksi.
Nostele marinoituneet punajuurisiivu tarjoiluastialle, mausta mustapippurilla. Murskaa päälle fetajuustoa.

Keittiökuulumisia ja edistystä

Jottei kokkaaminen olisi edes käytännössä helppo, puretaan meidän keittiötä pala kerrallaan. Yläkerran asukkaan astianpesukone on vuotanut ja kosteus on tietenkin täällä alhaalla saakka. Eniten pännii, että minä tein yläkaapin takaa valuvasta vedestä ilmoituksen jo elokuun puolessa välissä ja vasta nyt asialle tehdään jotain. Pääasia tietenkin, että ylipäätään tehdään. Toistaiseksi on purettu vain yläsokkeli ja piikattu vähän kattoa ja seinää, toivottavasti se myös jää siihen.

Keksin uuden keinon henkisen lamani pohjanotkosta nousemiseen, laitetaan mies valitsemaan keittokirjoista resepti, jota hän haluaisi kokeilla! Toimiva keino, antaa muiden päättää mitä syödään.
Ohje on ihan pienin muutoksin Hans Välimäen kirjasta Koti keittiössä, alkuperäisessä on siikaa, meillä possua.

Paistettua possun ulkofileetä ja omenakastiketta

Omenakastike
2 punasipulia kuutioituna
3 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
1 laakerinlehti
5 kokonaista mustapippuria
pieni nipputimjamia
3 dl punaviiniä
2 dl kanalientä

0,5 dl sokeria
2 rkl voita
3 omenaa halkaistuna
2 dl kanalientä
suolaa
punaviinietikkaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia voissa. Lisää laakerinlehti, pippurit, timjami ja punaviini. Keitä kasaan kunnes viini on siirappimaista. Lisää sitten kanaliemi.
Keitä taas kasaan kunnes jäljellä on kolmannes nesteestä.
Sulata pannulla sokeri kullankeltaiseksi, lisää voi ja puolikkaat omenat. Kun omenat ovat saaneet väriä, lisää ne kastikkeeseen.
Lisää loppu kanaliemi ja keitä kunnes jäljellä on n. 2,5 desi. Mausta punaviinietikalla.

Perunalisuke

perunoita
aurinkokuivattuja tomaatteja
isoja kapriksia
8 mustaa oliivia
sitruunamehua
raastettua sitruunankuorta

Neljää ensimmäistä yllä olevaa kutakin yhtä monta kappaletta. Ohjeessa neljää vihannesyksikköä kohden kehoitetaan käyttämään puolikas sitruuna.
Keitä kuoritut perunat kypsiksi ja kuutioi karkeasti. Lisää muuta pilkottuina, murskaa kaikki haarukalla ja mausta sitruunalla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vähän suolaa.

Ankkasalaatti

Tein taannoin ulkomuistista jälkimarinoitua ankkaa. Muistin vain että ohjeessa oli korianteria. No ei ollut. Ystäväni, jonka kirjasta ohjetta muistelin, ystävällisesti vähän naureskeli mun muistille ja kirjoitti oikean ohjeen mun naamakirjan seinälle. Ohje on Nigellan kirjasta Syötävän hyvää ja aika syötävää ja hyvää tosiaan oli. Samainen marinadi sopisi mun tuntuman mukaan aika hyvin myös porsaalle tai naudalle jo ennen paistamista.

1 ankan rintafile
2 rkl kalakastiketta
puolikkaan limen mehu
puolikkaan appelsiinin mehu
1 chili ilman siemeniä silputtuna
tuoretta inkivääriä raastettuna
muutama tippa seesamöljyä

Leikkaa ankan nahkaan ja rasvaan ristiviillot ja laita ankka kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin. Väänne hellaan tehoa keskitasoisesti ja paista ankkaa 10 minuuttia. Käännä ja paista vielä viisi minuuttia. Ota rintapala pannulta ja kiedo tiukasti folioon 10 – 15 minuutiksi.
Ankan vetäytyessä sekoita kaikki marinadiaineet keskenään.
Siivuta vetäytynyt ankka ohuelti ja lado siivut marinadiin. Anna marinoitua viitisentoista minuuttia välillä sekoittaen.
Kippaa valmis ankka marinadeineen vihreän salaatin päälle.

Paprika-appelsiinikeitto

Tämän viikon keittokirja on Valittujen Palojen kustantama Puolen tunnin kokki, jossa nimensä mukaisesti on ohjeita puolessa tunnissa valmistuviin ruokiin. Kirjassa on peräti 300 ohjetta ja lopuksi ohjeista on koottu menuehdotelmia moneen lähtöön. Ei hullumpi kirja yhtään, sopii erinomaisesti nk. aloittelijallekin selkeiden ohjeiden ansiosta. Mun makuun käännös on valitettavan köpöä, mutta voihan olla että alkuperäisteksti on vielä köpömpää.
Kirja kuvailee keittoa näin: ”Kauniin värinsä keitto saa punaisista kypsistä paprikoista ja hedelmäisen samettisen rakenteensa tuoreista, vastapuristetuista appelsiineista.”
Punaista oli ja samettistakin. Ja oikein makoisaa. Tämä toimisi hyvin varmasti kylmänäkin.
Appelsiininkukkaveden hankin Indian Marketista Hakaniemestä. Hauska kauppa, sen perällä oli intialainen videovuokraamo, jossa kävi mieletön kuhina.
Kirjassa ohje on neljälle, alla kuten minä se tein ja tuosta riittää yhdelle nälkäiselle tai kahdelle alkuruoaksi.

3 punaista paprikaa
1 rkl oliiviöljyä
1 appelsiinin kuori
2 appelsiinin mehu
suolaa
1 rkl appelsiininkukkavettä
lehtipersiljaa

Halkaise paprikat ja poista siemenet ja ylimääräiset vaaleat osat. Siivuta paprikat ja laita siivut pannuun oliiviöljyyn. Lisää pannuun yhden hyvin pestyn appelsiinin raastettu kuori ja anna paprikoiden hautua pehmeiksi. Paprikasiivut saisivat saada hieman väriä.
Soseuta pehmeät paprikat tehosekoittimessa. Lisää appelsiininmehu, appelsiininkukkavesi ja suola ja surauta vielä kertaalleen. Kaada seos takaisin pannuun ja kiehauta, mutta älä keitä.
Viimeistele silputulla lehtipersiljalla ja tarjoa heti.

Sfincione di patate

Otin ja muutin Kampista Siltasaareen. Vähänkö on nyt Hakaniemen halli lähellä!
Sen lisäksi että muutin, tein uuden vuoden lupauksen. Uuden vuoden lupaukset ovat sieltä mihin aurinko ei paista, sillä niitä on jotenkin poskettoman vaikea pitää, varmaan tätäkin, vaikka mielestäni edellytykset onnistumiselle ovat olemassa: aion kokata joka viikko jotain eri keittokirjasta! Kirjoja nimittäin piisaa, toivottavasti ei ihan vuoden jokaiselle viikolle, sillä muutamista olisi tarkoitus tehdä useampi ruoka. Koska tämähän siis tarkoittaa sitä, että VAIN yhden ruoan viikossa voi tehdä keittokirjasta eikä MISSÄÄN NIMESSÄ poiketa suunnitelmista…
Aloitin toissapäivänä kirjasta La Cucina Siciliana – Le migliori ricette della cucina regionale. Kirjan on kirjoittanut Eufemia Azzolina Pupella... Onpa siinä rouvalla nimi kerta kaikkiaan. Mua ainakin naurattaa. :D
Ohjeeksi valitsin Leivät ja pitsat –osiosta ohjeen Sfincione di patate. Ohjeen olin päättänyt jo etukäteen, mutta kirjaahan ei muuttokaaoksen keskeltä löytynyt sillä hetkellä kun piti kauppaan lähteä. Piti snadisti soveltaa, mutta pahasti ei mennyt metsään, oikeastaan ei juuri lainkaan. Mähän kyllä yritin ostaa tähän caccio cavalloa, jonka tilalle Lentävässä Lehmässä suositeltiin Provolonea. Ihan kelpokorvike sekin primo salelle. Viereisestä kojusta sai sisilialaista salamia, joten täydellistä!
Taikinaa leivinpaperille painellessa, alkoi jo pukata hikeä, että kuinkahan se salamin päälle joustaa, mutta lopulta paremmin kuin paperille. Tärkeää on pitää vieressä vesiastiaa, johon saa kätensä upotettua vähän väliä. Sitä paitsi voisin vannoa, että kirjan kuvassa leivän päällä perunasiivuja, ei juustoa!
Taikinaan jouduin lisäämään vettä ihan reilusti, mutta se on perunoista kiinni, paljon sitä tarvitaan. Enkä todellakaan käynyt sitä mihinkään pyyhkeisiin ja huopiin käärimään, vaan peitin kulhon pyyhkeellä ja työnsin uuniin kohoamaan vajaaksi tunniksi (vedoton paikka ja tunnin päästä taikina jo pyrki kulhosta pihalle).
Paistuva leipänen tuoksahti uunissa vauvan oksennukselle (mieletön mainospuhe) eli lämpimälle maidolle, jolle olen vahvasti henkisesti allerginen, mutta uskaltauduin silti maistamaan. Ystäväni mielestä jo uunittuva tuotos tuoksui herkulliselle. Valmis tuotos ei löyhkännyt millekään ja oli aivan erinomaisen hyvää. Parhaimmillaan tämä on toki tuoreena, mutta kyllä mä söin palan vielä tänäänkin sipulikeiton kanssa.
Laitan tähän ensin kirjan raaka-aineluettelon, sitten ohjeen suorana käännöksenä, ja sen perään oman versioni raaka-aineista.

500 g perunoita
500 g jauhoja
100 g hiivaa
200 g salamia
200 g primo salea (juusto)
50 g korppujauhoja

Keitä perunat suolatussa vedessä. Kuori kypsät perunat ja soseuta ne perunapuristimella. Lisää perunasoseeseen jauhot ja lämpöiseen veteen liotettu hiiva.
Vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää tarvittaessa lämmintä vettä. Kääri jauhoitettu taikina keittiöpyyhkeeseen ja peitä villahuovalla. Kohota lämpimässä kaksi tuntia.
Voitele uunipelti tai –vuoka ja painele puolet taikinasta pellille. Leivitä taikinalle kerros salamia ja kerros juustoa. Peitä juusto ja salami taikinalla ja muutamalla juustosiivulla. Ripottele päälle korppujauhot ja paista kuumassa uunissa 20 minuuttia.

500 g perunoita
500 g vehnäjauhoja
50 g hiivaa
100 g sisilialaista salamia
200 g provolonea

Unkarilainen kirsikkakeitto

Tämä unkarilainen alkuruoka valmistetaan happamista kirsikoista (esim. morello) ja tarjoillaan kylmänä. Keitto onnistuu myös makeista kirsikoista, silloin happamuutta säädellään sitruunalla. Minun makuuni tämä oli enempikin jälkiruokaa ja oli tosiaankin niin hapanta, että hampaisiin sattui. :) Hyvää kuitenkin, kanelin johdosta juuri tähän vuodenaikaan mainiosti sopivaa.

Resepti on kirjasta 400 Best-ever Soups hiukan muokattuna.

purkillinen (370) g morello-kirsikoita liemineen
1 dl vettä
3 dl (unkarilaista) punaviiniä
1 – 2 dl sokeria
1 kanelitanko
1 dl kermaa
(ranskankermaa)

Mittaa kattilaan kaikki muuta aineet paitsi kerma ja keitä hiljalleen 20 minuuttia. Jäähdytä keitto ja lisää kerma, tarjoile viileänä ranskankermasilmällä.

Pari vuotta sitten minulla oli suuri kunnia osallistua italialaisen ystäväni häihin entisessä Itä-Saksassa, ystäväni naidessa mukavan saksalaisemännän itselleen. Häät järjestettiin kyläpahasessa Dresdenin lähellä upeissa vuoristomaisemissa.

Saksassa ei tunneta kirkollisia vihkimisiä vaan kaikki astelevat avioon paikallisessa maistraatissa. Kyläpahasen astetta fiinimmässä naapurikylässä maistraatin virkaa toimitti ikivanha upea linna. Vihkimisen jälkeen linnan pihalla oli buffet-lounas ja kuohuviiniä, ja otettiin valokuvia. Pihalta meidät patistettiin linnan talliin yllätysohjelmaa seuraamaan.
Tallin ovella oli vastassa sellaisiin nahkalappushortseihin ja sulkahattuun sonnustautunut viiksekäs mies. Yllätysohjelman luonteesta ehti viritä vilkas italiankielinen keskustelu ja buffeesta pihistetystä kuoharipullosta tarjottiin rohkaisukierrosta. Meille ei kuitenkaan kaivettu mistään esiin samanlaisia asusteita vaan pääsimme seuraamaan metsästyshaukkanäytöstä ja nahkahousuheppu perehdytti meidän lintukoulutuksen saloihin.
Esitys huipentui linnan pihalla, jossa majaa piti haukkojen lisäksi metsästyskotka. Se se vasta komea lintu oli, aivan valtava ja minulle päivän ehdoton kohokohta. Haukat metsästää hillereitä ja muita rottia, mutta kotka pyytää hirviä!
Koska ystäväni hartaana katolilaisen ei pysty naikkariin ilman jumalan sanaa, oli ohjelmassa myös luterilainen häämessu. Siinä kuulkaas meikäläisten pitkäkin kaava kalpenee kun pappi messua kahdella kielellä ja tarjoaa vielä ehtoollista. Kirkon jälkeen hääpari sahasi vielä kahtia julmetun kokoisen pölkyn ja sitten päästiin syömään. Ruokalajeja taisi olla kahdeksan, kaikki reippaan saksalaisia kokonsa puolesta. Puoli yhdentoista aikaan pöytäseurueemme jo anoi armoa kun vaihtuvien lautasten virtaan ei näkynyt loppua.
Kaiken tämän sepustuksen ydin ja syy on se, että hääaterialla tarjottiin väliruokana pihlajanmarjakeittoa, joka minulle tuli heti mieleen kirsikkakeittoa maistaessani.

Poro-kastanjapata

Eli Hesarin marraskuun Kuukausiliitteestä Vivi-Ann Sjögrenin hirvi-kastanjapataa porolla. Poron valintaan oli sellainen yksinkertainen syy, että sitä sattui olemaan. Nauta sopinee yhtä hyvin kuin kaksi edellä mainittua.
Tämä on uusi lempiruokani, rakastan kastanjoita ja tässä padassa niiden maku ylsi aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Kastanjoiden keittäminen oli minulle uutta ja jouduin turvautumaan nettiin ja kotikirjastooni. Mm. monet italiankieliset nettisivut ohjeistivat keittämään kastanjoita puolesta tunnista tuntiin ja Larousse Gastronomique ohjeisti tekemään kastanjoihin viillon, paahtamaan todella kuumassa uunissa kahdeksan minuuttia, kuorimaan kuumina ja keittämään sen jälkeen vielä jokusen minuutin. Monenmoisista ohjeista masentavimman tarjosi WSOY:n upea klassikko ’Ranskalaisen keittiön salaisuudet’: ”Sisäkuoren irrottaminen on vaivalloista, käyttipä mitä menetelmää hyvänsä”. Samainen kirja tarjosi myös hankalimman käsittelyvaihtoehdon; kastanjoiden kuoresta pitäisi viiltää kolme milliä yhdeltä puolelta, laittaa kylmään veteen, antaa kiehua minuutti ja sen jälkeen nostaa niitä vedestä kolme kerrallaan ja vielä lopuksi upottaa uppiniskaisimmat kiehuvaan veteen. Plääh.
Päädyin kompromissiin: tein kastanjoihin ristiviillot ja keitin 20 minuuttia suolatussa vedessä. Ensimmäisen sisäkuori irtosi ongelmitta, toisen sisäkuori irtosi ongelmallisesti ja kolmannen kohdalla otin esiin vihannesveitsen. Neljännen kohdalla kirosin itseäni kun en ollut noudattanut Laroussen ohjetta. Ikään kuin mulla olisi ikinä ollut mitään ongelmia irrottaa kuorta paahdetuista kastanjoista… kele.
Veitsen käyttö aiheutti pienoista hävikkiä ja mureentumaa, joka osoittautui lopulta hyväksi asiaksi, vaikka ne, joista kuori irtosi suosiolla, olivat mukavan näyttäviä. Jos Kuukausiliitteen jutusta ilmenee sopivin keittometodi, niin se jäi multa huomaamatta ja mikäli joku kyseisen metodin tuntee, niin varmaankin ystävällisesti jakaa sen meidän muiden kanssa tuonne kommenttilootaan, tiksis.

Vasta kerran käytetty valurautainen fondue-patani pääsi parka arvoiseensa käyttöön, alkuperäisohjeessa neuvotaan käyttämään nääs rauta- tai savipataa, uskoisin kattilankin kelpaavan. Minulla ei ollut poroa ihan tarvittavaa määrää ja laitoin lisäksi kolme siivua pekonia. Poistin chilistä suurimman osan siemenistä liiallisen lämmön välttämiseksi (oli muuten hyvä idea), pippurit laitoin pataan kokonaisina. Persilja korvaantui ruohosipulilla, lisäkkeeksi keitin suppilovahverorisoton kuivatuista suppiksista.

Ohje kopioitu suoraan Kuukausiliitteestä niitä varten joille ei Hesaria tule:

800 g hirven palapaistia
öljyä tai voita
2 sipulia
1 rkl jauhoja
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
2 laakerinlehteä
tuoretta chiliä
persiljaa
(tilkka punaviiniä)
250 g keitettyjä kastanjoita
1 dl kermaa

Ruskista lihat ja siirra ne savi-tai rautapataan. Kuori, pilko ja ruskista sipulit, siirrä ne pataan ja sekoita joukkoon jauhot. Huuhdo paistinpannu vesitilkalla ja lisää kiehuvana pataan. Lisää vettä niin paljon, että lihat miltei peittyvät. Lisää mausteet ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla välillä hämmentäen, kunnes liha on mureaa (tunnin parin kuluttua). Lisää keitetyt kastanjat (ja viini) ja hauduta vielä 10 minuuttia. Lisää kerma ja tarjoa lisäkkeenä riisiä, jossa on paistettuja sieniä ja persiljaa.

Kuubalainen leipä ja kaasu-uunin kirous

Kuubalainen leipä valloittaa blogistaniaa, kyseisen leipäsen ovat pyöräyttäneet ainakin Bella Vanillan Rossana, Patalintu ja Sillä Sipulien Hyppysellinen.
Alun perin ohje on Wayne Gisslenin kirjasta Professional Baking ja minäkin noudatin sitä grammalleen.

Leipä oli erinomaista, ulkonäöstä en voi parhaalla tahdollakaan sanoa samaa. Tai ei näistä nyt NIIN rumia tullut, mutta menin kohottamaan niitä n. 10 minuuttia liikaa kun unohduin tekemään jotain muuta ja kaasu-uunissa tuo leivonnaisten väri vaan tuppaa jäämään kalpeaksi.
Kuvista ei kerta kaikkiaan uskoisi, että leivät ovat edes kypsiä, mutta kyllä ne ovat ja niissä oli ihanan rapea kuori ahkeran kosteuttamisen ansiosta. Ja nytpä seuraakin vinkki, jota en voi kokeiltavaksi suositella kuin ihan omalla vastuulla. Korostan vielä, että ei sitten ole mun vika jos uuni tai joku sen osa posahtaa kun tätä vinkkiä noudattaa. ;) Höyrytin paistoksiani viskomalla suoraan uunin pohjalle hanakuumaa vettä. Uunista kuului karmiva natina ja pauke, mutta hyvin höyrysi. Kaasu-uunin kanssa saa muuten olla tarkkana, ettei liekki sammahda.

Kuvista ei myöskään uskoisi, että uuniin meni pyöreitä leipiä, ei neliskanttisia..
Yllä mainituista blogeista kannattaa käydä katsomassa miltä leipä voisi näyttää ja kyseisiin blogeihin kannattaa muutenkin tietty tutustua.

Uunituoreille leipäsiivuille levitin avokadotahnaa, jossa on 1 avokado, 1 limen raastettu kuori ja puristettu mehu sekä 2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä ja mausteeksi 1 tl chilijauhetta ja pikkasen suolaa.

Ison Pahan Suden suklaaruudut

Ensimmäisen muffinikokeilun yhteydessä mainittu Mummo Ankan keittokirja osoittautui äippäläreissulla Mikki Hiiren keittokirjaksi (Kirjalito 1983) ja sain sen sieltä mukaani. (Siihen kyllä liittyi jotain ehtoja, että pitää siskolta kysyä jos sekin haluaa sen ja sen kanssa pitää sitten vuorotella kun se on yhteiseksi joululahjaksi saatu vuonna 1983… You wish, sister. Kiitokset kirjasta vielä näin 25 vuoden jälkeenkin Hyvinkään-tädille!)

Mutta miten upea teos! Ja miten liikuttavasti siinä on tahroja niillä aukeamilla, joilta on reseptejä ahkeramminkin kokeiltu.
Kirjassa ohjeistetaan heti alkuun mm. kysymään lupaa keittiön käyttöön ja kutsumaan aikuisia paikalle jos tarvitaan liettä, uunia tai sähkökoneita. Myös jälkien korjaamisen tärkeyttä korostetaan (kukahan siivoaisi meidän keittiön suklaaruutujen jäljiltä?).

Kirjasta löytyy leivonnaisia, leipiä ja keittoja, munaruokia, liha- ja kalaruokia, vihanneksia ja salaatteja, jälkiruokia sekä juomia, kaikki ihanasti lasten ja lastenmielisten makuun ja ennen kaikkea lasten tehtäviksi soveltuvia.
Osa ruuista ja resepteistä on vähintäänkin omituisia näin vuoden 2008 makuun, kuten Baloon taikakeitto. Siihen tulee 1 tlk tomaattikeittoa ja 1 tlk herkkusienikeittoa. Nämä kaadetaan kattilaan ja lisätään vettä tölkkien ohjeen mukaan. Kuumaan keittoon lisätään paahdettuja leipäkuutioita ja persiljaa. Aika paljon joutuu taikomaan, että mä tuota söisin. :D
Asiaan: Sammakon keittiöstä jäivät mieleeni kuikuamaan upeat mokkapalat. Niitä päänsisäisesti suunnitellessani tuli mieleen tämä kirja ja mokkapalojen sijaan päädyin Ison Pahan Suden suklaaruutuihin. Ruudut tehtiin yhdessä kanssa-asujan kanssa, mikä oli kivaa kun me ei yleensä koskaan kokata yhdessä. Reseptiä noudatettiin hyvin tarkasti ja valmiiden kuorrutettujen palojen päälle ripoteltiin kookoshiutaleita kuten 80-luvulla konsanaan. Reseptit voi toki lukea kuvistakin, mutta kirjoitettakoon ne vielä tähän.

Ison Pahan Suden suklaaruudut:
2 munaa
1 ½ dl hienoa sokeria
150 g sulaa voita tai margariinia
50 g sulatettua tummaa suklaata tai 2 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 ½ dl (90 g) pähkinärouhetta tai mantelilastuja
1 rkl voita (uunipannun voiteluun)

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.
2. Ota esille kulho. Lyö munankuoret rikki sen laitaa vasten ja valuta sisältö kulhoon. Lisää sokeri ja vatkaa kunnes seos on kuohkeaa.
3. Laita voi ja suklaa pieneen kattilaan ja sulata miedossa lämmössä koko ajan sekoittaen.
4. Kaada sulanut suklaaseos muna-sokeriseokseen. Sekoita
5. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja pähkinärouhe tai mantelilastut keskenään (vaikkapa muovipussissa). Kaada suklaa-munaseokseen ja sekoita hyvin.
6. Voitele uunipannu ja kaada taikina siihen. (Kopioijan huom. vuoka kandee jauhottaa myös.)
7. Pane uunipannu uuniin ritilän päälle ja anna paistua 15 minuuttia.
8. Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa se ruuduiksi.

Minnin suklaakuorrutus:
2 dl pölysokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa
Sekoita pölysokeri nesteeseen. Lisää kaakaojauhot. Sekoita kunnes kuorrutus on tasaista.

Risotto alle fragole

Ensimmäinen resepti Hopealusikasta on nyt kokeiltu: ihana vaaleanpunainen mansikkarisotto.
Pelkäsin, että ruuasta tulisi makeaa, mutta pelko osoittautui täysin turhaksi, risotto oli ihanasti kirpakkaa.
Ohjeen mukaista kermaa minulla ei ollut, joten notkistin risoton voinokareella. Käytin kasvislientä, mutta ohjeessa puhutaan lihaliemestä. Mansikat pilkoin ja sipulia edusti tuore kotimainen kevätsipuli. Suolaa en laittanut lainkaan, koska käytin liemikuutiota ja siinähän sitä suolaa piisaa.
En tajunnut mihin ja koska se toinen puoli voista käytetään, joten pistin koko satsin pannuun heti.

Mansikkarisotto neljälle:
350 g riisiä (esim. arborio)
300 g mansikoita
100 g voita
2 lasia kuivaa valkoviiniä
1 sipuli
1/4 dl kermaa
lihalientä
suolaa pippuria

Sulata pannulla puolet voista, lisää silputtu sipuli ja kuullota, mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää riisi, sekoita. Kaada pannuun viini ja keitä kunnes viini on lähes kokonaan haihtunut, jatka keittämistä lisäten lihalientä aina kun riisi alkaa kuivua. Säästä muutama mansikka koristeluun, soseuta loput ja lisää risottoon puolessa välissä keittämistä. Sekoita lähes valmiiseen risottoon kerma, suola ja pippuri. Tarjoile tuoreilla mansikoilla koristettuna ja maustettuna.
(Ohje käännös kirjasta Il cucchiaio d’argento.)

Kuva on vähän niinku sinne päin, mutta uusi kamera matkustaa tämän viikon Tokiossa ja vanha ei jaksa skarpata enää.

Vihdoin se on täällä,

Il cucchiaio d'argento (hopealusikka), lähes 1200 sivua ja yli 2000 reseptiä italialaista ruokaa.
Olen hinkunut tämän italialaisen keittion klassikon perään jo pari vuotta, kunnes vähän yli viikko sitten koin valaistuksen, että netistähän voi tilata mitä vaan. Tuli paljon halvemmaksikin kuin jos olisi vaikka Akateemisen kautta tilannut ja lähetti kantoi opuksen suoraan kustantajalta kotiin.
On siis pakko hehkuttaa, oujee!