Piirakat kun ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä, niin syötiin äitin kanssa viime sunnuntaina reilut palat kera persikkasalaatin. Äitin kanssa haettiin jälkkärit Kulosaaren Alepasta (tuohon Alepaan voisivat suunnata kaikki muut alepanpitäjät vähän mallia ottamaan), Fazerin kuningatarpiirakat ja vaniljajäätelöä. Oi nautintoa!
Äitin mielestä oli kesän paras ateria ja mua silloin nauratti että helpolla lähtee, mutta nyt kun mietin niin en mä kyllä keksi myöskään yhtään parempaa.
EDIT: Tästä alun perin unohtui mainita, että tein pohjan chiliöljyyn. Oli mukavan tulista.
Pohja:
225 g vehnäjauhoja
125 ml öljyä
0,6 dl vettä
Täyte:
1 l kirsikkatomaatteja
1 valkosipulinkynsi
1 rkl pinjansiemeniä
suolaa
mustapippuria
1 rasia ricottaa
1,5 dl kermaa
1 dl parmesaaniraastetta
2 kananmunaa
1 - 2 rkl vihreää pestoa
Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja painele täyte piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin lepäämään.
Valmista täyte:
Purista kirsikkatomaateista siemenet. Kuori valkosipuli, litistä veitsenlappeella ja siivuta. Sekoita tomaatteihin valkosipuli ja pinjansiemenenet ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita keskenään ricotta, kerma, parmesaaniraaste ja kananmunat.
Levitä pesto piirakkapohjalle. Levitä päälle tomaattitäyte. Kaada juustotäyte tomaateille. Paista 220-asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia.
Nam!

Jep, tosiaan kesän paras ateria, jonka kruunasi vaaleanpunainen kuohujuoma. Kiitos Veera!
VastaaPoistaTätä piirakkaa kannattaa todella kokeilla. 10+++++++++
t.äiti
Ei pitäisi nälkäisenä tälläisiä kuvia katsella, mutta onneksi Raimolla kiehuu perunat ja kohta saa syödä potaatteja kera muikkujen.
VastaaPoistaOi kun on hyvän näköistä! Mikä muuten siinä Kulosaaren Alepassa on parempaa muihin Alepoihin verrattuna?
VastaaPoistaainekset on jo kaapissa. tomskupiiras näkee meillä päivänvalon viimeistään huomenna.
VastaaPoistaÄiti: Meinasin kokonaan unohtaa kuohuvan! Sekin oli täydellistä.
VastaaPoistaTäti: Muikut ja uuden potut kuullostaa aika hyvältä kans.
Yaelian: Vastaus on et osapuilleen kaikki. Oli aika mahtava valikoima ja siisti kuin mikä.
Hyppysellinen: Muista lukee edit!
hyvää oli, kiitos reseptistä. itse tein "vääristä", isoista tomskuista, mutta viipaloin ne sitten pienemmiksi.
VastaaPoistaKulosaaren Alepa on tosiaan hyvä kauppa. Siis ottaen huomioon että se on Alepa :)
VastaaPoista