Kurpitsasta saa tehtyä melkein mitä vain, ihan joka ikisestä vihanneksesta ei ole näin monipuolisesti sekä suolaisten että makeiden herkkujen raaka-aineeksi. Käsittääkseni kurpitsan kasvattaminen on myös helppoa ja sato varmaa, tosin kaupunkilaisena en tällaisista kasvattamisista mitään ymmärrä, että voin olla ihan väärässäkin.
Kurpitsamuffinien ohje löytyy Googlen kuvahaulla, kuvahaulla löytyy aina parhaat reseptit.
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
500 g kurpitsasosetta
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 dl kasviöljyä
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl maustepippuria
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
Laita uuni lämpiämään 180-asteeseen.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.
Vatkaa kurpitsasoseeseen kanamunat, sokeri, öljy, sooda ja mausteet muskottipähkinään saakka.
Sekoita joukkoon jauhot, älä sekoita enempää kuin on tarpeen. Lusikoi taikina muffinivuokii.
Sekoita keskenään sokeri ja kaneli. Sirottele seosta jokaiselle muffinille.
Paista uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä valmiit muffinit ritilällä.
Kurpitsamuffinien ohje löytyy Googlen kuvahaulla, kuvahaulla löytyy aina parhaat reseptit.
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
500 g kurpitsasosetta
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 dl kasviöljyä
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl maustepippuria
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl muskottipähkinää
0,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
Laita uuni lämpiämään 180-asteeseen.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe.
Vatkaa kurpitsasoseeseen kanamunat, sokeri, öljy, sooda ja mausteet muskottipähkinään saakka.
Sekoita joukkoon jauhot, älä sekoita enempää kuin on tarpeen. Lusikoi taikina muffinivuokii.
Sekoita keskenään sokeri ja kaneli. Sirottele seosta jokaiselle muffinille.
Paista uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä valmiit muffinit ritilällä.
mitä sulla näissä on muffinivuokina?
VastaaPoistaMerituuli: Leivinpaperia.. Ilmeni vasta taikinan jo valmistuttua, että ei ole muffinivuokia.
VastaaPoistaLeivinpaperi toimi ihan kivasti, mutta oli siinä vähän askartelemista. Olis toiminut paremmin jos olisi leikannut paperineliöt ympyröiksi, mutten mä ehtinyt (lue viitsinyt). Ja tarvitaan muffinipelti.
Kurpitsamuffinit ovat mun herkkumuffineita! Tein juuri vähän aikaa sitten niistä postauksen,mutta vegaanisista sellaisista,ja oli hurjan hyviä,vaikka ei ollut kananmunia,tavallista sokrua ja niin edelleen.Mutta kaikki kurpitsamuffinit ovat hyviä!
VastaaPoistaYaelian: Eikö ookki monikäyttöistä?
VastaaPoistaMiten multa on mennyt sun postaus ohi kokonaan? Menenkin heti tutkimaan asiaa.
tein taannoin leivinpaperista ihan tarkoituksella vuokia suolaisille piirakoille. tulee hauskan rustiikkisen näköistä, vielä jos kietaisee palan keittiönarua rusetille muffarin ympäri :)
VastaaPoistaNelle: sun vuoat oli vähän maltillisemman kokoisia. :)
VastaaPoistakiva idea toi nartsa, vaikka jos vie lahjaksi.
Taas on paistettu - mitä sitä hyvää reseptiä muuntelemaan !
VastaaPoistaAina maistuu …sokeria vain säännöstelen sen mukaan nautinko ne aamiaisella vai päiväkahvin kera Ü !
n-h
http://nami-hiiri.vuodatus.net