Hapankaalipekonipaistos

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Me onnelliset saadaan silloin tällöin peuranlihaa ja peuratuotteita (melkein) suoraan metsästäjältä. Pakkasessa on tälläkin hetkellä makkaroita ja lihanpaloja odottamassa herkutteluhetkiä. Edellisestä hetkestä ei ole montaakaakaan päivää, silloin herkuteltiin mm. savumakkaroilla, kyljessä punaviiniin keitettyä suppilovahverorisottoa ja ihanaa hapankaalipaistosta.
Seuraavana päivänä töissä mun eväslautasella oli todella paljon ihastusta.




































 

 

Hapankaalipaistos

1 pkt pekonia
1 sipuli
250 g hapankaalia
1 pieni prk smetanaa
mustapippuria

Siivuta pekoni, pistä siivut kylmään pannuun ja paista. Kuori ja siivuta sipuli, lisää siivut pannuun kun pekonista on rasva kunnolla irronnut. Voit lisätä hieman öljyä jos tuntuu, että sipulit alkavat heti paahtua. Paista kunnes sipulit ovat pehmeitä ja alkavat saada väriä ja pekoni hieman rapsakoitunut.
Lisää pannuun hapankaali, kuumenna sekoitellen. Ota pannu liedeltä ja lisää vielä smetana. Mausta mustapippurilla.
Paistos on nyt jo varsin syömäkelpoista. Makkoroiden kanssa levitin sen kuitenkin vielä uunivuokaan ja laitoin makkarat päälle ja 200-asteiseen uuniin kunnes makkarat olivat kuumia.


4 kommenttia

  1. Kuulostaa juuri sopivalta päivälliseltä näin sunnuntaiksi, taidankin lähteä suoraan kauppaan :)

    http://kimallushelsinki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vaikka vannoa, että vastasin jo tämän postauksen kommetteihin, mutten sitten näköjään vastannutkaan, pahoittelut!

      Kyllä vaan pekoni ja smetana toimivat, nimenomaan sunnuntaisin. ;)

      Poista
  2. Hapankaali ja smetana on kyllä niin hyvä yhdistelmä. Ai että rupeskin tekemään mieli..

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements