Jugurttikakku

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Nigella kutsuu kakkua jugurttipurkkikakuksi, koska mittayksikkönä voisi käyttää jugurttipurkkia. En käyttänyt, noudatin Nigellan ohjetta. Mieli teki vähän hurjastella sitruunan kanssa, mutta onneksi pitäydyin ohjeessa, puolenkin sitruunan kuori riitti maustamaan leivonnaisen paremmin kuin hyvin. Ohjeeseen törmäsin Twitterissä, italokakun tarinan voi siis käydä lukemassa Nigellan sivulta. Hyvää oli, syötiin nelistään melkein kerralla koko kakku!

Jugurttikakku

3 kananmunaa
1,5 dl maustamatonta jugurttia
3 dl sokeria
1,5 dl mautonta öljyä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1,5 dl perunajauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele rengasvuoka.
Erottele kananmunat keltuaisiin ja valkuaisiin. Lisää keltuaiskulhoon jugurtti ja sokeri ja vatkaa tasaiseksi ja ilmavaksi. Kaada taikinaan öljy ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Lisää sitruunankuoriraaste.
Lisää ensin vehnäjauhot ja sitten perunajauhot, vatkaa vaan edelleen.
Lopuksi vaahdota valkuaiset ja kääntele taikinaa.
Kaada taikina kulhoon ja paista puolisen tuntia.
Anna valmiin kakun jäähtyä hetki vuoassaan, jotta reunat irtoavat. Kumoa kakku ritilälle ja jäähdytä. Koristele tomusokerilla.


 

7 kommenttia

  1. Oi, onpas sievä kuva tuosta kakusta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Omastakin mielestä oikein onnistunut otos.

    VastaaPoista
  3. Tätä on aivan pakko kokeilla! Upean näköinen! :)

    VastaaPoista

  4. Eine solide cyber security weiterbildung ist kein Luxus, sondern eine Notwendigkeit für Unternehmen. Mit Tools wie Defender, Conditional Access und DLP können Firmen ihre Daten effektiv schützen. Die Implementierung von Microsoft 365 Security Standards gemäß ISO 27001 erfordert spezifische Kenntnisse, die durch gezielte Weiterbildung erworben werden. Mehr dazu findet sich auf https://csvisor.de, wo praktische Ansätze zur Schulung in diesen Bereichen vorgestellt werden. Eine fundierte Weiterbildung sorgt dafür, dass Mitarbeitende im Ernstfall schnell reagieren und Sicherheitslücken schließen können.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements