Naked nutella strawberry cake - alaston nutella-mansikkakakku
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
Viileestä kesästä ei ihan herkästi ylisanoja keksi, mutta on siinä sellainen iloinen puoli kuin pitkä ja hyvä marjakausi. Olkoonkin, että sadot ovat vähintään viikon myöhässä, mutta koskapa viimeksi ostit mansikoita laatikollisen hintaan 24 euroa vielä heinä-elokuun taitteessa? Niinpä.
Viileenkin kesän kakkuhitti on jälleen naked cake - alaston kakku. Ei siinä sen alastomampaa kuin että sitä ei kuorruteta. Sopii mulle oikein hyvin, en oikein hallitse niitä kuorrutteita. Naked cake on myös varsin helppo kasattava lapsille pienellä avustuksella, kolmevuotias selvisi mansikoiden asettelemisesta ja mascarponen leivittelystä ihan itsenäisesti.
Niin hei, tässä kakussa on täytteenä nutellaa, mascarponea ja mansikoita, ei voi mennä pieleen näillä.
Alastoman kakun mahdolliset kauneusvirheet saa peittoon näppärästi tomusokerilla tai sitten voi antaa vaan olla. Tai laittaa strösseliä.
Kakkupohja:
Pohjaan otin ohjeen Peggyn pieni punainen keittö -blogista. En aio sitä tähän nyt kopioida, että kliketiklik, sieltä löytyy. Ja ihan järjettömän hieno toi Peggyn kakku muuten!
Täytteet
200 g mascarponea
1 dl tomusokeria
1 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta
n. 1 dl nutellaa
mansikoita
Sekoita mascarpone, sokeri, maito ja vaniljauute. Koostumuksen tulisi olla helposti levitettävää, mutta ei valuvaa.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä pohjille nutellaa, asettele mansikat reunalle ja täytä mansikoiden muodostama kolo mascarponella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



052A1BA50C
VastaaPoistaGörüntülü Seks
Sanal Sex
Canli Web Cam Show
70006329
VastaaPoistaanadolu yakası türbanlı esçort
edirne esçort
bitlis esçort
kemer esçort
esçort giresun
gemlik esçort
esçort denizli
antalya olgun esçort
ortaca esçort